Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

LUKU 101

Paavali lähetetään Roomaan

Paavali lähetetään Roomaan

Paavalin kolmas saarnamatka päättyi Jerusalemiin. Siellä hänet pidätettiin ja hän joutui vankilaan. Jeesus näyttäytyi hänelle yöllä näyssä ja sanoi: ”Sinun täytyy saarnata myös Roomassa.” Jerusalemista Paavali vietiin Kesareaan, missä hän oli vankilassa kaksi vuotta. Kun käskynhaltija Festus kuulusteli Paavalia, tämä sanoi: ”Haluaisin, että keisari käsittelisi asiani Roomassa.” Festus sanoi: ”Keisariin olet vedonnut, keisarin eteen sinä menet.” Paavali vietiin laivaan, joka oli matkalla Roomaan, ja kaksi veljeä, Luukas ja Aristarkos, lähtivät hänen mukaansa.

Matkan aikana merellä puhkesi raju myrsky, joka kesti monta päivää. Kaikki laivassa olevat pelkäsivät kuolevansa. Paavali kuitenkin rauhoitteli muita: ”Miehet, enkeli sanoi minulle unessa: ’Älä pelkää, Paavali. Sinä pääset Roomaan. Myös kaikki muut laivassa olevat pelastuvat.’ Olkaa rohkeita! Kyllä me selviydymme.”

Myrsky raivosi 14 päivää. Lopulta, kun laiva oli Maltan saaren lähellä, se ajautui karille ja hajosi palasiksi. Kaikki 276 laivalla olijaa onnistuivat kuitenkin uimaan rantaan. Jotkut heistä käyttivät laivasta irronneita kappaleita kellukkeina. Maltan asukkaat pitivät huolta haaksirikkoutuneista ja sytyttivät nuotion, jotta heille tulisi lämmin.

Kolme kuukautta myöhemmin Paavali vietiin toisella laivalla Maltalta Roomaan. Perillä veljet olivat häntä vastassa. Kun Paavali näki heidät, hänelle tuli hyvä mieli ja hän kiitti Jehovaa. Vaikka Paavali oli vanki, hän ei joutunut vankilaan, vaan hän sai asua vuokratalossa sotilaan vartioimana. Hän asui talossa kaksi vuotta. Ihmiset kävivät katsomassa häntä, ja hän kertoi heille Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta. Hän kirjoitti myös kirjeitä Vähän-Aasian ja Juudean seurakunnille. Paavali sai tosiaan viedä hyvää uutista monien kansojen ihmisille.

”Osoitamme joka tavalla olevamme Jumalan palvelijoita: Me kestämme monenlaisia koettelemuksia, kärsimystä, puutetta, vaikeuksia.” (2. Korinttilaisille 6:4)