Tietoa konventista

Tietoa konventista

ENSIAPU Ensiapu on tarkoitettu VAIN HÄTÄTAPAUKSIA varten.

ISTUMAPAIKAT Ole huomaavainen toisia kohtaan. Varaathan istumapaikkoja vain perheenjäsenillesi, samassa autossa matkustaville, samassa taloudessa asuville tai raamatuntutkisteluoppilaillesi. Ethän pidä tavaroitasi istumapaikoilla, joita et tarvitse.

KASTE Kastettaville varatut istumapaikat sijaitsevat lavan edessä, jollei toisin ilmoiteta. Kastettavien tulisi istua näillä istumapaikoilla ennen kastepuheen alkua lauantaina aamupäivällä. Kastettavilla tulisi olla mukanaan pyyhe ja häveliäs uima-asu.

LAHJOITUKSET Konventtia varten tehtyjen järjestelyjen ansiosta voimme nauttia konventista ja päästä lähemmäksi Jehovaa. Konventtipaikan vuokraamisesta, äänentoisto- ja videolaitteiden hankinnasta ja muista järjestelyistä aiheutuu paljon kuluja. Nämä kulut peitetään vapaaehtoisilla lahjoituksilla. Lisäksi lahjoituksilla voidaan tukea maailmanlaajuista työtä. Eri puolilla konventtipaikkaa on selvästi merkittyjä lahjalaatikoita. Lahjoituksianne arvostetaan hyvin paljon. Hallintoelin kiittää siitä, että tuette anteliaasti valtakunnan työtä.

LÖYTÖTAVARAT Löytötavarat tulee toimittaa löytötavaraosastolle. Kadonneita tavaroita voi tiedustella tältä osastolta. Myös vanhemmistaan eksyneet lapset tulee viedä tälle osastolle. Jotta tarpeettomalta huolelta voitaisiin välttyä, pidäthän huolta lapsistasi ja varmistathan, että he ovat lähettyvilläsi kaiken aikaa.

VAPAAEHTOINEN PALVELUS Jos haluat auttaa konventtiin liittyvissä töissä, ilmoittaudu Neuvonta ja vapaaehtoinen palvelus -osastolle.

YLEISÖNPALVELIJAT Yleisönpalvelijat auttavat sinua konventtipaikalla. Noudatathan yleisönpalvelijoiden antamia ohjeita, jotka koskevat pysäköintiä, liikkumista konventtipaikalla, istumapaikkojen varaamista ja muita asioita.

ERIKOISKOKOUS

VALTAKUNNAN JULISTAJIEN KOULU 23–65-vuotiaat tienraivaajat, jotka ovat kiinnostuneita laajentamaan palvelustaan, ovat tervetulleita Valtakunnan julistajien koulua koskevaan kokoukseen sunnuntaina iltapäivällä. Kokouksen tarkka aika ja paikka kerrotaan ilmoituksissa.

Järjestänyt Jehovan todistajien hallintoelin