Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

OPPIJAKSO 43

Miten kristittyjen pitäisi suhtautua alkoholiin?

Miten kristittyjen pitäisi suhtautua alkoholiin?

Ihmiset suhtautuvat alkoholiin eri tavoin. Joidenkin mielestä on mukava ottaa silloin tällöin lasillinen ystävien seurassa. Toiset ovat päättäneet olla juomatta lainkaan. Jotkut taas juovat niin paljon, että humaltuvat. Mikä on Raamatun näkemys alkoholista?

1. Onko väärin juoda alkoholia?

Raamatussa ei tuomita alkoholinkäyttöä. Päinvastoin, kun Raamatussa luetellaan lahjoja, joita Jumala on antanut ihmisille, siinä mainitaan ”viini, joka tekee ihmisen sydämen iloiseksi” (Psalmit 104:14, 15). Raamatussa kerrotaan joidenkin uskollisten Jehovan palvelijoiden käyttäneen alkoholia (1. Timoteukselle 5:23).

2. Mitä neuvoja Raamatussa on alkoholinkäytöstä?

Jehova tuomitsee runsaan juomisen ja juopumisen (Galatalaisille 5:21). Hänen sanassaan Raamatussa sanotaan: ”Älä ole sellainen, joka juo liikaa viiniä.” (Sananlaskut 23:20.) Jos siis juomme alkoholia, vaikka vain yksiksemme, meidän ei pitäisi juoda niin paljon, ettemme pysty ajattelemaan selvästi tai kontrolloimaan puhettamme ja tekojamme, tai niin paljon, että vahingoittaisimme terveyttämme. Jollemme pysty hallitsemaan juomistamme, meidän pitäisi olla valmiita lopettamaan se kokonaan.

3. Miten voimme kunnioittaa toisten näkemystä alkoholista?

Jokaisen täytyy itse päättää, käyttääkö alkoholia vai ei. Meidän ei pitäisi tuomita ketään, joka nauttii alkoholia kohtuullisesti, eikä toisaalta painostaa ketään juomaan vasten tahtoaan. (Roomalaisille 14:10.) Jossain tilanteessa voi olla parempi olla juomatta lainkaan, jos siitä aiheutuisi ongelmia jollekin toiselle. (Lue Roomalaiskirjeen 14:21.) Emme halua ”tavoitella omaa etuamme vaan jatkuvasti toisen etua”. (Lue 1. Korinttilaiskirjeen 10:23, 24.)

TUTKI TARKEMMIN

Tarkastele Raamatun periaatteita, joiden avulla voi ratkaista, käyttääkö alkoholia vai ei, ja jos käyttää, niin kuinka paljon. Ota myös selvää, mitä voi tehdä, jos juominen on ongelma.

4. Juodako vai ei?

Miten Jeesus suhtautui alkoholiin? Lukekaa Johanneksen 2:1–11, jossa kerrotaan hänen ensimmäisestä ihmeestään, ja miettikää yhdessä seuraavia kysymyksiä:

  • Mitä tämä ihme kertoo siitä, miten Jeesus suhtautui alkoholiin ja niihin, jotka joivat sitä?

  • Koska Jeesus ei tuominnut alkoholinkäyttöä, miten hänen seuraajiensa pitäisi suhtautua niihin, jotka käyttävät alkoholia?

Se että kristitty voi käyttää alkoholia, ei merkitse sitä, että se on aina viisasta. Lukekaa Sananlaskujen 22:3. Miettikää sitten, miten seuraavat seikat voisivat vaikuttaa siihen, juodako vai ei:

  • Aiot lähteä ajamaan tai aiot käyttää jotain työkonetta.

  • Olet raskaana.

  • Lääkäri on kehottanut karttamaan alkoholia.

  • Sinun on vaikea hallita juomistasi.

  • Laki rajoittaa alkoholinkäyttöä.

  • Olet jonkun sellaisen seurassa, joka karttaa alkoholia, koska hänellä on aiemmin ollut vaikeuksia hallita juomistaan.

Olisiko viisasta tarjoilla alkoholia häissä tai jossain muussa tilaisuudessa? Katsokaa VIDEO, joka voi auttaa ratkaisun tekemisessä.

Lukekaa Roomalaiskirjeen 13:13 ja 1. Korinttilaiskirjeen 10:31, 32. Miettikää kummankin raamatunkohdan jälkeen seuraavaa kysymystä:

  • Kun mietit, tarjoiletko alkoholia vai et, miten tämä periaate voi auttaa sinua tekemään ratkaisun, joka miellyttää Jehovaa?

Jokainen kristitty päättää itse, juoko alkoholia vai ei. Ratkaisu voi eri tilanteissa olla erilainen.

5. Mihin vetää raja?

Jos päätät juoda alkoholia, muista, että vaikka Jehova sallii alkoholinkäytön, hän tuomitsee sen liikakäytön. Miksi? Lukekaa Hoosean 4:11, 18 ja miettikää yhdessä seuraavaa kysymystä:

  • Mitä voi tapahtua, kun joku juo liikaa?

Miten voimme välttää juomasta liikaa? Meidän on tiedostettava omat rajamme ja oltava sillä tavoin vaatimattomia. Lukekaa Sananlaskujen 11:2 ja miettikää yhdessä seuraavaa kysymystä:

  • Miksi kannattaa asettaa selvä raja sille, kuinka paljon juo?

6. Miten päästä eroon alkoholin liikakäytöstä?

Katso, mikä auttoi erästä miestä lopettamaan liiallisen juomisen. Katsokaa VIDEO ja miettikää yhdessä seuraavia kysymyksiä:

  • Miten alkoholi vaikutti Dmitrin käytökseen?

  • Pystyikö hän lopettamaan juomisen kerralla?

  • Miten hän lopulta pääsi eroon alkoholiriippuvuudestaan?

Lukekaa 1. Korinttilaiskirjeen 6:10, 11 ja miettikää yhdessä seuraavia kysymyksiä:

  • Miten vakavaa juopumus on?

  • Mikä osoittaa, että ne, jotka käyttävät alkoholia väärin, voivat muuttua?

Lukekaa Matteuksen 5:30 ja miettikää yhdessä seuraavaa kysymystä:

  • Käden irti hakkaaminen kuvaa sitä, että Jehovan miellyttäminen voi vaatia suuriakin uhrauksia. Mitä täytyy ehkä tehdä, jos ongelmana on alkoholin väärinkäyttö? a

Lukekaa 1. Korinttilaiskirjeen 15:33 ja keskustelkaa seuraavasta kysymyksestä:

  • Millainen vaikutus ystävilläsi voi olla siihen, miten paljon juot?

JOKU VOI KYSYÄ: ”Onko väärin juoda alkoholia?”

  • Miten vastaisit?

TIIVISTELMÄ

Alkoholi on yksi monista Jehovan antamista lahjoista. Hän kuitenkin tuomitsee alkoholin liikakäytön ja juopumisen.

Kertaus

  • Mikä on Raamatun näkemys alkoholista?

  • Mitä vaaraa liiallisesta alkoholinkäytöstä on?

  • Miten voimme kunnioittaa ratkaisuja, joita toiset tekevät alkoholinkäytön suhteen?

Tavoite

TUTUSTU MYÖS NÄIHIN

Miten nuoret voivat tehdä hyviä ratkaisuja alkoholinkäytön suhteen?

Mieti ennen kuin juot (2.31)

Mitkä käytännön vinkit voivat auttaa voittamaan alkoholiongelman?

”Alkoholinkäyttö oikealla paikallaan” (Vartiotorni 1.1.2010)

Miten kristittyjen pitäisi suhtautua maljan kohottamiseen?

”Lukijoiden kysymyksiä” (Vartiotorni 15.2.2007)

Lue kertomus ”Olin kuin pohjaton tynnyri”, jossa eräs mies kertoo, miten hän pääsi eroon humalajuomisesta.

”Raamattu voi muuttaa elämän” (Vartiotorni 1.5.2012)

a Ne joilla on alkoholiriippuvuus, voivat tarvita ammattiapua sen voittamiseen. Monet asiantuntijat suosittelevat, että niiden, joilla on alkoholiongelma, ei pitäisi juoda lainkaan.