Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten voit löytää sisäisen rauhan?

Miten voit löytää sisäisen rauhan?

Miten voit löytää sisäisen rauhan?

Edellisessä kirjoituksessa mainittu Thoreau eli monessa suhteessa erilaista aikaa kuin me. Yksi suuri ero on se, että nykyaikana ei ole pulaa mielenrauhan saavuttamista koskevista neuvoista. Psykologit, erilaisten opaskirjojen kirjoittajat ja jopa lehtien kolumnistit tarjoavat omia ratkaisujaan. Heidän neuvoistaan saattaa olla jonkin verran lyhytaikaista hyötyä, mutta kauaskantoisten ratkaisujen löytämiseksi tarvitaan jotain syvällisempää. Tämän tajusivat myös ne ihmiset, joista kerrottiin edellisessä kirjoituksessa.

ANTÔNIOLLA, Marcosilla, Gersonilla, Vanialla ja Marcelolla oli erilaiset taustat, ja myös heidän ongelmansa olivat erilaisia. Mutta ainakin kolme asiaa päti heihin kaikkiin. Ensinnäkin jokaisen elämässä oli ollut aika, jolloin ’heillä ei ollut toivoa ja he olivat ilman Jumalaa maailmassa’ (Efesolaisille 2:12). Toiseksi he olivat kaivanneet mielenrauhaa. Ja kolmanneksi he kaikki löysivät kaipaamansa sisäisen rauhan alettuaan tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Edistyessään he oppivat ymmärtämään, että Jumala on kiinnostunut heistä. Kuten Paavali sanoi oman aikansa ateenalaisille, Jumala ”ei ole kaukana meistä kenestäkään” (Apostolien teot 17:27). Sisäisen rauhan saavuttaminen riippuu suuresti siitä, olemmeko todella vakuuttuneita tästä.

Miksi niin vähän rauhaa?

Raamattu kertoo kaksi pääsyytä siihen, miksi maailmassa ei juuri ole rauhaa – ei sisäistä rauhaa eikä rauhaa ihmisten välillä. Ensimmäinen syy selitetään Jeremian 10:23:ssa: ”Ihmisen tie [ei] kuulu hänelle. Miehelle, joka vaeltaa, ei kuulu edes askeleensa ohjaaminen.” Ihmisellä ei ole sen enempää viisautta kuin kaukokatseisuuttakaan hallita itseään ilman apua, ja ainoa apu, jolla on todellista arvoa, on lähtöisin Jumalalta. Sellaiset ihmiset, jotka eivät etsi Jumalan ohjausta, eivät voi koskaan saavuttaa pysyvää rauhaa. Toinen syy rauhan puuttumiseen käy ilmi apostoli Johanneksen sanoista: ”Koko maailma on paholaisen vallassa.” (1. Johanneksen kirje 5:19.) Ilman Jumalan ohjausta ihmisten rauhanpyrkimykset tulevat aina kariutumaan tämän näkymättömän, mutta erittäin todellisen ja hyvin voimakkaan ”paholaisen”, Saatanan, takia.

Näistä kahdesta syystä – koska useimmat ihmiset eivät etsi Jumalan ohjausta ja koska Saatana toimii maailmassa hyvin aktiivisesti – ihmiskunta on surkuteltavassa tilassa. Apostoli Paavali kuvaili sitä sattuvasti: ”Koko luomakunta on yhdessä huokaillut ja ollut jatkuvassa tuskassa tähän saakka.” (Roomalaisille 8:22.) Kukapa voisi kiistää tämän. Ihmisiltä vievät mielenrauhan niin rikkaissa kuin köyhissäkin maissa perheongelmat, rikollisuus, epäoikeudenmukaisuus, ihmissuhdeongelmat, talouden epävakaisuus, sorto, sairaudet, heimojen ja etnisten ryhmien välinen viha sekä monet muut ongelmat.

Miten löytää sisäinen rauha

Kun Antônio, Marcos, Gerson, Vania ja Marcelo tutkivat Jumalan sanaa Raamattua, he oppivat jotain sellaista, mikä muutti heidän elämänsä. He saivat tietää muun muassa, että jonain päivänä maailman olosuhteet muuttuvat. Kyseessä ei ole pelkkä haave siitä, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, vaan todellinen, perusteltu luottamus siihen, että Jumalalla on ihmiskunnalle tietty tarkoitus ja että voimme hyötyä tuosta tarkoituksesta jo nyt, jos teemme hänen tahtonsa. Nämä ihmiset sovelsivat elämäänsä sitä, mitä he oppivat Raamatusta, ja heidän asiansa muuttuivat parempaan päin. He saivat osakseen enemmän onnellisuutta ja rauhaa kuin he olivat koskaan uskoneet voivansa saada.

Antônio ei ole enää mukana protesteissa eikä työtaisteluissa. Hän tietää, että noilla keinoilla aikaansaadut muutokset ovat vähäisiä ja ainoastaan väliaikaisia. Tämä entinen työväenliikkeen aktiivijäsen sai tietää Jumalan valtakunnasta. Se on juuri se Valtakunta, jonka tulemista miljoonat ihmiset rukoilevat Jumalalta toistaessaan Isä meidän- eli Herran rukousta: ”Tulkoon sinun valtakuntasi.” (Matteus 6:10a.) Antônio oppi, että Jumalan valtakunta on todellinen taivaallinen hallitus, joka tuo ihmiskunnalle aidon rauhan.

Marcos oppi soveltamaan käytäntöön Raamatun viisaita neuvoja, jotka koskevat avioliittoa. Sen ansiosta tämä entinen poliitikko on jälleen onnellisesti yhdessä vaimonsa kanssa. Hänkin odottaa sitä pian koittavaa aikaa, jolloin Jumalan valtakunta korvaa tämän ahneen ja itsekkään maailmanjärjestyksen paremmalla järjestelmällä. Hän ymmärtää nyt paljon syvällisemmin, mitä Isä meidän -rukouksessa tarkoitetaan, kun siinä sanotaan: ”Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” (Matteus 6:10b.) Kun Jumalan tahto tapahtuu maan päällä, ihmisten elämänlaatu tullaan kohottamaan ennennäkemättömälle tasolle.

Entä Gerson? Hän ei ole enää kiertolainen ja varas. Tämän entisen katulapsen elämällä on nykyään tarkoitus, koska hän käyttää voimiaan toisten auttamiseen, jotta nämäkin voisivat löytää sisäisen rauhan. Kuten nämä esimerkit osoittavat, Raamatun tutkiminen ja sen neuvojen noudattaminen voi muuttaa ihmisen elämän paljon paremmaksi.

Sisäistä rauhaa levottomassa maailmassa

Keskeinen historiallinen hahmo Jumalan tahdon toteuttamisessa on Jeesus Kristus, ja kun ihmiset tutkivat Raamattua Jehovan todistajien kanssa, he oppivat hänestä paljon. Sinä yönä, jona Jeesus syntyi, enkelit ylistivät Jumalaa: ”Kunnia ylimmissä korkeuksissa Jumalalle, ja maan päällä rauha hyvän tahdon ihmisten keskuudessa.” (Luukas 2:14.) Kun Jeesus kasvoi aikuiseksi, hän oli kiinnostunut ihmisten elämänlaadun parantamisesta. Hän ymmärsi heidän tunteitaan ja tunsi poikkeuksellista sääliä ahdingossa olevia ja sairaita kohtaan. Sopusoinnussa sen kanssa, mitä enkelit sanoivat, hän myös toi nöyrille ihmisille sisäistä rauhaa. Palveluksensa lopussa hän sanoi opetuslapsilleen: ”Minä jätän teille rauhan, annan teille oman rauhani. En minä anna sitä teille sillä tavoin kuin maailma sen antaa. Älköön sydämenne tulko levottomaksi älköönkä arkailko pelosta.” (Johannes 14:27.)

Jeesus ei ollut pelkästään hyväntekijä. Hän vertasi itseään paimeneen ja nöyriä seuraajiaan lampaisiin sanoessaan: ”Olen tullut, jotta heillä olisi elämä ja olisi se runsaana. Minä olen se hyvä paimen; hyvä paimen antaa sielunsa lampaiden puolesta.” (Johannes 10:10, 11.) Päinvastoin kuin monet nykyajan johtohahmot, jotka välittävät ennen kaikkea itsestään, Jeesus antoi elämänsä lampaittensa puolesta.

Miten voimme hyötyä siitä, mitä Jeesus teki? Monet muistavat seuraavat sanat: ”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.” (Johannes 3:16.) Jotta ihminen voisi uskoa Jeesukseen, hänen täytyy aivan ensimmäiseksi saada tietoa Jeesuksesta ja hänen Isästään Jehovasta. Jehova Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen tuntemus voi johtaa läheiseen suhteeseen Jumalan kanssa, mikä auttaa meitä saavuttamaan mielenrauhan.

Jeesus sanoi: ”Minun lampaani kuuntelevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille ikuisen elämän, eivätkä he ikinä tuhoudu, eikä kukaan sieppaa heitä minun kädestäni.” (Johannes 10:27, 28.) Miten lämpimät ja lohduttavat sanat! Jeesus kyllä lausui ne lähes kaksituhatta vuotta sitten, mutta niissä on edelleen aivan yhtä paljon voimaa. Älä koskaan unohda, että Jeesus Kristus on yhä elossa ja toimii nyt valtaistuimelle asetettuna Jumalan taivaallisen valtakunnan Kuninkaana. Hän on nykyään aivan yhtä kiinnostunut nöyristä ihmisistä, jotka kaipaavat mielenrauhaa, kuin silloin kun hän eli maan päällä kauan sitten. Lisäksi hän on edelleen lampaittensa Paimen. Jos seuraamme häntä, hän auttaa meitä saamaan sisäisen rauhan. Sen ansiosta voimme odottaa luottavaisesti aikaa, jolloin kaikkialla vallitsee täydellinen rauha eikä väkivaltaa, sotaa ja rikollisuutta enää ole.

Saamme todellista hyötyä siitä, että tiedämme ja uskomme, että Jehova auttaa meitä Jeesuksen välityksellä. Mietipä Vaniaa, jonka harteille sälytettiin nuorena tyttönä raskaita vastuita ja joka ajatteli, että Jumala oli unohtanut hänet. Nyt hän tietää, että Jumala ei ole hylännyt häntä. Hän sanoo: ”Opin, että Jumala on todellinen persoona, jolla on puoleensavetäviä ominaisuuksia. Hän lähetti Poikansa maan päälle antamaan meille elämän, koska hän rakastaa meitä. On hyvin tärkeää tietää se.”

Marcelo kertoo, että nyt hänellä on suhde Jumalaan. Tämä entinen nautinnon tavoittelija sanoo: ”Nuoret eivät usein tiedä, mitä tehdä, ja niin he päätyvät monesti vahingoittamaan itseään. Jotkut sotkeutuvat huumeisiin niin kuin minä. Toivon, että monia muitakin siunattaisiin niin, että he saisivat tietää totuuden Jumalasta ja hänen Pojastaan.”

Raamatun huolellinen tutkiminen auttoi Vaniaa ja Marceloa hankkimaan lujan uskon Jumalaan ja luottamaan siihen, että hän haluaa auttaa heitä heidän ongelmissaan. Jos mekin tutkimme Raamattua ja noudatamme, mitä siinä sanotaan, voimme tuntea heidän tavallaan suurta sisäistä rauhaa. Silloin meihin soveltuvat seuraavat apostoli Paavalin rohkaisevat sanat: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan antakaa anomustenne tulla kaikessa rukouksen ja nöyrän pyynnön avulla kiitoksen ohella Jumalalle tunnetuiksi, niin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ajatuksen, varjelee teidän sydämenne ja mielenne Kristuksen Jeesuksen välityksellä.” (Filippiläisille 4:6, 7.)

Aidon rauhan löytäminen nykyään

Jeesus Kristus opastaa totuudennälkäisiä ihmisiä tiellä, joka johtaa ikuiseen elämään maallisessa paratiisissa. Kun hän opastaa heidät Jumalan puhtaaseen palvontaan, he tuntevat rauhaa, jota on kuvailtu Raamatussa seuraavasti: ”Minun kansani on asuva rauhallisessa olinpaikassa ja täysin luotettavissa asunnoissa sekä häiriytymättömissä lepopaikoissa.” (Jesaja 32:18.) Ja tämä on vasta esimakua siitä rauhasta, jota he saavat tuntea tulevaisuudessa. Raamatussa sanotaan: ”Sävyisät saavat omistaa maan, ja he iloitsevat suuresti rauhan runsaudesta. Vanhurskaat saavat omistaa maan, ja he asuvat siinä ikuisesti.” (Psalmit 37:11, 29.)

Voiko meillä siis olla sisäinen rauha nykyään? Kyllä voi. Lisäksi voimme olla varmoja siitä, että lähitulevaisuudessa Jumala siunaa tottelevaista ihmiskuntaa ennenkokemattoman suurella rauhalla. Miksi et pyytäisi häntä rukouksessa antamaan sinulle hänen rauhaansa? Jos sinulla on ongelmia, jotka riistävät sinulta rauhan, rukoile kuningas Daavidin tavoin: ”Sydämeni ahdistukset ovat lisääntyneet; oi päästä minut paineistani. Katso ahdinkoani ja vaivaani ja anna anteeksi kaikki syntini.” (Psalmit 25:17, 18.) Voit olla varma, että Jumala kuuntelee tällaisia rukouksia. Hän ojentaa kätensä ja antaa rauhan kaikille, jotka tavoittelevat sitä vilpittömin sydämin. Meille vakuutetaan rakkaudellisesti: ”Jehova on lähellä kaikkia, jotka huutavat häntä avukseen, kaikkia, jotka totuudellisuudessa huutavat häntä avukseen. Hän täyttää häntä pelkäävien halun ja kuulee heidän avunhuutonsa, ja hän pelastaa heidät.” (Psalmit 145:18, 19.)

[Huomioteksti s. 5]

Ihmisellä ei ole sen enempää viisautta kuin kaukokatseisuuttakaan hallita itseään ilman apua, ja ainoa apu, jolla on todellista arvoa, on lähtöisin Jumalalta

[Huomioteksti s. 6]

Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen tuntemus voi johtaa läheiseen suhteeseen Jumalan kanssa, mikä auttaa meitä saavuttamaan mielenrauhan

[Kuva s. 7]

Raamatun neuvojen noudattaminen edistää rauhaa perheissä