Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Mitä voimme oppia Jeesuksen ihmeistä?

Mitä voimme oppia Jeesuksen ihmeistä?

Mitä voimme oppia Jeesuksen ihmeistä?

SAATAT yllättyä siitä, että Raamatun kertomuksissa Jeesuksen elämästä maan päällä ei käytetä kertaakaan alkukielistä ”ihmettä” vastaavaa sanaa. Kreikan sana (dyʹna·mis), joka joskus käännetään ”ihmeeksi”, merkitsee kirjaimellisesti ’voimaa’ (Luukas 8:46). Se voidaan kääntää myös ”kyvyksi” tai ”voimateoksi” (Matteus 11:20; 25:15). Erään tutkijan mukaan tämä kreikan sana ”korostaa tehtyä suurta tekoa ja erityisesti sitä voimaa, jonka avulla se tehtiin. Tapahtumaa kuvaillaan Jumalan voiman ilmentymäksi.”

Eräs toinen kreikan sana (teʹras) käännetään tavallisesti ”ennusmerkiksi” tai ”ihmeeksi” (Johannes 4:48; Apostolien teot 2:19). Tämä ilmaus tähdentää tapahtuneen vaikutusta katselijoihin. Ihmisjoukko ja opetuslapset olivat varsin usein ihmeissään ja hämmästyksissään Jeesuksen voimateoista (Markus 2:12; 4:41; 6:51; Luukas 9:43).

Kolmas kreikkalainen sana (sē·meiʹon), jolla viitataan Jeesuksen ihmeisiin, tarkoittaa ”tunnusmerkkiä”. Se ”kohdistaa huomion ihmeen syvällisempään merkitykseen”, sanoo teologi Robert Deffinbaugh ja lisää: ”Tunnusmerkki on ihme, joka ilmaisee totuuden Herrastamme Jeesuksesta.”

Silmänkääntötemppuja vai osoituksia Jumalan antamasta voimasta?

Raamattu ei kuvaile Jeesuksen ihmeitä silmänkääntötempuiksi, joiden olisi ollut tarkoitus viihdyttää ihmisiä. Ne olivat osoituksia ”Jumalan majesteettisesta voimasta”, kuten silloin kun Jeesus karkotti demonin eräästä pojasta (Luukas 9:37–43). Olisivatko tällaiset voimateot mahdottomia Kaikkivaltiaalle Jumalalle, jolla sanotaan olevan runsaasti ”dynaamista energiaa”? (Jesaja 40:26.) Eivät tietenkään!

Evankeliumeissa kerrotaan noin 35:stä Jeesuksen ihmeestä, mutta hänen tekemiensä ihmeiden yhteismäärää ei paljasteta. Esimerkiksi Matteuksen 14:14:ssä sanotaan: ”Hän [Jeesus] näki suuren ihmisjoukon, ja hän tunsi sääliä heitä kohtaan, ja hän paransi heidän sairaansa.” Tuolla kertaa parannettujen sairaiden määrää ei kerrota.

Tällaiset voimateot tukivat olennaisesti sitä Jeesuksen väitettä, että hän oli Jumalan Poika, luvattu Messias. Raamattu tosiaankin vahvistaa, että Jeesus pystyi tekemään ihmeitä Jumalalta saamansa voiman ansiosta. Apostoli Pietari sanoi Jeesusta ”mieheksi, jonka Jumala julkisesti osoitti teille voimateoin ja ennusmerkein ja tunnusmerkein, joita Jumala teki hänen välityksellään teidän keskellänne, niin kuin itse tiedätte” (Apostolien teot 2:22). Toisessa tilanteessa Pietari selitti, että ”Jumala voiteli hänet [Jeesuksen] pyhällä hengellä ja voimalla, ja hän kulki kautta maan ja teki hyvää ja paransi kaikki Panettelijan sortamat, sillä Jumala oli hänen kanssaan” (Apostolien teot 10:37, 38).

Jeesuksen ihmeet liittyivät erottamattomasti hänen sanomaansa. Markuksen 1:21–27:ssä kerrotaan, miten ihmisjoukko reagoi Jeesuksen opetukseen ja erääseen hänen ihmeeseensä. Jakeessa 22 sanotaan, että ”ihmiset olivat perin pohjin hämmästyneitä hänen opetustavastaan”, ja jakeen 27 mukaan he olivat ”hämmästyneitä” myös, kun hän ajoi ulos demonin. Sekä Jeesuksen voimateot että hänen sanomansa todistivat, että hän oli luvattu Messias.

Jeesus ei ainoastaan sanonut olevansa Messias, vaan ihmeistä ilmenevä Jumalan voima tarjosi siitä todisteita hänen sanojensa ja muiden tekojensa ohella. Kun hänen asemastaan ja valtuutuksestaan heräsi kysymyksiä, Jeesus vastasi rohkeasti: ”Minulla on todistus, joka on suurempi kuin Johannes [Kastajan], sillä juuri ne teot, jotka Isäni määräsi minut suorittamaan, ne teot itsessään, joita teen, todistavat minusta, että Isä on lähettänyt minut.” (Johannes 5:36.)

Todisteita aitoudesta

Miksi voimme olla varmoja siitä, että Jeesuksen ihmeet olivat todellisia? Tarkastellaanpa joitakin todisteita niiden aitoudesta.

Voimatekoja tehdessään Jeesus ei koskaan kohdistanut huomiota itseensä. Hän varmisti, että jokainen ihme tuotti kunniaa Jumalalle. Esimerkiksi ennen kuin hän paransi erään sokean miehen, hän korosti, että mies paranisi, ”jotta Jumalan teot tehtäisiin ilmeisiksi hänen tapauksessaan”. (Johannes 9:1–3; 11:1–4.)

Toisin kuin silmänkääntötemppujen tekijät, taikurit ja uskollaparantajat Jeesus ei koskaan turvautunut hypnoosiin, huomiota herättäviin esityksiin, loitsuihin eikä tunnepitoisiin rituaaleihin. Hän ei käyttänyt hyväkseen taikauskoa eikä pyhäinjäännöksiä. Pane merkille, miten vaatimattomalla tavalla hän paransi kaksi sokeaa miestä. Kertomuksessa sanotaan: ”Säälistä liikuttuneena Jeesus kosketti heidän silmiään, ja heti he saivat näkönsä, ja he seurasivat häntä.” (Matteus 20:29–34.) Tilanteeseen ei liittynyt minkäänlaista rituaalia, seremoniaa eikä näyttävää esitystä. Jeesus teki ihmetekonsa julkisesti, usein lukuisien silminnäkijöiden edessä. Hän ei käyttänyt erikoisvalaistusta, lavasteita eikä rekvisiittaa. Sitä vastoin nykyisiä ihmeiksi väitettyjä tapahtumia ei useinkaan voida dokumentoida. (Markus 5:24–29; Luukas 7:11–15.)

Joskus Jeesus antoi tunnustusta niiden ihmisten uskosta, jotka hyötyivät hänen ihmeistään. Ihmisen uskonpuute ei kuitenkaan estänyt häntä tekemästä ihmettä. Kun hän oli Kapernaumissa, ”hänen luokseen tuotiin monia demonien riivaamia, ja hän ajoi henget ulos sanalla, ja hän paransi kaikki huonokuntoiset” (Matteus 8:16).

Jeesus teki ihmeensä ihmisten todellisten fyysisten tarpeiden täyttämiseksi, ei kenenkään uteliaisuuden tyydyttämiseksi (Markus 10:46–52; Luukas 23:8). Hän ei myöskään koskaan tehnyt ihmeitä hyötyäkseen niistä jotenkin itse (Matteus 4:2–4; 10:8).

Entä evankeliumit?

Tiedot Jeesuksen ihmeistä ovat välittyneet meille neljän evankeliumin kautta. Voidaanko näitä kertomuksia aiheellisesti pitää luotettavina lähteinä Jeesuksen ihmeitä tarkasteltaessa? Kyllä voidaan.

Kuten jo edellä todettiin, Jeesus teki ihmeensä julkisesti, monien ihmisten nähden. Varhaisimmat evankeliumit kirjoitettiin, kun useimmat näistä silminnäkijöistä olivat vielä elossa. Teoksessa The Miracles and the Resurrection todetaan evankeliumien kirjoittajien rehellisyydestä: ”Evankelistojen syyttäminen siitä, että he olisivat tahallisesti sotkeneet historiallisia tosiasioita ihmeistä kertovien tarinoiden ryöppyyn levittääkseen teologista propagandaa, olisi kertakaikkisen epäoikeudenmukaista. – – Heidän tarkoituksenaan oli merkitä tapahtumat rehellisesti muistiin.”

Kristillisyyden juutalaiset vastustajat eivät koskaan kiistäneet evankeliumeissa mainittuja voimatekoja. He asettivat kyseenalaiseksi ainoastaan sen, millä voimalla niitä tehtiin. (Markus 3:22–26.) Myöskään myöhemmät kritisoijat eivät voineet kieltää Jeesuksen ihmeitä. Päinvastoin Jeesuksen ihmeteoista on olemassa kirjallisia mainintoja ensimmäiseltä ja toiselta vuosisadalta. Meillä on siis selvästikin kaikki syyt pitää evankeliumien kertomuksia hänen ihmeistään luotettavina.

Millainen ihminen Jeesus oli?

Jeesuksen ihmeiden tarkastelu jäisi vajaaksi, jos se rajoittuisi pelkästään niiden aitouden analysoimiseen. Kertoessaan Jeesuksen voimateoista evankeliumit piirtävät kuvan miehestä, jolla oli voimakkaita tunteita ja joka oli ylivertaisen myötätuntoinen ja erittäin kiinnostunut toisten hyvinvoinnista.

Ajattelehan sitä, kun eräs spitaalinen mies lähestyi Jeesusta ja esitti hänelle epätoivoisen vetoomuksen: ”Jos vain haluat, niin sinä voit puhdistaa minut.” Jeesus ”liikuttui säälistä”, ojensi kätensä, kosketti miestä ja sanoi hänelle: ”Minä haluan. Puhdistu.” Mies parani heti. (Markus 1:40–42.) Näin Jeesus osoitti empatiaa, joka oli juuri se syy, joka sai hänet käyttämään Jumalalta saamaansa voimaa ihmeiden tekemiseen.

Mitä tapahtui, kun Jeesus kohtasi hautajaissaattueen, joka oli tulossa Nainin kaupungista? Vainaja oli nuori mies, erään lesken ainoa poika. Jeesuksen ”tuli – – sääli” tuota naista, ja hän meni tämän luokse ja sanoi: ”Lakkaa itkemästä.” Sitten hän herätti pojan eloon. (Luukas 7:11–15.)

Voimme oppia Jeesuksen ihmeistä sen lohduttavan seikan, että hän ”liikuttui säälistä” ja auttoi ihmisiä. Tällaiset ihmeet eivät ole kuitenkaan pelkkää historiaa. ”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja ikuisesti”, sanotaan Heprealaiskirjeen 13:8:ssa. Hän hallitsee nyt taivaallisena Kuninkaana ja on valmis käyttämään Jumalalta saamiaan yliluonnollisia voimia paljon suuremmassa mitassa kuin ollessaan ihmisenä maan päällä. Hän käyttää niitä pian kaikkien tottelevaisten ihmisten parantamiseen. Jehovan todistajat auttavat sinua mielellään hankkimaan lisää tietoa tästä valoisasta tulevaisuudentoivosta.

[Kuvat s. 4, 5]

Jeesuksen ihmeet olivat osoituksia ”Jumalan majesteettisesta voimasta”

[Kuva s. 7]

Jeesuksella oli voimakkaita tunteita