Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

”Jehovan säädös” ei voi jäädä toteutumatta

”Jehovan säädös” ei voi jäädä toteutumatta

”Jehovan säädös” ei voi jäädä toteutumatta

”Tahdon kertoa Jehovan säädöksestä. Hän on sanonut minulle: ’Sinä olet minun poikani – – Pyydä minulta, että antaisin kansakunnat perinnöksesi.’” (PSALMIT 2:7, 8)

1. Miten Jumalan tarkoitus eroaa kansojen tarkoitusperistä?

JEHOVA JUMALALLA on tarkoituksensa ihmiskunnan ja maan suhteen. Kansoillakin on omat tarkoitusperänsä. Mutta miten suuresti nämä eroavatkaan toisistaan! Tämä on odotettavissakin, sillä Jumala sanoo: ”Niin kuin taivaat ovat maata korkeammat, niin ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.” Jumalan tarkoitus toteutuu varmasti, sillä hän jatkaa: ”Niin kuin rankkasade tulee alas taivaasta, ja lumi, eikä sinne palaa, vaan imeytyy maahan ja panee sen tuottamaan ja orastamaan ja antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, sellaiseksi osoittautuu sanani, joka suustani lähtee. Se ei palaa luokseni tyhjin toimin vaan on tekevä sen, mihin olen mieltynyt, ja menestyvä siinä, mitä varten olen lähettänyt sen.” (Jesaja 55:9–11.)

2, 3. Mitä psalmi 2 ilmaisee selvästi, mutta mitä kysymyksiä herää?

2 Psalmi 2 ilmaisee selvästi, että Jumalan tarkoitus messiaanisen Kuninkaansa suhteen toteutuu. Jumalan henki pani tuon psalmin sepittäjän, muinaisen Israelin kuninkaan Daavidin, ennustamaan merkittävän ajan, jolloin kansat olisivat melskeisiä. Niiden hallitsijat asennoituisivat Jehova Jumalaa ja hänen Voideltuaan vastaan. Psalmistan laulussa olivat kuitenkin myös sanat: ”Tahdon kertoa Jehovan säädöksestä. Hän on sanonut minulle: ’Sinä olet minun poikani – – Pyydä minulta, että antaisin kansakunnat perinnöksesi ja maan ääret sinun omaisuudeksesi.’” (Psalmit 2:7, 8.)

3 Mitä ”Jehovan säädös” tietää kansoille? Miten se vaikuttaa ihmiskuntaan yleensä? Mitä nämä kehitysvaiheet merkitsevät kaikille psalmin 2 jumalaapelkääville lukijoille?

Kansakunnat melskeisiä

4. Mitkä ovat psalmin 2:1, 2 ydinkohdat?

4 Psalmista viittaa kansojen ja niiden hallitsijoiden toimiin, kun hän aloittaa laulunsa sanoilla: ”Miksi kansakunnat ovat olleet melskeisiä ja kansalliset ryhmät ovat mumisseet tyhjää? Maan kuninkaat omaksuvat asenteensa, ja korkeat virkamiehet ovat kokoontuneet yhteen Jehovaa ja hänen voideltuaan vastaan.” (Psalmit 2:1, 2.) *

5, 6. Mitä ”tyhjää” kansalliset ryhmät ovat ”mumisseet”?

5 Mitä ”tyhjää” nykyiset kansalliset ryhmät ovat ”mumisseet”? Kansat eivät ole ottaneet vastaan Jumalan Voideltua – Messiasta eli Kristusta – vaan ovat ”mumisseet”, mietiskelleet, miten voisivat säilyttää oman valtansa. Nämä psalmin 2 sanat soveltuivat myös ensimmäisellä vuosisadalla, kun juutalaiset ja roomalaiset vallanpitäjät surmasivat yksissä tuumin Jeesuksen Kristuksen, jonka Jumala oli valinnut Kuninkaaksi. Sen suurempi täyttymys alkoi kuitenkin vuonna 1914, jolloin Jeesus asetettiin taivaalliseksi Kuninkaaksi. Siitä lähtien ei yksikään poliittinen järjestelmä maan päällä ole tunnustanut Jumalan valtaistuimelle asettamaa Kuningasta.

6 Mitä psalmista tarkoitti kysyessään: ”Miksi – – kansalliset ryhmät ovat mumisseet tyhjää”? Sitä, että niiden tarkoitusperä on tyhjän veroinen; se on turha ja tuomittu epäonnistumaan. Ne eivät voi saada aikaan rauhaa ja sopua tänne maan päälle. Silti ne julkeavat vastustaa Jumalan hallitusvaltaa. Tosiasiassa ne ovat yhdessä omaksuneet vihamielisen asenteen ja kokoontuneet yhteen Korkeinta ja hänen Voideltuaan vastaan. Todella typerää!

Jehovan voittoisa Kuningas

7. Miten Jeesuksen varhaiset seuraajat sovelsivat psalmia 2:1, 2 rukouksessaan?

7 Jeesuksen seuraajat sovelsivat psalmin 2:1, 2 sanat häneen. Kun heitä vainottiin uskonsa vuoksi, he rukoilivat: ”Suvereeni Herra [Jehova], sinä, joka olet tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, sinä olet pyhän hengen kautta sanonut esi-isämme Daavidin, palvelijasi, suulla: ’Miksi kansakunnat tulivat melskeisiksi ja kansat mietiskelivät tyhjiä? Maan kuninkaat omaksuivat asenteensa, ja hallitsijat kokoontuivat yhteen Jehovaa ja hänen voideltuaan vastaan.’ Juuri siten olivat sekä Herodes [Antipas] että Pontius Pilatus kansakuntien ihmisten ja Israelin kansoihin kuuluvien kanssa todellisuudessa koolla tässä kaupungissa sinun pyhää palvelijaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä voitelit.” (Apostolien teot 4:24–27; Luukas 23:1–12.) * Ensimmäisellä vuosisadalla oli tosiaan solmittu salaliitto Jumalan voideltua palvelijaa Jeesusta vastaan. Tämän psalmin piti kuitenkin täyttyä vielä satoja vuosia myöhemminkin.

8. Miten psalmi 2:3 soveltuu nykyisiin kansoihin?

8 Kun muinaisella Israelilla oli ihmiskuningas, kuten Daavid, pakanakansat ja hallitsijat kokoontuivat yhteen Jumalaa ja hänen valtaistuimelle asettamaansa voideltua vastaan. Mutta miten on meidän aikanamme? Nykyiset kansat eivät halua mukautua Jehovan ja Messiaan vaatimuksiin. Siksi niiden kuvaillaan sanovan: ”Katkaiskaamme heidän siteensä ja heittäkäämme heidän köytensä päältämme!” (Psalmit 2:3.) Hallitsijat ja kansat vastustaisivat kaikkia Jumalan ja hänen Voideltunsa asettamia rajoituksia. Mitkä tahansa heidän yrityksensä katkaista nuo siteet ja heittää päältään nuo köydet ovat tietysti turhia.

Jehova pitää heitä pilkkanaan

9, 10. Miksi Jehova pitää kansoja pilkkanaan?

9 Jehova ei ole huolissaan kansojen hallitsijoiden yrityksistä lujittaa omaa valtaansa. Psalmissa 2 jatketaan: ”Hän, joka istuu taivaissa, nauraa, Jehova itse pitää heitä pilkkanaan.” (Psalmit 2:4.) Jumala toteuttaa tarkoitustaan ikään kuin näitä hallitsijoita ei olisi olemassakaan. Hän nauraa heidän röyhkeydelleen ja pitää heitä pilkkanaan. Kerskukoot aikomuksistaan. Jehovan silmissä he ovat naurun aihe. Hän nauraa heidän turhalle vastustukselleen.

10 Muualla psalmeissaan Daavid viittaa vihamielisiin ihmisiin ja kansoihin, kun hän laulaa: ”Sinä, oi Jehova, armeijoiden Jumala, olet Israelin Jumala. Herää kääntääksesi huomiosi kaikkiin kansakuntiin. Älä osoita suopeutta keillekään vahinkoa aiheuttaville pettureille. He palaavat iltaisin; he haukkuvat kuin koira ja kiertelevät kaupunkia. Katso! He antavat suunsa ryöpytä, miekkoja on heidän huulillaan, sillä kuka kuuntelee? Mutta sinä, oi Jehova, naurat heille, sinä pidät kaikkia kansakuntia pilkkanasi.” (Psalmit 59:5–8.) Jehova nauraa kansojen kerskailulle ja sekasorrolle, kun ne tyhmyydessään taistelevat häntä vastaan.

11. Mitä tapahtuu, kun kansat yrittävät tehdä Jumalan tarkoituksen tyhjäksi?

11 Psalmin 2 sanat vahvistavat luottamustamme siihen, että Jumala voi ratkaista minkä tahansa ongelman. Voimme olla vakuuttuneita siitä, että hän toteuttaa aina tahtonsa eikä koskaan hylkää uskollisia palvelijoitaan (Psalmit 94:14). Mitä siis tapahtuu, kun kansat yrittävät tehdä Jehovan tarkoituksen tyhjäksi? Tämän psalmin mukaan Jumala ”puhuu heille suuttumuksessaan” ikään kuin hirvittävällä ukkosen jylinällä. Lisäksi ”hän järkyttää heitä” ”paheksunnan hehkussaan” ikään kuin voimakkaalla salamaniskulla. (Psalmit 2:5.)

Jumala asettaa kuninkaan

12. Mihin valtaistuimelle asettamiseen psalmi 2:6 soveltuu?

12 Se mitä Jehova sanoo seuraavaksi psalmistan välityksellä, epäilemättä järkyttää kansoja. Jumala julistaa: ”Minä, niin, minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni.” (Psalmit 2:6.) Siioninvuori oli Jerusalemissa sijaitseva kukkula, jolle Daavid asetettiin koko Israelin kuninkaaksi. Messiaaninen Kuningas ei kuitenkaan istu valtaistuimella tuossa kaupungissa eikä muuallakaan maan päällä. Todellisuudessa Jehova on jo asettanut valitsemansa messiaanisen Kuninkaan, Jeesuksen Kristuksen, taivaalliselle Siioninvuorelle (Ilmestys 14:1).

13. Minkä liiton Jehova teki Poikansa kanssa?

13 Nyt messiaaninen Kuningas puhuu. Hän sanoo: ”Tahdon kertoa Jehovan säädöksestä [Jehova Jumala on tehnyt Poikansa kanssa liiton Valtakunnasta]. Hän [Jumala] on sanonut minulle: ’Sinä olet minun poikani; minusta, minusta on tänään tullut sinun isäsi.’” (Psalmit 2:7.) Kristus viittasi valtakuntaliittoon, kun hän sanoi apostoleilleen: ”Juuri te olette – – pysyneet minun kanssani minun koettelemuksissani, ja minä teen liiton teidän kanssanne, niin kuin Isäni on tehnyt liiton minun kanssani, valtakunnasta.” (Luukas 22:28, 29.)

14. Miksi voidaan sanoa, että Jeesuksella on kiistaton oikeus kuninkuuteen?

14 Kuten psalmissa 2:7 ennustettiin, Jehova tunnusti Jeesuksen Pojakseen hänen kasteensa yhteydessä ja herättämällä hänet kuolleista henkielämään (Markus 1:9–11; Roomalaisille 1:4; Heprealaisille 1:5; 5:5). Taivaallisen Valtakunnan Kuningas on tosiaankin Jumalan ainosyntyinen Poika (Johannes 3:16). Kuningas Daavidin kuninkaallisena jälkeläisenä Jeesuksella on kiistaton oikeus kuninkuuteen (2. Samuelin kirja 7:4–17; Matteus 1:6, 16). Tämän psalmin mukaan Jumala sanoo Pojalleen: ”Pyydä minulta, että antaisin kansakunnat perinnöksesi ja maan ääret sinun omaisuudeksesi.” (Psalmit 2:8.)

15. Miksi Jeesus pyytää kansakuntia perinnökseen?

15 Kuningas – Jumalan oma Poika – on asemassaan lähinnä Jehovaa. Jehova on todennut hänen olevan uskollinen ja luotettava. Lisäksi Jeesuksella on Jumalan Esikoisena oikeus perintöön. Jeesus Kristus tosiaankin ”on näkymättömän Jumalan kuva, koko luomakunnan esikoinen” (Kolossalaisille 1:15). Hänen ei tarvitse muuta kuin pyytää, ja Jumala ’antaa hänelle kansakunnat hänen perinnökseen ja maan ääret hänen omaisuudekseen’. Jeesus pyytääkin tätä, koska hänen ’mieltymyksensä liittyvät ihmisten poikiin’ ja hän haluaa hartaasti toteuttaa taivaallisen Isänsä tahdon maan ja ihmiskunnan suhteen (Sananlaskut 8:30, 31).

Jehovan säädös kansakuntia vastaan

16, 17. Mikä odottaa psalmin 2:9 mukaan kansoja?

16 Koska psalmi 2 täyttyy juuri nyt, Jeesuksen Kristuksen näkymättömän läsnäolon aikana, niin mikä kansoja odottaa? Kuningas toteuttaa pian Jumalan julistuksen: ”Sinä murskaat ne [kansat] rautavaltikalla, kuin savenvalajan astian sinä isket ne palasiksi.” (Psalmit 2:9.)

17 Muinaisten kuninkaiden valtikat olivat kuninkaallisen vallan vertauskuvia. Jotkin valtikat, esimerkiksi tässä psalmissa mainittu, oli tehty raudasta. Tämä kuvakieli osoittaa, kuinka helposti Kristus-Kuningas tuhoaa kansat. Napakka isku rautavaltikalla murskaisi savenvalajan saviastian korjauskelvottomaksi.

18, 19. Mitä maan kuninkaiden pitäisi tehdä saadakseen Jumalan hyväksynnän?

18 Onko kansallisten hallitsijoiden pakko olla todistamassa tällaista tuhoisaa murskaamista? Ei, sillä psalmista vetoaa heihin sanomalla: ”Nyt, oi kuninkaat, olkaa ymmärtäväisiä, antakaa oikaista itseänne, oi maan tuomarit.” (Psalmit 2:10.) Kuninkaita kehotetaan kiinnittämään huomiota, olemaan ymmärtäväisiä. Heidän pitäisi miettiä, miten tyhjiä heidän suunnitelmansa ovat siihen verrattuna, mitä Jumalan valtakunta tulee tekemään ihmiskunnan hyödyksi.

19 Saadakseen Jumalan hyväksynnän maan kuninkaiden pitäisi muuttaa toimintatapansa. Heitä kehotetaan: ”Palvelkaa Jehovaa peläten ja iloitkaa vavisten.” (Psalmit 2:11.) Mihin tällainen menettely johtaisi? He eivät olisi melskeisiä, rauhattomia, vaan voisivat iloita odotteista, jotka messiaaninen Kuningas asettaisi heidän eteensä. Maan hallitsijoiden pitäisi hylätä ylpeys ja kopeus, jota he osoittavat hallinnossaan. Lisäksi heidän pitäisi viipymättä muuttua ja ymmärtää, että Jehovan suvereenius on kaiken muun yläpuolella ja että Jumalan ja hänen asettamansa messiaanisen Kuninkaan valta on vastustamaton.

”Suudelkaa poikaa”

20, 21. Mitä merkitsee ’suudella poikaa’?

20 Psalmi 2 esittää nyt kansojen hallitsijoille armollisen kehotuksen. Sen sijaan, että he kokoontuisivat vastarintaan, heitä neuvotaan: ”Suudelkaa poikaa, ettei Hän [Jehova Jumala] vihastuisi ja ettette tuhoutuisi tieltä, sillä hänen suuttumuksensa leimahtaa helposti.” (Psalmit 2:12a.) Kun Suvereeni Herra Jehova esittää jonkin säädöksen, häntä tulisi kuunnella. Jumalan asetettua Poikansa valtaistuimelle maan hallitsijoiden olisi pitänyt lakata ’mumisemasta tyhjää’. Heidän olisi pitänyt tunnustaa Kuningas heti ja totella häntä kaikessa.

21 Miksi ’suudella poikaa’? Kun tämä psalmi sepitettiin, suutelemalla ilmaistiin ystävyyttä ja toivotettiin vieraat tervetulleiksi kotiin, jossa he saivat osakseen vieraanvaraisuutta. Suutelemalla voitiin osoittaa myös uskollisuutta (1. Samuelin kirja 10:1). Tässä psalmin 2 jakeessa Jumala käskee kansoja suutelemaan hänen Poikaansa eli toivottamaan hänet tervetulleeksi voideltuna Kuninkaana.

22. Mitä varoitusta kansojen hallitsijoiden pitäisi kuunnella?

22 Ne, jotka eivät tunnusta Jumalan valitseman Kuninkaan valtaa, loukkaavat Jehovaa. He kieltävät Jehova Jumalan kaikkeudensuvereeniuden ja hänen valtansa ja kykynsä valita Kuningas, joka on paras hallitsija ihmiskunnalle. Kansojen hallitsijat havaitsevat, että Jumalan vimma kohtaa heidät äkkiä, kun he pyrkivät toteuttamaan omia suunnitelmiaan. ”Hänen suuttumuksensa leimahtaa helposti” eli purkautuu nopeasti ja vastustamattomasti. Kansojen hallitsijoiden pitäisi ottaa tämä varoitus kiitollisina vastaan ja toimia sen mukaan. Tämä tietäisi heille elämää.

23. Mitä yksilöt ehtivät vielä tehdä?

23 Tämä dramaattinen psalmi päättyy sanoihin: ”Onnellisia ovat kaikki häneen [Jehovaan] turvautuvat.” (Psalmit 2:12b.) Yksilöt ehtivät vielä etsiytyä turvaan. Tämä pitää paikkansa jopa yksityisistä hallitsijoista, jotka ovat kannattaneet kansojen suunnitelmia. He voivat paeta Jehovan luo, joka antaa turvapaikan Valtakunnan hallitusvallan alaisuudessa. Heidän täytyy kuitenkin toimia ennen kuin messiaaninen Valtakunta murskaa vastustavat kansat.

24. Miten voimme elää tyydyttävämpää elämää jopa tässä levottomassa maailmassa?

24 Jos tutkimme ahkerasti Raamattua ja sovellamme sen neuvoja elämäämme, voimme viettää tyydyttävämpää elämää jo nyt tässä levottomassa maailmassa. Noiden neuvojen noudattaminen parantaa perheenjäsenten välisiä suhteita ja vapauttaa monista huolista ja peloista, jotka vaivaavat tätä maailmaa. Kun toimimme Raamatun ohjeiden mukaan, voimme luottaa siihen, että miellytämme Luojaa. Kukaan muu kuin Kaikkeuden Suvereeni ei voi taata meille ”nykyistä ja tulevaa elämää” (1. Timoteukselle 4:8). Me saamme tuon tulevan elämän, kun hän on puhdistanut maan niistä, jotka hylkäämällä Valtakunnan hallinnon vastustavat sitä, mikä on oikein.

25. Mitä voimme odottaa tapahtuvan meidän aikanamme, koska ”Jehovan säädös” ei voi jäädä toteutumatta?

25 ”Jehovan säädös” ei voi jäädä toteutumatta. Luojanamme Jumala tietää, mikä on parasta ihmiskunnalle, ja hän toteuttaa tarkoituksensa siunata tottelevaisia ihmisiä rauhalla, tyytyväisyydellä ja pysyvällä turvallisuudella rakkaan Poikansa valtakunnan alaisuudessa. Profeetta Daniel kirjoitti meidän ajastamme: ”Noiden kuninkaiden päivinä taivaan Jumala pystyttää valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu. – – Se murskaa kaikki nämä valtakunnat ja tekee niistä lopun, ja se itse pysyy aikojen hämärään asti.” (Daniel 2:44.) Nyt on siis totisesti aika ’suudella Poikaa’ ja palvella Suvereenia Herraa Jehovaa!

[Alaviitteet]

^ kpl 4 Alkuaan ”voidellulla” tarkoitettiin kuningas Daavidia ja ”maan kuninkailla” filistealaishallitsijoita, jotka kokosivat armeijansa häntä vastaan.

^ kpl 7 Muistakin Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kohdista ilmenee, että Jeesus on se Jumalan Voideltu, johon psalmissa 2 viitataan. Tämä käy ilmi verrattaessa psalmia 2:7 Apostolien tekojen 13:32, 33:een sekä Heprealaiskirjeen 1:5:een ja 5:5:een. Katso myös psalmia 2:9 ja Ilmestyksen 2:27:ää.

Miten vastaisit?

• Mitä ”tyhjää” kansalliset ryhmät ”ovat mumisseet”?

• Miksi Jehova pitää kansoja pilkkanaan?

• Mikä on Jumalan säädös kansoja vastaan?

• Mitä merkitsee ’suudella poikaa’?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuva s. 16]

Daavid lauloi voittoisasta messiaanisesta Kuninkaasta

[Kuva s. 17]

Hallitsijat ja Israelin kansa tekivät salaliiton Jeesusta Kristusta vastaan

[Kuva s. 18]

Kristus on asetettu Kuninkaaksi taivaalliselle Siioninvuorelle