Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Vapautettu ”kallisarvoisella verellä”

Vapautettu ”kallisarvoisella verellä”

”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä”

Vapautettu ”kallisarvoisella verellä”

JEHOVAN suurin rakkaudenteko oli se, että hän lähetti ainosyntyisen Poikansa antamaan täydellisen ihmiselämänsä lunnaiksi. Epätäydellisinä, syntisinä ihmisinä tarvitsemme tätä vapautusta kipeästi, sillä ”ei yksikään [meistä] voi mitenkään lunastaa edes veljeä eikä antaa hänestä lunnaita Jumalalle – –, niin että hän eläisi edelleen ikuisesti” (Psalmit 49:6–9). Kuinka kiitollisia olemmekaan siitä, että Jumala ”antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä”! (Johannes 3:16.)

Miten lunnaat vapauttavat meidät? Tarkastellaanpa, millä neljällä tavalla saamme vapauden tämän Jehova Jumalan suunnattoman rakkaudenteon ansiosta.

Vapautus lunnaiden perusteella

Ensinnäkin Jeesuksen uhri voi vapauttaa meidät perisynnistä. Me kaikki synnymme syntisinä. Olemme tosiaan syntisiä ennen kuin edes pystymme rikkomaan Jehovan lakia. Kuinka niin? Roomalaiskirjeen 5:12:ssa sanotaan: ”Yhden ihmisen [Aadamin] kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema.” Syntisen Aadamin lapsina olemme perineet häneltä epätäydellisyyden. Lunnaiden ansiosta voimme kuitenkin vapautua perisynnin otteesta (Roomalaisille 5:16). Jeesus maistoi kuolemaa ”jokaisen ihmisen puolesta” ja kantoi siten synnin seuraukset Aadamin jälkeläisten puolesta. (Heprealaisille 2:9; 2. Korinttilaisille 5:21; 1. Pietarin kirje 2:24.)

Toiseksi lunnaat voivat vapauttaa meidät synnin aiheuttamasta kuolemasta. ”Synnin palkka on kuolema”, sanotaan Roomalaiskirjeen 6:23:ssa. Uhrikuolemansa välityksellä Jumalan Poika teki tottelevaisille ihmisille mahdolliseksi ikuisen elämän. ”Joka uskoo Poikaan, sillä on ikuinen elämä; joka ei tottele Poikaa, se ei näe elämää.” (Johannes 3:36.)

Huomaa, että voimme vapautua synnin seurauksista vain, jos uskomme Jumalan Poikaan. Tähän sisältyy se, että teemme muutoksia elämässämme ja saatamme sen sopusointuun Jumalan tahdon kanssa. Meidän täytyy hylätä kaikki väärät tavat ja tehdä sitä, mikä miellyttää Jumalaa. Apostoli Pietari kirjoitti: ”Katukaa – – ja kääntykää saadaksenne syntinne pyyhityiksi pois.” (Apostolien teot 3:19.)

Kolmanneksi Jeesuksen uhri vapauttaa meidät huonosta omastatunnosta. Kaikki, jotka vihkiytyvät Jehovalle ja joista tulee hänen Poikansa kastettuja opetuslapsia, saavat huojennusta (Matteus 11:28–30). Epätäydellisyydestämme huolimatta saamme syvää iloa Jumalan palvelemisesta puhtaalla omallatunnolla (1. Timoteukselle 3:9; 1. Pietarin kirje 3:21). Kun tunnustamme syntimme ja hylkäämme ne, meille osoitetaan armoa ja omatuntomme lakkaa soimaamasta meitä (Sananlaskut 28:13).

Lunnaat tarjoavat apua ja toivoa

Neljänneksi usko lunnaisiin vapauttaa meidät pelosta, jota epätietoisuus asemastamme Jumalan edessä voisi aiheuttaa. Apostoli Johannes kirjoitti: ”Jos joku tekeekin synnin, niin meillä on auttaja Isän luona, Jeesus Kristus.” (1. Johanneksen kirje 2:1.) Paavali kertoi, millainen auttaja Jeesus on: ”Hän voi myös täysin pelastaa ne, jotka lähestyvät Jumalaa hänen välityksellään, koska hän on aina elossa puhuakseen heidän puolestaan.” (Heprealaisille 7:25.) Niin kauan kuin synti tahraa meitä, tarvitsemme Ylimmäisen Papin Jeesuksen Kristuksen apua, jotta meillä voisi olla hyväksytty asema Jumalan edessä. Miten Jeesus on toiminut ylimmäisenä pappina puolestamme?

Neljäkymmentä päivää sen jälkeen, kun Jeesus herätettiin kuolleista vuonna 33, hän nousi taivaaseen, missä hän esitti ”kallisarvoisen verensä” arvon Jumalalle. Tämän ansiosta Jeesus voi pian vapauttaa tottelevaiset ihmiset synnistä ja kuolemasta. * (1. Pietarin kirje 1:18, 19.) Eikö Jeesus Kristus ansaitsekin rakkautemme ja tottelevaisuutemme?

Myös Jehova Jumala ansaitsee rakkautemme ja tottelevaisuutemme. Hän mahdollisti rakkaudellisesti ”vapautuksen lunnaiden perusteella” (1. Korinttilaisille 1:30). Saamme kiittää häntä paitsi nykyisestä elämästämme myös ikuisen elämän toivostamme. Meillä on siksi kaikki syyt ”totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä” (Apostolien teot 5:29).

[Alaviite]

^ kpl 12 Ks. Jehovan todistajien kalenteri 2006, maalis-huhtikuu.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 9]

TIESITKÖ?

• Jeesus nousi taivaaseen Öljyvuorelta (Apostolien teot 1:9, 12).

• Vain Jeesuksen uskolliset apostolit näkivät hänen nousevan taivaaseen (Apostolien teot 1:2, 11–13).