Älä unohda kiitoksen arvoa

OLETKO joskus kuullut jonkun valittavan, että hänen esimiehensä antaa hänelle liian vähän kiitosta? Oletko ehkä valittanut sitä itsekin? Tai jos olet nuori, oletko sanonut samaa vanhemmistasi tai opettajistasi?

Jotkin näistä valituksista ovat luultavasti aiheellisia. Erään saksalaisen motivaatiokouluttajan mukaan työntekijöitä ei kuitenkaan vaivaa niinkään kiitoksen puute kuin se, että heidän esimiehensä ei ole kiinnostunut heistä. Joka tapauksessa jotakin ilmeisesti puuttuu. Kiitos ja tunne siitä, että meistä ollaan kiinnostuneita, ovat molemmat tärkeitä edellytyksiä toimiville ihmissuhteille.

Tämä pitää paikkansa myös palvonnasta. Kiitoksen antamisen, lämpimän hengen ja keskinäisen kiinnostuksen pitäisi olla tunnusomaista kristillisessä seurakunnassa. Sen jäsenet luovat ja pitävät yllä tällaista hyvää ilmapiiriä noudattamalla Raamatun ohjeita. Onpa seurakuntamme miten rakkaudellinen hyvänsä, aina on silti mahdollista edistyä. Tarkastellaanpa tämä mielessämme kolmea erinomaista esimerkkiä ihmisistä, jotka antoivat kiitosta: Jumalan esikristillistä palvelijaa Elihua, apostoli Paavalia ja Jeesusta Kristusta itseään.

Kohteliasta ja kunnioittavaa neuvontaa

Elihu, joka oli ilmeisesti Abrahamin kaukainen sukulainen, auttoi Jobia saamaan tasapainoisen näkemyksen suhteestaan Jumalaan. Elihu oli kohtelias ja kunnioittava. Hän odotti kärsivällisesti puheenvuoroa. Jobin ystäviksi tekeytyvät miehet etsivät Jobista vain vikoja, kun taas Elihu oli neuvojen tarjoamisen lisäksi aulis kiittämään häntä hänen oikeamielisyydestään. Hän ilmaisi lämpöä ja henkilökohtaista kiinnostusta ystävänä ja toisin kuin muut käytti Jobin nimeä. Hän pyysi kohteliaasti: ”Oi Job, pyydän, kuule sanojani, ja ota toki korviisi kaikki puheeni.” Hän asettui kunnioittavasti Jobin asemaan ja myönsi: ”Katso! Minä olen tosi Jumalalle aivan samanlainen kuin sinä; savesta minutkin on tehty.” Ja sitten hän antoi kiitosta sanomalla: ”Jos on jotakin sanottavaa, vastaa minulle, puhu, sillä olen saanut iloa vanhurskaudestasi.” (Job 33:1, 6, 32.)

Kohteliaisuuden ja kunnioituksen osoittaminen toisia kohtaan on oikeastaan yksi tapa kiittää heitä. Sanomme itse asiassa toiselle, että hän on huomiomme ja hyvän kohtelun arvoinen. Näin ilmaisemme lämpöä ja kiinnostusta häntä kohtaan.

Kohteliaisuus merkitsee enemmän kuin vain sitä, että noudattaa hyviä tapoja  muodon vuoksi. Tavoittaaksemme toisten sydämen kohteliaisuutemme täytyy olla vilpitöntä ja tulla sydämestä. Sen täytyy olla aidon kiinnostuksen ja rakkauden ilmaus.

Kiittämällä voi ilmaista tahdikkuutta

Apostoli Paavali osoitti, että kiittämällä toisia voi ilmaista tahdikkuutta. Esimerkiksi saarnatessaan Ateenassa toisella lähetysmatkallaan hän puolusti kristillisyyttä joidenkin kreikkalaisten filosofien edessä. Pane merkille, miten tahdikkaasti hän hoiti tämän vaikean tehtävän. ”Eräät sekä epikurolaisista että stoalaisista filosofeista ryhtyivät keskustelemaan hänen kanssaan kiistävään sävyyn, ja muutamat sanoivat: ’Mitähän tämä lavertelija oikein tahtoo sanoa?’ Toiset: ’Hän näyttää olevan vieraiden jumaluuksien julistaja.’” (Apostolien teot 17:18.) Huolimatta tällaisista huomautuksista Paavali säilytti malttinsa ja vastasi: ”Ateenan miehet, näen että te kaikessa näytätte olevan muita taipuvaisempia jumaluuksien pelkoon.” Hän ei tuominnut heidän epäjumalanpalvelustaan vaan sen sijaan kiitti heitä heidän uskonnollisesta innostaan. (Apostolien teot 17:22.)

Oliko Paavalin kiitos teeskentelyä? Ei suinkaan. Hän tiesi, ettei hänen asiansa ollut tuomita kuulijoitaan, sillä olihan hän itsekin ollut kerran tietämätön totuudesta. Hänen tehtävänsä oli esittää Jumalan sanomaa, ei tuomita toisia. Hän tiesi kokemuksesta sen, minkä myös monet nykyään elävät Jehovan todistajat ovat havainneet: joistakuista väärän uskonnon vilpittömistä kannattajista tulee lopulta mitä vankimpia tosi uskonnon puolustajia.

Paavalin lähestymistapa oli hyvä, ja se tuotti erinomaisia tuloksia. ”Jotkut miehet liittyivät häneen ja tulivat uskoviksi, heidän joukossaan myös Dionysios, Areiopagin oikeusistuimen tuomari, ja Damaris-niminen nainen ja muita heidän lisäkseen.” (Apostolien teot 17:34.) Paavali toimi tosiaan viisaasti kiittäessään ateenalaisia heidän vilpittömien, vaikkakin väärien uskonkäsitystensä vuoksi sen sijaan, että hän olisi tuominnut heidät siksi, ettei heillä ollut täsmällistä tietoa. Usein ihmisillä, jotka puutteellinen tieto on johtanut harhaan, on hyvä sydän.

Myös silloin, kun Paavali kutsuttiin puolustautumaan Herodes Agrippa II:n edessä, hän esitti asiansa tahdikkaasti. Herodeksen tiedettiin elävän sisarensa Berniken kanssa sukurutsaisessa suhteessa, ja tällainen suhdehan selvästi tuomitaan Jumalan sanassa. Paavali ei kuitenkaan puhunut hänelle tuomitsevasti. Sen sijaan hän löysi syyn kiittää Herodesta. ”Pidän itseäni onnellisena, kuningas Agrippa, kun sinun edessäsi saan tänä päivänä esittää puolustukseni kaiken sen johdosta, mistä juutalaiset minua syyttävät, varsinkin koska sinä olet kaikkien juutalaisten keskuudessa vallitsevien tapojen sekä kiistojen asiantuntija.” (Apostolien teot 26:1–3.)

Meidän kannattaa osoittaa samanlaista tahdikkuutta, kun olemme tekemisissä toisten kanssa. Kiittämällä naapuria tai koulu- tai työtoveria voimme edistää hyviä suhteita ja hyvää käytöstä. Se että yritämme tavoittaa vilpittömien ihmisten sydämen antamalla heille aiheellista kiitosta, voi kannustaa heitä hylkäämään virheelliset käsityksensä ja väärän toimintansa ja menettelemään tavalla, joka on paremmin sopusoinnussa täsmällisen tiedon kanssa.

Jeesuksen täydellinen esimerkki kiitoksen antamisesta

Jeesus antoi kiitosta. Esimerkiksi ylösnousemuksensa ja taivaaseen nousemisensa jälkeen Jeesus puhui Jumalan ohjauksessa apostoli Johanneksen välityksellä Vähän-Aasian seitsemälle seurakunnalle. Hän ei jättänyt kiittämättä niitä, jotka ansaitsivat kiitoksen. Efesoksen, Pergamonin ja Tyatiran seurakunnille hän esitti seuraavanlaisia kiitoksen sanoja: ”Minä tiedän sinun tekosi ja sinun vaivannäkösi ja kestävyytesi ja sen, ettet voi sietää pahoja”; ”sinä pidät jatkuvasti kiinni minun nimestäni etkä kieltänyt uskoasi minuun”; ”minä tiedän sinun tekosi ja sinun  rakkautesi ja uskosi ja palveluksesi ja kestävyytesi ja sen, että sinun viimeaikaiset tekosi ovat useammat kuin entiset”. Sardeen seurakunta tarvitsi vakavia neuvoja, mutta Jeesus pani merkille, että siinäkin oli kiitosta ansaitsevia yksilöitä. Hän sanoi: ”Siitä huolimatta sinulla on Sardeessa muutamia nimiä, jotka eivät ole saastuttaneet päällysvaippojaan, ja he saavat vaeltaa minun kanssani valkoisissa vaatteissa, koska he ovat arvollisia.” (Ilmestys 2:2, 13, 19; 3:4.) Jeesus näytti meille erinomaista esimerkkiä.

Meidänkään ei pidä koskaan tuomita koko ryhmää joidenkin yksilöiden laiminlyöntien vuoksi. Ja kun esitämme tarpeellisia neuvoja, meidän tulisi samalla antaa myös sopivaa kiitosta. On silti hyvä pitää mielessä, että jos annamme kiitosta vain silloin, kun aiomme antaa neuvoja, kiitostamme ei ehkä joskus oteta todesta. Anna kiitosta kitsastelematta aina kun on mahdollista! Jos sitten joskus tarvitaan neuvontaa, se otetaan auliimmin vastaan.

Vanhimmat jotka antavat sopivaa kiitosta

Kristitty nainen Cornelia, joka palvelee tätä nykyä Jehovan todistajien haaratoimistossa eräässä Euroopan maassa, muistelee hänen seurakunnassaan 1970-luvun alussa vieraillutta matkavalvojaa, joka kysyi häneltä, miten hänen henkilökohtaisen tutkimisensa ja lehtien lukemisen laita oli. Vaikka Corneliaa hiukan hävetti, hän myönsi, ettei hän ollut onnistunut lukemaan lehdistä kaikkia kirjoituksia. Hän muistaa, että veli ei moittinut häntä tästä vaan kiitti häntä siitä, että hän luki niin paljon kuin pystyi. ”Tämä kiitos  rohkaisi minua niin kovasti, että olen siitä pitäen ottanut asiakseni lukea joka ainoan kirjoituksen.”

Eräässä Euroopan haaratoimistossa palveleva Ray muistaa ensimmäisen päivänsä tienraivaajana. Seurakunnan esivalvoja, jolla oli liikeyritys ja perhevelvollisuuksia sekä lukuisia vastuita seurakunnassa, tuli tuona iltana heti valtakunnansaliin saavuttuaan Rayn luo ja kysyi, miten hänen ensimmäinen päivänsä tienraivauspalveluksessa oli sujunut. Siitä on nyt lähes 60 vuotta, mutta Ray muistaa yhä tuon vanhimman huomaavaisuuden.

Kuten nämä kaksi kokemusta osoittavat, paljon hyvää voidaan saada aikaan, kun ilmaistaan vilpittömästi ja rakkaudellisesti – ei tyhjin sanoin tai imartelemalla – arvostusta toisia kohtaan heidän ponnistelujensa vuoksi. Kristillisessä seurakunnassa meillä on paljon syitä kiittää uskontovereitamme: He haluavat palvella Jehovaa. He esittävät hyvin valmistettuja vastauksia. He edistyvät kamppailussa esiintymispelkoa vastaan ja voivat sen ansiosta pitää puheita ja osallistua kokouksen ohjelmanosiin. Ja he saarnaavat ja opettavat innokkaasti ja pyrkivät asettamaan Valtakunnan edut ja hengelliset tavoitteet ensi sijalle. Kiitoksen antaminen toisille tuo runsaan palkan. Se tekee meidät onnellisiksi ja saa meidät suhtautumaan asioihin myönteisesti. (Apostolien teot 20:35.)

Seurakunnan vanhinten on hyvä kiittää seurakuntaa siitä hyvästä työstä, jota se tekee. Kun sitten tarvitaan neuvoja, he antavat niitä rakkauden hengessä. Toisaalta he välttävät olemasta niin huolissaan kaiken tekemisestä juuri oikein, että he pitäisivät mitä tahansa, mikä ei ole täydellistä, pahana epäonnistumana.

Kristityt vanhimmat, jotka jäljittelevät Elihun kunnioittavaa ja rakkaudellista kohteliaisuutta, Paavalin tahdikkuutta ja Jeesuksen rakkaudellista kiinnostusta, ovat aidon rohkaisun lähde veljilleen. Kiitos tuo toisista esiin heidän parhaat puolensa ja edistää miellyttäviä, sopuisia suhteita. Jeesus varmasti iloitsi, kun hän kuuli kasteensa yhteydessä taivaallisen Isänsä kiittävän häntä seuraavin sanoin: ”Sinä olet minun rakas Poikani; olen hyväksynyt sinut.” (Markus 1:11.) Tuottakaamme vilpittömillä kiitoksen sanoillamme iloa veljiemme sydämelle.

[Kuvat s. 15]

Paavalin tahdikkuus tuotti erinomaisia tuloksia, ja sama voi pitää paikkansa meistä.

[Kuva s. 16]

Lämmin ja vilpitön kiitos voi saada aikaan paljon hyvää.