Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kohokohtia Obadjan, Joonan ja Miikan kirjoista

Kohokohtia Obadjan, Joonan ja Miikan kirjoista

Jehovan sana on elävä

Kohokohtia Obadjan, Joonan ja Miikan kirjoista

”OBADJAN näky.” (Obadja 1.) Näillä sanoilla alkaa Raamatussa oleva Obadjan kirja. Kirjassa, jonka tämä profeetta kirjoitti vuonna 607 eaa., hän paljastaa itsestään ainoastaan nimensä. Profeetta Joona sai kirjansa valmiiksi yli kaksisataa vuotta aiemmin, ja siinä hän kertoo avoimesti, mitä hän koki lähetystehtävänsä yhteydessä. Miikan 60-vuotinen työ profeettana ajoittuu Obadjan ja Joonan toiminta-aikojen väliin: vuodesta 777 eaa. vuoteen 717 eaa. Miika kertoo itsestään vain sen, että hän on Moresetin kylästä ja että Jehovan sana tuli hänelle ”Juudan kuninkaiden Jotamin, Ahasin ja Hiskian päivinä” (Miika 1:1). Kuvauksista, joiden avulla tämä profeetta korostaa sanomansa ydinajatuksia, näkyy, että maalaiselämä on hänelle tuttua.

EDOM ”KARSITAAN POIS AJAN HÄMÄRÄÄN ASTI”

(Obadja 1–21)

Profeetta Obadja sanoo Edomista: ”Veljeesi Jaakobiin kohdistetun väkivallan vuoksi peittää sinut häpeä, ja sinut karsitaan pois ajan hämärään asti.” Profeetalla on tuoreessa muistissa, miten väkivaltaisesti edomilaiset ovat äskettäin kohdelleet Jaakobin poikia eli israelilaisia. Kun babylonialaiset vuonna 607 eaa. tuhosivat Jerusalemin, edomilaiset ”seisoivat syrjässä” ja liittoutuivat maahan tunkeutuvien ”vierasmaalaisten” kanssa. (Obadja 10, 11.)

Jaakobin huonetta sitä vastoin odottaa ennallistus. Obadjan profetia kuuluu: ”Osoittautuu, että pakoon päässeet ovat Siioninvuorella, ja sen on tultava pyhäksi.” (Obadja 17.)

Vastauksia raamatullisiin kysymyksiin

5–8: Mitä merkittävää on siinä, että Edomin tuholle asetettiin vertailukohdaksi ryöstäjien tuleminen yöllä ja viininkorjaajien tuleminen? Jos Edomiin olisi tullut varkaita, he olisivat ottaneet vain sen, mitä tahtoivat. Jos sinne olisi tullut sadonkorjaajia, he olisivat jättäneet sadosta jotain jälkikorjuuta varten. Mutta kun Edom kukistuu, ”juuri ne miehet, jotka ovat liitossa [sen] kanssa”, eli babylonialaiset, etsivät esiin sen aarteet ja ryöstävät kaiken. (Jeremia 49:9, 10.)

10: Miten Edom ”karsittiin pois ajan hämärään asti”? Ennustuksen mukaisesti Edomin kansakunta, jolla oli oma hallintojärjestelmänsä ja asuinalueensa, hävisi tyystin olemassaolosta. 500-luvun puolivälin vaiheilla eaa. Babylonin kuningas Nabunaid valloitti Edomin. Tultaessa 300-luvulle eaa. Edomin alueella asuivat nabatealaiset, ja siksi edomilaiset joutuivat asettumaan Juudean eteläosaan Negevin alueelle, joka tunnettiin myöhemmin Idumeana. Sen jälkeen kun roomalaiset tuhosivat Jerusalemin vuonna 70, edomilaiset hävisivät olemassaolosta.

Opetuksia meille

3, 4: Edomilaiset saattoivat julkeudessaan pettää itsensä ajattelemaan, että he olivat turvassa, koska he asuivat korkeiden vuorten ja syvien rotkojen muodostamalla jylhällä, strategisesti erittäin edullisella alueella. Jehovan tuomioita ei kuitenkaan pääse pakoon.

8, 9, 15: Inhimillinen viisaus ja väkevyys eivät suojele ”Jehovan päivänä” (Jeremia 49:7, 22).

12–14: Edomilaiset ovat varoittava esimerkki niille, jotka tuntevat vahingoniloa, kun Jumalan palvelijat kohtaavat vaikeuksia. Jehova ei suhtaudu kansansa huonoon kohteluun välinpitämättömästi.

17–20: Tämä Jaakobin poikia koskeva ennallistusprofetia alkoi täyttyä, kun jäännös palasi Babylonista Jerusalemiin vuonna 537 eaa. Jehovan sana käy aina toteen. Voimme luottaa täydellisesti hänen lupauksiinsa.

”NINIVE HÄVITETÄÄN”

(Joona 1:1–4:11)

Joona ei tottele Jumalan käskyä ”mennä Niniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja julistaa sitä vastaan” tuomiosanoma. Sen sijaan hän pakenee vastakkaiseen suuntaan. Jehova ohjaa Joonan takaisin syöksemällä ”merelle suuren tuulen” ja käyttämällä ”suurta kalaa”. Hän käskee toistamiseen Joonaa menemään Assyrian pääkaupunkiin. (Joona 1:2, 4, 17; 3:1, 2.)

Joona menee Niniveen ja ryhtyy julistamaan suorasukaista sanomaa: ”Enää neljäkymmentä päivää, ja Ninive hävitetään.” (Joona 3:4.) Saarnaamisen odottamattomat tulokset saavat Joonan suuttumaan. Jehova antaa ”pullokurpitsakasvin” avulla Joonalle opetuksen armon osoittamisesta. (Joona 4:1, 6.)

Vastauksia raamatullisiin kysymyksiin

3:3: Oliko Ninive tosiaan kooltaan ”kolmen päivän kävelymatkan” mittainen? Oli. Muinoin Niniven todennäköisesti ymmärrettiin käsittävän myös muita asutusalueita pohjoisessa sijaitsevasta Khorsabadista etelässä sijaitsevaan Nimrudiin saakka. Kaikki asutusalueet, joiden katsotaan kuuluneen Niniveen, muodostavat nelikulmion, jonka ympärysmitta on 100 kilometriä.

3:4: Joutuiko Joona opettelemaan assyrian kieltä voidakseen saarnata niniveläisille? Joona on voinut jo osata assyrian kieltä, tai hän on voinut saada ihmeen avulla kyvyn puhua sitä. On myös mahdollista, että hän esitti ytimekkään sanomansa hepreaksi ja joku tulkkasi sen. Jälkimmäisessä tapauksessa hänen sanansa olisivat nostattaneet jopa vielä suurempaa uteliaisuutta hänen sanomaansa kohtaan.

Opetuksia meille

1:1–3: Muiden toimien ajoittaminen tarkoituksellisesti siten, ettei tarvitsisi osallistua täysin määrin Valtakunnan saarnaamiseen ja opetuslasten tekemiseen, kertoisi väärästä vaikuttimesta. Näin menettelevä pakoilee Jumalalta saamaansa tehtävää.

1:1, 2; 3:10: Jehovan armo ei rajoitu yhteen kansaan tai rotuun tai mihinkään erityiseen ihmisryhmään. ”Jehova on hyvä kaikille, ja hänen armonosoituksensa ovat kaikkien hänen tekojensa yllä.” (Psalmit 145:9.)

1:17; 2:10: Joonan kolme päivää ja yötä suuren kalan vatsassa viittaavat profeetallisesti Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen (Matteus 12:39, 40; 16:21).

1:17; 2:10; 4:6: Jehova pelasti Joonan raivoavasta merestä. Lisäksi hän ”toimitti pullokurpitsakasvin kasvamaan Joonan yläpuolelle varjostamaan hänen päätään, päästämään hänet hänen onnettomasta tilastaan”. Jehovan nykyiset palvojat voivat luottaa Jumalaansa ja siihen, että hän varjelee ja pelastaa heidät rakkaudellisessa huomaavaisuudessaan (Psalmit 13:5; 40:11).

2:1, 2, 9, 10: Jehova kuulee palvelijoittensa rukoukset ja kiinnittää huomiota heidän hartaisiin pyyntöihinsä (Psalmit 120:1; 130:1, 2).

3:8, 10: Tosi Jumala ”tunsi mielipahaa” sen onnettomuuden vuoksi, josta hän oli puhunut, eli hän muutti mielensä sen suhteen, ”eikä hän aiheuttanut sitä”. Se johtui siitä, että niniveläiset ”olivat kääntyneet pois pahalta tieltään”. Samoin nykyään synnintekijä voi välttää Jumalan epäsuotuisan tuomion, jos hän katuu aidosti.

4:1–4: Yksikään ihminen ei voi saada Jumalaa rajoittamaan armoaan. Meidän tulee varoa arvostelemasta Jehovan armollisia menettelyjä.

4:11: Jehova saarnauttaa kärsivällisesti Valtakunnan sanomaa kautta maailman, koska hän säälii niitä, jotka ”eivät edes tiedä eroa oikean ja vasemman kätensä välillä”, aivan niin kuin hän sääli 120000:ta niniveläistä. Eikö meidän pitäisi sääliä alueemme ihmisiä ja olla innokkaita saarnaamaan Valtakuntaa ja tekemään opetuslapsia? (2. Pietarin kirje 3:9.)

HEIDÄN ON MÄÄRÄ ”LAAJENTAA KALJUUTENSA”

(Miika 1:1–7:20)

Miika paljastaa Israelin ja Juudan synnit, ennustaa niiden pääkaupunkien autioituksen ja lupaa ennallistuksen. Samaria tulee ”rauniokasaksi kedolle”. Epäjumalanpalveluksensa vuoksi Israel ja Juuda ansaitsevat ”kaljuuden” eli häpeän. Heidän vankeuteen lähettämisensä tulee laajentamaan heidän kaljuutensa ”sellaiseksi kuin kotkan”. Ilmeisesti kyse oli korppikotkalajista, jolla on päälaella vain muutamia pehmeitä karvoja. Jehova lupaa: ”Minä kokoamalla kokoan Jaakobin.” (Miika 1:6, 16; 2:12.) Turmeltuneiden johtajien ja leväperäisten profeettojen takia myös Jerusalem tulee ”rauniokasoiksi”. Silti Jehova kokoaa kansansa. ”Betlehem-Efratasta” tulee ”hallitsija Israeliin”. (Miika 3:12; 4:12; 5:2.)

Onko Jehova kohdellut Israelia epäoikeudenmukaisesti? Ovatko hänen vaatimuksensa liian ankaria? Eivät ole. Jehova pyytää palvojiltaan vain sitä, että he ”noudattavat oikeutta ja rakastavat huomaavaisuutta ja ovat vaatimattomia vaeltaessaan Jumalansa kanssa” (Miika 6:8). Miikan aikalaisista on kuitenkin tullut niin pahoja, että ”paras heistä on kuin okapensas, oikeamielisin heistä on pahempi kuin piikkinen pensasaita”, joka aiheuttaa vahinkoa ja tuskaa jokaiselle sen lähelle tulevalle. Mutta profeetta Miika kysyy: ”Kuka on – – [Jehovan] kaltainen Jumala?” Jumala osoittaa jälleen armoa kansaansa kohtaan ja ”heittää meren syvyyksiin kaikki heidän syntinsä”. (Miika 7:4, 18, 19.)

Vastauksia raamatullisiin kysymyksiin

2:12: Milloin täyttyi profetia, joka koskee ”Israelista jäljellä olevien” keräämistä yhteen? Se täyttyi ensi kerran vuonna 537 eaa., kun juutalainen jäännös palasi kotimaahansa Babylonin pakkosiirtolaisuudesta. Nykyään tämä ennustus täyttyy ”Jumalan Israelissa” (Galatalaisille 6:16). Voideltuja kristittyjä on vuodesta 1919 lähtien kerätty yhteen ”kuin katrasta tarhaan”. Heidän keskuuteensa on tullut ”ihmisten kohinaa”, kun heihin on varsinkin vuodesta 1935 lähtien liittynyt niitä, jotka kuuluvat ”muiden lampaiden” ”suureen joukkoon” (Ilmestys 7:9; Johannes 10:16). Yhdessä he edistävät innokkaasti tosi palvontaa.

4:1–4: Miten Jehova ”päivien lopulla” ”tuomitsee monien kansojen keskuudessa ja oikaisee kaukana olevien mahtavien kansakuntien asiat”? Ilmauksilla ”monet kansat” ja ”mahtavat kansakunnat” ei viitata kansallisiin ryhmiin eikä poliittisiin kokonaisuuksiin. Sen sijaan niillä tarkoitetaan kaikista kansakunnista olevia yksilöitä, joista on tullut Jehovan palvojia. Jehova tuomitsee ja oikaisee heidän asiansa hengellisellä tavalla.

Opetuksia meille

1:6, 9; 3:12; 5:2: Assyrialaiset autioittivat Samarian vuonna 740 eaa., Miikan elinaikana (2. Kuninkaiden kirja 17:5, 6). Assyrialaiset tulivat Hiskian hallituskaudella aina Jerusalemiin saakka (2. Kuninkaiden kirja 18:13). Babylonialaiset polttivat Jerusalemin vuonna 607 eaa. (2. Aikakirja 36:19). Messias syntyi ennustuksen mukaisesti ”Betlehem-Efratassa” (Matteus 2:3–6). Jehovan profeetallinen sana ei jää koskaan täyttymättä.

2:1, 2: Olisi hyvin vaarallista, jos väittäisimme palvelevamme Jumalaa mutta etsisimme ensin rikkautta pikemmin kuin ”Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan” (Matteus 6:33; 1. Timoteukselle 6:9, 10).

3:1–3, 5: Jehova odottaa, että ne, joilla on vastuuasema hänen kansansa keskuudessa, toimivat oikeudenmukaisesti.

3:4: Jos haluamme, että Jehova vastaa rukouksiimme, emme saa harjoittaa syntiä emmekä elää kaksoiselämää.

3:8: Voimme täyttää tehtävämme saarnata hyvää uutista, myös siihen sisältyviä tuomiosanomia, vain jos Jehovan pyhä henki vahvistaa meitä.

5:5: Tämä messiaaninen ennustus vakuuttaa meille, että kun viholliset hyökkäävät Jumalan kansan kimppuun, ”seitsemän [luku edustaa täydellisyyttä] paimenta” ja ”kahdeksan – – herttuaa” – huomattava määrä kyvykkäitä miehiä – nostetaan johtamaan Jehovan kansaa.

5:7, 8: Voidellut kristityt ovat nykyään monille ”kuin kaste Jehovalta” eli siunaus Jumalalta. Tämä johtuu siitä, että hän käyttää voideltuja julistamaan Valtakunnan sanomaa. ”Muut lampaat” auttavat hengellisen virvoituksen tuomisessa ihmisille tukemalla aktiivisesti voideltuja saarnaamistyössä (Johannes 10:16). Millainen ilo ja kunnia onkaan osallistua tähän työhön, joka tuottaa toisille todellista virvoitusta!

6:3, 4: Meidän tulisi jäljitellä Jehova Jumalaa ja kohdella huomaavaisesti ja myötätuntoisesti niitäkin, joiden kanssa on vaikea tulla toimeen tai jotka ovat hengellisesti heikkoja.

7:7: Meidän ei pidä masentua, kun kohtaamme ongelmia tämän pahan asiainjärjestelmän lopussa. Sen sijaan meidän tulee Miikan tavoin ”ilmaista odottavamme – – Jumalaamme”.

7:18, 19: Samoin kuin Jehova on halukas antamaan anteeksi erehdyksemme, meidän tulee antaa auliisti anteeksi niille, jotka tekevät syntiä meitä vastaan.

Vaeltakaamme edelleen Jehovan nimessä

Ne jotka taistelevat Jumalaa ja hänen kansaansa vastaan, ”karsitaan pois ajan hämärään asti” (Obadja 10). Voimme kuitenkin kääntää pois Jehovan suuttumuksen noudattamalla hänen varoitustaan ja ”kääntymällä pois pahoilta teiltä” (Joona 3:10). ”Päivien lopulla” eli näinä ”viimeisinä päivinä” tosi palvonta korotetaan kaiken väärän uskonnon yläpuolelle ja tottelevaisia ihmisiä virtaa siihen (Miika 4:1; 2. Timoteukselle 3:1). Päättäkäämme siis ”vaeltaa Jehovan, Jumalamme, nimessä ajan hämärään asti, niin, ikuisesti” (Miika 4:5).

Miten tärkeitä asioita Obadjan, Joonan ja Miikan kirjat opettavatkaan meille! Vaikka ne on kirjoitettu yli 2500 vuotta sitten, niiden sanoma ”on elävä ja voimaa uhkuva” vielä nykyäänkin (Heprealaisille 4:12).

[Kuva s. 13]

Obadja ennusti: ”[Edom] karsitaan pois ajan hämärään asti.”

[Kuva s. 15]

Miika ”ilmaisi odottavansa” Jehovaa, ja niin voit sinäkin.

[Kuva s. 16]

Saarnaamistyö on meille ilo ja kunnia.