Jäljittele heidän uskoaan

Hän puolusti puhdasta palvontaa

ELIA katseli Karmelinvuorelle raahustavaa ihmisjoukkoa. Jopa aamun kajossa saattoi selvästi nähdä, että nämä ihmiset olivat köyhiä ja puutteenalaisia. Kolme ja puoli vuotta kestänyt kuivuus oli jättänyt heihin jälkensä.

Heidän joukossaan astelivat 450 pöyhkeää Baalin profeettaa täynnä hehkuvaa vihaa Eliaa kohtaan, joka oli Jehovan profeetta. Vaikka kuningatar Isebel oli surmauttanut monta Jehovan palvelijaa, Elia vastusti yhä jyrkästi Baalin palvontaa. Mutta kuinka kauan hän pysyisi kannassaan? Ehkäpä nuo papit ajattelivat, ettei yksi ainoa mies pystyisi pitämään pintaansa heitä kaikkia vastaan. (1. Kuninkaiden kirja 18:3, 19, 20.) Liikkeellä oli myös kuningas Ahab kuninkaallisissa vaunuissaan. Hänkään ei tuntenut sympatiaa Eliaa kohtaan.

Tuolla yksinäisellä profeetalla oli edessään päivä, jollaista hän ei ennen ollut kokenut. Hänen silmiensä edessä valmistauduttiin yhteen kaikkien aikojen dramaattisimmista yhteenotoista hyvän ja pahan välisessä taistelussa. Mitä hänen mielessään mahtoi liikkua tuon päivän valjetessa? Pelko ei ollut hänelle vieras tunne – olihan hän ”ihminen, jolla oli samanlaiset tunteet kuin meilläkin” (Jaakobin kirje 5:17). Varmaa on ainakin se, että Elia tajusi olevansa ypöyksin noiden uskottomien ihmisten, heidän luopiokuninkaansa ja murhanhimoisten pappien keskellä (1. Kuninkaiden kirja 18:22).

Miten ihmeessä Israel oli joutunut tähän kriittiseen tilanteeseen? Miten tämä kertomus liittyy meihin nykyään? Raamattu kehottaa meitä tarkastelemaan uskollisten Jumalan palvelijoiden elämää ja ”jäljittelemään heidän uskoaan” (Heprealaisille 13:7). Mietitäänpä nyt Elian esimerkkiä.

Pitkä taistelu kiivaimmillaan

Elia oli suuren osan elämästään katsellut avuttomana vierestä, kun se, mikä oli parasta hänen kotimaassaan ja kansassaan, työnnettiin syrjään ja tallattiin lokaan. Israelissa oli näet jo pitkään jatkunut oikean ja väärän uskonnon – Jehova Jumalan palvonnan ja ympärillä olevien kansojen epäjumalanpalveluksen – välinen taistelu. Elian päivinä tuossa taistelussa oli meneillään erityisen synkkä vaihe.

Kuningas Ahab oli ottanut vaimokseen Isebelin, Sidonin kuninkaan tyttären. Isebel edisti määrätietoisesti Baalin palvontaa Israelissa ja halusi hävittää Jehovan palvonnan. Ahab lankesi nopeasti hänen pauloihinsa. Hän rakensi Baalille temppelin ja alttarin ja alkoi johtaa tuon pakanajumalan palvontaa. Näin hän loukkasi syvästi Jehovaa. (1. Kuninkaiden kirja 16:30–33.) *

Miksi Baalin palvonta oli niin pöyristyttävää? Sen avulla israelilaiset johdettiin harhaan ja monet heistä houkuteltiin pois tosi Jumalan palvonnasta. Se oli myös raaka ja iljettävä uskonto. Siihen kuuluivat sekä miesten että naisten harjoittama temppeliprostituutio, seksiorgiat ja jopa lasten uhraaminen. Tämän vuoksi Jehova lähetti Elian ilmoittamaan Ahabille kuivuudesta, jota kestäisi, kunnes Elia ilmoittaisi sen päättymisestä (1. Kuninkaiden kirja 17:1). Elia näyttäytyi Ahabille vasta muutaman vuoden kuluttua ja käski tätä kokoamaan kansan sekä Baalin profeetat Karmelinvuorelle.

Mitä merkitystä tällä taistelulla on meille nykyään?  Joidenkin mielestä Baalin palvonta ei ehkä liity mitenkään nykyhetkeen, sillä ympärillämme ei ole enää Baalille omistettuja temppeleitä eikä alttareita. Tämä kertomus ei kuitenkaan ole pelkkää muinaista historiaa (Roomalaisille 15:4). Sana ”Baal” tarkoittaa ’omistajaa’, ’herraa’ tai ’isäntää’. Jehova kehotti kansaansa valitsemaan hänet ”baalikseen” eli aviomiesomistajakseen (Jesaja 54:5). Eikö totta, vielä nykyäänkin ihmiset palvelevat monia muita ”isäntiä” kuin Kaikkivaltiasta Jumalaa? Pyöriipä heidän elämänsä rahan, uran, virkistäytymisen tai seksuaalisen mielihyvän ympärillä tai palvelevatpa he mitä tahansa muuta niistä lukemattomista jumalista, jotka on nostettu Jehovan tilalle, he valitsevat itselleen ”isännän”. (Matteus 6:24; Roomalaisille 6:16.) Huomattavimmat Baalin palvonnalle ominaiset piirteet kukoistavat siis tavallaan yhä. Jehovan ja Baalin välinen muinainen kamppailu voi auttaa meitä valitsemaan viisaasti, ketä palvelemme.

Miten he ”ontuivat”?

Korkealta Karmelinvuoren tuulen tuivertamalta huipulta avautuu näkymä halki Israelin: alas Kisonin purolaaksoon, läheiselle Suurellemerelle (Välimerelle) sekä kaukana pohjoisessa kohoaville Libanonvuorille. * Mutta auringon noustessa tuona jännittävänä päivänä näkymä oli lohduton. Synkkä varjo oli langennut tuon aiemmin niin hedelmällisen maan ylle, jonka Jehova oli antanut Abrahamin jälkeläisille. Nyt se oli armottoman auringonpaahteen korventama maa, jonka Jumalan oman kansan typeryys oli turmellut. Elia lähestyi vuorenhuipulla tungeksivaa kansaa ja sanoi: ”Kuinka kauan te onnutte kahden eri mielipiteen välillä? Jos Jehova on tosi Jumala, seuratkaa häntä, mutta jos Baal, seuratkaa häntä.” (1. Kuninkaiden kirja 18:21.)

Mitä Elia tarkoitti puhuessaan ”ontumisesta kahden eri mielipiteen välillä”? Nuo ihmiset eivät tajunneet, että heidän täytyi tehdä valinta Jehovan palvonnan ja Baalin palvonnan välillä. He kuvittelivat, että he voisivat sekä lepyttää Baalia inhottavilla rituaaleillaan että pyytää Jehova Jumalaa olemaan suosiollinen heille. Ehkä he ajattelivat, että Baal siunaisi heidän satonsa ja karjalaumansa, kun taas ”armeijoiden Jehova” olisi heidän tukenaan sodankäynnissä (1. Samuelin kirja 17:45). He olivat unohtaneet sen perustotuuden, jonka monet nykyäänkin sivuuttavat: Jehova ei jaa palvontaansa kenenkään kanssa. Hän vaatii yksinomaista antaumusta ja ansaitsee sen. Hänestä on epämiellyttävää ja loukkaavaa, että hänen palvontaansa sotketaan jotakin muuta palvontaa. (2. Mooseksen kirja 20:5.)

Nuo israelilaiset siis ”ontuivat” ikään kuin mies, joka yrittää seurata kahta polkua yhtaikaa. Monet tekevät nykyään samankaltaisen virheen, kun he antavat muiden ”baalien” ujuttautua elämäänsä ja työntää syrjään Jumalan palvonnan. Elian selvä ja kuuluva kehotus lakata ontumasta auttaa meitä ottamaan selvää siitä, onko tärkeysjärjestyksessämme tai palvonnassamme korjaamisen varaa.

Tulikoe

Seuraavaksi Elia ehdotti hyvin yksinkertaista koetta. Baalin pappien piti pystyttää alttari ja panna sille teurasuhri. Sitten heidän piti rukoilla jumalaansa sytyttämään tuli. Elia tekisi samoin. Hän sanoi: ”Se Jumala, joka vastaa tulella, on tosi Jumala.” Elia tiesi varsin hyvin, kumpi oli tosi Jumala. Hänen uskonsa oli niin luja, että hän epäröimättä antoi Baalin profeettojen aloittaa. Hän antoi vastustajilleen etulyöntiaseman: he saivat valita teurasuhrisonnin ja lähestyä ensin Baalia. (1. Kuninkaiden kirja 18:24, 25.) *

Nykyään ei tapahdu ihmeitä. Jehova ei silti ole muuttunut. Voimme luottaa häneen yhtä  lujasti kuin Elia. Esimerkiksi kun jotkut ovat eri mieltä siitä, mitä Raamattu opettaa, voimme pelotta antaa heidän esittää ensin mielipiteensä. Elian tavoin mekin voimme panna luottamuksemme siihen, että tosi Jumala ratkaisee asian. Teemme näin, kun emme luota itseemme vaan hänen henkeytettyyn Sanaansa, joka on tarkoitettu ”oikaisemaan” asiat (2. Timoteukselle 3:16).

Baalin profeetat aloittivat uhritoimituksensa ja kääntyivät jumalansa puoleen. ”Oi Baal, vastaa meille!” he huusivat huutamistaan. He tekivät niin minuutista ja tunnista toiseen. ”Mutta ei kuulunut ääntä, eikä kukaan vastannut”, Raamattu kertoo. Puolenpäivän aikaan Elia alkoi pilkata heitä väittäen ivallisesti, että Baalilla täytyi olla niin kiire, ettei hän ehtinyt vastata heille, tai että hänen oli täytynyt mennä tarpeilleen käymälään tai että hän oli nukkumassa ja jonkun täytyi käydä herättämässä hänet. ”Huutakaa kovalla äänellä”, Elia kehotti noita huijareita. Hän selvästi tajusi, että Baalin palvonta oli naurettavaa ilveilyä, ja sellaiseksi hän halusi Jumalan kansankin havaitsevan sen. (1. Kuninkaiden kirja 18:26, 27.)

Baalin papit alkoivat puolestaan käyttäytyä entistä hillittömämmin ja ”huutaa kovalla äänellä ja viillellä itseään tapansa mukaan tikareilla ja pistokeihäillä, kunnes saivat verta vuotamaan päälleen”. Tästäkään ei ollut hyötyä. ”[Ei] kuulunut ääntä, eikä kukaan vastannut, eikä ollut merkkiäkään tarkkaavaisuudesta.” (1. Kuninkaiden kirja 18:28, 29.) Baalia ei ollut olemassakaan. Hän oli vain Saatanan keksintö ihmisten houkuttelemiseksi pois Jehovan palvonnasta. Pettymykseltä ja jopa häpeältä saattoivat välttyä ainoastaan ne, jotka tottelivat isäntänään yksin Jehovaa. Samoin on nykyään. (Psalmit 25:3; 115:4–8.)

Vastaus

Myöhemmin iltapäivällä koitti Elian vuoro. Hän korjasi Jehovan alttarin, jonka epäilemättä juuri puhtaan palvonnan viholliset olivat repineet maahan. Hän käytti siinä 12:ta kiveä kenties muistuttaakseen Israelin 10 heimon kansakuntaan kuuluvia siitä, että 12 heimolle annettu Laki sitoi yhä myös heitä. Sitten hän pani teurasuhrinsa alttarille ja kasteli kaiken läpikotaisin vedellä, jota ehkä haettiin läheisestä Välimerestä. Hän teetti alttarin ympärille jopa kaivannon ja täytti senkin vedellä. Hän oli antanut Baalin profeetoille etulyöntiaseman, ja nyt hän vuorostaan saattoi Jehovan mahdollisimman epäedulliseen asemaan – niin lujasti hän luotti Jumalaansa. (1. Kuninkaiden kirja 18:30–35.)

Kun kaikki oli valmista, Elia esitti rukouksen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tuo vaikuttava rukous osoitti selvästi, mikä oli Elialle tärkeintä. Hän halusi kaikkien saavan tietää ennen kaikkea sen, että Jehova – ei Baal – oli ”Jumala Israelissa”. Toiseksi hän halusi jokaisen tietävän, että hänen tehtävänsä oli vain palvella Jehovaa ja että kaikki kunnia kuului Jehovalle. Lopuksi hän osoitti, että hän välitti edelleen kansastaan, sillä hän halusi kovasti nähdä Jehovan kääntävän ”heidän sydämensä takaisin”. (1. Kuninkaiden kirja 18:36, 37.) Huolimatta kaikesta siitä surusta ja murheesta, jota he olivat uskottomuudellaan aiheuttaneet, Elia yhä rakasti heitä. Kun me rukoilemme Jumalaa, ilmaisemmeko samanlaista kiinnostusta hänen nimeään kohtaan? Osoitammeko nöyryyttä ja myötätuntoa avun tarvitsijoita kohtaan?

Ennen kuin Elia esitti rukouksensa, paikalla ollut ihmisjoukko on saattanut pohtia, tuottaisiko Jehova Baalin tavoin karvaan pettymyksen. Tätä ei Elian rukouksen jälkeen tarvinnut enää pohtia. Raamattu kertoo: ”Silloin Jehovan tuli iski alas ja kulutti polttouhrin ja puut ja kivet ja tomun sekä nuolaisi veden, joka oli kaivannossa.” (1. Kuninkaiden kirja 18:38.) Mikä vaikuttava vastaus! Miten kansa reagoi siihen?

”Jehova on tosi Jumala! Jehova on tosi Jumala!” huusi koko kansa (1. Kuninkaiden kirja 18:39). Viimeinkin totuus valkeni heille. He eivät  kuitenkaan olleet vielä osoittaneet uskoa. Eihän vaadi kovinkaan suurta uskoa tunnustaa, että Jehova on tosi Jumala, kun on ensin nähnyt tulen lankeavan taivaasta vastaukseksi rukoukseen. Elia pyysi heiltä siksi muutakin. Hän pyysi heitä tekemään, mitä heidän olisi pitänyt tehdä jo vuosia aiemmin. Heidän olisi pitänyt totella Jumalan lakia, jonka mukaan väärät profeetat ja epäjumalanpalvelijat tuli surmata (5. Mooseksen kirja 13:5–9). Nuo Baalin papit olivat Jehova Jumalan vannoutuneita vihollisia, jotka tahallaan toimivat vastoin hänen tarkoituksiaan. Ansaitsivatko he armoa? Oliko armoa osoitettu niitä viattomia lapsia kohtaan, jotka oli uhrattu Baalille ja poltettu elävältä? (Sananlaskut 21:13; Jeremia 19:5.) Nuo miehet olivat täysin armon ulottumattomissa. Siksi Elia määräsi, että heidät piti surmata, ja niin myös tehtiin. (1. Kuninkaiden kirja 18:40.)

Nykyään jotkut kritisoivat tämän Karmelinvuorella tehdyn kokeen lopputulosta. Jotkut ehkä pelkäävät, että uskonnolliset kiihkoilijat puolustelevat sillä uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen liittyvää väkivaltaa. Valitettavasti tällaisia väkivaltaisia fanaatikkoja on nykyään paljon. Elia ei kuitenkaan ollut fanaatikko. Hän toimi Jehovan puolesta pannessaan toimeen oikeudenmukaisen tuomion. Aidot kristityt tietävät lisäksi, että toisin kuin Elia he eivät saa nostaa miekkaa jumalattomia vastaan. Messiaan, Jeesuksen Kristuksen, tulon jälkeen kaikkien hänen opetuslastensa mittapuuna ovat olleet sanat, jotka hän lausui Pietarille: ”Pistä miekkasi takaisin paikalleen, sillä kaikki, jotka miekan ottavat, ne miekkaan tuhoutuvat.” (Matteus 26:52.) Tulevaisuudessa Jehova saattaa jumalallisen oikeuden voimaan Poikansa välityksellä.

Tosi kristityn velvollisuutena on elää uskonsa mukaan (Johannes 3:16). Se on mahdollista muun muassa siten, että jäljittelee Elian kaltaisia uskollisia ihmisiä. Elia palvoi yksinomaan Jehovaa ja kannusti toisia tekemään samoin. Hän paljasti rohkeasti sen uskonnon petollisuuden, jonka avulla Saatana houkutteli ihmisiä pois Jehovan palvonnasta. Hän myös luotti siihen, että Jehova oikaisee asiat, eikä luottanut itseensä ja omiin kykyihinsä. Elia totisesti puolusti puhdasta palvontaa. Meidän jokaisen on viisasta jäljitellä hänen uskoaan.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 20]

Pettymykseltä voi välttyä tottelemalla isäntänään yksin Jehovaa.

[Kuva s. 21]

”Jehova on tosi Jumala!”