Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten lohduttaa parantumattomasti sairaita?

Miten lohduttaa parantumattomasti sairaita?

Miten lohduttaa parantumattomasti sairaita?

”Kun sain tietää, että äidin sairaus johtaisi kuolemaan, en yksinkertaisesti voinut uskoa sitä. Olin šokissa enkä pystynyt hyväksymään sitä, että rakas äitini kuolisi.” (Grace, Kanada)

KUOLEMAAN johtavan sairauden toteaminen on hyvin ahdistavaa paitsi potilaalle itselleen myös hänen omaisilleen ja ystävilleen, eivätkä nämä ehkä tiedä, miten reagoida. Jotkut saattavat miettiä, pitäisikö potilaalle kertoa koko totuus hänen tilastaan. Toiset pohtivat, miten he kestävät nähdä läheisensä kärsivän ja kenties menettävän arvokkuutensa sairauden vuoksi. Monet pelkäävät, etteivät tiedä, mitä sanoa potilaan viimeisinä tunteina.

Mitä sinun olisi hyvä tietää tunteista, joita tällaiset huonot uutiset voivat herättää? Entä miten voit olla ”tosi toveri” ja tarjota lohtua ja tukea tuona ahdistavana aikana? (Sananlaskut 17:17.)

Luonnollinen reaktio

On aivan luonnollista tuntea ahdistusta, kun joku läheinen sairastuu vakavasti. Jopa lääkärit, jotka ovat jatkuvasti tekemisissä kuoleman kanssa, ovat usein ymmällään ja tuntevat itsensä jopa avuttomiksi joutuessaan pohtimaan kuolevien potilaiden fyysisiä ja psyykkisiä tarpeita.

Sinunkin voi olla vaikea hallita tunteitasi, kun näet läheisesi kärsivän. Brasiliassa asuva nainen nimeltä Hosa, jonka sisarella oli parantumaton sairaus, sanoo: ”On todella vaikeaa katsella rakkaan ihmisen kärsivän jatkuvia tuskia.” Kun uskollinen Mooses näki, että hänen sisartaan oli lyöty spitaalilla, hän huusi: ”Oi Jumala, pyydän sinua: parannathan hänet!” (4. Mooseksen kirja 12:12, 13.)

Sairaan läheisen hätä ahdistaa meitä, koska meidät on luotu myötätuntoisen Jumalamme Jehovan kuvaksi (1. Mooseksen kirja 1:27; Jesaja 63:9). Miten Jehova suhtautuu ihmisten kärsimyksiin? Ajattelehan Jeesusta, joka heijasti täydellisesti Isänsä persoonallisuutta (Johannes 14:9). Kun Jeesus näki sairauksien vaivaamia ihmisiä, hän ”liikuttui säälistä” heitä kohtaan (Matteus 20:29–34; Markus 1:40, 41). Edellisessä kirjoituksessa tarkasteltiin sitä, miten Jeesus liikuttui syvästi ja ”puhkesi kyyneliin”, kun hänen ystävänsä Lasarus kuoli ja kun hän näki, kuinka kuolema vaikutti tämän omaisiin ja ystäviin (Johannes 11:32–35). Raamattu kuvailee kuolemaa viholliseksi ja lupaa, että pian sairauksia ja kuolemaa ei enää ole (1. Korinttilaisille 15:26; Ilmestys 21:3, 4).

Kuultuasi läheisesi parantumattomasta sairaudesta sinusta voi ymmärrettävästikin tuntua siltä, että haluaisit syyttää tilanteesta jotakuta – ketä tahansa. Kuolevien potilaiden hoitoa tutkinut tri Marta Ortiz antaa kuitenkin seuraavan neuvon: ”Vältä syyttämästä potilaan tilasta toisia – sen enempää hoitohenkilökuntaa kuin itseäsikään. Tämä vain kiristäisi välejä ja veisi huomion pois siitä, minkä pitäisi olla kaikkein tärkeintä: kuolevan potilaan tarpeista.” Millä käytännöllisillä tavoilla voit auttaa läheistäsi kestämään ja hyväksymään sairauden ja lähestyvän kuoleman?

Keskitä huomio ihmiseen, älä sairauteen

Ensinnäkin on hyvä kiinnittää huomiota itse ihmiseen eikä siihen, miten sairaus saattaa vaikuttaa hänen vointiinsa tai ulkonäköönsä. Miten voit onnistua tässä? Sairaanhoitaja nimeltä Sarah kertoo: ”Varaan aikaa sellaisten kuvien katselemiseen, joissa potilas on vielä täysissä voimissaan. Kuuntelen tarkkaavaisesti, kun hän kertoo muistoistaan. Tämä auttaa minua ajattelemaan hänen elämäänsä ja menneisyyttään eikä vain hänen senhetkistä tilaansa.”

Anne-Catherine, joka hänkin on sairaanhoitaja, selittää, miten hän näkee muutakin kuin potilaan fyysiset oireet: ”Katson potilasta silmiin ja keskityn siihen, mitä voin tehdä hänen tilansa kohentamiseksi.” Eräässä kuolevien tarpeita käsittelevässä kirjassa sanotaan: ”On tavallista tuntea olonsa varsin epämukavaksi, kun näkee läheisensä sairauden tai onnettomuuden runtelemana. Silloin on parasta katsoa häntä silmiin, niin että näkee hänen muuttumattomat ruskeat, vihreät tai siniset silmänsä.” (The Needs of the Dying—A Guide for Bringing Hope, Comfort, and Love to Life’s Final Chapter.)

Tällainen suhtautumistapa vaatii tietysti itsehillintää ja päättäväisyyttä. Georges, kristitty vanhin joka käy säännöllisesti katsomassa parantumattomasti sairaita potilaita, esittää asian näin: ”Rakkautemme ystäväämme kohtaan täytyy olla sairautta voimakkaampi.” Jos keskityt ihmiseen etkä sairauteen, hyödytät sekä itseäsi että läheistäsi. Syöpälapsia hoitanut Yvonne mainitsee: ”Sen tajuaminen, että voi auttaa potilaita säilyttämään arvokkuutensa, auttaa kestämään heidän kuntonsa huononemisen.”

Ole halukas kuuntelemaan

Ihmiset saattavat arastella ottaa yhteyttä kuolevaan, vaikka hän olisi heille hyvin rakas. Miksi? He pelkäävät, etteivät tiedä mitä sanoa. Anne-Catherine, joka hoiti jonkin aikaa sitten parantumattomasti sairasta ystäväänsä, toteaa kuitenkin, että myös hiljaisuudella on sijansa. Hän sanoo: ”Lohtua eivät tuo ainoastaan sanamme vaan myös asenteemme. Se että otamme tuolin ja istumme, tulemme lähelle ja annamme kätemme emmekä pidättele kyyneleitä, kun ne kertovat mitä tunnemme – kaikki tämä osoittaa, että välitämme.”

Potilaalla on todennäköisesti tarve purkaa tuntojaan ja keskustella avoimesti, mutta usein hän tiedostaa läheistensä pahan olon ja välttää puhumasta vakavista henkilökohtaisista asioista. Myös hyvää tarkoittavat ystävät ja omaiset saattavat välttää keskustelemasta potilasta koskevista tärkeistä asioista ja jopa salata häneltä olennaisia sairauteen liittyviä tietoja. Mihin tällainen vaikeneminen johtaa? Eräs kuolevia potilaita hoitava lääkäri selittää, että totuuden salailu ”vie voimia tärkeämmästä prosessista, nimittäin tilanteen käsittelemisestä yhdessä ja sairauden kohtaamisesta”. Potilaan pitäisi siis halutessaan saada puhua tilastaan ja mahdollisesta kuolemastaan avoimesti.

Muinaiset Jumalan palvelijat eivät epäröineet puhua peloistaan Jehova Jumalalle, kun he joutuivat silmätysten kuoleman kanssa. Esimerkiksi 39-vuotias kuningas Hiskia puki epätoivonsa sanoiksi saatuaan tietää kuolevansa (Jesaja 38:9–12, 18–20). Parantumattomasti sairaiden täytyy yhtä lailla saada ilmaista surunsa siitä, että heidän elämänsä päättyy ennenaikaisesti. He saattavat olla turhautuneita, koska jotkin tavoitteet – kuten matkustaminen, perheen perustaminen, lastenlasten kasvun näkeminen tai Jumalan palveleminen täysipainoisemmin – ovat nyt heidän saavuttamattomissaan. He saattavat pelätä, että ystävät ja omaiset ottavat etäisyyttä, koska nämä eivät tiedä, miten suhtautua (Job 19:16–18). Heidän mieltään voi painaa myös pelko siitä, etteivät he enää pysty hallitsemaan ruumiintoimintojaan tai että he joutuvat kärsimään tai kuolevat yksin.

Anne-Catherine sanoo: ”On tärkeää antaa potilaan puhua keskeyttämättä tai arvostelematta häntä tai vähättelemättä hänen pelkojaan. Se on paras keino saada selville, mitä hän todella tuntee ja millaisia toiveita, pelkoja ja odotuksia hänellä on.”

Perustarpeiden ymmärtäminen

Läheisesi tila, jota aggressiiviset hoidot ja niiden jälkiseuraukset voivat entisestään huonontaa, saattaa järkyttää sinua siinä määrin, että unohdat potilaan erään perustarpeen – tarpeen kyetä tekemään omat ratkaisunsa.

Joissakin kulttuureissa omaiset yrittävät ehkä suojella potilasta salaamalla häneltä totuuden hänen tilastaan ja jopa estämällä häntä osallistumasta hoitoa koskevien ratkaisujen tekemiseen. Toisissa kulttuureissa saattaa syntyä toisenlainen ongelma. Jerry-niminen miessairaanhoitaja sanoo: ”Vierailla on joskus taipumus puhua potilaasta sängyn ympärillä aivan kuin häntä ei enää olisikaan.” Kummassakin tapauksessa potilaalta riistetään hänen arvokkuutensa.

Potilaat tarvitsevat myös toivoa. Maissa, joissa on tarjolla laadukasta lääketieteellistä hoitoa, toivo liittyy usein läheisesti tehokkaan hoitokeinon löytymiseen. Michelle on auttanut äitiään, kun tämä on sairastanut syöpää kolme kertaa, ja hän kertoo: ”Jos äiti haluaa kokeilla jotain muuta hoitoa tai neuvotella jonkun toisen spesialistin kanssa, autan häntä etsimään tietoja. Olen tajunnut, että minun täytyy olla realistinen sydämessäni mutta samalla myönteinen puheissani.”

Entä jos parannuskeinon löytymisestä ei ole toivoa? Muista, että kuolevan täytyy saada puhua kuolemasta avoimesti. Georges, aiemmin mainittu kristitty vanhin, sanoo: ”On erittäin tärkeää, ettei kuoleman läheisyyttä salailla. Tällöin potilas voi tehdä käytännön järjestelyjä ja valmistautua kuolemaansa.” Tällainen valmistautuminen voi auttaa potilasta tuntemaan, että hän on saanut asiansa hoidettua, ja lievittää huolta siitä, että hän olisi taakaksi muille.

On luonnollista, että kuolemaan liittyvistä asioista on vaikea puhua. Avoin keskustelu antaa kuitenkin mahdollisuuden syvimpien tunteiden ilmaisemiseen. Kuoleva voi haluta sopia menneet erimielisyydet, pahoitella tapahtunutta tai pyytää anteeksi. Tällainen ajatustenvaihto voi tehdä suhteesi kuolevaan entistä läheisemmäksi.

Lohdun tarjoaminen loppuvaiheessa

Miten voit tarjota lohtua ihmiselle, joka lähestyy elämänsä loppua? Edellä lainattu tri Ortiz mainitsee: ”Anna potilaan esittää viimeiset toivomuksensa. Kuuntele tarkasti. Jos mahdollista, yritä tehdä, mitä potilas haluaa. Ellei hänen pyyntönsä täyttäminen ole mahdollista, ole rehellinen.”

Kuoleva saattaa enemmän kuin koskaan haluta olla yhteydessä elämänsä tärkeimpiin ihmisiin. Georges sanoo: ”Voimme auttaa potilasta ottamaan heihin yhteyttä, vaikka keskustelut olisivat voimien puutteen vuoksi lyhyitäkin.” Potilas ja hänen läheisensä voivat rohkaista toisiaan ja rukoilla yhdessä vaikkapa vain puhelimessa. Kanadalainen Christina, joka on menettänyt kolme läheistä ihmistä peräjälkeen, muistelee: ”Mitä lähemmäksi loppu tuli, sitä tärkeämpiä heille olivat toisten kristittyjen rukoukset.”

Pitäisikö sinun pelätä itkemistä kuolevan läheisesi edessä? Ei. Itkusi itse asiassa tarjoaa hänelle mahdollisuuden lohduttaa sinua. Edellä mainitussa kuolevien tarpeita käsittelevässä kirjassa todetaan: ”Lohdutuksen saaminen kuolevilta on syvästi koskettava kokemus, ja sen antaminen voi olla äärimmäisen tärkeää heille itselleen.” Lohduttamalla toisia potilas, joka on saanut osakseen paljon huolenpitoa, voi omaksua jälleen rakastavan ystävän, isän tai äidin roolin.

Olosuhteet saattavat ymmärrettävästikin estää sinua olemasta läheisesi kanssa sairaalassa tai kotona hänen viimeisinä tunteinaan. Jos se kuitenkin on mahdollista, yritä pitää häntä kädestä loppuun saakka. Nämä viimeiset hetket antavat sinulle tilaisuuden kertoa tunteistasi, joita olet ehkä harvoin pukenut sanoiksi. Vaikka läheisesi ei enää reagoisikaan, hyvästele hänet ja kerro hänelle, että rakastat häntä ja toivot näkeväsi hänet uudelleen ylösnousemuksessa (Job 14:14, 15; Apostolien teot 24:15).

Jos käytät nämä viimeiset hetket hyvin, et todennäköisesti joudu myöhemmin katumaan. Noiden tunteikkaiden hetkien muisteleminen voi jopa tuoda sinulle lohtua, koska olet osoittautunut ”tosi toveriksi” ahdingon aikana (Sananlaskut 17:17).

[Huomioteksti s. 27]

Kun keskityt ihmiseen etkä sairauteen, hyödytät sekä itseäsi että läheistäsi.

[Tekstiruutu/Kuva s. 29]

Tapa kunnioittaa potilaan arvokkuutta

Monissa maissa pyritään turvaamaan parantumattomasti sairaan potilaan oikeus kuolla rauhassa ja arvokkaasti. Kirjallinen hoitotahto on hyvä keino varmistaa, että potilaan oikeuksia kunnioitetaan ja hänen sallitaan kuolla kotona tai saattokodissa.

Hoitotahto

• helpottaa keskustelua lääkäreiden ja omaisten kanssa

• vapauttaa omaiset päätöksenteosta

• vähentää sen todennäköisyyttä, että potilaalle annettaisiin hyödyttömiä, aggressiivisia ja kalliita hoitoja, joita hän ei halua.

Hoitotahdon olisi hyvä sisältää ainakin

• potilaan valtuuttaman edustajan nimi

• tieto hoidoista, jotka potilas hyväksyy tai joista hän kieltäytyy, jos hänen tilansa kohenemisesta ei ole toivoa

• potilaan valinnoista selvillä olevan lääkärin nimi, jos mahdollista.

[Kuva s. 26]

Keskitä huomio potilaan elämään ja menneisyyteen, älä hänen senhetkiseen tilaansa.