Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kun joku läheinen kuolee

Kun joku läheinen kuolee

Kun joku läheinen kuolee

Seitsemän aikoihin tiistai-iltana 17. heinäkuuta 2007 matkustajalentokone luisui ulos kiitoradalta Brasilian vilkkaimmalla lentokentällä keskellä São Pauloa. Kone syöksyi erään päätien yli ja törmäsi rahtiterminaaliin. Onnettomuudessa kuoli noin 200 ihmistä.

BRASILIAN historian pahimmaksi kuvailtu lento-onnettomuus on syöpynyt lähtemättömästi niiden mieleen, jotka menettivät siinä läheisiään. Muun muassa Claudete koki tällaisen menetyksen. Hän oli katsomassa televisiota, kun hän kuuli lentoturmasta. Hänen poikansa Renato oli tuossa koneessa. Renato oli vain 26-vuotias. Hänen piti mennä naimisiin lokakuussa. Claudete yritti epätoivoisesti soittaa hänen matkapuhelimeensa, mutta kukaan ei vastannut. Claudete lyyhistyi lattialle ja itki lohduttomasti.

Antje menetti sulhasensa traagisessa auto-onnettomuudessa tammikuussa 1986. Uutinen oli hänelle valtava järkytys. ”Ensireaktioni oli epäusko. Ajattelin, että näin painajaista ja että yhtäkkiä heräisin ja huomaisin, ettei se ollutkaan totta. Vapisin ja tunsin hirvittävää tuskaa, aivan kuin joku olisi lyönyt minua vatsaan.” Antje kärsi masennuksesta seuraavat kolme vuotta. Vaikka onnettomuudesta on kulunut yli 20 vuotta, hän vapisee vieläkin muistellessaan sitä.

Sanat eivät riitä kuvailemaan niitä musertavia järkytyksen, epäuskon, lamaannuksen ja epätoivon tunteita, joita odottamattomat traagiset menetykset saattavat aiheuttaa. Läheisen kuolema voi kuitenkin tuottaa suurta surua, vaikka se olisi ollut odotettavissakin esimerkiksi pitkällisen sairauden vuoksi. Kukaan ei ole milloinkaan täysin valmistautunut läheisen kuolemaan. Nancin äiti kuoli vuonna 2002 sairastettuaan pitkään. Silti äitinsä kuolinpäivänä Nanci istui sairaalan lattialla järkytyksen vallassa. Hänen elämällään ei enää tuntunut olevan mitään merkitystä. Viisi vuotta on kulunut, mutta hän itkee yhä ajatellessaan äitiään.

”Ihmiset eivät koskaan toivu menetyksestä täysin; he vain sopeutuvat siihen”, sanoo tri Holly G. Prigerson. Jos sinulta on kuollut joku läheinen – oletpa osannut varautua siihen tai et – saatat pohtia, onko sureminen normaalia, miten voit selviytyä läheisen ihmisen menetyksestä ja voitko tavata häntä enää koskaan. Näitä ja muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä käsitellään seuraavassa kirjoituksessa.

[Kuvan lähdemerkintä s. 3]

EVERTON DE FREITAS/AFP/Getty Images