Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Ole ”palavan innokas hyviin tekoihin”!

Ole ”palavan innokas hyviin tekoihin”!

Ole ”palavan innokas hyviin tekoihin”!

”[Jeesus] antoi itsensä meidän puolestamme vapauttaakseen meidät kaikenlaisesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen kansan, joka on erityisesti hänen omansa, palavan innokas hyviin tekoihin.” (TIT. 2:14)

1. Mitä tapahtuu temppelialueella, kun Jeesus 10. nisankuuta 33 saapuu sinne?

ON 10. NISANKUUTA vuonna 33, ja pesah-juhlaan on vain muutama päivä. Temppelialueelle Jerusalemiin kokoontuneet palvojajoukot ovat odotuksen vallassa. Mitä tapahtuu, kun Jeesus saapuu paikalle? Kolme evankeliuminkirjoittajaa – Matteus, Markus ja Luukas – vahvistavat kaikki, että Jeesus heittää toisen kerran ulos ne, jotka myyvät ja ostavat siellä. Hän kaataa kumoon rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysten myyjien istuimet. (Matt. 21:12; Mark. 11:15; Luuk. 19:45.) Jeesuksen into ei ole heikentynyt siitä, kun hän kolme vuotta aiemmin teki samoin (Joh. 2:13–17).

2, 3. Mistä tiedämme, ettei Jeesuksen palava into rajoittunut temppelin puhdistamiseen?

2 Matteuksen kertomuksesta ilmenee, että Jeesuksen palava into ei saanut häntä tuossa tilanteessa ainoastaan puhdistamaan temppeliä. Hän myös paransi sokeat ja rammat, jotka lähestyivät häntä siellä (Matt. 21:14). Luukkaan muistiinmerkinnöissä mainitaan muutakin, mitä Jeesus teki. ”Hän meni päivittäin opettamaan temppeliin.” (Luuk. 19:47; 20:1.) Jeesuksen into näkyi siis erityisesti hänen julistustyössään.

3 Myöhemmin apostoli Paavali kirjoitti Titukselle ja selitti, että Jeesus ”antoi itsensä meidän puolestamme vapauttaakseen meidät kaikenlaisesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen kansan, joka on erityisesti hänen omansa, palavan innokas hyviin tekoihin” (Tit. 2:14). Millä tavoin voimme nykyään olla ”palavan innokkaita hyviin tekoihin”? Entä miten Juudan hyvien kuninkaiden esimerkit voivat rohkaista meitä?

Into saarnaamisessa ja opettamisessa

4, 5. Millä tavoin neljä Juudan kuningasta osoittautui palavan innokkaiksi hyviin tekoihin?

4 Asa, Josafat, Hiskia ja Josia käynnistivät kaikki kampanjoita epäjumalanpalveluksen karsimiseksi Juudasta. Asa ”poisti vieraat alttarit ja uhrikukkulat ja murskasi pyhät patsaat ja hakkasi maahan pyhät paalut” (2. Aik. 14:3). Palava into Jehovan palvonnan puolesta sai Josafatin poistamaan ”uhrikukkulat ja pyhät paalut Juudasta” (2. Aik. 17:6; 19:3). *

5 Kun Hiskian järjestämä mahtava seitsenpäiväinen pesah-juhla Jerusalemissa oli ohi, ”lähtivät kaikki siellä olleet israelilaiset Juudan kaupunkeihin ja murskasivat pyhiä patsaita ja hakkasivat maahan pyhiä paaluja ja hajottivat uhrikukkuloita ja alttareita kaikkialta Juudasta ja Benjaminista sekä Efraimissa ja Manassessa, kunnes saivat sen päätökseen” (2. Aik. 31:1). Nuoresta Josiasta tuli kuningas jo kahdeksanvuotiaana. Raamatun historia kertoo: ”Kahdeksantena hallitusvuotenaan, ollessaan vielä poikanen, hän rupesi etsimään esi-isänsä Daavidin Jumalaa, ja kahdentenatoista vuonna hän rupesi puhdistamaan Juudaa ja Jerusalemia uhrikukkuloista ja pyhistä paaluista ja veistetyistä kuvista ja valetuista patsaista.” (2. Aik. 34:3.) Nuo kaikki neljä kuningasta olivat siis palavan innokkaita hyviin tekoihin.

6. Miksi palvelustamme voidaan verrata Juudan uskollisten kuninkaiden järjestämiin kampanjoihin?

6 Mekin olemme nykyään mukana vastaavanlaisessa kampanjassa ihmisten auttamiseksi vapautumaan vääristä uskonnollisista opetuksista, myös epäjumalanpalveluksesta. Tapaamme talosta-taloon-työssä kaikenlaisia ihmisiä (1. Tim. 2:4). Muuan nuori aasialaistyttö muistaa, miten hänen äitinsä suoritti rituaaleja heidän kodissaan olevien monien kuvien edessä. Kaikki nuo kuvat eivät tytön mielestä voineet edustaa tosi Jumalaa, ja siksi hän rukoili usein, että hän saisi tietää, kuka Jumala oikein on. Kerran kun hän kuuli ovelta koputuksen ja meni avaamaan, siellä oli kaksi Jehovan todistajaa, joiden avulla hän tuli tuntemaan tosi Jumalan ainutlaatuisen nimen Jehova. Ja miten kiitollinen hän olikaan siitä, että hän oppi totuuden epäjumalista! Nyt hän osoittaa esimerkillistä intoa osallistumalla ahkerasti kenttäpalvelukseen ja auttamalla toisia hengellisesti. (Ps. 83:18; 115:4–8; 1. Joh. 5:21.)

7. Miten voimme jäljitellä opettajia, jotka kulkivat kautta maan Josafatin päivinä?

7 Miten perusteellisesti käymme meille annetun alueen läpi talosta-taloon-palveluksessa? On kiinnostavaa, että kolmantena hallitusvuotenaan Josafat lähetti matkaan viisi ruhtinasta, yhdeksän leeviläistä ja kaksi pappia. Hän käski heidän kulkea kaikissa kaupungeissa opettamassa kansalle Jehovan lakeja. Heidän kampanjansa oli niin tehokas, että ympäröivien kansojen ihmiset alkoivat pelätä Jehovaa. (Lue 2. Aikakirjan 17:9, 10.) Kun olemme ovelta-ovelle-työssä eri aikoina ja eri päivinä, voimme ehkä tavata useita saman perheen jäseniä.

8. Miten voimme ehkä laajentaa todistusmahdollisuuksiamme?

8 Monet nykyiset Jumalan palvelijat ovat olleet halukkaita jättämään kotinsa ja muuttamaan alueelle, jolla on suurempi tarve innokkaista todistajista. Voitko sinä tehdä niin? Jotkut niistä, joiden ei ole mahdollista muuttaa, voivat ehkä pyrkiä todistamaan ihmisille, jotka asuvat heidän alueellaan mutta puhuvat eri kieltä. Koska Ron tapaa alueellaan monia erimaalaisia ihmisiä, hän opetteli 81-vuotiaana tervehdyksiä 32 kielellä! Hän tapasi äskettäin kadulla afrikkalaisen pariskunnan ja tervehti heitä jorubaksi, heidän äidinkielellään. He kysyivät Ronilta, oliko hän ollut joskus Afrikassa. Kun hän vastasi kieltävästi, he kysyivät, miten hän osasi heidän kieltään. Hänelle avautui hieno todistustilaisuus. Pariskunta otti mielellään joitakin lehtiä ja antoi osoitteensa, jonka Ron toimitti paikalliseen seurakuntaan, jotta heille voitaisiin järjestää raamatuntutkistelu.

9. Miksi on tärkeää lukea kenttäpalveluksessa kohtia suoraan Raamatusta? Kerro esimerkki.

9 Opettajilla, jotka Josafatin käskystä kulkivat ympäri maata, oli mukanaan ”Jehovan lain kirja”. Me pyrimme kautta maailman opettamaan ihmisiä tuntemaan Raamattua, sillä se on Jumalan sana. Tavoitteenamme on kenttäpalveluksessa pitää Raamattua aina keskeisellä sijalla ja näyttää ihmisille, mitä siinä sanotaan. Muuan nainen selitti Linda-nimiselle todistajalle, että hänen miehensä oli halvaantunut ja tarvitsi häntä. Hän valitti: ”En tiedä, mitä olen tehnyt, niin että Jumala salli tämän tapahtua minulle.” Linda vastasi: ”Saisinko näyttää sinulle jotakin, mihin voit luottaa?” Sitten hän luki Jaakobin kirjeen 1:13:n sanat ja jatkoi: ”Mikään kärsimys, joka kohtaa meitä ja meille läheisiä ihmisiä, ei ole rangaistus Jumalalta.” Tämä sai naisen halaamaan Lindaa lämpimästi. Linda selittää: ”Pystyin antamaan lohdutusta käyttämällä Raamattua. Jotkut ovenavaajat eivät ole koskaan ennen kuulleet jakeita, jotka luemme heille Raamatusta.” Keskustelu johti siihen, että naiselle aloitettiin säännöllinen Raamatun kotitutkistelu.

Nuoria jotka palvelevat innokkaasti

10. Miten Josia on hyvä esimerkki nykyisille kristityille nuorille?

10 Palataanpa Josian esimerkkiin. Hän harjoitti tosi palvontaa jo nuoruudessaan ja oli noin 20-vuotias käynnistäessään laajamittaisen kampanjansa epäjumalanpalvelusta vastaan. (Lue 2. Aikakirjan 34:1–3.) Lukemattomat nuoret osoittavat nykyään samanlaista intoa Valtakunnan työssä.

11–13. Mitä voimme oppia nykypäivän nuorista, jotka palvelevat Jehovaa innokkaasti?

11 Englannissa asuva Hannah, joka luki koulussa ranskaa, oli 13-vuotias kuullessaan, että lähikaupunkiin oli perustettu ranskankielinen ryhmä. Hänen isänsä suostui lähtemään hänen kanssaan sinne kokouksiin. Nyt Hannah on 18-vuotias ja tekee innokkaasti todistustyötä ranskan kielellä vakituisena tienraivaajana. Voisitko sinäkin opetella vieraan kielen ja auttaa toisia saamaan tietoa Jehovasta?

12 Rachel piti kovasti videosta Pyri tavoitteisiin jotka tuovat kunniaa Jumalalle. Hän kertoo, miten hän ajatteli silloin, kun hän vuonna 1995 alkoi palvella Jehovaa. ”Luulin, että olin omaksunut totuuden täysin”, hän sanoo ja jatkaa: ”Katsottuani tuon näytelmän tajuan nyt, että olen monta vuotta vain ajelehtinut totuudessa. Minun täytyy taistella totuuden puolesta ja paneutua tosissani palvelukseen ja henkilökohtaiseen tutkimiseen.” Rachel huomaa palvelevansa Jehovaa nykyään innokkaammin. Mitä hän on sen ansiosta kokenut? ”Suhteeni Jehovaan on syventynyt. Rukoukseni ovat merkityksellisempiä, tutkimiseni on syvällisempää ja tuottaa enemmän tyydytystä, ja Raamatun kertomukset ovat minulle todellisempia. Niinpä nautin kenttäpalveluksesta hyvin paljon ja saan aitoa iloa, kun näen Jehovan sanojen lohduttavan muita.”

13 Nuorta nimeltä Luke rohkaisi video Nuoret kysyvät: Miten käytän elämäni? Katsottuaan sen hän kirjoittaa: ”Se sai minut arvioimaan uudelleen elämäntilannettani.” Hän myöntää: ”Aiemmin minua kannustettiin voimakkaasti tavoittelemaan ensin taloudellista turvallisuutta korkeakoulutuksen avulla ja keskittymään sen jälkeen hengellisiin tavoitteisiin. Tällainen painostus ei tue hengellistä edistymistä vaan on pikemminkin repivää.” Nuoret veljet ja sisaret, voisitteko laajentaa palvelustanne hyödyntämällä koulussa oppimianne asioita, kuten Hannah teki? Entä voisitteko ottaa mallia Rachelista ja pyrkiä innokkaasti tavoitteisiin, jotka tuottavat kunniaa Jumalalle? Välttäkää Luken esimerkin mukaisesti vaaroja, jotka ovat osoittautuneet monille nuorille ansaksi.

Noudata innokkaasti varoituksia

14. Millainen palvonta on Jehovalle otollista, ja miksi tämä asettaa meille nykyään haasteen?

14 Jehovan kansan täytyy olla puhdas, jotta sen palvonta olisi otollista. Jesaja kehottaa: ”Kääntykää pois, kääntykää pois, lähtekää sieltä, älkää koskeko mihinkään epäpuhtaaseen, lähtekää sen [Babylonin] keskeltä, pysykää puhtaina, te Jehovan välineiden kantajat.” (Jes. 52:11.) Monta vuotta ennen kuin Jesaja kirjoitti nämä sanat, hyvä kuningas Asa oli pyrkinyt tarmokkaasti juurimaan moraalittomuuden pois Juudasta. (Lue 1. Kuninkaiden kirjan 15:11–13.) Ja satoja vuosia myöhemmin apostoli Paavali sanoi Titukselle, että Jeesus antoi itsensä puhdistaakseen seuraajansa ja tehdäkseen näin heistä ”kansan, joka on erityisesti hänen omansa, palavan innokas hyviin tekoihin” (Tit. 2:14). Nykypäivän paheellisessa yhteiskunnassa ei ole helppoa pysyä moraalisesti puhtaana; se on haastavaa varsinkin nuorille. Yksi saastuttava asia, josta erossa pysymiseksi kaikkien Jumalan palvelijoiden – niin nuorten kuin vanhojenkin – täytyy taistella, on pornografia, jota on muun muassa televisiossa, elokuvissa ja varsinkin internetissä.

15. Mikä voi auttaa meitä kehittämään vihaa pahaa kohtaan?

15 Intomme Jumalan varoitusten noudattamisessa voi auttaa meitä kehittämään vihaa pahaa kohtaan (Ps. 97:10; Room. 12:9). Meidän täytyy inhota pornografiaa voidaksemme ”vapautua sen voimakkaasta, magneettisesta imusta”, kuten eräs kristitty asian ilmaisi. Jotta magneettiset metallinpalaset saisi irrotettua toisistaan, tarvitaan suurempaa voimaa kuin on niiden välinen vetovoima. Vastaavasti vaaditaan kovaa ponnistelua, jotta voisi vastustaa pornografian houkutusta. Sen ymmärtäminen, miten suurta vahinkoa pornografia voi meille aiheuttaa, auttaa meitä kuitenkin kehittämään vastenmielisyyttä sitä kohtaan. Muuan veli taisteli sinnikkäästi päästäkseen eroon tavasta käydä pornografisilla internet-sivuilla. Hän siirsi tietokoneensa paikkaan, jossa muu perhe näki sen esteettä. Samalla hän pyrki entistä tarmokkaammin puhdistautumaan ja olemaan palavan innokas hyvissä töissä. Hän otti vielä erään askeleen. Koska hänen piti käyttää internetiä työasioissa, hän päätti avata sen vain kun hänen vaimonsa oli hänen vieressään.

Hyvän käytöksen arvo

16, 17. Millainen vaikutus hyvällä käytöksellämme voi olla niihin, jotka tarkkailevat meitä? Kerro esimerkki.

16 Jehovaa palvelevien nuorten miesten ja naisten keskuudessa vallitsee hieno henki, joka tekee suuren vaikutuksen tarkkailijoihin. (Lue 1. Pietarin kirjeen 2:12.) Erään miehen näkemys Jehovan todistajista muuttui täysin, kun hän oli yhden päivän Lontoon Betelissä huoltamassa painokonetta. Hänen vaimonsa, joka tutki Raamattua paikallisen todistajan kanssa, huomasi hänen asenteensa muuttuneen. Mies ei ollut aiemmin halunnut, että todistajat kävisivät heillä. Mutta kun hän tuli kotiin tehtyään työnsä Betelissä, hän ylisti monin sanoin sitä, miten huomaavaisesti häntä oli kohdeltu. Hän sanoi, ettei kukaan käyttänyt huonoa kieltä. Kaikki olivat kärsivällisiä, ja ilmapiiri oli rauhallinen. Erityisen suuren vaikutuksen häneen teki se, että nuoret veljet ja sisaret työskentelivät innokkaasti ja ilman palkkaa ja käyttivät vapaaehtoisesti aikaansa ja voimiaan hyvän uutisen tunnetuksi tekemiseen.

17 Samoin ne veljet ja sisaret, jotka tekevät ansiotyötä perheensä elatukseksi, hoitavat velvollisuutensa kokosieluisesti (Kol. 3:23, 24). Tämän ansiosta he saavat usein pitää työpaikkansa, sillä työnantajat arvostavat heidän tunnollisuuttaan eivätkä halua menettää heitä.

18. Miten voimme olla ”palavan innokkaita hyviin tekoihin”?

18 Osoitamme intomme Jehovan huoneen puolesta muun muassa luottamalla Jehovaan, tottelemalla hänen ohjeitaan ja huolehtimalla kokouspaikoistamme. Lisäksi haluamme osallistua Valtakunnan saarnaamiseen ja opetuslasten tekemiseen niin paljon kuin mahdollista. Kun me, niin nuoret kuin vanhatkin, pidämme tiukasti kiinni palvontaamme liittyvistä puhtaista normeista, niitämme monia siunauksia. Tällöin meidät tunnetaan vastaisuudessakin ihmisinä, jotka ovat ”palavan innokkaita hyviin tekoihin” (Tit. 2:14).

[Alaviite]

^ kpl 4 Asa poisti ehkä ne uhrikukkulat, jotka liittyivät väärien jumalien palvontaan, mutta ei niitä, joilla kansa palvoi Jehovaa. Tai kenties uhrikukkulat rakennettiin uudelleen Asan hallituskauden loppupuoliskolla ja hänen poikansa Josafat poisti ne. (1. Kun. 15:14; 2. Aik. 15:17.)

Mitä Raamattu ja nykyajan esimerkit opettavat siitä,

• miten voit osoittaa palavaa intoa saarnaamis- ja opetustyössä

• miten kristityt nuoret voivat olla ”palavan innokkaita hyviin tekoihin”

• miten päästä eroon turmelevista tavoista?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuva s. 13]

Käytätkö säännöllisesti Raamattua palveluksessasi?

[Kuva s. 15]

Vieraan kielen opiskeleminen koulussa voi auttaa sinua laajentamaan palvelustasi.