Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Jäljittele Jeesusta – osoita opetustyössäsi rakkautta

Jäljittele Jeesusta – osoita opetustyössäsi rakkautta

Jäljittele Jeesusta – osoita opetustyössäsi rakkautta

”Koskaan ei kukaan toinen ihminen ole puhunut sillä tavoin.” (JOH. 7:46)

1. Millaisen vaikutuksen Jeesuksen opetustapa teki ihmisiin?

ON VARMASTI ollut innostavaa kuunnella Jeesuksen opetusta! Raamattu valottaa sitä, millaisen vaikutuksen hän teki tapaamiinsa ihmisiin. Esimerkiksi evankeliuminkirjoittaja Luukas mainitsee, että Jeesuksen kotikaupungissa ihmiset ”alkoivat – – ihmetellä niitä miellyttäviä sanoja, joita lähti hänen suustaan”. Matteus kertoo, että Jeesuksen vuorisaarnaa kuunnelleet ”olivat perin pohjin hämmästyneitä hänen opetustavastaan”. Ja Johannes toteaa, että Jeesusta pidättämään lähetetyt virkailijat palasivat tyhjin käsin ja sanoivat: ”Koskaan ei kukaan toinen ihminen ole puhunut sillä tavoin.” (Luuk. 4:22; Matt. 7:28; Joh. 7:46.)

2. Mitä opetusmenetelmiä Jeesus käytti?

2 Nuo virkailijat olivat oikeassa. Jeesus oli kiistämättä suurin koskaan elänyt Opettaja. Hän opetti selvästi, yksinkertaisesti ja vastaansanomattoman johdonmukaisesti. Hän käytti taitavasti vertauksia ja kysymyksiä. Hän sovitti opetuksensa kuulijoidensa mukaan, olivatpa nämä korkeassa tai alhaisessa asemassa. Hänen opettamansa totuudet olivat helppotajuisia, vaikkakin hyvin syvällisiä. Yksistään nämä seikat eivät kuitenkaan tehneet Jeesuksesta suurta Opettajaa.

Ratkaisevan tärkeä ominaisuus: rakkaus

3. Miten Jeesus erosi opettajana aikansa uskonnollisista johtajista?

3 Kirjanoppineiden ja fariseusten joukossa oli epäilemättä älykkäitä miehiä, joilla oli tietoa ja myös kyky jakaa sitä. Millä tavoin Jeesuksen opetustapa oli erilainen kuin heidän? Tuon ajan uskonnolliset johtajat eivät tunteneet rakkautta tavallisiin ihmisiin vaan halveksivat heitä ja pitivät heitä ”kirottuina” (Joh. 7:49). Jeesus taas sääli tällaisia ihmisiä, sillä he olivat ”kiusattuja ja sysittyjä niin kuin lampaat ilman paimenta” (Matt. 9:36). Hän oli lämmin, myötätuntoinen ja huomaavainen. Uskonnollisilla johtajilla ei ollut tosi rakkautta Jumalaan (Joh. 5:42). Jeesus kuitenkin rakasti Isäänsä ja teki mielellään hänen tahtonsa. Uskonnolliset johtajat vääristelivät Jumalan sanoja omaksi hyödykseen, mutta Jeesus rakasti ”Jumalan sanaa”. Hän opetti, selitti ja puolusti sitä ja eli sen mukaan. (Luuk. 11:28.) Kristuksen koko olemus oli rakkauden kyllästämä. Rakkaus hallitsi sitä, mitä hän opetti, miten hän kohteli ihmisiä ja miten hän neuvoi heitä.

4, 5. a) Miksi on tärkeää osoittaa opetustyössä rakkautta? b) Miksi myös tieto ja taito ovat tärkeitä?

4 Entä me? Kristuksen seuraajina haluamme jäljitellä häntä palveluksessamme ja elämässämme (1. Piet. 2:21). Niinpä tavoitteemme ei ole ainoastaan jakaa raamatullista tietoa vaan myös heijastaa Jehovan ominaisuuksia, erityisesti hänen rakkauttaan. Onpa meillä tietoa paljon tai vain vähän, olemmepa opettajina taitavia tai ovatpa kykymme rajalliset, rakkauden osoittaminen auttaa meitä tavoittamaan niiden sydämen, joille saarnaamme. Jotta voisimme olla tuotteliaita opetuslasten tekemisessä, meidän täytyy Jeesusta jäljitellen osoittaa rakkautta.

5 Ollaksemme hyviä opettajia meillä on tietenkin oltava tietoa opettamastamme asiasta ja myös taito jakaa sitä toisille. Jeesus auttoi opetuslapsiaan hankkimaan molempia, ja järjestönsä välityksellä Jehova auttaa meitä nykyään tekemään samoin. (Lue Jesajan 54:13 ja Luukkaan 12:42.) Mutta opetuksessamme tulisi olla mukana paitsi järki myös sydän. Kun tieto, taito ja rakkaus yhdistyvät, tulokset voivat olla erinomaisia. Millä tavoin sitten voimme osoittaa rakkautta opetustyössämme? Miten Jeesus ja hänen opetuslapsensa sitä osoittivat? Katsotaanpa.

Meidän täytyy rakastaa Jehovaa

6. Miten puhumme ihmisestä, jota rakastamme?

6 Puhumme mielellämme asioista, joita rakastamme. Kun on kyse jostain sydäntämme lähellä olevasta aiheesta, olemme eloisia ja koko olemuksemme heijastaa innokkuutta ja lämpöä. Näin on varsinkin silloin, kun puhumme ihmisestä, jota rakastamme. Olemme tavallisesti hyvin halukkaita kertomaan toisille, mitä tiedämme hänestä. Puhumme hänestä arvostavasti ja kunnioittavasti ja puolustamme häntä. Teemme niin, koska tahdomme toisten näkevän hänet ja hänen ominaisuutensa yhtä myönteisessä valossa kuin me.

7. Mitä rakkaus Jumalaan sai Jeesuksen tekemään?

7 Ennen kuin voimme kasvattaa toisissa rakkautta Jehovaan, meidän itsemme täytyy tuntea hänet ja rakastaa häntä. Tosi palvonta perustuu nimenomaan rakkauteen Jumalaa kohtaan (Matt. 22:36–38). Jeesus antoi täydellisen mallin. Hän rakasti Jehovaa koko sydämestään, mielestään, sielustaan ja voimastaan. Hän tunsi taivaallisen Isänsä hyvin, koska hän oli viettänyt taivaassa hänen kanssaan ehkä miljardeja vuosia. Mitä oli tuloksena? ”Minä rakastan Isää”, Jeesus sanoi (Joh. 14:31). Tämä rakkaus heijastui kaikesta, mitä Jeesus sanoi ja teki. Miten se sai hänet toimimaan? Hän teki aina sitä, mikä oli Jumalalle mieluista (Joh. 8:29). Hän tuomitsi uskonnolliset johtajat, jotka ulkokultaisesti väittivät edustavansa Jumalaa. Hän myös puhui Jumalasta ja auttoi muita hankkimaan Jumalan tuntemusta ja rakastamaan Häntä.

8. Mitä rakkaus Jumalaan sai Jeesuksen opetuslapset tekemään?

8 Ensimmäisellä vuosisadalla eläneet opetuslapset rakastivat Jeesuksen tavoin Jehovaa, ja tämä rakkaus sai heidät saarnaamaan hyvää uutista rohkeasti ja innokkaasti. Vaikka vaikutusvaltaiset uskonnolliset johtajat vastustivat heitä, he täyttivät Jerusalemin opetuksellaan. Opetuslapset eivät yksinkertaisesti voineet lakata puhumasta siitä, mitä he olivat nähneet ja kuulleet. (Apt. 4:20; 5:28.) He tiesivät, että Jehova oli heidän kanssaan ja että hän siunaisi heitä – ja niin hän siunasikin! Vajaan 30 vuoden kuluttua Jeesuksen kuolemasta apostoli Paavali saattoi kirjoittaa, että hyvää uutista oli saarnattu ”kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on” (Kol. 1:23).

9. Miten voimme lujittaa rakkauttamme Jumalaan?

9 Jos haluamme olla tehokkaita opettajia, meidänkin täytyy edelleen lujittaa rakkauttamme Jumalaan. Miten voimme tehdä sen? Puhumalla Jumalalle rukouksessa usein. Lujitamme rakkauttamme Jumalaan myös tutkimalla hänen Sanaansa, lukemalla siihen perustuvia julkaisuja ja käymällä kristillisissä kokouksissa. Jumalan tuntemuksemme lisääntyessä sydämemme täyttyy rakkaudesta häntä kohtaan. Kun sitten ilmaisemme rakkautemme Jumalaan sanoin ja teoin, toiset panevat sen merkille ja haluavat ehkä luoda läheisen suhteen häneen. (Lue psalmi 104:33, 34.)

Meidän täytyy rakastaa opettamiamme asioita

10. Mikä on hyvän opettajan tuntomerkki?

10 Hyvän opettajan tuntomerkki on se, että hän rakastaa sitä, mitä hän opettaa. Hänen täytyy uskoa, että se on totta, että sillä on merkitystä ja että siitä on hyötyä. Jos opettaja on kiinnostunut opettamistaan asioista, hänen innostuksensa näkyy, ja sillä on voimakas vaikutus niihin, joita hän opettaa. Toisaalta jos opettaja ei arvosta opettamiaan asioita, miten hän voi odottaa oppilaidensa arvostavan kuulemaansa? Älä koskaan aliarvioi Jumalan sanan opettajana antamasi esimerkin voimaa. Jeesus sanoi: ”Jokainen hyvin valmennettu oppilas on oleva opettajansa kaltainen.” (Luuk. 6:40, The New Berkeley Version in Modern English.)

11. Miksi Jeesus rakasti sitä, mitä hän opetti?

11 Jeesus rakasti sitä, mitä hän opetti. Hän tiesi, että hänellä oli kerrottavanaan jotain arvokasta: totuus hänen taivaallisesta Isästään, ”Jumalan sanoja” ja ”ikuisen elämän sanat” (Joh. 3:34; 6:68). Totuudet, joita Jeesus opetti, paljastivat kirkkaan valon tavoin sen, mikä oli pahaa, ja toivat esille hyvän. Ne antoivat toivoa ja lohdutusta väärien uskonnollisten johtajien pettämille ja Panettelijan sortamille nöyrille ihmisille (Apt. 10:38). Jeesuksen rakkaus totuutta kohtaan ei käy ilmi ainoastaan hänen opetuksistaan vaan kaikesta, mitä hän teki.

12. Miten apostoli Paavali suhtautui hyvään uutiseen?

12 Samoin kuin Jeesus rakasti opettamaansa totuutta hänen opetuslapsensa rakastivat ja arvostivat totuutta Jehovasta ja Kristuksesta niin paljon, että vastustajat eivät pystyneet estämään heitä kertomasta siitä toisille. Paavali kirjoitti kristityille tovereilleen Roomaan: ”Omasta puolestani olen altis julistamaan hyvää uutista – –. Sillä minä en häpeä hyvää uutista; sehän on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo.” (Room. 1:15, 16.) Paavali piti suurena kunniana julistaa totuutta. Hän kirjoitti: ”Minulle – – annettiin tämä ansaitsematon hyvyys julistaakseni kansakunnille hyvää uutista Kristuksen pohjattomasta rikkaudesta.” (Ef. 3:8.) Ei ole vaikea kuvitella, miten innokkaasti Paavali opetti toisia tuntemaan Jehovaa ja hänen tarkoituksiaan.

13. Mitä syitä on rakastaa hyvää uutista?

13 Jumalan sanassa olevan hyvän uutisen ansiosta voimme oppia tuntemaan Luojan ja päästä lämpimään suhteeseen hänen kanssaan. Tämä hyvä uutinen antaa tyydyttävät vastaukset elämän tärkeisiin kysymyksiin, ja sen voima kykenee muuttamaan meidän elämäämme, valamaan meihin toivoa ja tukemaan meitä vastoinkäymisten aikoina. Lisäksi se viitoittaa tien tarkoitukselliseen elämään, joka ei pääty koskaan. Mikään tieto ei ole arvokkaampaa tai tärkeämpää kuin hyvä uutinen. Se on mittaamattoman kallisarvoinen lahja, joka on annettu meille ja tuo meille suurta iloa. Ja saamme vielä enemmän iloa, kun jaamme tämän lahjan toisten kanssa (Apt. 20:35).

14. Miten voimme lujittaa rakkauttamme siihen, mitä opetamme?

14 Miten voisit lujittaa entisestään rakkauttasi hyvään uutiseen? Lukiessasi Jumalan sanaa pysähdy välillä miettimään lukemaasi. Kuvittele esimerkiksi olevasi Jeesuksen seurassa hänen maanpäällisen palveluksensa aikana tai kulkevasi apostoli Paavalin kanssa hänen matkoillaan. Näe itsesi uudessa maailmassa ja ajattele, miten erilaista elämä siellä on. Mieti siunauksia, joita olet saanut sen vuoksi, että olet ollut tottelevainen hyvälle uutiselle. Jos säilytät rakkautesi hyvään uutiseen lujana, ne joita opetat, aistivat sen. Meillä on siis syytä pohtia huolellisesti, mitä olemme oppineet, ja kiinnittää huomiota opetukseemme. (Lue 1. Timoteuksen kirjeen 4:15, 16.)

Meidän täytyy rakastaa ihmisiä

15. Miksi opettajan tulisi rakastaa oppilaitaan?

15 Hyvä opettaja saa oppilaat tuntemaan olonsa vapautuneeksi, jolloin he ovat opetuksessa innokkaasti mukana ja ilmaisevat ajatuksiaan mielellään. Oppilaitaan rakastava opettaja jakaa tietoa, koska hän on aidosti kiinnostunut heistä. Hän sovittaa opetuksensa sen mukaan, mitkä ovat oppilaiden tarpeet ja miten paljon he pystyvät ymmärtämään. Hän ottaa huomioon heidän kykynsä ja olosuhteensa. Tällainen rakkaus ei jää oppilailta huomaamatta, ja sekä opettaminen että oppiminen on ilo.

16. Miten Jeesus osoitti rakkautta ihmisiin?

16 Jeesus osoitti tällaista rakkautta. Hänen suurin rakkauden ilmauksensa oli se, että hän antoi täydellisen ihmiselämänsä, jotta toiset voisivat pelastua (Joh. 15:13). Palveluksensa aikana Jeesus ei koskaan väsynyt auttamaan ihmisiä fyysisesti eikä varsinkaan hengellisesti. Hän ei odottanut ihmisten tulevan hänen luokseen, vaan hän kulki jalkaisin satoja kilometrejä kertomassa heille hyvää uutista. (Matt. 4:23–25; Luuk. 8:1.) Hän oli kärsivällinen ja ymmärtäväinen. Kun hänen opetuslapsensa tarvitsivat oikaisua, hän antoi sitä rakkaudellisesti (Mark. 9:33–37). Hän rohkaisi heitä osoittamalla luottavansa siihen, että he olisivat tuottoisia hyvän uutisen saarnaajia. Kukaan ihminen ei ole koskaan ollut yhtä rakkaudellinen opettaja kuin Jeesus. Rakkaus, jota hän osoitti opetuslapsiaan kohtaan, sai heidät vuorostaan rakastamaan häntä ja pitämään hänen käskynsä. (Lue Johanneksen 14:15.)

17. Miten Jeesuksen opetuslapset osoittivat rakkautta toisiin?

17 Jeesuksen tavoin hänen opetuslapsensa ilmaisivat syvää rakkautta ja kiintymystä niihin, joille he saarnasivat. He kestivät vainoa ja vaaransivat elämänsä, kun he palvelivat toisia ja saarnasivat menestyksekkäästi hyvää uutista. He tunsivat voimakasta kiintymystä niihin, joita he auttoivat hengellisesti. Apostoli Paavali kirjoitti koskettavasti: ”Meistä tuli teidän keskuudessanne hellävaraisia kuin imettävä äiti, joka vaalii omia lapsiaan. Koska meillä siis on hellä kiintymys teihin, halusimme hyvin mielellämme antaa teille, ei ainoastaan Jumalan hyvää uutista, vaan oman sielummekin, koska olitte tulleet meille rakkaiksi.” (1. Tess. 2:7, 8.)

18, 19. a) Miksi olemme valmiita tekemään uhrauksia saarnaamistyön vuoksi? b) Kerro esimerkki, joka osoittaa toisten panevan merkille osoittamamme rakkauden.

18 Samoin nykyään Jehovan todistajat saarnaavat kautta maailman etsien niitä, jotka haluavat tuntea Jumalan ja palvella häntä. Olemme kuluneiden 17 vuoden aikana käyttäneet vuosittain yli miljardi tuntia saarnaamiseen ja opetuslasten tekemiseen – ja jatkamme tätä työtä. Teemme niin vapaaehtoisesti, vaikka joudumme saarnaamistyössä uhraamaan aikaamme, voimiamme ja varojamme. Jeesuksen tavoin ymmärrämme, että rakastava taivaallinen Isämme haluaa ihmisten hankkivan tietoa, joka johtaa ikuiseen elämään (Joh. 17:3; 1. Tim. 2:3, 4). Rakkaus saa meidät auttamaan vilpitönsydämisiä ihmisiä, niin että hekin meidän tavallamme oppisivat tuntemaan Jehovan ja rakastamaan häntä.

19 Toiset panevat merkille osoittamamme rakkauden. Tässä yksi esimerkki. Eräs yhdysvaltalainen tienraivaajasisar lähettää lohduttavia kirjeitä sellaisille, joilta on kuollut läheinen ihminen. Muuan mies vastasi hänelle kirjoittamalla: ”Olin yllättynyt siitä, että joku näkee niin paljon vaivaa, että kirjoittaa kirjeen ventovieraalle ihmiselle auttaakseen häntä koettelevalla hetkellä. Sinä varmasti rakastat lähimmäistäsi ja Jumalaa, joka opastaa ihmistä elämän poluilla.”

20. Miksi opettajan on tärkeää osoittaa rakkautta?

20 On sanottu, että kun rakkaus ja taito yhdistyvät, voidaan odottaa mestariteosta. Tavoitteemme opetustyössä on auttaa oppilaita kehittämään mieli, joka tuntee Jehovan, ja sydän, joka rakastaa häntä. Voidaksemme olla tehokkaita opettajia meillä täytyy siis olla ensinnäkin rakkaus Jumalaan, toiseksi rakkaus totuuteen ja kolmanneksi rakkaus ihmisiin. Kun kehitämme tällaista rakkautta ja osoitamme sitä palveluksessamme, tunnemme paitsi antamisen iloa myös tyytyväisyyttä siitä, että tiedämme jäljittelevämme Jeesusta ja miellyttävämme Jehovaa.

Mitä vastaisit?

• Miksi meidän on hyvän uutisen opettajina tärkeää

– rakastaa Jumalaa

– rakastaa sitä, mitä opetamme

– rakastaa niitä, joita opetamme?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuva s. 15]

Millä tavoin Jeesuksen opetustapa oli erilainen kuin kirjanoppineiden ja fariseusten?

[Kuva s. 18]

Hyvältä opettajalta vaaditaan tietoa, taitoa ja ennen kaikkea rakkautta.