Kun meitä loukataan

KOSTON sanotaan usein olevan suloista. Tämä johtuu siitä, että tunnemme luonnostaan närkästystä, kun meitä on jollain tavoin loukattu tai vahingoitettu. Synnynnäinen oikean ja väärän tajumme vaatii vääryyden oikaisemista. Mutta miten se tapahtuu?

Loukkaukset ovat tietenkin vakavuudeltaan eriasteisia, ja ne vaihtelevat läimäytyksistä, tönimisestä ja väheksynnästä esimerkiksi suoranaiseen sanalliseen väkivaltaan, fyysiseen pahoinpitelyyn ja ryöstöihin. Miltä sinusta tuntuu, kun sinua tavalla tai toisella loukataan? Monet näyttävät nykyään pitävän itse huolen siitä, että loukkaaja saa maksaa teoistaan.

Yhdysvalloissa monet yläasteen oppilaat ovat nostaneet perättömiä syytteitä väkivallan käytöstä kostoksi opettajille, jotka ovat rangaisseet heitä. New Orleansissa toimivan opettajien ammattijärjestön puheenjohtaja Brenda Mitchell sanoo: ”Kun tällainen syytös on kerran esitetty, opettajan maine on tahraantunut.” Vahinko ei aina korjaannu senkään jälkeen, kun syytös on osoitettu aiheettomaksi.

Työelämässä taas kasvava joukko pettyneitä työntekijöitä pyrkii kostamaan työnantajalleen vahingoittamalla tai tuhoamalla yrityksen tietokoneverkossa olevaa tärkeää tietoa. Toiset varastavat liikesalaisuuksia ja myyvät tai antavat niitä eteenpäin. Sen lisäksi, että sähköisiä tiedostoja anastetaan, ”myös vanhanaikainen varkaus on yhä työntekijöiden pääasiallisia tapoja kostaa”, raportoi The New York Times. Monet yritykset taistelevat koston uhkaa vastaan turvautumalla vartijoihin, jotka saattavat erotetun työntekijän hänen työpöytänsä luo, odottavat hänen kerätessään kaikki tavaransa ja sitten taluttavat hänet ulos rakennuksesta.

Kaikkein yleisimmästä tavasta kostaa joutuvat kärsimään ne, jotka ovat meitä lähimpänä – työtoverit, ystävät ja perheenjäsenet. Töykeä sana tai ajattelematon teko loukkaa tunteita, mikä taas monesti synnyttää kostonhalun. Jos joku ystäväsi puhuttelee sinua ynseään sävyyn, sivallatko takaisin epäystävällisellä sanalla? Jos joku perheenjäsen pahoittaa mielesi, juonitteletko päästäksesi hänen kanssaan tasoihin? On kovin helppoa toimia tällä tavoin, kun joku läheinen ihminen on loukannut meitä.

 Koston typeryys

Usein ne, jotka janoavat kostoa, pyrkivät saamaan helpotusta loukkauksen aiheuttamaan tunneperäiseen tuskaan. Esimerkiksi Raamatussa kerrotaan, että kun heprealaisen patriarkan Jaakobin pojat saivat tietää kanaanilaisen Sikemin tehneen väkivaltaa heidän sisarelleen Dinalle, he ”pahoittivat mielensä ja suuttuivat kovasti” (1. Mooseksen kirja 34:1–7). Kostaakseen sisarelleen tapahtuneen vääryyden kaksi Jaakobin pojista punoi juonen Sikemiä ja hänen huonekuntaansa vastaan. Katalan suunnitelman avulla Simeon ja Leevi menivät kanaanilaisten kaupunkiin ja tappoivat jokaisen miespuolisen, myös Sikemin. (1. Mooseksen kirja 34:13–27.)

Ratkaisiko kaikki tuo verenvuodatus asian? Kun Jaakob kuuli, mitä hänen poikansa olivat tehneet, hän nuhteli heitä sanoen: ”Te olette eristäneet minut tehdessänne minut löyhkäksi maan asukkaille, – – ja he kokoontuvat varmasti minua vastaan ja hyökkäävät kimppuuni, ja minun on tuhouduttava, minun ja huonekuntani.” (1. Mooseksen kirja 34:30.) Sen sijaan, että nämä kostotoimet olisivat ratkaisseet asian, niillä oli aivan päinvastainen vaikutus: Jaakobin perheen täytyi nyt varoa vihaisten naapurien vastahyökkäyksiä. Todennäköisesti estääkseen tällaiset hyökkäykset Jumala neuvoi Jaakobia muuttamaan perheineen tuolta seudulta Beteliin (1. Mooseksen kirja 35:1, 5).

Dinan raiskaukseen liittyvät tapahtumat korostavat erästä tärkeää opetusta. Kosto johtaa usein uusiin kostotoimiin, ja kierre sen kuin jatkuu. Totta on siis se, mitä sanotaan saksalaisessa sananlaskussa: ”Ei kosto jää kostamatta.”

Tuskan kierre

On tuhoisaa keskittää mielensä ja voimavaransa jonkun sellaisen rankaisemiseen, joka on tehnyt meille vääryyttä. Eräässä anteeksi antamista käsittelevässä kirjassa huomautetaan: ”Viha on kuluttavaa. Aikaa ja energiaa kuluu, kun hautoo menneitä tuskallisia kokemuksia, sättii mielessään niitä, joihin on loukkaantunut, ja keksii juonia, joiden avulla voisi päästä tasoihin.” (Forgiveness—How to Make Peace With Your Past and Get On With Your Life.) Kuten  Raamatussa eloisasti kuvaillaan, ”mustasukkaisuus on mätä luille” (Sananlaskut 14:30).

Miten ihminen voisikaan olla iloinen, jos hänen sisällään on tukahdutettuna vihaa ja muita tuhoisia tunteita? Muuan kommentaattori totesi: ”Jos uskot koston olevan suloista, niin katso niiden kasvoja, jotka ovat vuosia eläneet vain se mielessään.”

Ajattele, mitä on tapahtunut monissa maailman osissa, joissa on voimakkaita etnisiä ja uskonnollisia jännitteitä. Monesti yksi veriteko johtaa toiseen, mikä vain voimistaa loputonta vihan ja kuoleman kierrettä. Esimerkiksi kun pommi oli surmannut eräässä terrori-iskussa 18 nuorta, muuan sureva nainen huudahti: ”Meidän pitäisi maksaa se heille takaisin tuhatkertaisesti!” Näin raakuus lisääntyy entisestään ja konflikti tempaa mukaansa yhä lisää ihmisiä.

”Silmä silmästä”

Yrittäessään hakea oikeutusta kostonhimoiselle asenteelleen jotkut viittaavat Raamattuun. ”Eikö Raamatussa sanota: ’Silmä silmästä, hammas hampaasta’?” he kysyvät (3. Mooseksen kirja 24:20). Päällisin puolin laki ”silmä silmästä” voi näyttää oikeuttavan kostamisen. Todellisuudessa se kuitenkin hillitsi ja rajoitti järjettömiä kostotoimia. Kuinka niin?

Jos israelilainen hyökkäsi toisen israelilaisen kimppuun ja turmeli hänen silmänsä, Laki salli oikeudenmukaisen rangaistuksen. Uhriksi joutuneella ei kuitenkaan ollut oikeutta rangaista hyökkääjää tai hänen perheenjäseniään. Laki vaati häntä viemään jutun nimitetyille tuomareille, jotta nämä viranomaiset käsittelisivät sen asianmukaisesti. Tieto siitä, että toisia vastaan tehdyistä tahallisista rikoksista ja väkivallanteoista saatettiin rangaista samanlaisella kohtelulla, toimi voimakkaana pelotteena. Mutta asiaan liittyy muutakin.

Ennen kuin Jehova Jumala esitti edellä mainitun rankaisemista koskevan lain, hän sanoi Israelin kansalle Mooseksen välityksellä: ”Et saa sydämessäsi vihata veljeäsi. – – Et saa kostaa etkä kantaa kaunaa.” (3. Mooseksen kirja 19:17, 18.) Kun tarkastellaan ajatusta ”silmä silmästä, hammas hampaasta”, pitäisi ottaa huomioon koko lakiliitto, joka Jeesuksen mukaan voitiin tiivistää kahteen käskyyn: ”Sinun on rakastettava Jehovaa, Jumalaasi, koko sydämelläsi ja koko sielullasi ja koko mielelläsi” ja ”sinun on rakastettava lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Matteus 22:37–40). Miten tosi kristittyjen sitten tulisi reagoida, jos he joutuvat kokemaan vääryyttä?

Kulje rauhan tietä

Raamattu kuvailee Jehovaa ”rauhan Jumalaksi” ja kehottaa hänen palvojiaan ”etsimään rauhaa ja pyrkimään siihen” (Heprealaisille 13:20; 1. Pietarin kirje 3:11). Mutta toimiiko tämä käytännössä?

Jeesuksen maanpäällisen palveluksen aikana hänen vihollisensa sylkivät hänen päälleen, pieksivät ja vainosivat häntä. Läheinen kumppani kavalsi Jeesuksen, ja jopa hänen omat seuraajansa hylkäsivät hänet. (Matteus 26:48–50; 27:27–31.) Miten Jeesus reagoi? ”Kun häntä herjattiin, hän ei ryhtynyt herjaamaan takaisin”, kirjoitti apostoli Pietari. ”Kun hän kärsi, hän ei ryhtynyt uhkailemaan, vaan jätti aina itsensä sen huomaan, joka tuomitsee vanhurskaasti.” (1. Pietarin kirje 2:23.)

Pietari selitti: ”Kristuskin kärsi teidän puolestanne ja jätti teille mallin seurataksenne tarkoin hänen askeleitaan.” (1. Pietarin kirje 2:21.) Kristittyjä kannustetaan tosiaan jäljittelemään Jeesusta myös siinä, miten hän kärsi  vääryyttä. Jeesus itse sanoi tästä vuorisaarnassa: ”Rakastakaa jatkuvasti vihollisianne ja rukoilkaa jatkuvasti niiden puolesta, jotka vainoavat teitä, jotta osoittautuisitte taivaissa olevan Isänne pojiksi.” (Matteus 5:44, 45.)

Miten ne, jotka osoittavat Kristuksen kaltaista rakkautta, suhtautuvat todelliseen tai oletettuun vääryyteen? Sananlaskujen 19:11:ssä sanotaan: ”Ihmisen ymmärtäväisyys hillitsee hänen suuttumuksensa, ja hänen on kaunista sivuuttaa rikkomus.” He noudattavat myös seuraavaa kehotusta: ”Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita jatkuvasti paha hyvällä.” (Roomalaisille 12:21.) Millainen vastakohta tämä onkaan nykymaailmassa vallitsevalle kostonhimoiselle hengelle! Aito kristillinen rakkaus voi auttaa voittamaan kostonhalun ja siten ”sivuuttamaan rikkomuksen”, koska rakkaus ”ei pidä kirjaa pahasta” (1. Korinttilaisille 13:5).

Merkitseekö tämä sitä, että jos joudumme rikoksen uhriksi tai meitä muulla tavoin uhataan, meidän täytyy vain alistua tilanteeseen? Ei missään nimessä! Kun Paavali sanoi: ”Voita jatkuvasti paha hyvällä”, hän ei tarkoittanut, että kristityn pitäisi kiihkeästi tavoitella marttyyriutta. Kun kimppuumme käydään, meillä on päinvastoin oikeus puolustaa itseämme. Jos sinua tai omaisuuttasi vahingoitetaan, haluat ehkä soittaa poliisin. Jos ongelma johtuu jostakusta, jonka kanssa olemme tekemisissä työssä tai koulussa, voimme kääntyä viranomaisten puoleen. (Roomalaisille 13:3, 4.)

On kuitenkin muistettava, että todellinen oikeus voi tässä asiainjärjestelmässä olla saavuttamattomissa. Monet ovat käyttäneet koko elämänsä sen etsimiseen ja saaneet palkaksi vain kuluttavan katkeruuden ja kaunan tunteen, kun heidän odotuksensa eivät olekaan käyneet toteen.

Saatanalle ei olisi mikään mieluisampaa kuin nähdä koston ja vihan jakavan ihmisiä (1. Johanneksen kirje 3:7, 8). On huomattavasti parempi pitää mielessä nämä Raamatun sanat: ”Älkää itse kostako, rakkaat, vaan antakaa sijaa vihastukselle, sillä on kirjoitettu: ’Minun on kosto, minä olen maksava takaisin, sanoo Jehova.’ ” (Roomalaisille 12:19.) Kun jätämme asiat Jehovan käsiin, säästymme paljolta tuskalta, vihastukselta ja väkivallalta (Sananlaskut 3:3–6).

[Huomioteksti s. 22]

”Sinun on rakastettava Jehovaa, Jumalaasi, koko sydämelläsi ja koko sielullasi ja koko mielelläsi” ja ”sinun on rakastettava lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”.

[Kuvat s. 23]

Rakkaus ”ei pidä kirjaa pahasta”. (1. Korinttilaisille 13:5)