Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Hän haluaa meidän menestyvän

Hän haluaa meidän menestyvän

Lähesty Jumalaa

Hän haluaa meidän menestyvän

Joosua 1:6–9

HUOLEHTIVAT vanhemmat toivovat hartaasti lastensa menestyvän ja viettävän tarkoituksellista ja tyydyttävää elämää. Taivaallinen Isämme Jehova haluaa samalla tavoin, että me hänen maalliset lapsensa menestyisimme. Hän ilmaisee hellää kiintymystään kertomalla, miten menestyminen on meille mahdollista. Ajatellaanpa esimerkiksi niitä hänen Joosualle lausumiaan sanoja, jotka on merkitty muistiin Joosuan kirjan 1:6–9:ään.

Kuvittele viereisessä kuvassa esitettyä tilannetta. Mooseksen kuoleman jälkeen Joosua on monimiljoonaisen Israelin kansan uusi johtaja. Israelilaiset valmistautuvat astumaan maahan, jonka Jumala on luvannut heidän esi-isilleen. Jumala antaa Joosualle neuvoja. Jos hän noudattaa niitä, ne auttavat häntä menestymään. Näitä neuvoja ei kuitenkaan anneta pelkästään Joosuan hyödyksi. Niitä noudattamalla mekin voimme menestyä (Roomalaisille 15:4).

Jehova käskee – ei vain kerran vaan kolmesti – Joosuaa olemaan rohkea ja luja (jakeet 6, 7 ja 9). Joosua varmasti tarvitseekin rohkeutta ja lujuutta, jotta hän voisi menestyksellisesti johtaa kansan Luvattuun maahan. Mutta mistä hän saisi näitä jaloja ominaisuuksia?

Joosua voisi ammentaa rohkeutta ja lujuutta henkeytetyistä kirjoituksista. ”[Pidä] huoli siitä, että teet koko sen lain mukaan, josta palvelijani Mooses antoi sinulle käskyn”, Jehova kehottaa (jae 7). Tuohon aikaan Joosualla on todennäköisesti vain muutamia Raamatun kirjoja kirjoitetussa muodossa. * Mutta pelkästään se, että jollakulla on Jumalan sana, ei tietenkään takaa menestystä. Hyötyäkseen käytettävissään olevista kirjoituksista Joosuan on tehtävä kaksi asiaa.

Ensiksikin Joosuan pitää säännöllisesti täyttää sydämensä Jumalan sanalla. Jehova sanoo: ”Sinun on luettava sitä hiljaisella äänellä päivin ja öin.” (Jae 8.) Eräässä Raamatun selitysteoksessa todetaan: ”Jumala käski Joosuaa painamaan mieleensä Hänen lakinsa ’mumisemalla’ sitä itsekseen, ’pohtimalla’ sitä tai ’syventymällä’ siihen.” Päivittäinen Jumalan sanan lukeminen ja mietiskeleminen auttaisi Joosuaa selviytymään edessä olevista haasteista.

Toiseksi Joosuan on sovellettava sitä, mitä hän oppisi Jumalan sanasta. Jehova kehottaa häntä: ”[Tee] kaiken sen mukaan mitä siihen on kirjoitettu, sillä silloin sinä menestyt tielläsi.” (Jae 8.) Joosuan menestyminen riippuisi siitä, että hän tekisi Jumalan tahdon. Miten muuten voisikaan olla! Jumalan tahtohan menestyy aina (Jesaja 55:10, 11).

Joosua noudatti Jehovalta saamiaan neuvoja. Tästä oli seurauksena se, että hän eli täysipainoisen ja tyydyttävän elämän uskollisena Jehovan palvojana. (Joosua 23:14; 24:15.)

Haluatko sinä Joosuan tavoin viettää antoisaa elämää? Jehova haluaa sinun menestyvän. Mutta ei riitä, että sinulla vain on hänen Sanansa, Raamattu. Eräs pitkään uskollisesti palvellut kristitty ehdotti: ”Älä lue Raamatusta vain painettuja sanoja, vaan mieti, mitä ne todella tarkoittavat.” Jos säännöllisesti täytät sydämesi Jumalan sanalla ja sovellat oppimaasi, tulet Joosuan tavoin ”menestymään tielläsi”.

[Alaviite]

^ kpl 4 Joosuan käytössä olleita henkeytettyjä kirjoituksia olivat todennäköisesti viisi Mooseksen kirjaa, Jobin kirja ja yksi tai kaksi psalmia.