Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten pysyä Jumalan suosiossa muutoksista huolimatta?

Miten pysyä Jumalan suosiossa muutoksista huolimatta?

Miten pysyä Jumalan suosiossa muutoksista huolimatta?

KOHTAATKO parhaillaan muutoksia elämässäsi? Onko sinun vaikea hyväksyä näitä muutoksia? Suurin osa meistä on ollut tai tulee olemaan tällaisessa tilanteessa. Eräät tosielämän esimerkit vuosien takaa voivat auttaa meitä tunnistamaan ominaisuuksia, joista on hyötyä.

Tarkastellaanpa esimerkiksi Daavidia ja hänen eteensä tulleita monia muutoksia. Hän oli pelkkä paimenpoika, kun Samuel voiteli hänet tulevaksi kuninkaaksi. Ollessaan vielä nuori hän taisteli omasta aloitteestaan filistealaisjättiläistä Goljatia vastaan (1. Sam. 17:26–32, 42). Nuori Daavid kutsuttiin asumaan kuningas Saulin hoviin ja nimitettiin armeijan päälliköksi. Daavid ei olisi voinut edes kuvitella kaikkia näitä muutoksia elämässään eikä myöskään aavistaa, mitä tapahtuisi seuraavaksi.

Daavidin ja Saulin suhde kiristyi äärimmilleen (1. Sam. 18:8, 9; 19:9, 10). Säilyttääkseen henkensä Daavidin piti elää pakolaisena useita vuosia. Jopa silloin kun hän hallitsi kuninkaana Israelia, hänen tilanteensa vaihteli suuresti. Näin kävi varsinkin sen jälkeen, kun hän syyllistyi aviorikokseen ja murhasi miehen peittääkseen tuon synnin. Daavid joutui omien syntiensä takia kärsimään onnettomuuksista, joita tapahtui hänen perheessään. Esimerkiksi hänen poikansa Absalom kapinoi häntä vastaan. (2. Sam. 12:10–12; 15:1–14.) Kun Daavid oli katunut tekemäänsä aviorikosta ja murhaa, Jehova kuitenkin antoi hänelle anteeksi ja hän pääsi jälleen Jehovan suosioon.

Meidänkin tilanteemme voi muuttua. Terveysongelmat, taloudelliset vastoinkäymiset tai vaikeudet perheessä – jopa omat tekomme – aiheuttavat muutoksia elämässämme. Mitkä ominaisuudet voivat auttaa meitä selviytymään tällaisista haasteista?

Mitä apua on nöyryydestä?

Nöyryyteen sisältyy mukautuva asenne. Todellinen nöyryys auttaa meitä näkemään itsemme ja toiset realistisesti. Kun emme väheksy toisten luonteenpiirteitä ja onnistumisia, pystymme paremmin arvostamaan heitä ja sitä, mitä he tekevät. Nöyryys voi auttaa meitä myös ymmärtämään, miksi jokin asia on tapahtunut meille ja miten suhtautua siihen.

Hyvä esimerkki tästä on Saulin poika Jonatan. Hänen elämäntilanteensa muuttui hänestä riippumattomista syistä. Kun Samuel kertoi Saulille, että Jehova ottaisi tältä kuninkuuden, hän ei sanonut Jonatanin olevan seuraava kuningas (1. Sam. 15:28; 16:1, 12, 13). Jumala valitsi Israelin kuninkaaksi Daavidin, ei Jonatania. Saulin tottelemattomuudella oli kielteinen vaikutus Jonatanin elämään. Vaikkei Jonatan ollut vastuussa isänsä tekemisistä, hän menetti asemansa tämän seuraajana. (1. Sam. 20:30, 31.) Kuinka Jonatan suhtautui tähän tilanteeseen? Kantoiko hän kaunaa menetyksensä takia ja alkoi kadehtia Daavidia? Ei. Siitä huolimatta, että Jonatan oli paljon vanhempi ja kokeneempi kuin Daavid, hän tuki tätä uskollisesti. (1. Sam. 23:16–18.) Nöyryys auttoi häntä ymmärtämään, kenellä oli Jumalan siunaus, eikä hän siksi ”ajatellut itsestään enempää kuin oli tarpeellista ajatella” (Room. 12:3). Jonatan ymmärsi, mitä Jehova odotti häneltä, ja hyväksyi hänen päätöksensä.

Monet muutokset synnyttävät tietysti jonkinlaisia vaikeuksia. Jonatanille aiheutti ristiriitaisia tunteita se, miten suhtautua kahteen hänelle läheiseen ihmiseen. Toinen oli hänen ystävänsä Daavid, jonka Jehova oli nimittänyt tulevaksi kuninkaaksi. Toinen taas oli hänen isänsä Saul, jonka Jehova oli hylännyt mutta joka edelleen hallitsi kuninkaana. Tämä tilanne varmasti synnytti Jonatanille henkistä painetta hänen yrittäessään pysyä Jehovan suosiossa. Muutokset, jotka meidän on kohdattava, voivat aiheuttaa meille huolta ja levottomuutta. Mutta jos yritämme ymmärtää Jehovan näkökannan asioihin, voimme jatkaa hänen palvelustaan uskollisesti myös muutosten keskellä.

On tärkeää olla vaatimaton

Vaatimaton ihminen on tietoinen omista rajoituksistaan. Vaatimattomuutta ja nöyryyttä ei tule sekoittaa toisiinsa. Nöyrä ihminen ei välttämättä tiedosta täysin omia rajoituksiaan.

Daavid oli vaatimaton. Vaikka Jehova oli valinnut hänet kuninkaaksi, hän ei vuosiin pystynyt nousemaan valtaistuimelle. Raamattu ei kerro Daavidin saaneen Jehovalta mitään selitystä tähän näennäiseen viivytykseen. Tilanne ei kuitenkaan häirinnyt häntä, vaikka se oli ilmeisesti turhauttava. Daavid oli tietoinen rajoituksistaan ja ymmärsi, että Jehova paitsi salli tilanteen myös piti sitä hallinnassaan. Daavid ei siksi suostunut tappamaan Saulia edes oman henkensä varjelemiseksi, ja hän myös esti toveriaan Abisaita tekemästä niin (1. Sam. 26:6–9).

Joskus omassa seurakunnassamme saattaa kehittyä tilanne, jota emme ymmärrä tai jota ei meidän näkökulmastamme katsottuna hoideta parhaalla tai järkevimmällä tavalla. Tunnustammeko vaatimattomasti, että Jeesus on seurakunnan Pää ja että hän käyttää vanhimmistoa, joka on asetettu ottamaan johto? Osoitammeko vaatimattomuutta ja ymmärrämmekö, että säilyäksemme Jehovan suosiossa meidän täytyy odottaa ohjausta, joka tulee häneltä Jeesuksen Kristuksen kautta? Odotammeko vaatimattomasti, vaikka se on haastavaa? (Sananl. 11:2.)

Sävyisyys auttaa meitä olemaan myönteisiä

Sävyisyys on lempeämielisyyttä. Sen avulla voimme kestää vääryyttä kärsivällisesti ja ärsyyntymättä, harmistumatta tai kostamatta. Ei ole helppoa kehittää sävyisyyttä. On kiinnostavaa, että eräässä raamatunkohdassa ”maan sävyisiä” kehotetaan ”etsimään sävyisyyttä” (Sef. 2:3). Sävyisyys liittyy läheisesti nöyryyteen ja vaatimattomuuteen, mutta siihen sisältyy myös muita ominaisuuksia, kuten hyvyys ja lempeys. Sävyisä ihminen ottaa vastaan opetusta ja voi kasvaa hengellisesti, kun hän antaa tuon opetuksen muovata itseään.

Miten sävyisyys voi auttaa meitä käsittelemään uusia vaiheita elämässämme? Olet todennäköisesti havainnut, että monet ovat taipuvaisia näkemään muutokset kielteisessä valossa. Todellisuudessa ne voivat olla tilaisuuksia saada lisää valmennusta Jehovalta. Tätä havainnollistaa Mooseksen elämä.

Mooseksella oli jo 40-vuotiaana erinomaisia ominaisuuksia. Hän oli osoittanut tunnistavansa herkästi Jumalan kansan tarpeet ja oli ilmaissut uhrautuvuuden henkeä. (Hepr. 11:24–26.) Ennen kuin hän sai Jehovalta tehtävän johtaa Israel pois Egyptistä, hänen piti kuitenkin kohdata muutoksia, jotka kehittivät hänen sävyisyyttään. Hänen täytyi paeta Egyptistä ja elää 40 vuotta paimenena Midianin maassa, missä hän ei enää ollut huomion keskipisteenä. Miten tämä vaikutti häneen? Muutos auttoi häntä kasvamaan paremmaksi ihmiseksi. (4. Moos. 12:3.) Hän oppi panemaan Jehovan tahdon oman tahtonsa edelle.

Mooseksen sävyisyyttä havainnollistaa se, mitä tapahtui, kun Jehova sanoi haluavansa hylätä tottelemattoman kansan ja tehdä Mooseksen jälkeläisistä mahtavan kansakunnan (4. Moos. 14:11–20). Mooses puhui kansan puolesta. Hänen sanansa osoittavat, että hän oli huolissaan pikemminkin Jumalan maineesta ja veljiensä hyvinvoinnista kuin omasta edustaan. Kansan johtajaksi ja välittäjäksi tarvittiin hänen kaltaisensa sävyisä ihminen. Raamattu kertoo, että vaikka Mirjam ja Aaron nurisivat Moosesta vastaan, Mooses oli ”verrattomasti sävyisin mies kaikista ihmisistä” (4. Moos. 12:1–3, 9–15). Mooses näyttää kestäneen sävyisästi häneen kohdistetut loukkaukset. Mitä olisikaan tapahtunut, jos hän ei olisi ollut sävyisä!

Kerran Jehovan henki laskeutui joihinkin miehiin ja sai heidät profetoimaan. Mooseksen palvelija Joosua ajatteli, että nämä israelilaiset toimivat sopimattomasti. Mooses taas näki asiat sävyisästi Jehovan näkökannalta eikä ollut huolissaan arvovaltansa menettämisestä. (4. Moos. 11:26–29.) Jos Mooses ei olisi ollut sävyisä, olisiko hän hyväksynyt tämän muutoksen Jehovan tekemissä järjestelyissä?

Sävyisyys auttoi Moosesta käyttämään saamaansa suurta valtaa ja Jumalan hänelle määräämää asemaa hyvin. Jehova kehotti häntä nousemaan ylös Horebinvuorelle ja edustamaan kansaa hänen edessään. Hän puhui Moosekselle enkelin välityksellä ja nimitti hänet liiton välittäjäksi. Mooseksen sävyisyys auttoi häntä hyväksymään tämän suuren muutoksen määräysvallan suhteen ja pysymään yhä Jumalan suosiossa.

Entä me? Sävyisyys on välttämätöntä hengelliselle kasvullemme. Kaikkien niiden, joille on uskottu palvelustehtäviä ja valtaa Jumalan kansan keskuudessa, täytyy olla sävyisiä. Sävyisyys estää meitä olemasta ylpeitä silloin, kun eteemme tulee muutoksia, ja auttaa meitä suhtautumaan tilanteisiin oikein. Tapa, jolla reagoimme muutokseen, on tärkeä. Hyväksymmekö muutoksen? Näemmekö sen mahdollisuutena edistyä? Se voi osoittautua ainutlaatuiseksi tilaisuudeksi kehittää sävyisyyttä.

Kohtaamme jatkuvasti muutoksia elämässämme. Aina ei ole helppoa ymmärtää, miksi niitä tapahtuu. Henkilökohtaisten rajoitusten ja henkisen paineen vuoksi saattaa olla vaikea säilyttää hengellinen näkemys. Sellaiset ominaisuudet kuin nöyryys, vaatimattomuus ja sävyisyys kuitenkin auttavat meitä hyväksymään muutokset ja pysymään Jumalan suosiossa.

[Huomioteksti s. 4]

Todellinen nöyryys auttaa meitä näkemään itsemme ja toiset realistisesti.

[Huomioteksti s. 5]

Sävyisyys on välttämätöntä hengelliselle kasvullemme.

[Kuva s. 5]

Mooseksen piti kohdata haasteita, jotka kehittivät hänen sävyisyyttään.