Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Totta ja tarua – totuus Jeesuksesta

Totta ja tarua – totuus Jeesuksesta

Totta ja tarua – totuus Jeesuksesta

OVATKO SEURAAVAT VÄITTÄMÄT MIELESTÄSI TOTTA VAI TARUA?

Jeesus syntyi 25. joulukuuta.

Itämaan tietäjät vierailivat Jeesuksen luona hänen syntymänsä aikoihin.

Jeesus oli ainoa lapsi.

Jeesus oli Jumalan inkarnaatio.

Jeesus ei ollut pelkkä hyvä ihminen.

MONIEN mielestä kaikki edellä luetellut toteamukset pitävät paikkansa. Toiset saattaisivat sanoa, että on vaikeaa tai jopa mahdotonta tietää varmasti, ovatko ne totta. Ehkä he ajattelevat, ettei vastauksilla oikeastaan ole väliä, kunhan vain uskoo Jeesukseen.

Raamatussa kuitenkin osoitetaan, että näin ei ole. Siinä sanotaan, että meillä tulisi olla ”Herramme Jeesuksen Kristuksen täsmällistä tuntemusta” (2. Pietarin kirje 1:8). Saamme tietoa Jeesuksesta tutkimalla evankeliumeja. Niissä paljastetaan totuus Jeesuksesta, niin että voimme erottaa toden tarusta. Tarkastellaanpa siksi, mitä evankeliumit osoittavat edellä mainituista käsityksistä ja uskomuksista.

USKOMUS: Jeesus syntyi 25. joulukuuta.

TOTTA VAI TARUA: TARUA.

Raamatussa ei sanota suoraan, missä kuussa tai minä päivänä Jeesus syntyi. Mistä sitten on peräisin päivämäärä 25. joulukuuta? The Encyclopædia Britannica -tietosanakirjan mukaan jotkut itseään kristityiksi kutsuvat ”halusivat sovittaa tuon ajankohdan yhteen pakanallisen roomalaisen juhlan kanssa, jota vietettiin – – talvipäivänseisauksena, jolloin päivä alkaa pidetä ja aurinko alkaa nousta korkeammalle taivaalla”. Samassa teoksessa huomautetaan, että monet joulutavat juontuvat ”pakanallisista maanviljelykseen ja auringon liikkeisiin liittyvistä keskitalven menoista”.

Hyväksyisikö Jeesus sen, että hänen syntymäänsä juhlitaan joulukuun 25. päivänä? Mietihän seuraavaa: Jeesuksen syntymäpäivää ei tiedetä. Raamatussa ei missään neuvota viettämään sitä, eikä ole mitään todisteita siitä, että varhaiskristityt olisivat juhlineet sitä. Sen sijaan Raamatussa kerrotaan tarkasti Jeesuksen kuolinpäivä, jota Jeesus käski seuraajiaan viettämään (Luukas 22:19). * Selvästikin Jeesus halusi, että huomio keskittyisi hänen uhrikuolemansa arvoon, ei hänen syntymäänsä (Matteus 20:28).

USKOMUS: Itämaan tietäjät (tai joidenkin perinteisten käsitysten mukaan kolme kuningasta) vierailivat Jeesuksen luona hänen syntymänsä aikoihin.

TOTTA VAI TARUA: TARUA.

Olet ehkä nähnyt maalauksia tai seimiasetelmia, joissa Jeesus-lapsi makaa seimessä ja hänen ympärillään on kolme itämaan tietäjää lahjoineen. Tuo kuva ei kuitenkaan perustu tositapahtumiin vaan on mielikuvituksen tuotetta.

On totta, että Jeesukselle tultiin osoittamaan kunnioitusta itämailta saakka. Vierailijat olivat kuitenkin todellisuudessa tähdistäennustajia. (Matteus 2:1.) Entä löysivätkö he Jeesuksen seimestä? Eivät, vaan he kävivät hänen luonaan talossa. He saapuivat selvästikin joitakin kuukausia Jeesuksen syntymän jälkeen. (Matteus 2:9–11.)

Kuinka paljon vierailijoita sitten oli: kaksi, kolme vai kolmekymmentä? Raamatussa ei kerrota sitä. Perinteinen näkemys kolmesta vierailijasta saattaa johtua siitä, että lahjoja oli kolmenlaisia (Matteus 2:11). * Jotkut ovat jopa esittäneet, että nämä niin sanotut tietäjät edustivat kukin yhtä ihmiskunnan rotua. Tällaista ajatusta ei kuitenkaan löydy Raamatusta. Kuten eräässä Matteuksen evankeliumin selitysteoksessa todetaan, tämä myytti on sen sijaan peräisin ”eräältä kahdeksannen vuosisadan historioitsijalta, jolla oli vilkas mielikuvitus”.

USKOMUS: Jeesus oli ainoa lapsi.

TOTTA VAI TARUA: TARUA.

Evankeliumeista käy selvästi ilmi, että Jeesuksella oli sisaruksia. Luukkaan evankeliumissa Jeesusta sanotaan Marian ”esikoiseksi”, mikä viittaa siihen, että Maria sai myöhemmin lisää lapsia (Luukas 2:7). * Markuksen evankeliumissa kerrotaan, että jotkut nasaretilaiset rinnastivat Jeesuksen tämän sisaruksiin eivätkä pitäneet häntä mitenkään erityisenä. He kysyivät: ”Eikö tämä ole – – Jaakobin ja Joosefin ja Juudaksen ja Simonin veli? Ja eivätkö hänen sisarensa ole täällä meidän parissamme?” (Markus 6:3; Matteus 12:46; Johannes 7:5.)

Siitä huolimatta, mitä evankeliumit sanovat, monet teologit pitävät kiinni näkemyksestä, että Jeesus oli ainoa lapsi. Joidenkuiden mukaan Raamatussa mainitut veljet ja sisaret olivat itse asiassa Jeesuksen serkkuja. * Toiset taas spekuloivat, että nämä sisarukset olivatkin Marian lapsipuolia. Mutta jos Jeesus oli Marian ainoa lapsi, olisivatko nasaretilaiset tosiaan sanoneet sen, mitä sanoivat? Päinvastoin jotkut heistä näkivät todennäköisesti omin silmin, että Maria oli raskaana useammin kuin kerran. He tiesivät varmasti, että Jeesus oli yksi monista Marialle syntyneistä lapsista.

USKOMUS: Jeesus oli Jumalan inkarnaatio.

TOTTA VAI TARUA: TARUA.

Ajatus siitä, että Jumala tuli maan päälle ja eli täällä ihmisenä, Jeesuksena, on keskeinen kolminaisuusopissa. Tämä käsitys on ollut olemassa jo pitkään, mutta ei kuitenkaan Jeesuksen päivistä saakka. Sen sijaan The Encyclopædia Britannica -tietosanakirjassa huomautetaan: ”Sanaa kolminaisuus sen enempää kuin täsmällisesti esitettyä kolminaisuusoppiakaan ei sinänsä esiinny Uudessa testamentissa – –. Tuo oppi kehittyi vähitellen useiden vuosisatojen aikana ja monien kiistelyjen kautta.”

Uskonto itse asiassa häpäisee Jeesusta opettaessaan, että hän oli lihaksi tullut Jumala. * Miten niin? Asiaa voisi valaista seuraavasti. Työntekijät esittävät esimiehelleen jonkin pyynnön, mutta hän sanoo heille, ettei hänellä ole valtaa päättää asiasta. Jos esimies puhuu totta, hän on viisaasti osoittanut olevansa tietoinen oman asemansa rajoista. Jos hän ei puhu totta – jos hän voisi suostua pyyntöön, mutta päättää olla tekemättä niin – hän on petollinen.

Miten Jeesus toimi, kun kaksi hänen apostoliaan halusi huomattavan aseman? Hän sanoi heille: ”Tämä oikealla ja vasemmalla puolellani istuminen ei ole minun annettavissani, vaan se kuuluu niille, joille Isäni on sen valmistanut.” (Matteus 20:23.) Jos Jeesus tosiaan oli Jumala, eikö tämä olisi ollut valhe? Jättämällä päätöksen tekemisen Hänelle, jolla on suurempi valta, Jeesus antoi sen sijaan kauniin esimerkin vaatimattomuudesta – ja osoitti, ettei hän ollut Jumalan vertainen.

USKOMUS: Jeesus ei ollut pelkkä hyvä ihminen.

TOTTA VAI TARUA: TOTTA.

Jeesus sanoi selvästi, että hän oli enemmän kuin vain hyvä ihminen: ”Olen Jumalan Poika.” (Johannes 10:36.) Kuka tahansa voisi tietysti väittää olevansa Jumalan Poika. Mutta jos Jeesuksen väite ei pitänyt paikkaansa, mitä se osoittaisi hänestä? Että hän ei ollut hyvä ihminen vaan suuri huijari!

Luotettavimman todistuksen antoi itse Jumala. Hän sanoi kaksi kertaa Jeesuksesta: ”Tämä on minun rakas Poikani.” (Matteus 3:17; 17:5.) Ajattelehan. Raamatussa kerrotaan vain muutamasta tapauksesta, joissa Jumalan ääni on kuultu maan päällä, ja kahdessa niistä Jumala vakuutti, että Jeesus on hänen Poikansa. Tämä on verrattomasti paras todiste sen puolesta, että Jeesus oli juuri se, joka hän sanoi olevansa.

Onko tämä kirjoitus paljastanut Jeesuksesta jotakin, mitä et aiemmin tiennyt? Jos on, sinun kannattaa tutkia henkeytettyjä evankeliumeja vielä lisää. Tutkiminen voi olla sekä miellyttävää että palkitsevaa. Jeesus itse sanoi, että totuuden oppiminen hänestä ja hänen Isästään ”merkitsee ikuista elämää” (Johannes 17:3).

[Alaviitteet]

^ kpl 13 Jeesus kuoli pesah-päivänä, 14. nisankuuta juutalaisen kalenterin mukaan (Matteus 26:2).

^ kpl 18 Matteus kertoo, että vierasmaalaiset ”avasivat myös aarteensa” ja antoivat Jeesukselle kultaa, suitsutuspihkaa ja mirhaa. Kiinnostavaa kyllä, nuo kallisarvoiset lahjat ovat saattaneet tulla juuri oikeaan aikaan, sillä Jeesuksen perhe – joka oli ilmeisesti vähävarainen – joutui pian pakenemaan kotimaastaan. (Matteus 2:11–15.)

^ kpl 21 Jeesus sikisi ihmeen välityksellä, mutta muut lapset Maria sai miehensä Joosefin kanssa (Matteus 1:25).

^ kpl 22 Tämä näkemys, jonka Hieronymus esitti noin vuonna 383, on suosittu niiden keskuudessa, jotka uskovat, että Maria pysyi koko elämänsä neitsyenä. Hieronymus ilmaisi myöhemmin epäilevänsä teoriaansa, mutta monet – myös katolinen kirkko – pitävät siitä edelleen kiinni.

^ kpl 26 Kolminaisuusoppia käsitellään perusteellisemmin kirjasessa Tulisiko sinun uskoa kolminaisuuteen?; julk. Jehovan todistajat.

[Tekstiruutu/Kuva s. 14]

Lisätietoa joka voi yllättää

Millainen persoonallisuus Jeesuksella oli? Oliko hän niin ankara, kylmä ja etäinen, ettei hän voinut samaistua tavallisiin ihmisiin? Jotkut ajattelevat näin. Ehkä he siksi yllättyvät saadessaan tietää, että Jeesus

• osallistui iloisiin seuranpitotilaisuuksiin (Johannes 2:1–11)

• antoi kiitosta (Markus 14:6–9)

• nautti lasten seurasta (Markus 10:13, 14)

• itki avoimesti (Johannes 11:35)

• tunsi sääliä (Markus 1:40, 41).