Jäljittele heidän uskoaan

Jeesus antoi hänelle opetusta anteeksi antamisesta

PIETARI ei koskaan unohtaisi tuota kauheaa hetkeä, jona heidän katseensa kohtasivat. Näkikö hän Jeesuksen silmissä pettymyksen tai moitteen häivähdyksen? Sitä emme voi tietää; henkeytetty kertomus sanoo vain, että ”Herra kääntyi ja katsoi Pietariin” (Luukas 22:61). Mutta tuo yksi ainoa silmäys riitti paljastamaan Pietarille, kuinka kohtalokkaan erehdyksen hän oli tehnyt. Hän tajusi toimineensa juuri niin kuin Jeesus oli ennustanut: hän oli kieltänyt rakkaan Herransa, vaikka oli väittänyt kivenkovaan, ettei koskaan tekisi niin. Pietari oli aallonpohjassa. Se oli kenties hänen elämänsä synkimmän päivän viheliäisin hetki.

Kaikkea ei kuitenkaan ollut menetetty. Pietarilla oli luja usko, ja siksi hänellä oli yhä mahdollisuus toipua virheistään ja painaa mieleensä yksi Jeesuksen vaikuttavimmista opetuksista, joka liittyi anteeksiantoon. Me kaikki tarvitsemme tuon saman opetuksen, joten lähdetäänpä Pietarin mukaan hänen vaikealle taipaleelleen.

Mies jolla oli paljon opittavaa

Puolisen vuotta aikaisemmin Pietari oli lähestynyt kotikaupungissaan Kapernaumissa Jeesusta ja kysynyt: ”Herra, kuinka monta kertaa veljeni voi tehdä syntiä minua vastaan ja minun pitää antaa hänelle anteeksi? Aina seitsemäänkö kertaan asti?” Pietari luuli todennäköisesti olevansa jalomielinen. Opettivathan silloiset uskonnolliset johtajat, että anteeksi oli annettava vain kolme kertaa. Jeesus vastasi: ”Ei vain seitsemään kertaan asti, vaan jopa seitsemäänkymmeneenseitsemään kertaan asti.” (Matteus 18:21, 22.)

Kannustiko Jeesus Pietaria pitämään tarkkaa kirjaa rikkojan teoista? Ei, vaan muuttamalla ”seitsemän kertaa” ”seitsemäksikymmeneksiseitsemäksi kerraksi” Jeesus paljasti, ettei anteeksi antamiselle ole määrätty mitään rajaa. Jeesus osoitti, että Pietariin oli vaikuttanut se kovasydäminen ja heltymätön asenne, joka oli yleinen tuohon aikaan – anteeksi annettiin ikään kuin sen mukaan, mitä tilikirjaan oli merkitty. Jumalan anteeksianto on sitä vastoin laaja-alaista ja avokätistä.

Pietari ei väittänyt vastaan Jeesukselle. Mutta tavoittiko Jeesuksen opetus todella hänen sydämensä? Joskus opimme anteeksiannosta eniten tajutessamme, kuinka kipeästi me itse tarvitsemme sitä. Palataanpa siksi Jeesuksen kuolemaa edeltäviin tapahtumiin. Noina vaikeina tunteina Pietari toimi tavalla, jonka vuoksi hänen Herransa oli annettava hänelle paljon anteeksi.

Anteeksiantoa tarvitaan entistä kipeämmin

Kuinka merkittävä ilta – Jeesuksen maanpäällisen elämän viimeinen ilta! Jeesuksella oli apostoleilleen vielä paljon opetettavaa muun muassa nöyryydestä. Jeesus näytti heille esimerkkiä pesemällä nöyrästi heidän jalkansa, mikä oli tavallisesti kaikkein alhaisimpien palvelijoiden tehtävä. Aluksi Pietari kyseenalaisti Jeesuksen toiminnan. Sitten hän kieltäytyi ottamasta tuota palvelusta vastaan. Seuraavaksi hän vaati Jeesusta pesemään paitsi  hänen jalkansa myös hänen kätensä ja päänsä. Jeesus ei menettänyt malttiaan vaan selitti tyynesti, miksi hänen tekonsa oli tärkeä ja mikä sen merkitys oli. (Johannes 13:1–17.)

Pian tämän jälkeen apostolit lankesivat kinastelemaan siitä, kuka heistä oli huomattavin. Pietari otti varmasti osaa tuohon kiistaan, joka paljasti, kuinka ylpeitä ja julkeita ihmiset voivat olla. Siitä huolimatta Jeesus oikaisi heitä ystävällisesti ja jopa kiitti heitä siitä, että he olivat toimineet hyvin osoittaessaan uskollisuutta Herralleen. Hän ennusti kuitenkin, että he kaikki hylkäisivät hänet. Pietari pani vastaan; hän väitti pysyvänsä Jeesuksen rinnalla kuolemankin edessä. Mutta Jeesus sanoi, että ennen kuin kukko tuona yönä kiekuisi kaksi kertaa, Pietari kieltäisi Herransa kolmesti. Pietari siis paitsi väitti vastaan Jeesukselle myös kerskui osoittautuvansa uskollisemmaksi kuin kaikki muut apostolit. (Matteus 26:31–35; Markus 14:27–31; Luukas 22:24–28.)

Oliko Jeesus menettämäisillään malttinsa Pietarin suhteen? Koko tuon vaikean ajan Jeesus etsi jatkuvasti hyvää epätäydellisistä apostoleistaan. Vaikka Jeesus tiesi, että Pietari pettäisi hänet, hän sanoi: ”Minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei uskosi pettäisi; ja kun sinä kerran olet palannut, vahvista veljiäsi.” (Luukas 22:32.) Näin Jeesus osoitti luottavansa siihen, että Pietari toipuisi hengellisesti ja jatkaisi uskollista palvelustaan. Millainen huomaavainen ja anteeksiantava asenne!

Myöhemmin Getsemanen puutarhassa Pietaria oli oikaistava useammin kuin kerran. Jeesus pyysi häntä sekä Jaakobia ja Johannesta pysymään valveilla sillä aikaa kun hän itse rukoili. Jeesus tunsi suurta tuskaa ja tarvitsi tukea, mutta Pietari ja muut nukahtivat kerta toisensa jälkeen. Jeesus totesi empaattisesti anteeksiantavaa henkeä osoittaen: ”Henki on tietysti altis, mutta liha on heikko.” (Markus 14:32–38.)

Ennen pitkää paikalle saapui lyhtyjä kantava väkijoukko miekat ja nuijat mukanaan. Nyt oli aika toimia varovasti ja tarkkanäköisesti. Siinä samassa Pietari kuitenkin tarttui miekkaan ja sivalsi sillä ylimmäisen papin palvelijaa Malkosta, niin että tämän toinen korva irtosi. Jeesus oikaisi Pietaria tyynesti, paransi palvelijan vamman ja selitti, että hänen seuraajiensa oli kartettava väkivaltaa. Tämän periaatteen mukaan hänen seuraajansa toimivat edelleen. (Matteus 26:47–55; Luukas 22:47–51; Johannes 18:10, 11.) Pietari oli tehnyt jo paljon sellaista, mikä hänen Herransa oli annettava anteeksi. Pietarin tapaus voi palauttaa meidän mieleemme sen, että ”me kaikki kompastumme monta kertaa” (Jaakobin kirje 3:2). Kukapa meistä ei tarvitsisi Jumalalta anteeksiantoa joka ikinen päivä? Yö ei kuitenkaan ollut ohitse, vaan Pietarilla oli pahin vielä edessä.

Pietarin pahin epäonnistuminen

Jeesus suostutteli väkijoukon päästämään hänen apostolinsa menemään, sillä häntähän he olivat tulleet etsimään. Pietari katseli avuttomana, miten Jeesus sidottiin. Sitten Pietari muiden apostolien tavoin lähti pakoon.

Pietari ja Johannes pysähtyivät pakomatkallaan, ehkä lähelle entisen ylimmäisen papin Hannaan taloa. Aluksi Jeesus joutui kuulusteltavaksi sinne, mutta kun häntä myöhemmin lähdettiin viemään sieltä pois, Pietari ja Johannes seurasivat ”hyvän matkan päässä”. (Matteus 26:58; Johannes 18:12, 13.) Pietari ei ollut pelkuri. Jo pelkkä seuraaminen vaati rohkeutta. Väkijoukolla oli aseet, ja Pietari oli jo haavoittanut yhtä siihen kuuluvaa. Tässä tilanteessa Pietarin esimerkistä ei kuitenkaan heijastu se uskollinen rakkaus, jota hän oli aikaisemmin osoittanut – halukkuus kuolla Herran rinnalla, mikäli tilanne sitä vaatisi (Markus 14:31).

Nykyäänkin monet yrittävät Pietarin tavoin seurata Kristusta ”hyvän matkan päässä”, niin ettei vain kukaan huomaa. Mutta kuten Pietari itse myöhemmin kirjoitti, Kristusta voi seurata  oikein vain pysymällä mahdollisimman lähellä häntä, jäljittelemällä hänen esimerkkiään kaikessa seurauksista välittämättä (1. Pietarin kirje 2:21).

Varovaisin askelin Pietari viimein saapui yhden Jerusalemin mahtavimman palatsin portille. Siellä asui Kaifas, rikas ja vaikutusvaltainen ylimmäinen pappi. Tällaisissa rakennuksissa oli tavallisesti sisäpiha sekä portti. Pietari tuli portille, mutta häntä ei päästetty sisään. Johannes, joka oli jo portin sisäpuolella, tuli ja sai portinvartijan päästämään Pietarin sisälle. Pietari ei nähtävästi pysytellyt lähellä Johannesta; hän ei myöskään yrittänyt päästä sisälle palatsiin seistäkseen Herransa rinnalla. Hän jäi sisäpihaan, missä yön kylminä tunteina oli orjia ja palvelijoita lämmittelemässä kirkkaan tulen ääressä ja katselemassa, kun vääriä todistajia, jotka esittivät syytöksiä Jeesusta vastaan, kulki sisälle rakennukseen ja sieltä ulos. (Markus 14:54–57; Johannes 18:15, 16, 18.)

Tulen valossa tyttö, joka oli päästänyt Pietarin sisään portista, näki hänet paremmin ja tunnisti hänet. Tyttö sanoi syyttävästi: ”Sinäkin olit Jeesuksen, galilealaisen, kanssa!” Yllätetty Pietari kielsi tuntevansa Jeesusta tai edes ymmärtävänsä, mistä tyttö puhui. Pietari meni seisomaan lähelle porttikäytävää ja yritti näyttää mahdollisimman huomaamattomalta, mutta muuan toinen tyttö näki hänet ja totesi saman asian: ”Tämä mies oli Jeesus Nasaretilaisen kanssa.” Pietari vannoi: ”En tunne sitä miestä!” (Matteus 26:69–72.) Ehkä juuri tämän toisen kieltämisen jälkeen Pietari kuuli kukon kiekuvan, mutta oli niin hämmentynyt, ettei muistanut ennustusta, jonka Jeesus oli lausunut vain muutamaa tuntia aikaisemmin.

Hieman myöhemmin Pietari yritti yhä epätoivoisesti pysyä huomaamattomana. Joukko sisäpihalla seisoskelevia ihmisiä kuitenkin tuli hänen luokseen. Yksi heistä oli sukua Malkokselle, orjalle jota Pietari oli haavoittanut. Hän sanoi Pietarille: ”Enkö minä nähnyt sinut puutarhassa hänen kanssaan?” Pietari yritti kaikin keinoin vakuuttaa heille, että he olivat väärässä. Niinpä hän vannoi ja sanoi ilmeisesti, että jos hän valehteli, kirouksen pitäisi langeta hänen päälleen. Heti kun hän oli tämän sanonut, kiekui kukko – jo toisen kerran tuona samana yönä. (Johannes 18:26, 27; Markus 14:71, 72.)

Jeesus oli juuri astunut sisäpihan puoleiselle parvekkeelle. Tuolloin Jeesuksen ja Pietarin katseet kohtasivat, kuten johdannossa kuvailtiin. Pietari tajusi, kuinka kauhealla tavalla hän oli pettänyt Herransa. Hän poistui sisäpihalta oman syyllisyytensä musertamana. Laskevan täysikuun valaistessa hänen askeleitaan hän suuntasi kulkunsa kaupungin kaduille. Hän tuskin näki eteensä, ja kyyneleet tulvivat hänen silmiinsä. Hän murtui täysin ja puhkesi katkeraan itkuun. (Markus 14:72; Luukas 22:61, 62.)

 Tajuttuaan tehneensä tällaisen virheen ihmisen on varsin helppo olettaa syntinsä olevan niin kauhea, ettei sitä ole mahdollista saada anteeksi. Pietarikin on saattanut ajatella näin. Mutta pitikö se paikkansa?

Eikö Pietari voinut saada enää anteeksi?

On vaikea kuvitella Pietarin tuskan syvyyttä, kun aamu valkeni ja päivän tapahtumat lähtivät vyörymään eteenpäin. Kuinka hänen onkaan täytynyt moittia itseään, kun Jeesus, jota ensin piinattiin tuntikausia, kuoli tuona iltapäivänä! Pietaria on täytynyt puistattaa ajatus siitä, että hän oli osaltaan lisännyt Herransa tuskaa päivänä, joka jäi tämän ihmiselämän viimeiseksi. Vaikka Pietari varmasti tunsi pohjatonta surua, hän ei vaipunut epätoivoon. Tiedämme sen siitä, että pian hän oli jälleen veljiensä seurassa (Luukas 24:33). Epäilemättä kaikkia apostoleja kadutti se, miten he olivat käyttäytyneet tuona synkkänä yönä, ja he yrittivät lohduttaa toisiaan.

Jossain suhteessa Pietari tekee nyt elämänsä parhaat ratkaisut. Kun Jumalan palvelija lankeaa, väliä ei ole niinkään sillä, kuinka vakava hänen rikkomuksensa on, kuin sillä, miten lujasti hän on päättänyt nousta jälleen jaloilleen ja oikaista asiat (Sananlaskut 24:16). Pietari osoitti aitoa uskoa menemällä veljiensä luokse, vaikka hänellä olikin mieli maassa. Kun jokin suru tai murhe painaa mieltä, eristäytyminen voi tuntua houkuttelevalta, mutta se on vaarallista (Sananlaskut 18:1). Silloin on viisasta pysyä lähellä toisia uskovia, niin että voi vahvistua jälleen hengellisesti (Heprealaisille 10:24, 25).

Hengellisten veljiensä seurassa Pietari pääsi kuulemaan tyrmistyttävän uutisen: Jeesuksen ruumis ei ollut haudassa. Pietari ja Johannes juoksivat Jeesuksen haudalle, jonka oviaukko oli suljettu. Johannes saapui paikalle ensin, sillä hän oli todennäköisesti heistä nuorempi. Nähdessään, että hauta oli auki, hän epäröi. Pietari taas ei epäröinyt. Vaikka hän oli hengästynyt, hän astui suoraan sisään. Hauta oli typötyhjä! (Johannes 20:3–9.)

Uskoiko Pietari, että Jeesus oli saanut ylösnousemuksen? Ei aluksi, vaikka uskolliset naiset kertoivat,  että enkelit olivat näyttäytyneet heille ja ilmoittaneet, että Jeesus oli herätetty kuolleista. (Luukas 23:55–24:11.) Mutta päivän päättyessä kaikki murheen ja epäilyksen rippeetkin olivat karisseet Pietarin sydämestä. Jeesus oli nyt elossa mahtavana henkipersoonana! Hän näyttäytyi kaikille apostoleilleen. Ensin hän kuitenkin teki jotain muuta – yksityisesti. Apostolit sanoivat tuona päivänä: ”Totisesti Herra on herätetty ja hän on näyttäytynyt Simonille!” (Luukas 24:34.) Myöhemmin myös apostoli Paavali kirjoitti tuosta merkittävästä päivästä, jona Jeesus ”näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista” (1. Korinttilaisille 15:5). Pietarista käytettiin myös nimiä Keefas ja Simon. Jeesus näyttäytyi Pietarille tuona päivänä ilmeisesti silloin, kun tämä oli yksin.

Raamattu jättää Jeesuksen ja Pietarin välisen liikuttavan kohtaamisen yksityiskohdat yksin heidän tietoonsa. Voimme vain kuvitella, kuinka liikuttunut Pietari oli nähdessään rakkaan Herransa jälleen elossa ja saadessaan tilaisuuden kertoa, kuinka murheellinen hän oli ja kuinka suuresti häntä kadutti. Enemmän kuin mitään muuta hän halusi saada anteeksi. Kukapa voisi epäillä sitä, että Jeesus antoi anteeksi koko sydämestään? Niiden kristittyjen, jotka nykyään lankeavat syntiin, on syytä muistaa, mitä Pietarille tapahtui. Meidän ei tulisi koskaan otaksua, että Jumala ei enää anna meille anteeksi. Jeesus heijasti täydellisesti Isänsä asennetta. Jehova ”antaa paljon anteeksi” (Jesaja 55:7).

Lisätodisteita anteeksiannosta

Jeesus käski apostolejaan menemään Galileaan, missä he tapaisivat hänet uudelleen. Saavuttuaan sinne Pietari päätti lähteä kalaan Galileanmerelle. Monet muut lähtivät hänen mukaansa. Jälleen kerran Pietari pääsi järvelle, jolla hän oli viettänyt paljon aikaa joskus aikaisemmin. Veneen narahtelu ja aaltojen loiske sen laitoja vasten, karheiden verkkojen kosketus hänen käsissään – kaiken tämän on täytynyt tuntua hänestä tutulta ja mukavalta. Mahtoiko hän tuon yön mittaan pohtia, mihin suuntaan hänen elämänsä tulisi lähteä nyt, kun Jeesuksen maanpäällinen palvelus oli ohitse? Houkutteliko häntä jälleen kalastajan yksinkertainen elämä? Tuona yönä ei kumminkaan tullut yhtään kalaa. (Matteus 26:32; Johannes 21:1–3.)

Aamun sarastaessa heille huusi rannalla seisova hahmo, joka kehotti heitä heittämään verkot veneen toiselle puolelle. He noudattivat neuvoa ja saivat suuren saaliin: 153 kalaa! Pietari tiesi, kuka rannalla seisoi. Hän hyppäsi veneestä ja ui maihin. Rannalla Jeesus tarjosi heille hiilitulella valmistettua kalaa. Hän kiinnitti huomionsa Pietariin.

Jeesus kysyi Pietarilta, rakastiko tämä Herraansa ”näitä enemmän”, millä hän ilmeisesti viittasi suureen kalansaaliiseen. Kilpailivatko Pietarin sydämessä rakkaus kalastukseen ja hänen Jeesusta kohtaan tuntemansa rakkaus? Pietari oli kieltänyt Herransa kolmesti, mutta nyt Jeesus antoi hänelle tilaisuuden vakuuttaa kolmesti rakkauttaan tovereidensa kuullen. Pietarin tehdessä niin Jeesus kertoi hänelle, miten hän voisi osoittaa rakkautensa: Pietarin piti panna pyhä palvelus kaiken muun edelle ja ruokkia ja paimentaa Kristuksen laumaa, hänen uskollisia seuraajiaan. (Johannes 21:4–17.)

Näin Jeesus vakuutti, että Pietari oli edelleen hyödyksi sekä hänelle että hänen Isälleen. Pietarilla olisi arvokas osa Kristuksen ohjauksen  alaisessa seurakunnassa. Tämä oli voimakas todiste siitä, että Jeesus oli antanut Pietarille täysin anteeksi. Varmastikin tällainen armo liikutti Pietaria ja vaikutti häneen syvästi.

Pietari täytti uskollisesti tehtävänsä monien vuosien ajan. Hän vahvisti veljiään, kuten Jeesus oli käskenyt häntä tekemään kuolemaansa edeltäneenä iltana. Pietari paimensi huomaavaisesti ja kärsivällisesti Kristuksen seuraajia ja ruokki heitä. Simoniksi kutsuttu mies eli Jeesukselta saamansa nimen mukaisesti. Nimi Pietari nimittäin tarkoittaa ’kalliota’, ja sellainen vakaa, luja ja luotettava hyvään johtava voima hänestä tuli seurakunnassa. Tästä on runsaasti todisteita niissä kahdessa lämminhenkisessä, henkilökohtaisessa kirjeessä, jotka Pietari kirjoitti ja joista tuli arvokas osa Raamattua. Nuo kirjeet osoittavat lisäksi, ettei Pietari milloinkaan unohtanut sitä, mitä Jeesus oli opettanut hänelle anteeksi antamisesta. (1. Pietarin kirje 3:8, 9; 4:8.)

Oppikaamme mekin tuo sama läksy. Pyydämmekö Jumalalta päivittäin anteeksi monia virheitämme? Otammeko sitten vastaan tuon anteeksiannon ja uskommeko sen puhdistavaan vaikutukseen? Ja annammeko anteeksi muille? Jos annamme, jäljittelemme Pietarin uskoa – ja hänen Herransa armoa.

[Huomioteksti s. 22]

Pietari teki paljon sellaista, mikä hänen Herransa oli annettava anteeksi. Mutta kukapa meistä ei tarvitsisi anteeksiantoa joka päivä?

[Kuva s. 23]

”Herra kääntyi ja katsoi Pietariin.”

[Kuva s. 24]

”Herra – – on näyttäytynyt Simonille!”