Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miehet, alistutteko Kristuksen johtoon?

Miehet, alistutteko Kristuksen johtoon?

Miehet, alistutteko Kristuksen johtoon?

”Kristus on jokaisen miehen pää.” (1. KOR. 11:3)

1. Mikä osoittaa, että Jehova on järjestyksen Jumala?

”SINÄ, Jehova, niin, meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan kirkkauden ja kunnian ja voiman, koska sinä olet luonut kaikki ja sinun tahdostasi ne olivat olemassa ja ne luotiin”, sanotaan Ilmestyksen 4:11:ssä. Luojana Jehova Jumala on kaikkeuden Korkein Suvereeni ja kaikkien luomustensa yläpuolella. Se että Jehova ei ole ”epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala”, voidaan nähdä tavasta, jolla hänen enkelinsä on organisoitu (1. Kor. 14:33; Jes. 6:1–3; Hepr. 12:22, 23).

2, 3. a) Kenet Jehova loi ensimmäiseksi? b) Millainen on Esikoispojan asema suhteessa Isään?

2 Jumala oli olemassa mittaamattomat ajat, ennen kuin hän loi mitään. Aivan ensimmäiseksi hän loi henkiolennon, joka tunnettiin ”Sanana”, koska hän oli Jehovan Edustaja. Kaikki muu tuli olemassaoloon Sanan välityksellä. Myöhemmin hän tuli maan päälle täydelliseksi ihmiseksi, ja hänet opittiin tuntemaan Jeesuksena Kristuksena. (Lue Johanneksen 1:1–3, 14.)

3 Mitä Raamattu sanoo siitä, millainen asema Jumalalla ja hänen Esikoispojallaan on toisiinsa nähden? Apostoli Paavali kirjoittaa henkeytettynä: ”Tahdon teidän tietävän, että Kristus on jokaisen miehen pää, mutta mies on naisen pää, kun taas Jumala on Kristuksen pää.” (1. Kor. 11:3.) Kristus on Isänsä johdon alaisuudessa. Johtoasema ja siihen alistuminen ovat välttämättömiä, jotta älyllisten luomusten keskuudessa vallitsisi rauha ja järjestys. Jopa hänen, jonka ”välityksellä luotiin kaikki muu”, on alistuttava Jumalan johtoon (Kol. 1:16).

4, 5. Mitä Jeesus ajatteli asemastaan Jehovaan nähden?

4 Mitä Jeesus ajatteli Jehovan johtoon alistumisesta ja tulostaan maan päälle? Raamattu sanoo: ”Kristus Jeesus, – – vaikka hän oli olemassa Jumalan muodossa, ei harkinnut lainkaan anastusta, nimittäin sitä, että hänen tulisi olla Jumalan vertainen. Ei, vaan hän tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Vielä enemmänkin: kun hän totesi itsensä olemukseltaan ihmiseksi, hän nöyrrytti itsensä ja tuli tottelevaiseksi kuolemaan saakka, aina kidutuspaalussa kuolemaan saakka.” (Fil. 2:5–8.)

5 Jeesus alistui kaikkina aikoina nöyrästi Isänsä tahtoon. Hän sanoi: ”Minä en voi tehdä yhtään mitään omasta aloitteestani; – – se tuomio, jonka minä langetan, on vanhurskas, sillä en etsi omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on lähettänyt minut.” (Joh. 5:30.) ”Minä aina teen sitä, mikä on hänelle [Isälleni] mieluista”, Jeesus julisti (Joh. 8:29). Maanpäällisen elämänsä lopulla hän sanoi rukouksessa Isälleen: ”Minä olen kirkastanut sinut maan päällä vietyäni päätökseen sen työn, jonka olet antanut minun tehtäväkseni.” (Joh. 17:4.) Ilmeisesti Jeesuksen ei ollut vaikea tunnustaa ja hyväksyä sitä, että Jumala oli häntä ylempi.

Alamaisuus Isälle hyödyttää Poikaa

6. Mitä suurenmoisia ominaisuuksia Jeesus ilmaisi?

6 Jeesus ilmaisi maan päällä ollessaan monia suurenmoisia ominaisuuksia, muun muassa suurta rakkautta Isäänsä kohtaan. ”Minä rakastan Isää”, hän sanoi (Joh. 14:31). Lisäksi hän osoitti suurta rakkautta ihmisiä kohtaan. (Lue Matteuksen 22:35–40.) Jeesus oli ystävällinen ja huomaavainen, ei ankara eikä määräilevä. Hän kehotti: ”Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka uurastatte ja olette kuormitettuja, niin minä virvoitan teidät. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen lempeämielinen ja nöyrä sydämeltä, niin te saatte virvoituksen sielullenne. Sillä minun ikeeni on miellyttävä ja minun kuormani on keveä.” (Matt. 11:28–30.) Kaikenikäiset lampaankaltaiset ihmiset, erityisesti ne, jotka olivat maahan poljettuja ja sorrettuja, saivat paljon lohtua Jeesuksen hienosta persoonallisuudesta ja rohkaisevasta sanomasta.

7, 8. Millaisia rajoituksia Mooseksen laki määräsi verenvuotoa sairastavalle naiselle, mutta miten Jeesus kohteli häntä?

7 Mietitäänpä, miten Jeesus suhtautui naisiin. Monet miehet ovat kautta historian kohdelleet naisia erittäin huonosti. Tämä piti paikkansa uskonnollisista johtajista muinaisessa Israelissa. Jeesus kuitenkin suhtautui naisiin kunnioittavasti. Se ilmeni siitä, miten hän kohteli erästä naista, joka oli potenut verenvuotoa 12 vuotta. Tämä nainen ”oli kärsinyt paljon monen lääkärin hoidossa ja kuluttanut kaikki varansa” parantuakseen. Kaikesta vaivannäöstä huolimatta hän oli ”käynyt huonommaksi”. Mooseksen lain alaisuudessa häntä pidettiin epäpuhtaana. Myös jokainen, joka koskisi häneen, tulisi epäpuhtaaksi. (3. Moos. 15:19, 25.)

8 Kun nainen kuuli, että Jeesus paransi sairaita, hän liittyi tätä ympäröivään ihmisjoukkoon ja sanoi: ”Jos kosketan edes hänen päällysvaippoihinsa, niin tulen terveeksi.” Hän kosketti Jeesusta ja tuli heti terveeksi. Jeesus tiesi, ettei tuo nainen olisi saanut koskettaa hänen vaatteisiinsa. Silti Jeesus ei moittinut häntä vaan oli päinvastoin hänelle ystävällinen. Jeesus ymmärsi, miltä naisesta täytyi tuntua vuosikausien sairastamisen jälkeen, ja tajusi tämän haluavan epätoivoisesti apua. Jeesus sanoi hänelle myötätuntoisesti: ”Tytär, sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi. Mene rauhassa ja ole terveenä.” (Mark. 5:25–34.)

9. Miten Jeesus reagoi, kun hänen opetuslapsensa yrittivät estää lapsia tulemasta hänen luokseen?

9 Jeesuksen lähellä lapsetkin saattoivat tuntea itsensä levolliseksi. Kerran kun ihmiset toivat lapsia hänen luokseen, opetuslapset nuhtelivat heitä ilmeisesti siinä luulossa, ettei hän haluaisi lapsia vaivakseen. Mutta Jeesus ei ajatellut niin. Raamatussa kerrotaan: ”Nähdessään tämän Jeesus närkästyi ja sanoi heille [opetuslapsille]: ’Antakaa lapsukaisten tulla minun luokseni; älkää yrittäkö estää heitä, sillä Jumalan valtakunta kuuluu senkaltaisille.’ ” Sitten ”hän otti lapset syliinsä ja alkoi siunata heitä, samalla kun hän pani kätensä heidän päälleen”. Jeesus ei ainoastaan suvainnut lapsia vaan otti heidät lämpimästi vastaan. (Mark. 10:13–16.)

10. Mistä Jeesus sai ominaisuudet, joita hän ilmaisi?

10 Mistä Jeesus sai ominaisuudet, joita hän ilmaisi eläessään maan päällä? Ennen ihmiseksi tuloaan hän oli tarkkaillut taivaallista Isäänsä mittaamattomat ajat ja omaksunut hänen tapojaan. (Lue Sananlaskujen 8:22, 23, 30.) Hän oli taivaassa nähnyt, miten rakkaudellisesti Jehova johti koko luomakuntaansa, ja oli oppinut jäljittelemään häntä. Olisiko Jeesus kyennyt toimimaan näin, ellei hän olisi ollut alistuvainen? Jumalan Poika sai iloa alamaisuudestaan Isälleen, joka puolestaan tunsi mielihyvää hänestä. Ollessaan maan päällä Jeesus heijasti täydellisesti taivaallisen Isänsä erinomaisia ominaisuuksia. Meille on suuri kunnia olla alamaisia Kristukselle, jonka Jumala on asettanut taivaallisen Valtakunnan Hallitsijaksi.

Jäljittele Kristuksen ominaisuuksia

11. a) Ketä meidän pitäisi pyrkiä jäljittelemään? b) Miksi varsinkin seurakunnassa olevien miesten tulisi yrittää jäljitellä Jeesusta?

11 Kaikkien kristilliseen seurakuntaan kuuluvien, erityisesti miesten, tulee pyrkiä jäljittelemään Kristuksen ominaisuuksia. Kuten jo panimme merkille, Raamattu sanoo: ”Kristus on jokaisen miehen pää.” Samoin kuin Kristus jäljitteli tosi Jumalaa, joka on hänen Päänsä, kristittyjen miesten tulisi yrittää jäljitellä omaa päätään, Kristusta. Apostoli Paavali teki juuri näin, kun hänestä oli tullut kristitty. ”Tulkaa minun jäljittelijöikseni, niin kuin minä olen Kristuksen jäljittelijä”, hän kehotti toisia kristittyjä (1. Kor. 11:1). Ja apostoli Pietari sanoi: ”Tähän vaellukseenhan teidät kutsuttiin, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne ja jätti teille mallin seurataksenne tarkoin hänen askeleitaan.” (1. Piet. 2:21.) Kehotus jäljitellä Kristusta on toisestakin syystä miehille erityisen tärkeä. Juuri heistä tulee vanhimpia ja avustavia palvelijoita. Kuten Jeesukselle tuotti iloa Jehovan jäljitteleminen, kristittyjen miesten pitäisi saada iloa Kristuksen ja hänen ominaisuuksiensa jäljittelemisestä.

12, 13. Miten vanhinten tulee kohdella huostassaan olevia lampaita?

12 Kristillisen seurakunnan vanhimmilla on velvollisuus opetella olemaan Kristuksen kaltaisia. Pietari kehotti vanhimpia: ”Paimentakaa huolenpidossanne olevaa Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan halukkaasti, eikä epärehellisen voiton rakkaudesta, vaan alttiisti, eikä herroina halliten niitä, jotka ovat Jumalan perintö, vaan tulemalla laumalle esimerkeiksi.” (1. Piet. 5:1–3.) Kristittyjen vanhinten ei tule olla määräileviä, mielivaltaisia tai ankaria. He pyrkivät Kristuksen esimerkin mukaisesti olemaan rakastavia, huomaavaisia, nöyriä ja ystävällisiä ollessaan tekemisissä huostaansa uskottujen lampaiden kanssa.

13 Ne jotka ottavat johdon seurakunnassa, ovat epätäydellisiä miehiä, ja heidän tulisi pitää se aina mielessä (Room. 3:23). Niinpä heidän täytyy haluta ottaa oppia Jeesuksesta ja jäljitellä hänen rakkauttaan. Heidän on tarpeen miettiä sitä, miten Jumala ja Kristus kohtelevat ihmisiä, ja sitten pyrkiä jäljittelemään heitä. Pietari kehottaa: ”Vyöttäytykää kaikki nöyrämielisyyteen toisianne kohtaan, sillä Jumala vastustaa pöyhkeitä, mutta suo ansaitsematonta hyvyyttä nöyrille.” (1. Piet. 5:5.)

14. Miten vanhinten tulee osoittaa kunniaa toisia kohtaan?

14 Kun seurakunnan nimitetyt miehet ovat tekemisissä Jumalan lauman kanssa, heiltä odotetaan hyviä ominaisuuksia. Roomalaiskirjeen 12:10:ssä sanotaan: ”Olkoon teillä veljellisessä rakkaudessa hellä kiintymys toisiinne. Ottakaa johto kunnian osoittamisessa toisianne kohtaan.” Vanhimmat ja avustavat palvelijat osoittavat kunniaa toisia kohtaan. Kuten kristittyjen yleensäkään, näiden miesten ei tule ”tehdä mitään riidanhalusta tai itsekeskeisyydestä, vaan katsoa nöyrämielisesti, että toiset ovat – – [heitä] parempia” (Fil. 2:3). Niiden jotka ottavat johdon, tulee varmasti pitää toisia itseään parempina. Kun nimitetyt miehet toimivat näin, he noudattavat Paavalin neuvoa: ”Meidän, jotka olemme vahvoja, pitää kantaa niiden heikkouksia, jotka eivät ole vahvoja, eikä miellyttää itseämme. Miellyttäköön kukin meistä lähimmäistään siinä, mikä on hyvää hänen rakennuksekseen. Sillä Kristuskaan ei miellyttänyt itseään.” (Room. 15:1–3.)

Kunnian osoittaminen vaimolle

15. Miten aviomiehen tulisi kohdella vaimoaan?

15 Tarkastellaanpa nyt neuvoa, jonka Pietari antoi naimisissa oleville miehille. Hän kirjoitti: ”Te aviomiehet, asukaa jatkuvasti samalla tavoin heidän [vaimonne] kanssaan tiedon mukaan ja osoittakaa heille kunniaa niin kuin heikommalle astialle, naispuoliselle.” (1. Piet. 3:7.) Jonkun kunnioittaminen merkitsee sitä, että pitää häntä suuressa arvossa. Sellaisen ihmisen mielipiteet, tarpeet ja halut otetaan huomioon ja niihin voidaan mukautua, ellei jokin tärkeä syy pakota toimimaan toisin. Juuri näin aviomiehen tulisi kohdella vaimoaan.

16. Minkä varoituksen Jumalan sana esittää aviomiehille vaimon kunnioittamisesta?

16 Kehotettuaan aviomiehiä kunnioittamaan vaimoaan Pietari lisää: ”Jotta rukouksenne eivät estyisi.” (1. Piet. 3:7.) Tämä varoitus osoittaa selvästi, kuinka vakava asia Jehovan silmissä on se, miten mies kohtelee vaimoaan. Miehen rukoukset voivat estyä, ellei hän osoita vaimolleen kunniaa. Vaimothan sitä paitsi reagoivat yleensä myönteisesti, jos heidän aviomiehensä kohtelee heitä kunnioittavasti.

17. Missä määrin miehen pitäisi rakastaa vaimoaan?

17 Jumalan sanassa neuvotaan vaimon rakastamisesta: ”Miesten pitää rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. – – sillä ei kukaan ole koskaan vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niin kuin Kristuskin seurakuntaa – –. Rakastakoon kuitenkin myös kukin teistä henkilökohtaisesti vaimoaan niin kuin itseään.” (Ef. 5:28, 29, 33.) Missä määrin miesten pitäisi rakastaa vaimoaan? Paavali kirjoitti: ”Miehet, rakastakaa jatkuvasti vaimoanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja luovutti itsensä sen puolesta.” (Ef. 5:25.) Aviomiehen tulisi siis olla valmis jopa antamaan henkensä vaimonsa puolesta, kuten Kristus antoi henkensä toisten puolesta. Kun kristitty aviomies kohtelee vaimoaan hellästi, huomaavaisesti ja epäitsekkäästi, tämän on helpompi olla hänelle alamainen.

18. Mikä auttaa miehiä kohtelemaan vaimoaan kunnioittavasti?

18 Onko liikaa vaadittu, että aviomiehet kunnioittavat tällä tavoin vaimoaan? Ei, sillä Jehova ei missään tapauksessa vaatisi heitä tekemään sellaista, mikä olisi heille ylivoimaista. Sitä paitsi Jehovan palvojat voivat saada Jumalan pyhää henkeä, joka on maailmankaikkeuden väkevin voima. Jeesus sanoi: ”Jos siis te, vaikka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon ennemmin Isä, joka on taivaassa, antaa pyhää henkeä niille, jotka pyytävät häneltä!” (Luuk. 11:13.) Aviomiehet voivat rukouksissaan pyytää, että Jehova henkensä välityksellä auttaa heitä kohtelemaan oikein toisia, myös vaimoaan. (Lue Apostolien tekojen 5:32.)

19. Mitä seuraava tutkittava kirjoitus käsittelee?

19 Miehillä on tosiaankin painava vastuu oppia, miten olla alamainen Kristukselle ja jäljitellä hänen tapaansa käyttää johtoasemaa. Mutta mitä on sanottava naisista, erityisesti vaimoista? Seuraavassa kirjoituksessa käsitellään sitä, miten heidän pitäisi suhtautua osaansa Jehovan järjestelyssä.

Muistatko?

• Mitä Jeesuksen ominaisuuksia meidän pitäisi jäljitellä?

• Miten vanhinten tulee kohdella huostassaan olevia lampaita?

• Miten aviomiehen tulisi kohdella vaimoaan?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuvat s. 10]

Jäljittele Jeesusta osoittamalla kunniaa toisille.