Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

”Yksi on teidän Johtajanne, Kristus”

”Yksi on teidän Johtajanne, Kristus”

”Yksi on teidän Johtajanne, Kristus”

”Älköön teitä – – kutsuttako ’johtajiksi’, sillä yksi on teidän Johtajanne, Kristus.” (MATT. 23:10)

1. Kenet Jehovan todistajat tunnustavat Johtajakseen ja miksi?

KRISTIKUNNAN kirkoilla on johtajinaan ihmisiä, kuten Rooman paavi, ortodoksisten kirkkojen patriarkat ja metropoliitat sekä muiden uskontokuntien päämiehet. Jehovan todistajat eivät tunnusta johtajakseen ketään ihmistä. He eivät ole yhdenkään ihmisen opetuslapsia tai seuraajia. Tämä on sopusoinnussa profeetallisten sanojen kanssa, jotka Jehova esitti Pojastaan: ”Katso! Todistajaksi kansallisille ryhmille olen hänet antanut, johtajaksi ja käskijäksi kansallisille ryhmille.” (Jes. 55:4.) Voideltujen kristittyjen kansainvälinen seurakunta ja heidän ”muihin lampaisiin” kuuluvat toverinsa eivät halua muuta johtajaa kuin sen, jonka Jehova on heille antanut (Joh. 10:16). He yhtyvät Jeesuksen sanoihin: ”Yksi on teidän Johtajanne, Kristus.” (Matt. 23:10.)

Israelin enkeliruhtinas

2, 3. Miten Jumalan Poika toimi Israelin hyväksi?

2 Satoja vuosia ennen kristillisen seurakunnan perustamista Jehova johti kansaansa Israelia enkelin välityksellä. Tuotuaan israelilaiset Egyptistä Jehova sanoi heille: ”Katso, minä lähetän enkelin sinun edelläsi pitämään sinut tiellä ja viemään sinut siihen paikkaan, jonka olen valmistanut. Pidä varasi hänen takiaan ja tottele hänen ääntään. Älä kapinoi häntä vastaan, sillä hän ei anna rikkomustanne anteeksi; minun nimeni näet on hänessä.” (2. Moos. 23:20, 21.) On järkevää uskoa tämän enkelin, jossa oli Jehovan nimi, olleen hänen Esikoispoikansa.

3 Ennen kuin Jumalan Poika syntyi ihmiseksi, hänen nimensä oli ilmeisesti Mikael. Danielin kirjassa Mikaelia sanotaan Danielin kansan Israelin ”ruhtinaaksi” (Dan. 10:21). Opetuslapsi Juudas ilmaisee, että Mikael oli tekemisissä Israelin kanssa kauan ennen Danielin päiviä. Kun Mooses oli kuollut, Saatanalla oli nähtävästi aikomus käyttää jollakin tavoin hänen ruumistaan omien etujensa edistämiseen – mahdollisesti yllyttää Israelia harjoittamaan epäjumalanpalvelusta. Mikael puuttui asiaan tämän estämiseksi. Juudas kertoo: ”Kun ylienkeli Mikael oli eri mieltä kuin Panettelija ja väitteli Mooseksen ruumiista, hän ei uskaltanut lausua tuomiota häntä vastaan herjaavin sanoin, vaan sanoi: ’Nuhdelkoon sinua Jehova.’ ” (Juud. 9.) Vähän myöhemmin, ennen Jerikon piiritystä, epäilemättä juuri Mikael oli se ”Jehovan armeijan ruhtinas”, joka näyttäytyi Joosualle ja vakuutti Jehovan tukevan häntä. (Lue Joosuan 5:13–15.) Kun eräs demoniruhtinas yritti estää enkeliä välittämästä tärkeää sanomaa profeetta Danielille, ylienkeli Mikael tuli tuon enkelin avuksi (Dan. 10:5–7, 12–14).

Ennustettu Johtaja ilmaantuu

4. Mitä ennustettiin Messiaan ilmaantumisesta?

4 Ennen tätä tapausta Jehova oli lähettänyt profeetta Danielin luo enkeli Gabrielin välittämään ”Messiaan, Johtajan”, ilmaantumista koskevan ennustuksen (Dan. 9:21–25). * Täsmälleen tuona ennustettuna ajankohtana, vuoden 29 syksyllä, Johannes kastoi Jeesuksen. Pyhää henkeä vuodatettiin Jeesukseen, niin että hänestä tuli Voideltu, toisin sanoen Kristus, Messias. (Matt. 3:13–17; Joh. 1:29–34; Gal. 4:4.) Messiaana hänestä oli tuleva verraton Johtaja.

5. Miten Kristus toimi Johtajana maanpäällisen palveluksensa aikana?

5 Heti aloitettuaan sananpalveluksensa maan päällä Jeesus osoittautui ”Messiaaksi, Johtajaksi”. Muutaman päivän kuluttua hän alkoi koota opetuslapsia ja teki ensimmäisen ihmeensä. (Joh. 1:35–2:11.) Hänen opetuslapsensa seurasivat häntä, kun hän kulki pitkin ja poikin maata julistaen Valtakunnan hyvää uutista (Luuk. 8:1). Hän valmensi heitä saarnaamistyössä ja oli heille hyvänä esimerkkinä ottaessaan johdon saarnaamisessa ja opettamisessa (Luuk. 9:1–6). Nykyisten kristittyjen vanhinten on hyvä jäljitellä häntä tässä.

6. Miten Kristus osoittautui Paimeneksi ja Johtajaksi?

6 Jeesus vertasi itseään rakkaudelliseen paimeneen ja näin viittasi erääseen toiseen johtajuutensa puoleen. Itämaiset paimenet tosiaan johtavat laumojensa kulkua. William M. Thomson kirjoitti: ”Paimen kulkee edellä, ei pelkästään näyttääkseen tietä, vaan myös nähdäkseen, onko se kulkukelpoinen ja turvallinen. – – Sauvallaan hän pitää lauman aisoissa, opastaa sen vehreille laitumille ja suojelee sitä vihollisilta.” (The Land and the Book.) Jeesus osoitti olevansa todellinen Paimen ja Johtaja, kun hän julisti: ”Minä olen se hyvä paimen; hyvä paimen antaa sielunsa lampaiden puolesta. Minun lampaani kuuntelevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.” (Joh. 10:11, 27.) Näiden sanojensa mukaisesti Jeesus kuoli uhrikuoleman lampaidensa puolesta, mutta Jehova ”korotti hänet johtajaksi ja Pelastajaksi” (Apt. 5:31, New Jerusalem Bible; Hepr. 13:20).

Kristillisen seurakunnan Valvoja

7. Minkä välityksellä Jeesus valvoo kristillistä seurakuntaa?

7 Kuolleista herätetty Jeesus sanoi opetuslapsilleen vähän ennen taivaaseen nousemistaan: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” (Matt. 28:18.) Jehova antoi Jeesuksen välityksellä pyhää henkeä vahvistamaan opetuslapsia kristillisessä totuudessa (Joh. 15:26). Jeesus vuodatti tätä henkeä varhaiskristittyihin vuoden 33 helluntaina (Apt. 2:33). Tuo pyhän hengen vuodatus oli merkkinä kristillisen seurakunnan perustamisesta. Jehova uskoi Pojalleen vallan johtaa maan päällä olevaa seurakuntaa taivaasta käsin. (Lue Efesolaiskirjeen 1:22 ja Kolossalaiskirjeen 1:13, 18.) Jeesus ohjaa kristillistä seurakuntaa Jehovan pyhän hengen välityksellä, ja hänellä on palveluksessaan enkeleitä, jotka on ”tehty hänelle alamaisiksi” (1. Piet. 3:22).

8. Minkä maan päällä olevan välikappaleen avulla Kristus johti opetuslapsiaan ensimmäisellä vuosisadalla, ja keiden välityksellä hän johtaa meitä nykyään?

8 Kristus on antanut pyhän hengen välityksellä myös ”lahjoja ihmisinä”, jotkut heistä seurakunnan ”paimeniksi ja opettajiksi” (Ef. 4:8, 11). Apostoli Paavali kehotti kristittyjä valvojia: ”Kiinnittäkää huomiota itseenne ja koko laumaan, jonka keskuuteen pyhä henki on nimittänyt teidät valvojiksi, paimentamaan Jumalan seurakuntaa.” (Apt. 20:28.) Kun kristillinen seurakunta sai alkunsa, kaikki nämä valvojat olivat hengellä voideltuja miehiä. Apostolit ja Jerusalemin seurakunnan vanhimmat toimivat hallintoelimenä. Sen välityksellä Kristus johti maan päällä olevien voideltujen ”veljiensä” koko ryhmää. (Hepr. 2:11; Apt. 16:4, 5.) Tänä lopun aikana Kristus on uskonut ”kaiken omaisuutensa” – kaikki Valtakunnan maanpäälliset edut – ”uskolliselle ja ymmärtäväiselle orjalle” ja sitä edustavalle hallintoelimelle, joka koostuu voidelluista kristityistä miehistä (Matt. 24:45–47). Voidellut ja heidän muihin lampaisiin kuuluvat toverinsa tajuavat, että seuraamalla nykyisen hallintoelimen johtoa he todellisuudessa seuraavat Johtajaansa Kristusta.

Kristus panee alulle saarnaamistyön

9, 10. Miten Kristus ohjasi Valtakunnan hyvän uutisen levittämistä?

9 Aivan alusta saakka Jeesus ohjasi henkilökohtaisesti maailmanlaajuista saarnaamista ja opettamista. Hän määräsi, missä järjestyksessä Valtakunnan hyvää uutista piti viedä maapallon asukkaille. Hän neuvoi sananpalveluksensa aikana apostoleita: ”Älkää lähtekö kansakuntien luo johtavalle tielle älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää sen sijaan jatkuvasti Israelin huoneen kadonneiden lampaiden luo. Kun menette, saarnatkaa sanoen: ’Taivasten valtakunta on tullut lähelle.’ ” (Matt. 10:5–7.) He saarnasivat innokkaasti juutalaisten ja juutalaisiksi kääntyneiden keskuudessa, erityisesti vuoden 33 helluntain jälkeen (Apt. 2:4, 5, 10, 11; 5:42; 6:7).

10 Myöhemmin Jeesus laajensi pyhän hengen välityksellä Valtakunnan saarnaamisen samarialaisten ja sitten muiden ei-juutalaisten keskuuteen (Apt. 8:5, 6, 14–17; 10:19–22, 44, 45). Edistääkseen hyvän uutisen leviämistä kansakuntien keskuuteen Jeesus puuttui tapahtumien kulkuun kannustamalla tarsolaista Saulia tulemaan kristityksi. Hän neuvoi opetuslastaan Ananiasta: ”Nouse, mene sille kadulle, jota kutsutaan Suoraksi, ja etsi Juudaksen talosta Saul-niminen tarsolainen mies. – – Lähde matkaan, sillä tämä mies on minulle valittu astia kantamaan minun nimeäni kansakunnille samoin kuin kuninkaille ja Israelin pojille.” (Apt. 9:3–6, 10, 11, 15.) ”Tästä miehestä” tuli apostoli Paavali (1. Tim. 2:7).

11. Miten Kristus laajensi pyhän hengen välityksellä saarnaamistyötä?

11 Kun tuli aika laajentaa Valtakunnan saarnaaminen ei-juutalaisten kansojen keskuuteen, Paavali sai taivaasta ohjeen tehdä lähetysmatkoja Vähään-Aasiaan ja Eurooppaan. Luukas kertoo Apostolien teoissa: ”Kun he [Syyrian Antiokian seurakunnan kristityt profeetat ja opettajat] julkisesti palvelivat Jehovaa ja paastosivat, niin pyhä henki sanoi: ’Erottakaa minulle kaikista Barnabas ja Saul siihen työhön, johon olen heidät kutsunut.’ Sitten he paastosivat ja rukoilivat ja panivat kätensä heidän päälleen ja päästivät heidät menemään.” (Apt. 13:2, 3.) Jeesus oli itse kutsunut tarsolaisen Saulin ”valituksi astiakseen”, joka kantaisi hänen nimeään kansakunnille; tämä uusi sysäys todistustyöhön tuli siis Kristukselta, seurakunnan Johtajalta. Se että Jeesus ohjasi työtä pyhän hengen välityksellä, kävi täysin selväksi Paavalin toisella lähetysmatkalla. Kertomuksen mukaan ”Jeesuksen henki”, toisin sanoen Jeesus pyhän hengen välityksellä, ohjasi Paavalia ja hänen matkakumppaneitaan reitin valinnassa ja eräs näky sai heidät jatkamaan kulkuaan Eurooppaan. (Lue Apostolien tekojen 16:6–10.)

Miten Jeesus johtaa seurakuntaansa?

12, 13. Miten Ilmestyskirja osoittaa Kristuksen seuraavan tarkoin sitä, mitä kussakin seurakunnassa tapahtuu?

12 Jeesus seurasi tarkoin, mitä hänen voideltujen seuraajiensa seurakunnissa tapahtui ensimmäisellä vuosisadalla. Hänellä oli yksityiskohtaiset tiedot kunkin seurakunnan hengellisestä tilasta. Tämä paljastuu Ilmestyskirjan luvuista 2 ja 3. Jeesus mainitsee seitsemän seurakuntaa, jotka kaikki olivat Vähässä-Aasiassa (Ilm. 1:11). Meillä on täysi syy uskoa, että hän oli aivan yhtä hyvin selvillä siitä, millainen oli muiden hänen maan päällä olevista seuraajistaan koostuvien seurakuntien hengellinen tila. (Lue Ilmestyksen 2:23.)

13 Jeesus kiitti joitakin seurakuntia kestävyydestä, nuhteettomuudesta koettelemuksessa, uskollisuudesta hänen sanalleen ja luopioiden torjumisesta (Ilm. 2:2, 9, 13, 19; 3:8). Toisaalta hän antoi joillekin seurakunnille suoria neuvoja sen johdosta, että niiden rakkaus häneen oli viilentynyt, ne sietivät epäjumalanpalvelusta ja haureutta ja niissä suvaittiin lahkolaisuutta (Ilm. 2:4, 14, 15, 20; 3:15, 16). Jeesus oli niidenkin rakastava hengellinen valvoja, joille hän antoi voimakasta neuvontaa. Hän sanoi: ”Kaikkia niitä, joihin olen kiintynyt, minä ojennan ja kuritan. Ole sen tähden palavan innokas ja kadu.” (Ilm. 3:19.) Vaikka Jeesus oli taivaassa, hän pyhän hengen välityksellä johti maan päällä olevien opetuslastensa seurakuntia. Noille seurakunnille lähettämiensä sanomien lopuksi hän julisti: ”Jolla on korva, se kuulkoon, mitä henki sanoo seurakunnille.” (Ilm. 3:22.)

14–16. a) Miten Jeesus on osoittautunut maan päällä olevan Jehovan kansan rohkeaksi Johtajaksi? b) Mitä on ollut tuloksena siitä, että Jeesus on ollut opetuslastensa ”kanssa kaikkina päivinä asiainjärjestelmän päättymiseen asti”? c) Mitä tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa?

14 Olemme nähneet, että Mikael (Jeesus) osoittautui ylienkelinä Israelin urhoolliseksi Johtajaksi. Myöhemmin Jeesus oli varhaisten opetuslastensa rohkea Johtaja ja rakastava Paimen. Palvellessaan maan päällä hän johti saarnaamistyötä. Ja ylösnousemuksensa jälkeen hän valvoi tarkasti Valtakunnan hyvän uutisen levittämistä.

15 Pyhän hengen välityksellä Jeesus ulottaisi lopulta todistustyön maan ääriin saakka. Ennen taivaaseen nousemistaan hän sanoi opetuslapsilleen: ”Te saatte voimaa, kun pyhä henki tulee päällenne, ja te tulette olemaan todistajiani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin asti.” (Apt. 1:8; lue 1. Pietarin kirjeen 1:12.) Kristuksen johdolla annettiin suunnaton todistus ensimmäisellä vuosisadalla (Kol. 1:23).

16 Jeesus kuitenkin osoitti, että tämä työ jatkuisi lopun aikaan saakka. Annettuaan seuraajiensa tehtäväksi saarnata ja tehdä opetuslapsia kaikkien kansakuntien keskuudessa hän lupasi heille: ”Minä olen teidän kanssanne kaikkina päivinä asiainjärjestelmän päättymiseen asti.” (Matt. 28:19, 20.) Saatuaan kuninkaanvallan vuonna 1914 Kristus on opetuslastensa ”kanssa” tiiviimmin kuin koskaan ja toimii heidän Johtajanaan. Sitä miten voimaperäisesti hän on toiminut vuodesta 1914 lähtien, tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa.

[Alaviite]

Kertaukseksi

• Miten Jumalan Poika johti aktiivisesti Israelia?

• Minkä välityksellä Kristus johtaa maan päällä olevaa seurakuntaansa?

• Miten Kristus on ohjannut hyvän uutisen levittämistä?

• Mikä osoittaa, että Kristus seuraa tarkasti kunkin seurakunnan hengellistä tilaa?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuva s. 21]

”Minä lähetän enkelin sinun edelläsi.”

[Kuva s. 23]

Kuten menneisyydessä, Kristus paimentaa nykyäänkin laumaansa käyttäen ”lahjoja ihmisinä”.