Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Missä ja milloin rukoilla?

Missä ja milloin rukoilla?

OLET epäilemättä huomannut, että useimmissa uskontokunnissa pidetään tärkeänä sitä, että rukoushuoneet ovat komeita ja ylellisiä ja että rukouksia esitetään tiettyinä aikoina päivästä. Asetetaanko Raamatussa rajoituksia sille, missä ja milloin tulisi rukoilla?

Raamattu kyllä osoittaa, milloin on sopivaa rukoilla. Esimerkiksi Jeesus kiitti Jumalaa rukouksessa ennen kuin hän kävi seuraajiensa kanssa aterialle (Luukas 22:17). Ja kun hänen opetuslapsensa kokoontuivat palvomaan Jumalaa, he rukoilivat yhdessä. Näin he noudattivat tapaa, joka oli jo pitkään ollut vallalla juutalaisten synagogissa ja Jerusalemin temppelissä. Jumala tarkoitti temppelin ”kaikkien kansakuntien rukoushuoneeksi” (Markus 11:17).

Kun Jumalan palvelijat kokoontuvat ja rukoilevat yhdessä, heidän pyynnöillään voi olla merkitystä. Jumalaa miellyttää se, että yhteen kokoontuneet ovat yksimielisiä ja että heidän puolestaan esitetty rukous on Raamatun periaatteiden mukainen. Rukous voi saada Jumalan tekemään jopa jotain sellaista, mitä hän ei ehkä muutoin tekisi (Heprealaisille 13:18, 19). Jehovan todistajat rukoilevat säännöllisesti kokouksissaan. Olet tervetullut lähimpään valtakunnansaliin kuuntelemaan siellä esitettäviä rukouksia.

Raamattu ei kuitenkaan rajoita rukoilemista mihinkään nimenomaiseen aikaan tai paikkaan. Raamattuun on merkitty muistiin rukouksia, joita Jumalan palvelijat esittivät eri aikoina ja eri paikoissa. Jeesus sanoi: ”Kun rukoilet, mene yksityishuoneeseesi, ja kun olet sulkenut ovesi, rukoile Isääsi, joka on salassa; silloin Isäsi, joka katselee salassa, tulee palkitsemaan sinut.” (Matteus 6:6.)

Voimme rukoilla milloin ja missä vain.

Eikö tämä olekin vetoava ajatus? Voit lähestyä kaikkeuden Suvereenia milloin vain, täysin yksityisesti, ja olla varma siitä, että hän kuulee sinua. Ei siksi ihme, että Jeesus hakeutui usein yksinäisyyteen rukoilemaan! Kerran hän rukoili Jumalaa koko yön ja ilmeisesti pyysi opastusta erään hyvin tärkeän ratkaisun tekoon (Luukas 6:12, 13).

Raamattu kertoo joidenkin miesten ja naisten rukoilleen, kun heidän edessään oli vaikeita ratkaisuja tai pelottavia haasteita. Toisinaan he rukoilivat ääneen ja joskus hiljaa itsekseen; he rukoilivat ryhminä ja yksin. Tärkeää oli se, että he rukoilivat. Jumala kehottaakin palvelijoitaan: ”Rukoilkaa lakkaamatta.” (1. Tessalonikalaisille 5:17.) Hän haluaa kuunnella loputtomasti niitä, jotka tekevät hänen tahtonsa. Eikö tämä olekin rakkaudellinen kehotus?

Nykyisessä kylmässä maailmassa monet tietenkin ihmettelevät, koituuko rukoilemisesta käytännön hyötyä. Ehkä sinäkin mietit, onko rukouksista todella mitään apua.