Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Osoita huomiota yksinhuoltajille

Osoita huomiota yksinhuoltajille

Osoita huomiota yksinhuoltajille

HARVALTA muulta vaaditaan aikaa ja energiaa yhtä paljon kuin yksinhuoltajilta. He kohtaavat lukemattomia haasteita. Heidän täytyy huolehtia monista perhevastuista. Ansiotyön ohella on käytävä ostoksilla, laitettava ruokaa, siivottava ja kannettava muut vanhemmuuteen liittyvät vastuut. Lisäksi on pidettävä huolta lasten terveydestä ja virkistäytymisestä, annettava heille tunneperäistä apua ja mikäli suinkin mahdollista löydettävä myös hieman aikaa itselleen.

Yksinhuoltajaperheistä tulee jatkuvasti yhä suurempi ja näkyvämpi osa yhteiskuntaa, mutta ne jäävät silti helposti huomiotta. Eräs äiti myönsikin suoraan: ”En juuri kiinnittänyt huomiota yksinhuoltajiin ennen kuin minusta tuli yksi heistä.” Miten voit ottaa yksinhuoltajat huomioon? Pitäisikö sinun olla kiinnostunut heistä? Käsittelemme kolmea syytä siihen, miksi on tärkeää ottaa huomioon heidän tarpeensa.

Miksi ottaa heidät huomioon?

Monet yksinhuoltajat kaipaavat apua. Muuan 41-vuotias leski, jolla on kaksi lasta, sanoo: ”Toisinaan en tiedä, mitä minun oikein pitäisi tehdä, ja lukuisat velvollisuudet tuntuvat todella raskailta.” Leskeksi jääminen, hylätyksi tuleminen tai jotkin muut ikävät olosuhteet voivat saada yksinhuoltajan yhtymään erään äidin sanoihin: ”Me anomme helpotusta ja tarvitsemme sitä kipeästi!”

Se lisää omaa onnellisuuttasi. Oletko joskus auttanut jotakuta kantamaan taakkaa, joka oli liian painava yhdelle ihmiselle? Olit varmasti tyytyväinen, kun pystyit auttamaan häntä käytännöllisellä tavalla. Yksinhuoltajatkin kantavat taakkaa, joka saattaa toisinaan olla liian raskas yhdelle. Kun ojennat heille auttavan käden, huomaat, että psalmin 41:1 sanat pitävät paikkansa: ”Onnellinen on jokainen, joka osoittaa huomiota alhaiselle.”

Se miellyttää Jumalaa. Jaakobin kirjeen 1:27:ssä todetaan: ”Palvontamuoto, joka on Jumalamme ja Isämme näkökannalta puhdas ja saastumaton, on tämä: orvoista ja leskistä huolehtiminen heidän ahdistuksessaan.” Tähän kuuluu yksinhuoltajista huolehtiminen. * Heprealaiskirjeen 13:16 sanoo: ”Älkää unohtako hyvän tekemistä ja toisten kanssa jakamista, sillä sellaisiin uhreihin Jumala on hyvin mielistynyt.”

Pidetään nyt mielessä nämä kolme syytä osoittaa huomiota yksinhuoltajille ja tarkastellaan, millä tavoin voimme tukea heitä ja antaa käytännöllistä apua.

Huomaa heidän tarpeensa

Voisi tuntua siltä, että yksinkertaisinta olisi vain kysyä yksinhuoltajalta, miten voimme auttaa. Harvoin tällainen kysymys kuitenkaan saa toisen kertomaan, mitä hän todella tarvitsee. Kuten aiemmin totesimme, psalmissa 41:1 kehotetaan ”osoittamaan huomiota”. Eräs lähdeteos selittää, että tässä käytetty heprean sana voi tarkoittaa ”mutkikkaan ajatusrakennelman läpikäymistä, mikä johtaa viisaaseen toimintaan”.

Niinpä ymmärtääksesi, miten voit parhaiten auttaa, sinun on pysähdyttävä miettimään yksinhuoltajien kohtaamia haasteita. Ole valpas äläkä katsele tilannetta vain pintapuolisesti. Kysy itseltäsi, mitä apua sinä haluaisit, jos olisit samassa tilanteessa. Monet yksinhuoltajat luonnollisesti sanovat, ettet parhaista yrityksistäsikään huolimatta voi täysin ymmärtää, millaista on yksinhuoltajuus, jos sinulla ei ole siitä kokemusta. Jos kuitenkin parhaasi mukaan koetat asettua heidän asemaansa, sinun on helpompi ”osoittaa huomiota” heille.

Jäljittele Jumalan täydellistä esimerkkiä

Kukaan ei ole auttanut yksinhuoltajia yhtä rakkaudellisesti ja tehokkaasti kuin Jehova Jumala. Monet raamatunkohdat osoittavat, että Jehova Jumala on kiinnostunut leskistä ja isättömistä pojista, toisin sanoen yksinhuoltajista, ja osoittaa heille huomiota. Kun tarkastelemme, miten Jumala huolehtii heidän tarpeistaan, voimme oppia paljon siitä, miten tarjota hyödyllistä ja käytännöllistä apua. Pohditaanpa neljää olennaisen tärkeää seikkaa.

Kuuntele heitä

Muinaiselle Israelille antamassaan Laissa Jehova vakuutti kuulevansa vähäosaisen ”huudon” (2. Mooseksen kirja 22:22, 23). Miten voit jäljitellä tätä erinomaista esimerkkiä? Yksinhuoltajat tuntevat usein itsensä äärimmäisen yksinäisiksi, koska heillä ei ole vierellään aikuista, jonka kanssa puhua. ”Joskus kun lapset menevät nukkumaan, minä vain itken”, suree eräs yksinhuoltaja. ”Yksinäisyys tuntuu toisinaan ylivoimaiselta.” Mikäli mahdollista, voisitko sinä kuunnella yksinhuoltajan ”huutoa”, kun hän haluaa purkaa tuntojaan? Kun kuuntelet häntä sopivassa tilanteessa, voit auttaa häntä selviytymään yksinhuoltajuuden tuomista haasteista.

Puhu rohkaisevasti

Jumalan henkeytyksestä kirjoitettiin pyhät laulut eli psalmit, joita israelilaiset lauloivat palvontatilaisuuksissa. Ajattelehan, millaista rohkaisua israelilaiset lesket ja isättömät pojat saivat laulaessaan Jehovan henkeyttämiä lauluja, joissa heitä muistutettiin siitä, että Jehova on heille ”isä” ja ”tuomari” ja että hän antaisi heille huojennusta (Psalmit 68:5; 146:9). Mekin voimme puhua yksinhuoltajille rohkaisevasti, ja he saattavat muistaa sanamme vuosikausia. Vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeen Ruth, joka on yksinhuoltaja, muistelee lämpimästi erään kokeneen isän seuraavia sanoja: ”Olet onnistunut hyvin kahden poikasi kasvatuksessa. Jatka samaan malliin.” Ruth kertoo: ”Hänen sanansa todella vaikuttivat minuun.” ”Lohduttava puhe antaa elämänrohkeutta”, ja se voi rohkaista yksinhuoltajaa enemmän kuin osaamme arvata (Sananlaskut 15:4, Kirkkoraamattu 1992). Tuleeko mieleesi jokin nimenomainen asia, josta voisit vilpittömästi kiittää yksinhuoltajaa?

Anna tarvittaessa aineellista apua

Laissa, jonka Jehova antoi muinaiselle Israelille, oli säädetty, miten lesket ja isättömät pojat saattoivat hankkia tarvitsemiaan elintarvikkeita menettämättä arvokkuuttaan. Näin he saattoivat ”syödä – – ja tulla kylläisiksi”. (5. Mooseksen kirja 24:19–21; 26:12, 13.) Mekin voimme antaa tahdikkaasti aineellista apua tarpeessa olevalle yksinhuoltajaperheelle. Voisitko viedä heille ruokaa tai joitakin elintarvikkeita? Onko sinulla vaatteita, joita yksinhuoltaja tai hänen lapsensa voisivat käyttää? Tai voisitko antaa rahallista apua, jotta yksinhuoltaja voi ostaa jotain, mitä perhe tarvitsee?

Vietä aikaa heidän kanssaan

Jehova määräsi, että israelilaisten piti ottaa lesket ja isättömät pojat mukaan vuosittaisiin juhliinsa, missä he saattoivat nauttia toisten seurasta. Heitä itse asiassa käskettiin ”iloitsemaan”. (5. Mooseksen kirja 16:10–15.) Nykyäänkin kristittyjä kehotetaan ”olemaan vieraanvaraisia toisiaan kohtaan”, iloitsemaan ja viettämään aikaa yhdessä (1. Pietarin kirje 4:9). Voisitko kutsua yksinhuoltajaperheen kotiisi syömään? Aterian ei tarvitse olla erikoinen. ”Vain muutama – – on tarpeen, tai vain yksi”, sanoi Jeesus vieraillessaan ystäviensä luona (Luukas 10:42).

Apuasi arvostetaan

Kathleen on kasvattanut yksin kolme lasta. Hän sanoo, ettei koskaan unohda viisasta neuvoa: ”Älä odota mitään, mutta ota kaikki arvostaen vastaan.” Kathleenin tavoin monet yksinhuoltajat tajuavat, että lasten kasvattaminen on heidän omalla vastuullaan. He eivät siksi odota toisten tekevän heidän puolestaan sitä, mikä heidän täytyy tehdä itse. Siitä huolimatta he epäilemättä arvostavat kaikkea saamaansa apua. Kun osoitat huomiota yksinhuoltajille, edistät heidän hyvinvointiaan ja oma onnellisuutesi lisääntyy. Lisäksi voit luottaa siihen, että Jehova Jumala palkitsee hyvät tekosi (Sananlaskut 19:17).

[Alaviite]

^ kpl 7 Vaikka Raamatussa ei käytetä sanaa ”yksinhuoltaja”, ilmauksia ”leski” ja ”isätön poika” käytetään usein. Tämä antaa ymmärtää, että yksinhuoltajia oli myös Raamatun aikoina. (Jesaja 1:17.)

[Kuva s. 24]

Milloin viimeksi kutsuit yksinhuoltajaperheen luoksesi aterialle? Voisitko tehdä niin lähiaikoina?