Raamattu voi muuttaa elämän

MITEN kiroileva, juopotteleva ja huumeita käyttävä naistarjoilija pystyi muuttamaan elämäntyyliään? Miksi uskontoa vieroksuvasta entisestä poliitikosta tuli evankelista? Mitä haasteita venäläisellä poliisivoimien taistelukouluttajalla oli voitettavanaan, kun hän halusi Jehovan todistajaksi? Annetaan heidän itsensä kertoa.

”Nyt minulla on hyvät välit äitiini.” (NATALIE HAM)

SYNTYMÄVUOSI: 1965

KOTIMAA: AUSTRALIA

TAUSTA: KOKEILI HUUMEITA

AIEMMAT ELÄMÄNVAIHEENI: Kasvoin Etelä-Australiassa pienessä kalastajakaupungissa nimeltä Robe. Tällaisilla paikkakunnilla hotelli on sosiaalisen elämän keskus. Vanhemmat viettävät siellä paljon aikaa, joten lapset tottuvat jo pienestä pitäen alkoholin liikakäyttöön, siivottomaan kieleen ja tupakansavuun.

12-vuotiaana poltin itsekin, minulla oli laaja kirosanavarasto ja otin vähän väliä yhteen äitini kanssa. Kun olin 15-vuotias, vanhempani erosivat, ja puolitoista vuotta myöhemmin muutin pois kotoa. Käytin runsaasti alkoholia, kokeilin huumeita ja harrastin kevyitä suhteita. Olin vihainen ja hämmentynyt. Tunsin kyllä pystyväni pitämään itsestäni huolen, sillä olin viisi vuotta opetellut itsepuolustusta ja käynyt naisten turvakursseja. Mutta hiljaisempina hetkinä, kun ehdin miettiä asioita, minut valtasi alakulo, ja pyysin Jumalaa auttamaan minua, tosin sillä varauksella, ettei minun vain tarvinnut mennä kirkkoon.

Vähän myöhemmin sain Raamatun eräältä ystävältä, joka oli uskonnollismielinen mutta ei kuulunut mihinkään kirkkoon. Meidän muiden tavoin hänkin käytti huumeita. Hän väitti kuitenkin uskovansa Jumalaan ja sai minut vakuuttumaan siitä, että minun piti mennä kasteelle. Niin hän sitten kerran vei minut eräälle järvelle ja kastoi minut. Siitä lähtien uskoin, että minulla oli erityissuhde Jumalaan, mutta en kuitenkaan tullut lukeneeksi Raamattua.

RAAMATTU MUUTTI ELÄMÄNI: Vuonna 1988 ovelleni tuli kaksi Jehovan todistajaa. Toinen heistä kysyi minulta, tiesinkö Jumalan nimen, ja luki sitten Raamatusta psalmin 83:18, jossa sanotaan: ”Jotta ihmiset tietäisivät, että sinä, jonka nimi on Jehova, sinä yksin olet Korkein kaikessa maassa.” Olin  tyrmistynyt. Heidän lähdettyään ajoin 56 kilometriä erääseen kristilliseen kirjakauppaan tarkistamaan asian muista raamatunkäännöksistä ja katsoin nimen vielä sanakirjastakin. Saatuani varmuuden siitä, että Jumalan nimi tosiaan on Jehova, mietin, mistä kaikesta muusta olin tietämätön.

Äiti oli sanonut, että todistajat ovat outoa väkeä. Sen vähän perusteella, mitä olin kuullut heistä, pidin heitä hyvin konservatiivisina ihmisinä, jotka eivät osanneet pitää hauskaa. Harkitsin jo teeskenteleväni, etten olisi kotona, kun he seuraavan kerran tulisivat ovelleni, mutta muutin mieleni, kun tuo hetki koitti. Pyysin heidät sisään, ja ryhdyimme heti tutkimaan Raamattua.

Jokaisen tutkistelun jälkeen kerroin oppimastani poikaystävälleni Craigille. Lopulta hän kiusaantui kuulemastaan niin paljon, että nappasi tutkistelussa käytetyn kirjan käsistäni ja alkoi lukea sitä. Kolmessa viikossa hän tuli siihen tulokseen, että oli löytänyt totuuden Jumalasta. Aikanaan lopetimme molemmat huumeidenkäytön ja juomisen ja minä jätin työni baaritiskillä. Saattaaksemme elämämme sopusointuun Raamatun normien kanssa päätimme mennä naimisiin.

SAAMANI HYÖTY: Niihin aikoihin kun aloimme tutkia Raamattua todistajien kanssa, Craig ja minä mietimme suhteemme lopettamista. Nykyään hän on suurenmoinen aviomies ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Meillä on myös rakkaita ystäviä, joilla on sama elämänkatsomus.

Äiti oli aluksi vihainen kuullessaan, että olin tekemisissä todistajien kanssa. Hänen huolensa johtui kuitenkin vääristä käsityksistä. Nyt minulla on hyvät välit äitiini. Enää sisälläni ei ole tyhjyyttä, vaan elämälläni on suunta ja tarkoitus ja hengelliset tarpeeni tulevat tyydytetyksi (Matteus 5:3).

”Opin Raamatusta monia yllättäviä asioita.” (ISAKALA PAENIU)

SYNTYMÄVUOSI: 1939

KOTIMAA: TUVALU

TAUSTA: POLIITIKKO

AIEMMAT ELÄMÄNVAIHEENI: Olen syntynyt Tyynellämerellä kauniissa Nukulaelaen saaressa, joka kuuluu nykyiseen Tuvaluun. Saarten elämää hallitsivat papit, jotka olivat saaneet koulutuksensa Samoassa. Saarelaisten velvollisuutena oli järjestää heille ja heidän perheilleen asunto ja päivittäinen ruoka ja antaa heille yleensäkin kaikesta paras. Vaikkei ruokaa olisi ollut tarpeeksi edes omalle perheelle, papeille sitä oli aina pakko järjestää.

Kotisaareni pappi piti kylän koulua ja opetti uskontoa, matematiikkaa ja vähän maantietoa. Muistan, miten hän löi oppilaita niin rajusti, että nämä olivat veren tahrimia. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut esittää vastalauseita, eivät edes vanhemmat. Pappia kunnioitettiin kuin hän olisi ollut itse Jumala.

Kymmenvuotiaana muutin pois kotoa, koska siirryin alueen ainoaan valtion  kouluun, joka toimi toisessa saaressa. Koulun päätyttyä minusta tuli valtion virkamies. Siihen aikaan saaret kuuluivat brittiläiseen siirtomaahan, joka tunnettiin Gilbertin- ja Ellicensaarina. Työskenneltyäni eri laitoksissa aloin toimittaa valtiovallan virallista uutislehteä, joka ilmestyi kerran viikossa. Kaikki sujui hyvin, kunnes julkaisin kirjeen lukijalta, joka arvosteli Walesin prinssin vierailun valmisteluihin uppoavaa rahamäärää. Hän käytti lehdessä nimimerkkiä, ja esimieheni vaati saada tietää hänen oikean nimensä. Kieltäydyin kertomasta sitä, ja kärhämä tuli laajalti tunnetuksi.

Pian tämän jälkeen jätin valtionhallinnon ja siirryin politiikkaan. Voitin vaaleissa Nukulaelaessa, ja minut nimitettiin kaupan ja luonnonvarojen ministeriksi. Kun Kiribati (aiemmin Gilbertinsaaret) ja Tuvalu (aiemmin Ellicensaaret) olivat itsenäistymässä Britanniasta, kenraalikuvernööri tarjosi minulle asemaa Tuvalun hallinnon johdossa. En kuitenkaan halunnut tulla yhdistetyksi siirtomaahallintoon, joten kieltäydyin tarjouksesta. Sen sijaan asetuin ilman tuota tukea ehdolle yleisissä vaaleissa, joissa äänestettiin maan korkeimmasta poliittisesta virasta, mutta hävisin. Palasin vaimoni kanssa kotisaareen ja päätin ryhtyä viettämään tavallista elämää.

RAAMATTU MUUTTI ELÄMÄNI: Sunnuntai oli saarilla sapatti, jota kaikki muut pitivät pyhänä paitsi minä. Minä lähdin silloin vesille ja kalaan. En halunnut tulla tunnetuksi uskonnollisena ihmisenä. Isä sanoi minulle, että hän oli hyvin pettynyt käytökseeni samoin kuin monet muutkin, mutta olin päättänyt olla alistumatta kirkon valtaan.

Ollessani kerran käymässä Funafutin saaressa, jossa sijaitsee myös Tuvalun pääkaupunki, nuorempi veljeni kutsui minut mukaansa Jehovan todistajien kokoukseen. Myöhemmin eräs todistajien lähetystyöntekijä antoi minulle luettavaksi pinon Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä sekä kirjan, jossa osoitettiin, että monien niin sanottujen kristillisten kirkkojen opetukset juontuvat pakanuudesta. Luin kirjan useaan kertaan ja opin Raamatusta monia yllättäviä asioita, esimerkiksi sen, että kristittyjen ei tarvitse noudattaa viikoittaista sapattia. * Kerroin lukemastani vaimolleni, ja hän lakkasi heti käymästä kirkossa.

Minä olin kuitenkin vannonut pysyväni visusti erossa uskonnosta. Kului lähes kaksi vuotta, mutta en voinut unohtaa oppimiani asioita. Viimein kirjoitin Funafutin saaren lähetystyöntekijälle olevani valmis muutokseen. Hän hyppäsi ensimmäiseen meidän saareen tulevaan laivaan ja auttoi minua oppimaan lisää Raamatusta. Isä oli raivoissaan kuultuaan, että halusin tulla Jehovan todistajaksi, mutta sanoin oppineeni todistajilta niin paljon Raamatusta, että olin tehnyt päätökseni.

SAAMANI HYÖTY: Minut kastettiin Jehovan todistajaksi vuonna 1986 ja vaimoni vuotta myöhemmin. Myös kaksi tytärtämme oppivat, mitä Raamattu opettaa, ja he päättivät tulla todistajiksi.

Nyt saan suureksi ilokseni kuulua uskonnolliseen ryhmään, jolla ensimmäisen vuosisadan kristittyjen mallin mukaisesti ei ole erikseen papistoa ja maallikkoja (Matteus 23:8–12). Sen jäsenet seuraavat nöyrästi Jeesuksen esimerkkiä ja saarnaavat toisille Jumalan valtakuntaa, taivaallista hallitusta (Matteus 4:17). Miten kiitollinen olenkaan Jehova Jumalalle siitä, että hän on sallinut minun oppia totuuden hänestä ja hänen kansastaan!

 ”Todistajat eivät sanelleet minulle, mitä uskoa.” (ALEKSANDR SOSKOV)

SYNTYMÄVUOSI: 1971

KOTIMAA: VENÄJÄ

TAUSTA: TAISTELUKOULUTTAJA

AIEMMAT ELÄMÄNVAIHEENI: Olen syntynyt Moskovassa neuvostojärjestelmän aikana. Perheemme asui suuressa kerrostalossa, ja monet naapureistamme kävivät työssä samassa tehtaassa. Muistan heidän valittaneen villiyttäni ja ennustaneen, että joko kuolisin nuorena tai päätyisin poliisin huostaan. Kymmenvuotiaana olinkin jo poliisin kirjoissa.

Täytettyäni 18 suoritin kaksivuotisen asevelvollisuuteni rajavartijana. Sen jälkeen työskentelin tehtaassa, mutta se tuntui ikävystyttävältä, joten liityin Moskovan mellakkapoliisiin ja toimin lähitaistelukouluttajana. Osallistuin rikollisten joukkopidätyksiin Moskovassa ja matkustin eri puolille maata levottomuuspesäkkeisiin. Sisäinen jännitys poltti sisuksiani. Kotiin palattuani minun piti toisinaan nukkua erillään vaimostani sen pelosta, että vahingoittaisin häntä unissani.

RAAMATTU MUUTTI ELÄMÄNI: Kun aloin tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa, tajusin, että väkivaltainen elämäntyylini ei ollut sopusoinnussa sen normien kanssa. Ymmärsin myös, että minun piti lakata tupakoimasta ja rajoittaa alkoholinkäyttöäni. En kuitenkaan uskonut voivani vaihtaa työtä, koska en osannut tehdä mitään muuta, millä olisin voinut elättää perheeni. Lisäksi ajattelin, etten ikinä voisi lähteä saarnaamaan niin kuin todistajat tekevät.

Lopulta vakuutuin siitä, että Raamattu pitää paikkansa. Minua lohduttivat Hesekielin 18:21, 22:ssa olevat sanat: ”Jos nyt joku jumalaton kääntyy pois kaikista synneistään, jotka hän on tehnyt, – – mitään hänen rikkomuksiaan, jotka hän on tehnyt, ei muisteta häntä vastaan.”

Tuntui hyvältä, että todistajat eivät sanelleet minulle, mitä uskoa, vaan auttoivat minua miettimään sitä, mitä luin Raamatusta. Otin heiltä runsaan 40 lehden nipun, ja luettuani sen kolmessa viikossa olin varma, että olin löytänyt oikean uskonnon.

SAAMANI HYÖTY: Ennen kuin aloin tutkia Raamattua, vaimoni ja minä olimme eron partaalla. Nyt avioliittomme on vahvistunut. Vaimoni alkoi tutkia Raamattua samaan aikaan kuin minä, ja päätimme yhdessä alkaa palvella Jehovaa. Nykyään perheemme on onnellisempi. Löysin myös ansiotyön, joka ei ole ristiriidassa Raamatun periaatteiden kanssa.

Saarnatessani ovelta ovelle olin aluksi hyvin jännittynyt; sisälläni myllersi samanlaisia tunteita kuin aiemmin juuri ennen ratsiaan osallistumista. Nyt tiedän pysyväni rauhallisena, vaikka joku yrittäisi ärsyttää minua. Olen ajan myötä oppinut suhtautumaan ihmisiin kärsivällisesti. Kadun sitä, että heitin hukkaan niin monta vuotta, mutta nyt elämä tuntuu todella tarkoitukselliselta. Nautin siitä, että voin käyttää voimani Jehova Jumalan palvelemiseen ja toisten auttamiseen.

[Alaviite]