Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Onko Jumala luonut Paholaisen?

Onko Jumala luonut Paholaisen?

Lukijat kysyvät

Onko Jumala luonut Paholaisen?

▪ Raamattu opettaa, että Jumala on luonut kaiken, ja siksi jotkut ajattelevat, että hänen on täytynyt luoda myös Paholainen (Efesolaisille 3:9; Ilmestys 4:11). Raamattu osoittaa kuitenkin selvästi, että asia ei ole näin.

Jehova kyllä loi persoonan, josta tuli Paholainen. Siksi tämän Jumalan päävastustajan olemassaolon täytyy olla sopusoinnussa sen kanssa, mitä Raamattu kertoo Jehovasta Luojana. Hänestä sanotaan: ”Täydellistä on hänen työnsä, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeutta. Uskollisuuden Jumala, jossa ei ole epäoikeudenmukaisuutta, vanhurskas ja oikeamielinen hän on.” (5. Mooseksen kirja 32:3–5.) Näistä sanoista voimme päätellä, että Saatana oli aluksi täydellinen ja vanhurskas, yksi Jumalan enkelipojista. Jeesus sanoi Johanneksen 8:44:ssä, että Paholainen ei ”pysynyt lujana totuudessa”, joten hänen on täytynyt aikanaan olla totuudellinen ja viaton.

Kuten kaikilla muillakin Jehovan älyllisillä luomuksilla tuolla enkelillä oli vapaus valita, toimiako oikein vai väärin. Kun hän päätti ryhtyä vastustamaan Jumalaa ja houkutteli mukaansa ensimmäisen ihmisparin, hän teki itsestään Saatanan eli ’vastustajan’, jota tuo nimi merkitsee (1. Mooseksen kirja 3:1–5).

Tämä paha henkiolento teki itsestään myös Panettelijan. Juuri hän oli se näkymätön vallantavoittelija, joka käytti hyväkseen käärmettä ja houkutteli valheiden avulla Eevan rikkomaan Luojan selvästi esittämää lakia. Tästä syystä Jeesus kutsui Saatanaa ”valheen isäksi” (Johannes 8:44).

Mutta miten täydellisessä henkiolennossa saattoi syntyä vääriä taipumuksia, kun hänessä ei ollut sisäisiä heikkouksia eikä ulkopuoleltakaan tullut huonoja vaikutteita? Kaikesta päättäen hän halusi saada osakseen palvontaa, joka kuului yksin Jumalalle, ja huomasi, miten hän voisi saada ihmiset hallintaansa. Sen sijaan että hän olisi torjunut mielestään tämän mahdollisuuden saada valtaa, hän hautoi sitä, kunnes lopulta ryhtyi toimiin. Tätä prosessia kuvaillaan Jaakobin kirjeessä seuraavasti: ”Kutakin koetellaan siten, että hänen oma halunsa vetää ja houkuttelee häntä. Kun sitten halu on hedelmöitynyt, se synnyttää synnin.” (Jaakobin kirje 1:14, 15; 1. Timoteukselle 3:6.)

Asiaa voitaisiin havainnollistaa kuvauksella. Kirjanpitäjä näkee mahdollisuuden peukaloida tilinpitoa siten, että hän voisi varastaa yrityksen varoja itselleen. Hän voi työntää väärän ajatuksen nopeasti pois mielestään, mutta jos hän jää hautomaan sitä, tuo mahdollisuus tuntuu vähitellen yhä houkuttelevammalta ja hän todennäköisesti ryhtyy toimiin. Silloin hän pohjimmiltaan tekee itsestään varkaan. Jos hän valehtelee rikoksestaan, hänestä tulee myös valehtelija. Samalla tavoin antamalla väärien halujen kasvaa ja toimimalla niiden mukaan tuo Jumalan luoma enkeli syyllistyi vapaasta tahdostaan petokseen ja kapinaan Isäänsä vastaan. Näin hän teki itsestään Saatana Panettelijan.

Jumala tulee kuitenkin määräaikanaan tuhoamaan Saatanan (Roomalaisille 16:20). Sitä ennen Jehova Jumalan palvojat saavat tietoa Saatanan suunnitelmista ja heitä suojellaan hänen vehkeilyiltään (2. Korinttilaisille 2:11; Efesolaisille 6:11). Noudattakaamme näin ollen kehotusta: ”Vastustakaa Panettelijaa, niin hän pakenee teistä.” (Jaakobin kirje 4:7.)

[Huomioteksti s. 21]

Täydellinen enkeli päätti ryhtyä vastustamaan Jumalaa, ja näin hän teki itsestään Saatanan.