Jäljittele heidän uskoaan

”Minä olen uskonut”

MARTTA näki sen jatkuvasti mielessään – veljen haudan, luolan joka oli sinetöity sen suulle asetetulla kivellä. Suru painoi hänen sydäntään kylmänä ja raskaana kuin tuo kivi. Oliko rakas veli tosiaan poissa? Lasaruksen kuoleman jälkeiset neljä päivää olivat kuluneet kuin sumussa Martan surressa ja ottaessa vastaan vieraita ja osanoton ilmauksia.

Nyt Martan edessä seisoi mies, joka oli merkinnyt Lasarukselle enemmän kuin kukaan muu. Jeesuksen näkeminen uudestaan sai surun viiltämään Martan sydäntä, sillä Jeesus oli koko maailmassa ainoa ihminen, joka olisi voinut pelastaa veljen. Martta sai kuitenkin lohtua Jeesuksen läsnäolosta seistessään hänen edessään vuorenrinteelle rakennetun Betanian kylän ulkopuolella. Jeesuksen silmistä heijastuva ystävällisyys ja hänen aina yhtä rohkaiseva syvä empaattisuutensa lämmitti Martan mieltä. Jeesus esitti hänelle kysymyksiä, jotka auttoivat häntä keskittymään uskoonsa ja ylösnousemusta koskeviin käsityksiinsä. Keskustelu sai hänet lausumaan elämänsä merkittävimpiin kuuluvat sanat: ”Minä olen uskonut, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se maailmaan tuleva.” (Johannes 11:27.)

Martalla oli huomattavan luja usko. Voimme oppia syvällisiä asioita niistä muutamista jakeista, joissa Raamattu kertoo hänestä, ja vahvistaa siten omaa uskoamme. Tarkastellaanpa sitä varten ensimmäistä kertomusta, jossa Martta mainitaan.

”Huolissaan ja levoton”

Monta kuukautta aiemmin, kun Lasarus oli vielä elossa ja terve, hänen kotiinsa Betaniaan odotettiin ainutlaatuisen tärkeää vierasta, Jeesusta Kristusta. Lasarus, Martta ja Maria olivat epätavallinen perhe: kolme aikuista sisarusta asui ilmeisesti samassa taloudessa. Jotkut tutkijat arvelevat Martan olleen heistä vanhin, sillä hän näyttää toimineen emäntänä ja hänet mainitaan toisinaan heistä ensimmäisenä (Johannes 11:5). On mahdotonta tietää, menikö heistä kukaan koskaan naimisiin, mutta joka tapauksessa heistä tuli Jeesuksen läheisiä  ystäviä. Saarnatessaan Juudeassa, missä oli paljon vastustusta ja vihamielisyyttä, Jeesus teki heidän kodistaan tukikohtansa. Epäilemättä hän arvosti suuresti sen rauhaa ja sisaruksilta saamaansa tukea.

Martalla oli merkittävä osa siinä, että koti huokui lämpöä ja vieraanvaraisuutta. Ahkerana ihmisenä hän näyttää usein olleen työn touhussa, eikä Jeesuksen vierailu ollut poikkeus. Martta suunnitteli kuuluisalle vieraalleen ja mahdollisesti myös tämän matkakumppaneille erikoisaterian, johon kuului monia ruokalajeja. Vieraanvaraisuuden osoittaminen oli siihen aikaan hyvin tärkeää. Vieraan saavuttua hänet toivotettiin tervetulleeksi suudelmalla, hänen sandaalinsa riisuttiin ja jalkansa pestiin, ja päähän siveltiin virkistävää, hyvänhajuista öljyä (Luukas 7:44–47). Majoituksesta ja ruokailuista huolehdittiin parhaalla mahdollisella tavalla.

Martalla ja Marialla oli kädet täynnä työtä. Maria, jota toisinaan pidetään noista kahdesta herkempänä ja pohdiskelevampana, varmasti auttoi sisartaan aluksi, mutta vieraan saavuttua tilanne muuttui. Jeesukselle yhdessäolo merkitsi tilaisuutta opettaa, ja hän tarttui siihen heti. Toisin kuin aikansa uskonnolliset johtajat hän kunnioitti naisia ja opetti heille auliisti palveluksensa pääteemaan, Jumalan valtakuntaan, liittyviä asioita. Maria oli haltioissaan tästä mahdollisuudesta ja istui hänen jalkojensa juureen painaakseen joka sanan mieleensä.

Voimme vain kuvitella, miten Martan hermot vähitellen kiristyivät ja paine hänen sisällään kasvoi. Ruoanlaitto oli vielä kesken ja vieraista piti huolehtia monella muullakin tavalla, mutta sisar vain istui kuuntelemassa tekemättä elettäkään auttaakseen häntä! Mahtoiko väri vaihtua Martan kasvoilla tai huokasiko hän kuuluvasti tai rypisti otsaansa kiiruhtaessaan askareissaan sinne tänne? Se ei olisi ollut yllättävää. Hän ei mitenkään selvinnyt työmäärästä yksin!

Lopulta Martta ei enää pystynyt salaamaan harmiaan. Hän keskeytti Jeesuksen puuskahtaen: ”Herra, eikö sinulle merkitse mitään se, että sisareni on jättänyt minut yksin huolehtimaan palvelemisesta? Käske hänen siksi ryhtyä  auttamaan minua.” (Luukas 10:40.) Nämä olivat voimakkaita sanoja. Joissakin käännöksissä hänen kysymyksensä alkaa: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että. . .” Hän pyysi Jeesusta nuhtelemaan Mariaa ja komentamaan tämän takaisin työhön.

Jeesuksen vastaus saattoi yllättää Martan, niin kuin se on sittemmin yllättänyt monet Raamatun lukijat. Hän sanoi lempeästi: ”Martta, Martta, sinä olet huolissasi ja levoton monista asioista. Vain muutama kuitenkaan on tarpeen, tai vain yksi. Maria puolestaan on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luukas 10:41, 42.) Mitä Jeesus tarkoitti? Pitikö hän Marttaa aineellisena ihmisenä? Eikö hän arvostanut sitä, että tämä uurasti valmistaakseen hienon aterian?

Jeesus näki selvästi, että Martalla oli puhtaat, rakkaudelliset vaikuttimet. Hän ei liioin pitänyt vieraspöydän runsautta sinänsä vääränä asiana, olihan hän hieman aikaisemmin ottanut mielellään vastaan kutsun ”suuriin vastaanottopitoihin”, jotka Matteus oli järjestänyt hänen kunniakseen (Luukas 5:29). Ongelmana ei ollut Martan ateria vaan hänen tärkeysjärjestyksensä. Hän keskittyi monimutkaiseen ateriaansa siinä määrin, ettei huomannut, mikä oli tärkeintä. Mikä sitten oli tärkeintä?

Martan kotona oli parhaillaan Jeesus, Jehova Jumalan ainosyntyinen Poika, opettamassa totuutta, eikä mikään – ei edes herkullinen ateria valmisteluineen – voinut olla tärkeämpää. Jeesus oli varmaankin pahoillaan siitä, että Martta menetti ainutlaatuisen tilaisuuden syventää uskoaan, mutta antoi tämän toimia niin kuin halusi. Oli kuitenkin aivan eri asia pyytää Jeesusta pakottamaan Mariakin luopumaan siitä.

Niinpä Jeesus oikaisi Marttaa lempeästi. Hän lausui tämän nimen muutaman kerran tyynnytelläkseen tätä ja vakuutti, ettei ollut syytä olla ”huolissaan ja levoton monista asioista”. Yhden tai kahden ruokalajin yksinkertainen ateria olisi riittänyt, etenkin kun tarjolla oli hengelliset pidot. Siksi Jeesus ei aikonut viedä Marialta tämän valitsemaa ”hyvää osaa”, mahdollisuutta kuunnella Jeesuksen opetusta.

Tämä pieni välähdys sisarusten kotoa sisältää monia opetuksia Kristuksen nykyisille seuraajille. Meidän ei pidä antaa minkään estää meitä tyydyttämästä ”hengellistä tarvettamme” (Matteus 5:3). Vaikka haluamme jäljitellä Martan anteliaisuutta ja ahkeruutta, emme halua olla niin ”huolissamme ja levottomia” vieraanvaraisuuden vähemmän tärkeästä puolesta, että menettäisimme sen, mikä on tärkeintä. Emme vietä uskontovereidemme kanssa aikaa ensisijaisesti runsaan aterian vuoksi, vaan saadaksemme keskinäistä rohkaisua ja antaaksemme hengellisiä lahjoja (Roomalaisille 1:11, 12). Tällainen rakentava yhdessäolo on mahdollista, vaikka tarjottava olisi hyvinkin yksinkertaista.

Rakas veli menetetään – ja saadaan takaisin

Kuunteliko Martta Jeesuksen lempeää ojennusta ja otti siitä opikseen? Se ei jää epäselväksi. Apostoli Johannes aloittaa Martan veljeä koskevan sykähdyttävän kertomuksen muistuttamalla: ”Jeesus rakasti Marttaa ja hänen sisartaan ja Lasarusta.” (Johannes 11:5.) Edellä kuvaillusta Jeesuksen vierailusta Betaniaan oli kulunut kuukausia. Martta ei selvästikään ollut jäänyt murjottamaan tai kantamaan kaunaa Jeesukselle tuon rakkaudellisen neuvon johdosta, vaan oli suhtautunut siihen vakavasti. Tässäkin hän on meille erinomainen uskon esimerkki, sillä kukapa meistä ei toisinaan tarvitsisi pientä oikaisua?

Kun Lasarus sairastui, Martta keskittyi hänen hoitamiseensa. Hän teki kaikkensa helpottaakseen veljen oloa ja auttaakseen häntä paranemaan, mutta siitä huolimatta tauti sai hänestä yhä tiukemman otteen. Sisaret pysyivät hänen vierellään tunnista toiseen, päivästä toiseen. Miten usein Martta mahtoikaan katsoa veljensä riutuneita kasvoja ja muistella niitä ilon ja surun hetkiä, joita he olivat vuosien varrella jakaneet keskenään!

 Kun alkoi näyttää siltä, että kaikki keinot oli käytetty, Martta ja Maria lähettivät sanan Jeesukselle, joka oli saarnaamassa parin päivän matkan päässä. Viesti oli yksinkertainen: ”Herra, katso, se johon olet kiintynyt, on sairaana.” (Johannes 11:1, 3.) He tiesivät Jeesuksen rakastavan heidän veljeään ja uskoivat, että hän tekisi kaiken voitavansa auttaakseen ystäväänsä. Tarrautuivatko he siihen toivoon, että Jeesus ehtisi paikalle ennen kuin olisi liian myöhäistä? Siinä tapauksessa heidän toivonsa murskautui. Lasarus kuoli.

Yhdessä sisaret surivat veljeään samalla kun he valmistelivat hänen hautaamistaan ja ottivat vastaan lukuisia vieraita Betaniasta ja sen lähistöltä. Mutta Jeesuksesta ei vieläkään kuulunut mitään. Mitä enemmän aikaa kului, sitä hämmentyneempi Martta varmaankin oli. Viimein neljän päivän kuluttua Lasaruksen kuolemasta hän kuuli, että Jeesus oli lähestymässä kylää. Tänä murheellisenakin hetkenä hän oli toiminnan nainen, ja sanomatta mitään Marialle hän kiiruhti Jeesusta vastaan (Johannes 11:20).

Nähdessään Herransa Martta puki sanoiksi ajatuksen, joka oli piinannut häntä ja Mariaa jo päivien ajan: ”Herra, jos olisit ollut täällä, niin veljeni ei olisi kuollut.” Hän ei ollut kuitenkaan menettänyt toivoaan ja uskoaan, sillä hän jatkoi: ”Silti tiedän nytkin, että Jumala antaa sinulle niin paljon kuin sinä Jumalalta pyydät.” Jeesus sanoi heti vahvistaakseen hänen toivoaan: ”Veljesi tulee nousemaan ylös.” (Johannes 11:21–23.)

Martta luuli Jeesuksen puhuvan tulevasta ylösnousemuksesta, joten hän vastasi: ”Tiedän, että hän nousee ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä.” (Johannes 11:24.) Hänellä oli vahva usko tuohon opetukseen. Juutalaisten uskonnollisiin johtajiin kuuluvat saddukeukset eivät uskoneet ylösnousemukseen, vaikka se on selvä opetus henkeytetyssä Raamatussa (Daniel 12:13; Markus 12:18). Martta kuitenkin tiesi, että Jeesus opetti sitä ja oli jopa herättänyt ihmisiä kuolleista – joskaan ei ketään, joka olisi ollut kuolleena yhtä pitkään kuin Lasarus. Hän ei tiennyt, mitä tapahtuisi.

Silloin Jeesus lausui unohtumattomat sanat: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä.” Jehova Jumala on antanut Pojalleen vallan herättää tulevaisuudessa ihmisiä kuolleista kautta maailman. Jeesus kysyi Martalta: ”Uskotko tämän?” Martta vastasi kirjoituksen alkuun lainatuin sanoin. Hän uskoi, että Jeesus oli Kristus eli Messias ja Jehova Jumalan Poika ja että profeetat olivat ennustaneet hänen tulonsa maailmaan. (Johannes 5:28, 29; 11:25–27.)

Arvostavatko Jehova Jumala ja hänen Poikansa, Jeesus Kristus, tällaista uskoa? Siihen antavat selvän vastauksen tapahtumat, jotka Martta sai seuraavaksi nähdä. Käytyään pikimmiten hakemassa paikalle sisarensa hän huomasi, miten syvästi liikuttunut Jeesus oli puhuessaan Marialle ja tämän mukana tulleille surijoille. Hän näki kyynelten nousevan Jeesuksen silmiin, kun tämä ilmaisi avoimesti syvän surunsa sen tuskan johdosta, jota kuolema aiheuttaa, ja sitten hän kuuli, kun Jeesus käski siirtää kiven pois Lasaruksen haudan suulta. (Johannes 11:28–39.)

Aina yhtä käytännöllinen Martta vastusteli sanoen, että ruumiin täytyi haista, koska oli jo neljäs päivä kuolemasta. Jeesus muistutti: ”Enkö sanonut sinulle, että jos uskoisit, niin näkisit Jumalan kirkkauden?” Hän uskoi, ja siksi hän sai nähdä Jehova Jumalan kirkkauden. Juuri sillä hetkellä tämä antoi Pojalleen voiman palauttaa Lasarus eloon! Kuvittele nuo hetket, joiden on täytynyt piirtyä Martan muistiin hänen loppuiäkseen: Jeesus käskee Lasarusta ”tulemaan ulos”; hautaluolasta kuuluu heikkoa kahinaa, kun Lasarus nousee ylös ja kävelee hitaasti käärinliinoissaan luolan suulle; Jeesus käskee ”päästää hänet kääreistä ja antaa hänen mennä”; Martta ja Maria juoksevat riemuissaan halaamaan veljeään. (Johannes 11:40–44.) Raskas taakka on pudonnut Martan sydämeltä!

Tämä kertomus osoittaa, että kuolleiden ylösnousemus ei ole pelkkää toiveajattelua,  vaan koskettava Raamatun opetus ja historiallinen tosiasia. Jehova ja hänen Poikansa haluavat sydämestään palkita uskon, kuten he tekivät Martan, Marian ja Lasaruksen tapauksessa. Samanlaiset palkinnot odottavat sinuakin, jos rakennat yhtä lujan uskon kuin oli Martalla. *

”Martta oli palvelemassa”

Martta mainitaan Raamatussa vielä yhden kerran tämän jälkeen. Jeesuksen viimeinen viikko maan päällä oli meneillään, ja koska hän tiesi, mitä vaikeuksia edessä oli, hän valitsi jälleen majapaikakseen tuon rauhaisan kodin Betaniassa. Sieltä hän kävelisi kolmen kilometrin matkan Jerusalemiin. Jeesus ja Lasarus aterioivat spitaalisen Simonin talossa, ja siellä näemme tuon sisaren vielä vilaukselta: ”Martta oli palvelemassa.” (Johannes 12:2.)

Miten tyypillistä tuolle toimelliselle naiselle! Kun tapaamme hänet ensimmäisen kerran Raamatun kertomuksessa, hän tekee työtä, ja kun jätämme hänet, hän edelleen tekee työtä pyrkien parhaansa mukaan täyttämään toisten tarpeet. Kristuksen seuraajien nykyisiä seurakuntia on siunattu Martan kaltaisilla rohkeilla, anteliailla naisilla, jotka alati ilmaisevat uskoaan käyttämällä aikaansa ja voimiaan toisten hyväksi. Todennäköisesti Martta myös jatkoi tähän tapaan. Silloin hän toimi viisaasti, sillä hänkin sai vielä osansa vaikeuksista.

Jo muutaman päivän kuluttua Martta joutui todistamaan rakkaan Herransa hirvittävää kuolemaa. Lisäksi samat murhanhimoiset ulkokullatut, jotka olivat tuon surman takana, olivat päättäneet tappaa Lasaruksenkin, koska tämän ylösnousemus sai monet ihmiset uskomaan Jeesukseen (Johannes 12:9–11). Ja lopulta kuolema tietenkin katkaisi Martan läheiset siteet sisaruksiinsa. Emme tiedä, miten tai milloin se tapahtui, mutta voimme olla melko varmoja siitä, että Martan kallisarvoinen usko auttoi häntä kestämään loppuun saakka. Siksi kristittyjen on nykyään hyvä jäljitellä hänen uskoaan.

[Alaviite]

[Kuva s. 11]

Martta antoi surunkin keskellä Jeesuksen ohjata hänen ajatuksensa uskoa vahvistaviin asioihin.

[Kuva s. 12]

Vaikka Martta oli ”huolissaan ja levoton”, hän otti ojennuksen nöyrästi vastaan.

[Kuva s. 15]

Martan usko Jeesukseen palkittiin, kun hän näki veljensä heräävän kuolleista.