Raamattu voi muuttaa elämän

MIKÄ sai epäsosiaalisen punkkarin rakastamaan ihmisiä ja herätti hänessä halun auttaa heitä? Mistä meksikolainen mies sai voiman luopua moraalittomasta elämäntyylistä? Miksi Japanin kilpapyöräilijöiden kärkeen kuulunut mies luopui kilpaurastaan voidakseen palvella Jumalaa? Annetaan heidän itsensä kertoa.

”Olin töykeä, ylimielinen ja aggressiivinen.” (DENNIS O’BEIRNE)

SYNTYMÄVUOSI: 1958

KOTIMAA: ENGLANTI

TAUSTA: EPÄSOSIAALINEN PUNKKARI

AIEMMAT ELÄMÄNVAIHEENI: Olen isäni puolelta irlantilaista sukua ja sain katolisen kasvatuksen. Yleensä jouduin kuitenkin käymään kirkossa yksin enkä pitänyt siitä. Tunsin silti hengellistä nälkää ja esitin säännöllisesti Isä meidän -rukouksen. Muistan, miten yritin iltaisin sängyssä miettiä sen merkitystä ja jaoin sen siksi osiin eritelläkseni kunkin osan sisältöä.

Teini-iässä liikuin rastafaripiireissä, ja lisäksi kiinnostuin politiikasta, kuten äärioikeistoa vastaan taistelleesta liikkeestä Anti-Nazi League. Sitten kapinahenkinen punk-kulttuuri imaisi minut mukaansa. Poltin marihuanaa lähes päivittäin ja käytin muitakin huumeita. Suhtauduin kaikkeen harkitun välinpitämättömästi, ja siksi käytin paljon alkoholia, vaaransin oman henkeni ja vähät välitin muista ihmisistä. Olin niin epäsosiaalinen, että puhuin tuskin kenenkään kanssa, ellen katsonut keskustelua sen arvoiseksi. Minusta ei saanut ottaa edes valokuvia. Kun nyt ajattelen noita vuosia, ymmärrän, että olin töykeä, ylimielinen ja aggressiivinen. Huomaavainen ja antelias olin vain läheisille.

Noin 20-vuotiaana kiinnostuin Raamatusta. Muuan huumeita välittänyt ystäväni oli alkanut lukea sitä vankilassa, ja kävimme pitkän keskustelun uskonnosta, kirkosta ja Saatanan roolista maailmassa. Ostin itselleni oman Raamatun ja aloin tutkia sitä itsekseni. Luimme siitä ystäväni kanssa sovittuja jaksoja, minkä jälkeen keskustelimme aineistosta yhdessä ja teimme siitä päätelmiä. Tätä jatkui kuukausia.

Opimme muun muassa seuraavat asiat: elämme tämän maailman viimeisiä päiviä; kristittyjen tulisi saarnata Jumalan valtakunnan hyvää uutista; he eivät saisi olla osa maailmasta eivätkä osallistua politiikkaan; Raamattu antaa tervettä moraalista ohjausta. Näimme selvästi, että Raamattu on todenmukainen ja että tosi uskonnon täytyy olla olemassa. Mutta mikä se olisi? Ajatellessamme valtakirkkoja prameine puitteineen ja seremonioineen sekä niiden sotkeutumista politiikkaan tajusimme, että Jeesus oli ollut aivan toisenlainen. Tiesimme, ettei Jumala käyttänyt niitä, joten päätimme katsoa, mitä annettavaa olisi vähemmän tunnetuilla uskontokunnilla.

 Tapasimme noiden uskontojen kannattajia ja esitimme heille joukon kysymyksiä. Tiesimme, miten Raamattu niihin vastasi, joten näimme heti, olivatko heidän vastauksensa sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa. Tapaamisten jälkeen rukoilin aina Jumalalta, että jos nuo ihmiset edustivat tosi uskontoa, tuntisin halua tavata heitä uudestaan. Mutta kun tapaamisia oli järjestetty kuukausien ajan, emme vieläkään olleet löytäneet ryhmää, joka olisi vastannut kysymyksiimme Raamatun avulla – enkä liioin tuntenut pienintäkään halua tavata ketään uudelleen.

Lopulta ystäväni ja minä tapasimme Jehovan todistajia ja esitimme heille vakiokysymyksemme. He näyttivät vastaukset Raamatusta, ja ne sopivat täydellisesti siihen, mitä olimme jo oppineet. Niinpä esitimme lisää kysymyksiä, joihin emme olleet vielä löytäneet vastausta Raamatusta. Halusimme tietää esimerkiksi, mitä Jumala ajattelee tupakoinnista ja huumeiden käytöstä. Jälleen he pystyivät vastaamaan Jumalan sanan avulla. Sovimme, että tulisimme kokoukseen valtakunnansaliin.

Se oli minulle vaikeaa. Olin niin epäsosiaalinen, että tunsin oloni vaivaantuneeksi, kun kaikki nuo ystävälliset, hyvin pukeutuneet ihmiset tulivat juttelemaan minulle. Ymmärsin joidenkuiden vaikuttimet väärin enkä halunnut enää lähteä yhteenkään kokoukseen. Mutta kuten aina, rukoilin Jumalalta, että jos nämä ihmiset edustivat tosi uskontoa, hän herättäisi minussa halun tavata heitä uudestaan – ja minulle tuli pakottava halu tutkia Raamattua heidän kanssaan.

RAAMATTU MUUTTI ELÄMÄNI: Tiesin, että minun oli lakattava käyttämästä huumeita, ja se onnistui helposti. Todellinen ongelma oli tupakointi. Yritin lopettaa monta kertaa, mutta aina repsahdin uudelleen. Kun kuulin muista, jotka olivat vain yksinkertaisesti heittäneet savukkeet menemään ja tupakointi oli loppunut siihen, puhuin asiasta Jehovalle. Sen jälkeen pystyin Jehovan avulla lopettamaan tupakoinnin. Olin oppinut, miten tärkeää on puhua rehellisesti ja avoimesti Jehovalle rukouksessa.

Toinen suuri muutos tapahtui ulkoasussani. Kun olin ensimmäisen kerran kokouksessa valtakunnansalissa, hiukseni oli muotoiltu piikeiksi ja niissä oli sinivihreä raita. Myöhemmin värjäsin ne kirkkaanoranssiksi. Minulla oli farkut ja iskulausein koristeltu nahkarotsi. En katsonut tarpeelliseksi muuttaa pukeutumistani, vaikka todistajat keskustelivat siitä ystävällisesti kanssani. Mutta lopulta jäin miettimään 1. Johanneksen kirjeen 2:15–17:ää, jossa sanotaan: ”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, niin rakkaus Isään ei ole hänessä.” Tulin siihen tulokseen, että heijastin ulkoasullani rakkautta tähän maailmaan ja että voidakseni osoittaa rakkauteni Jumalaan minun piti muuttua. Ryhdyin toimiin.

Aikanaan ymmärsin myös, etteivät ainoastaan todistajat toivoneet minun käyvän kristillisissä kokouksissa. Heprealaiskirjeen 10:24, 25:stä näin, että sitä halusi myös Jumala. Kun aloin käydä kaikissa kokouksissa ja opin tuntemaan seurakunnan jäsenet, päätin vihkiytyä Jehovalle ja mennä sen vertauskuvaksi kasteelle.

SAAMANI HYÖTY: Minua on koskettanut syvästi se, että Jehova suo meidän päästä lähelleen. Hänen myötätuntonsa ja huolenpitonsa ovat pakottaneet minut jäljittelemään häntä ja ottamaan elämässäni esikuvaksi hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen (1. Pietarin kirje 2:21). Olen oppinut, että vaikka pyrin kehittämään kristillistä persoonallisuutta, saan silti olla oma itseni. Olen ponnistellut kasvattaakseni itsessäni rakkautta ja kiinnostusta toisia kohtaan. Yritän kohdella vaimoani ja poikaani Kristuksen mallin mukaisesti, ja olen hyvin kiintynyt hengellisiin veljiini ja sisariini. Kristuksen seuraaminen on antanut minulle arvokkuutta ja itsekunnioitusta ja opettanut minua ilmaisemaan rakkautta toisia kohtaan.

”He kohtelivat minua ihmisarvoisesti.” (GUADALUPE VILLARREAL)

SYNTYMÄVUOSI: 1964

KOTIMAA: MEKSIKO

TAUSTA: MORAALITON ELÄMÄNTYYLI

 AIEMMAT ELÄMÄNVAIHEENI: Olen kasvanut seitsenlapsisessa perheessä köyhällä alueella Hermosillossa Sonorassa Meksikossa. Isä kuoli ollessani pikkupoika, joten äidin täytyi elättää koko katras. Liikuin yleensä paljain jaloin, koska kenkiin ei ollut varaa. Aloin jo hyvin nuorena tehdä työtä tuodakseni kotiin vähän rahaa. Monien muiden perheiden tavoin asuimme ahtaasti.

Äiti oli suurimman osan päivää poissa eikä siksi voinut suojella meitä lapsia. Ollessani kuusivuotias eräs 15-vuotias poika alkoi käyttää minua seksuaalisesti hyväkseen, ja sitä jatkui pitkään. Se sekoitti täysin käsitykseni sukupuoliasioista. Luulin, että oli normaalia tuntea vetoa miehiin. Kun kysyin neuvoa lääkäreiltä tai papeilta, he vakuuttelivat, että kaikki oli hyvin ja tunteeni olivat täysin normaaleja.

Neljätoistavuotiaana päätin ryhtyä avoimesti homoseksualistiksi. Niin kului 11 vuotta, joiden aikana asuin useiden eri miesten kanssa. Aikanaan opiskelin hiusmuotoilijaksi ja hoidin kosmetiikkamyymälää. En ollut kuitenkaan onnellinen. Elämä oli täynnä kärsimystä ja petosta, ja tunsin toimivani väärin. Aloin pohtia, oliko maailmassa lainkaan hyviä, kunnollisia ihmisiä.

Ajattelin monesti sisartani, joka oli alkanut tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa ja meni myöhemmin kasteelle. Hän kertoi minulle usein oppimistaan uusista asioista, mutta kuuntelin vain puolella korvalla. Ihailin kuitenkin hänen elämäntapaansa ja avioliittoaan. Näin, että hän ja hänen miehensä todella rakastivat ja kunnioittivat toisiaan ja kohtelivat toinen toistaan huomaavaisesti. Jossain vaiheessa eräs todistaja alkoi tutkia Raamattua kanssani, mutta aluksi en ollut mitenkään erityisen innokas. Sitten tilanne muuttui.

RAAMATTU MUUTTI ELÄMÄNI: Todistajat kutsuivat minut kokoukseensa, ja otin kutsun vastaan. Sain kokea jotain aivan uutta. Yleensä ihmiset pilailivat kustannuksellani, mutta todistajat olivat toisenlaisia. He tervehtivät minua ystävällisesti ja kohtelivat minua ihmisarvoisesti. Se kosketti.

Myönteinen käsitykseni todistajista vain vahvistui, kun olin heidän konventissaan. Huomasin, että silloinkin kun heitä oli koolla suuri joukko, he olivat samanlaisia kuin sisareni, aitoja ja vilpittömiä. Mietin, voisivatko he olla niitä hyviä, kunnollisia ihmisiä, joita olin etsinyt jo pitkään. Heidän rakkautensa ja ykseytensä hämmästyttivät minua samoin kuin se, että he vastasivat joka kysymykseen Raamatun avulla. Tajusin, että juuri Raamattu oli heidän elämässään vaikuttava hyvä voima. Oivalsin myös, että jos halusin liittyä heidän joukkoonsa, minun piti tehdä monia muutoksia.

Edessäni oli täydellinen muodonmuutos, sillä elin naisen elämää. Puhetapani, elekieleni, vaatetukseni, kampaukseni ja ystäväpiirini menivät kaikki vaihtoon. Entiset ystäväni alkoivat pilkata minua ja ihmetellä, miksi oikein tein muutoksia, kun minussa ei heidän mielestään ollut mitään vikaa. He yrittivät saada minua luopumaan Raamatun tutkimisesta ja sanoivat, että minulla oli jo kaikkea. Vaikein muutos oli irrottautuminen moraalittomasta elämäntyylistä.

 Tiesin, että oli mahdollista muuttua täysin, sillä olin lukenut Raamatusta koskettavat sanat: ”Mitä! Ettekö tiedä, etteivät epävanhurskaat peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset, eivät epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, eivät luonnottomia tarkoituksia varten pidetyt miehet, eivät miehet, jotka makaavat miesten kanssa, – – peri Jumalan valtakuntaa. Ja kuitenkin jotkut teistä olivat sellaisia. Mutta teidät on pesty puhtaiksi.” (1. Korinttilaisille 6:9–11.) Jehova auttoi ihmisiä ennen muinoin muuttumaan, ja samoin hän auttoi minuakin. Se vaati useita vuosia ja paljon taistelua, mutta todistajien tuki ja rakkaus auttoivat minua suuresti.

SAAMANI HYÖTY: Nykyisin elän normaalia elämää. Olen naimisissa, ja vaimoni ja minä opetamme poikaamme elämään Raamatun periaatteiden mukaan. Entinen elämäni on kaukana takana, ja olen saanut monia hengellisiä siunauksia ja vastuutehtäviä. Palvelen seurakunnassa vanhimpana ja olen voinut auttaa toisia oppimaan Jumalan sanan totuuden. Äitini oli niin onnellinen tekemistäni muutoksista, että alkoi itsekin tutkia Raamattua ja kävi sittemmin kasteella. Myös yhdestä moraalitonta elämää viettäneestä sisarestani tuli Jehovan todistaja.

Jotkut niistäkin, jotka tunsivat minut entisessä elämässäni, ovat myöntäneet, että olen muuttunut paremmaksi ihmiseksi. Tiedän, mikä muutokset on mahdollistanut. Aiemmin sain vain huonoja neuvoja etsiessäni ammattiapua, mutta Jehova on antanut minulle todellista apua. Vaikka tunsin itseni arvottomaksi, hän huomasi minut ja kohteli minua rakkaudellisesti ja kärsivällisesti. Se että suurenmoinen, älykäs ja rakastava Jumala pani minut merkille ja halusi antaa minulle paremman elämän, muutti kaiken.

”Olin tyytymätön ja yksinäinen ja kaikki tuntui tyhjältä.” (KAZUHIRO KUNIMOCHI)

SYNTYMÄVUOSI: 1951

KOTIMAA: JAPANI

TAUSTA: KUNNIANHIMOINEN KILPAPYÖRÄILIJÄ

AIEMMAT ELÄMÄNVAIHEENI: Olen kasvanut Japanissa Shizuokan prefektuurissa uneliaassa satamakaupungissa, jossa kahdeksanhenkinen perheemme asui pienessä talossa. Isällä oli polkupyöräkauppa, ja hän vei minua jo pikkupoikana pyöräkilpailuihin ja tartutti minuun kiinnostuksen urheiluun. Sitten hän alkoi kaavailla minulle ammattipyöräilijän uraa, ja ollessani keskikoulussa hän ryhtyi valmentamaan minua tosissaan. Lukiovuosina voitin kansalliset kilpailut kolmena peräkkäisenä vuonna. Sain kutsun yliopistoon, mutta päätin lähteä suoraan urheiluopistoon. 19-vuotiaana minusta tuli ammattipyöräilijä.

Siinä vaiheessa elämäni tavoitteena oli tulla Japanin parhaaksi kilpapyöräilijäksi. Halusin ansaita paljon rahaa voidakseni taata perheelleni turvallisen elämän. Uppouduin harjoitteluun.  Aina kun ankara harjoittelu tai jokin osa kilpailusta tuntui liian vaativalta, sanoin itselleni yhä uudestaan, että olin syntynyt kilpapyöräilijäksi ja että minun oli vain jatkettava hinnalla millä hyvänsä. Niin teinkin, ja kova työ alkoi tuottaa tulosta. Ensimmäisenä vuonna olin paras nuori pyöräilijä, ja toisena vuonna pääsin kilpailemaan Japanin mestaruudesta. Tulin mestaruuskisoissa kuutena vuonna toiseksi.

Kuuluessani kilpapyöräilijöiden kovimpaan kärkeen minulle annettiin lempinimeksi erään Japanin alueen mukaan ”Tokain rautaiset reidet”. Olin erittäin kunnianhimoinen, ja ajan mittaan armottomuuteni kisoissa alkoi herättää muissa pelkoa. Tuloni kasvoivat, ja huomasin, että saatoin hankkia, mitä ikinä mieleeni juolahti. Ostin talon, jonka harjoitussalin varustin parhailla mahdollisilla laitteilla, sekä ulkomaisen auton, joka maksoi melkein talon verran. Taloudellisen turvallisuuden pyrin varmistamaan sijoittamalla kiinteistöihin ja osakkeisiin.

Kaikesta huolimatta olin tyytymätön ja yksinäinen ja kaikki tuntui tyhjältä. Olin jo naimisissa ja minulla oli lapsia, mutta menetin kotona usein malttini pikkuasioiden takia. Perheeni alkoi jännittyneenä tarkkailla ilmeitäni nähdäkseen, olinko taas pahalla tuulella.

Sitten vaimoni alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Se johti moniin muutoksiin. Kun hän kertoi haluavansa käydä todistajien kokouksissa, päätin, että kävisimme niissä koko perhe. Muistan vieläkin illan, jolloin eräs vanhin tuli käymään meillä ja alkoi tutkia kanssani Raamattua. Se mitä opin, teki minuun suuren vaikutuksen.

RAAMATTU MUUTTI ELÄMÄNI: En ikinä unohda, miltä minusta tuntui lukea Efesolaiskirjeen 5:5, jossa sanotaan: ”[Ei] yhdelläkään haureellisella tai epäpuhtaalla tai ahneella – joka merkitsee epäjumalanpalvelijana olemista – ole mitään perintöä Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa.” Kilpapyöräilyyn kytkeytyi rahapelaamista, ja sitä kautta tuo laji kasvatti ahneutta. Omatuntoni alkoi kolkuttaa. Minusta tuntui, että mikäli halusin miellyttää Jehova Jumalaa, minun täytyi jättää kilpaileminen. Päätöksen tekeminen oli kuitenkin vaikeaa.

Kulunut kausi oli ollut urani antoisin, ja janosin lisää. Huomasin kuitenkin, että Raamatun tutkiminen rauhoitti mieltäni, ja kilpailujen voittamiseen tarvittiin aivan toisenlaista mielialaa. Kilpailin vain kolme kertaa sen jälkeen, kun aloin tutkia Raamattua, mutta sydämessäni en ollut vielä täysin luopunut siitä. Lisäksi minulla ei ollut aavistustakaan, millä muulla tavalla voisin elättää perheeni. Tunsin olevani umpikujassa, ja sukulaisetkin alkoivat vastustaa ankarasti uutta elämänkatsomustani. Isä pettyi minuun katkerasti, ja ristiriitatilanne synnytti sellaisen paineen, että sain mahahaavan.

Selviydyin tuosta raskaasta ajasta tutkimalla edelleen Raamattua ja käymällä jatkuvasti todistajien kokouksissa, ja vähitellen uskoni vahvistui. Pyysin Jehovaa kuulemaan rukouksiani ja antamaan minulle luottamusta siihen, että hän kuulee ne. Stressi helpotti entisestään, kun vaimoni vakuutti, ettei hän tarvinnut suurta taloa ollakseen onnellinen. Edistyin hitaasti askel kerrallaan.

SAAMANI HYÖTY: Olen oppinut, että Matteuksen 6:33:een kirjoitetut Jeesuksen sanat pitävät paikkansa: ”Etsikää jatkuvasti ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin kaikki tämä muu lisätään teille.” Vaikka tuloni ovat nykyisin noin kolmaskymmenesosa kilpaurallani saamistani tuloista, perheeltäni ei ole kuluneina 20 vuonna koskaan puuttunut tuota ”muuta”, elämän välttämättömyyksiä.

Mikä hienointa, työskennellessäni ja palvellessani uskonveljieni rinnalla tunnen sellaista iloa ja tyytyväisyyttä, josta en aiemmin tiennyt mitään. Päivät kiitävät kuin siivillä. Perhe-elämämme on nyt paljon onnellisempaa, ja kolme poikaani vaimoineen ovat kaikki uskollisia Jehovan palvelijoita.