Unelmoin elämästä ”pyörien päällä”

Kertonut Zoja Dimitro

Olin 15-vuotias ja unelmani oli toteutunut: sain esiintyä sirkuksessa ja matkustaa sen mukana paikasta toiseen. Sitten 4. syyskuuta 1970 tapahtui onnettomuus. Kiisin sulavin liikkein korkealla ilmassa, mutta seuraavassa hetkessä syöksyin suoraan alas maahan.

OLEN syntynyt 16. joulukuuta 1952 ja asuin vanhempieni ja sisareni kanssa Sofiassa Bulgariassa. Maassa oli siihen aikaan kommunistinen hallinto, joka ei katsonut uskontoja hyvällä mutta suvaitsi niitä kuitenkin. Suurin osa ihmisistä ei uskonut Jumalaan, ja monet niistä, jotka uskoivat, pitivät käsityksensä omana tietonaan. Meidän perhe tunnusti nimellisesti ortodoksisuutta, mutta en saanut uskonnollista kasvatusta enkä ajatellut Jumalaa lainkaan.

Pidin jo pikkutyttönä kaikenlaisesta liikunnasta ja varsinkin voimistelusta. Kun olin 13-vuotias, kouluumme tuli mies etsimään tyttöä, joka voitaisiin valmentaa sirkusesiintyjäksi, ja liikunnanopettaja suositteli minua. Olin aivan innoissani, kun minua vietiin managerin amerikkalaisella autolla valmentajien haastatteluihin ja testeihin. Suureksi ilokseni tulin valituksi. Niin alkoi runsaat kaksi vuotta kestävä vaativa ja kurinalainen valmennus ja harjoittelu. Sen päätyttyä olin 15-vuotias ja elämäni ”pyörien päällä” alkoi, kun lähdin sirkuksen mukana kiertueille. Ensin matkustin pitkin Bulgariaa, ja sitten pääsin ulkomaille neuvostotasavaltoihin sekä Unkariin, Jugoslaviaan ja jopa Algeriaan.

Elin unelmieni elämää kolme onnellista vuotta. Mutta sitten esiintyessämme Titov Velesissä Makedoniassa tapahtui johdannossa mainitsemani onnettomuus, kun olin tekemässä akrobaattiliikettä korkealla yleisön yläpuolella. Pää alaspäin riippuva toverini heitti minut ilmaan pyörimään, mutta alas tullessani en saanut kiinni hänen käsistään, ja kun turvaköyteni katkesi, syöksyin kuusi metriä alas maahan. Minut vietiin kiireesti sairaalaan, ja siellä todettiin, että minulta oli murtunut käsivarsi, kylkiluita ja selkäranka. Olin sokissa joitakin päiviä enkä muistanut, mitä oli tapahtunut. Kun ajatukseni selvenivät, tajusin halvaantuneeni vyötäröstä alaspäin. Ajattelin kuitenkin optimistisesti, että koska olin nuori, hoidot tai leikkaukset auttaisivat minua ja pystyisin vielä kävelemään ja ehkä jopa palaamaan sirkusareenalle.

Seuraavat kaksi ja puoli vuotta minua hoidettiin eri kuntoutuslaitoksissa, ja elin koko ajan paranemisen toivossa. Mutta lopulta minun oli myönnettävä, että unelmieni elämä oli ohi. Nyt minun olisi sopeuduttava  aivan erilaiseen elämään ”pyörien päällä” kuin mistä olin haaveillut: viettäisin loppuelämäni pyörätuolissa.

Uusi elämä alkaa

Vietettyäni hyvin aktiivista elämää muutos tuntui mahdottomalta hyväksyä, ja epätoivossani vaivuin masennukseen. Sitten vuonna 1977 ovelleni ilmaantui nuori mies nimeltä Stojan. Kuultuani, että hän oli entisen työtoverini veli, pyysin hänet heti sisään. Keskustelun aikana hän kysyi, millainen oli ennusteeni. Koska en enää elätellyt turhia toiveita ja olin pettynyt kaikkeen, vastasin, etten tulisi koskaan kävelemään. Silloin hän sanoi, että vain Jumala saattoi auttaa minua, mihin minä vastasin katkerasti: ”Jos hän on olemassa, miksi olen joutunut tällaiseen tilanteeseen?”

Stojanista oli hiljattain tullut Jehovan todistaja, kun hän oli työskennellyt Yhdysvalloissa sirkustaiteilijana, ja päästyään nyt asiaan hän selitti minulle hyvin ystävällisesti, miten suurenmoinen tulevaisuus Raamatussa ennustettiin. Olin haltioissani kuullessani, että maasta tulisi pian paratiisi. Sydäntäni kosketti seuraava lupaus: ”Kuolemaa [ei] enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole.” (Ilmestys 21:4.) Miten kovasti halusinkaan saada takaisin terveyteni! Ryhdyin heti tutkimaan Raamattua säännöllisesti, ja elämässäni alkoi aivan uusi luku. Viimeinkin sain lujan perustan todelliselle toivolle!

Odotin viikoittaista raamatuntutkisteluani aina innokkaasti. Tutkin aluksi Stojanin kanssa ja sitten Totka-nimisen todistajan kanssa. Tämän hyvin huomaavaisen sisaren avulla Raamatun ymmärrykseni kasvoi nopeasti, ja vihin elämäni Jehova Jumalalle. Siihen aikaan Sofiassa ei ollut ketään, joka olisi ollut pätevä kastamaan, joten minun täytyi odottaa erään makedonialaisen veljen vierailua. Noin vuosi tutkistelun alkamisesta, 11. syyskuuta 1978, minut kastettiin Jehovan todistajaksi oman kotini kylpyammeessa. Tunsin suurta iloa, ja elämäni sai todellisen tarkoituksen.

Oppimani Raamatun totuus paloi sisälläni kuin tuli. Kerroin tuosta toivon sanomasta innokkaasti jokaiselle, joka tuli käymään luonani. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut ottavan minua vakavasti. Ehkä he ajattelivat, että olin vammauduttuani menettänyt henkisen tasapainoni.

Vakava väärinteko

Jehovan todistajien työ oli kielletty Bulgariassa, ja maassa oli vain muutamia todistajia. Ei ollut seurakunnan kokouksia, joihin olisin päässyt, ja uskonveljiäni tapasin vain hyvin harvoin. Kun lisäksi en ymmärtänyt,  miten vaarallista oli olla läheisesti tekemisissä sellaisten kanssa, jotka eivät elä Raamatun periaatteiden mukaisesti, syyllistyin vakavaan väärintekoon.

Omatuntoni piinasi minua hellittämättä, ja jouduin kokemaan, miten musertavaa on vieraantua Jehova Jumalasta. Murtuneena ja syvästi häpeissäni vuodatin hänelle sydämeni rukouksessa ja anoin hänen anteeksiantoaan. Rakkaudellisten kristittyjen vanhinten tuella tervehdyin hengellisesti ja sain takaisin ilon Jehovan palveluksessa. Miten suuresti arvostankaan sitä, että saan palvella häntä puhtaalla omallatunnolla ja olla hänen puhtaan järjestönsä yhteydessä!

Onnellinen rajoituksista huolimatta

⁴⁰ vuotta sitten sattunut onnettomuus teki yhdellä iskulla lopun unelmieni elämästä matkoineen ja esiintymisineen ja pakotti minut pyörätuoliin. En kuitenkaan sure tai harmittele mennyttä enkä ajattele, että elämäni olisi mennyt hukkaan. Raamatun totuus on auttanut minua ymmärtämään, että unelmani onnellisesta ja tyydytystä tuottavasta elämästä sirkuksessa liittyi asioihin, joilla ei ole pysyvää arvoa. Olen nähnyt, miten uraansa jatkaneet entiset työtoverini ovat kokeneet elämässään karvaita pettymyksiä. Toisaalta minä olen löytänyt aarteista suurimman, kun olen saanut henkilökohtaisen suhteen Luojaani, Jehova Jumalaan. Se on tuonut minulle paljon enemmän onnellisuutta kuin olisin koskaan voinut saada sirkuksessa.

Lisäksi on ollut suuri ilo nähdä, miten monet muut ovat hankkineet tietoa Raamatun totuudesta ja vihkiytyneet rakkaudelliselle Jumalallemme. Alkaessani tutkia Raamattua vuonna 1977 Bulgariassa oli vain kourallinen Jehovan todistajia. Vielä vuonna 1991, kun todistajat rekisteröitiin kommunistisen hallinnon kaaduttua, koko maassa oli vain alun toistasataa julistajaa. Miten suurenmoista onkaan ollut seurata Valtakunnan julistajien määrän tasaista kasvua nykyiseen lähes 1 800:aan!

Työtä on kuitenkin vielä paljon jäljellä. Monet bulgarialaiset kaipaavat Jumalan sanan tuntemusta. Sen voi nähdä siitä, että  vuonna 2010 Kristuksen kuoleman muistojuhlassa oli läsnä peräti 3 914 henkeä. Sydämeni sykähtää, kun ajattelen tätä todistetta siitä, että Jehova on siunannut pienten alkujen päivän Bulgariassa. ”Vähäisestä” on omien silmieni edessä kasvanut ”mahtava kansakunta”, kuten Jesajan 60:22:ssa ennustettiin.

Todellinen huippuhetki elämässäni oli myös Raamatun Uuden maailman käännöksen julkaiseminen bulgarian kielellä ”Pysykää valveilla!” -piirikonventissa Sofiassa elokuussa 2009. Tuon raamatunkäännöksen saaminen omalle äidinkielelleni oli unelmien täyttymys! Käännös tulee epäilemättä auttamaan merkittävällä tavalla vielä monia bulgarialaisia oppimaan Raamatun totuuden.

Vammani rajoittaa jonkin verran sitä, missä määrin pystyn saarnaamaan Jumalan valtakunnan hyvää uutista, mutta saan paljon iloa, kun kerron sitä naapureille ja kaikille, jotka tulevat käymään luonani. Kerran huusin parvekkeeltani ohi kulkevalle naapurilleni. Nainen tuli kutsustani sisään, ja esitettyäni hänelle useita rohkaisevia ajatuksia Raamatusta hän otti heti vastaan tarjoukseni tutkia Raamattua yhdessä. Miten onnellinen olinkaan, kun hänet myöhemmin kastettiin hengelliseksi sisarekseni! Olen saanut auttaa neljää ihmistä vihkiytymään Jehovalle.

Ehkäpä kaikkein eniten iloa ja kannustusta saan kristillisistä kokouksista, joissa näen säännöllisesti yli sata veljeä ja sisarta. He ovat minulle kuin perhe. Tässä maassa iäkkäille ja liikuntarajoitteisille ei ole tarjolla mitään erityistä kuljetusapua, joten kokouksissa käyminen on minulle haastavaa. Siksi olenkin ikikiitollinen eräälle nuorelle veljelle, joka kokouspäivinä kantaa minut asunnostani autoonsa ja autosta valtakunnansaliin ja kokouksen jälkeen taas autoon ja kotiin. Kiitän Jehovaa sydämestäni siitä, että saan kuulua näin rakkaudelliseen hengelliseen perheeseen.

Elämästäni tuli aivan toisenlaista kuin nuorena tyttönä unelmoin. Jehovan palveleminen on tuonut minulle suurinta mahdollista onnellisuutta ja lisäksi hienon tulevaisuudentoivon. Olen syvästi kiitollinen siitä, mitä Jumala on luvannut toteuttaa maanpäällisessä paratiisissa: ”Rampa kiipeää kuin jalohirvi.” (Jesaja 35:6.) Odotan luottavaisesti aikaa, jolloin hyppään ylös pyörätuolistani täysin terveenä ja täynnä voimaa.

[Huomioteksti s. 30]

”Kaikkein eniten iloa ja kannustusta saan kristillisistä kokouksista.”

[Huomioteksti s. 31]

”Todellinen huippuhetki elämässäni oli Raamatun Uuden maailman käännöksen julkaiseminen bulgarian kielellä.”

[Kuva s. 29]

Aloin esiintyä 15-vuotiaana.