Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tarkoituksellinen elämä – nyt ja ikuisesti

Tarkoituksellinen elämä – nyt ja ikuisesti

Tarkoituksellinen elämä – nyt ja ikuisesti

ELÄMÄLLÄ voi olla todellinen tarkoitus jo nykyään. Se on mahdollista, jos soveltaa Jumalan sanassa, Raamatussa, olevia viisaita periaatteita. Tarkastelemme nyt muutamia niistä.

RAAMATUN PERIAATE: ”Ihmiselle ei ole mitään parempaa kuin että hän syö ja juo ja antaa sielunsa nähdä hyvää kovan työnsä vuoksi.” (SAARNAAJA 2:24.)

Meidät on luotu siten, että saamme mielihyvää mielekkäästä työstä. Työ voi vaikeimmissakin olosuhteissa tuottaa jonkin verran tyydytystä, jos sitä tekee ahkerasti ja rehellisesti.

RAAMATUN PERIAATE: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” (APOSTOLIEN TEOT 20:35.)

Monet ovat huomanneet, että toisten hyväksi toimiminen – esimerkiksi oman ajan tai voimien käyttäminen toisten auttamiseksi vaikeina aikoina – on erittäin palkitsevaa ja tuo elämään todellista tarkoitusta. Kuningas Salomo kirjoitti: ”Älä pidätä hyvää niiltä, joille se kuuluu, kun sen tekeminen sattuu olemaan kätesi vallassa.” (Sananlaskut 3:27.)

Hyvä esimerkki tästä on Ralph, joka eläkkeelle päästyään liittyi vaimonsa rinnalle kokoaikaiseksi evankelistaksi. He ovat joka kuukausi saarnaamistyössä tietyn tuntimäärän ja antavat jotain itsestään opettaessaan toisille Raamatun totuuksia. ”Tullessamme illalla kotiin emme ole väsyneitä vain ikämme vuoksi vaan myös siksi, että olemme antaneet palveluksessa kaikkemme taivaalliselle Isällemme”, Ralph miettii. ”Se on hyvää väsymystä!” Hän ja hänen vaimonsa ovat onnellisia, koska heidän elämänsä keskittyy antamiseen.

RAAMATUN PERIAATE: ”Tosi toveri rakastaa kaiken aikaa ja on veli, joka on syntynyt ahdingon varalle.” (SANANLASKUT 17:17.)

Sanotaan, että jaettu suru on puoli surua. Englantilainen esseisti Francis Bacon on kirjoittanut, että niille, joilla ei ole tosi ystäviä, ”maailma on pelkkä erämaa”. Läheiset ystävyyssuhteet – mihin sisältyy se, että on toisille hyvä ystävä – voivat saada elämän maistumaan paremmalta ja tehdä siitä hyvin rikkaan ja antoisan.

RAAMATUN PERIAATE: ”Onnellisia ovat ne, jotka ovat tietoisia hengellisestä tarpeestaan.” (MATTEUS 5:3.)

Näillä sanoilla Jeesus osoitti, mikä on välttämätöntä, jos haluaa päästä osalliseksi Jumalan lupausten täyttymyksestä: on tiedostettava ”hengellinen tarpeensa” ja tyydytettävä se. Toisin kuin eläimillä meillä on synnynnäinen tarve ymmärtää elämän tarkoitus. Ainoastaan Jehova Jumala voi tyydyttää tuon tarpeen, ja hän tekeekin sen Sanansa välityksellä. Kuten edellisestä kirjoituksesta näimme, juuri Raamatussa kerrotaan, mikä on Jumalan tarkoitus maan suhteen. Siinä osoitetaan, miksi olemme täällä, miksi maailmassa on paljon kärsimystä ja mitä Jumala odottaa meiltä. Tällaisten Raamatun totuuksien ymmärtäminen on välttämätöntä, jotta voisi elää tarkoituksellista, mielekästä elämää. Ne jotka järjestävät itselleen aikaa tutkia Raamattua ja soveltavat oppimaansa, ovat onnellisia, koska siten he oppivat luottamaan Luojaamme Jehovaan, ”onnelliseen Jumalaan” (1. Timoteukselle 1:11).

RAAMATUN PERIAATE: ”Muista Luojaasi – – ennen kuin koittavat vaikeat ajat ja lähestyvät vuodet, jolloin sanot: ’Elämälläni ei ole mitään tarkoitusta.’ ” (SAARNAAJA 12:1, THE NEW ENGLISH BIBLE.)

Kuningas Salomo osoitti nämä sanat nuorille, jotka eivät ehkä vielä ymmärrä, millaisia vaikeuksia vuodet voivat tuoda tullessaan, mutta neuvo soveltuu meihin kaikkiin. Tee Luojasta elämäsi keskipiste. Silloin saat elämälle todellisen tarkoituksen. Älä omaksu asennetta ”syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme” (1. Korinttilaisille 15:32). Jos Jumala on elämässäsi etusijalla, sinun ”käy hyvin” (Saarnaaja 8:12).

Tämän sai kokea Wendi. Nuorena tyttönä hän ja hänen sisarensa opettelivat espanjaa voidakseen lähteä Dominikaaniseen tasavaltaan, missä Raamatun hyvän uutisen saarnaajista oli tarvetta. ”Teimme monia uhrauksia voidaksemme palvella tarvealueella, mutta siellä viettämämme kuusi kuukautta olivat unohtumattomia – en vaihtaisi niitä mihinkään! Siunaukset olivat monin verroin suurempia kuin uhraukset.”

Uskollisuus Jumalalle tuo elämään tarkoitusta

Hyvän suhteen luominen Jehovaan voi tuoda elämään tarkoitusta aivan erityislaatuisella tavalla. Sen lisäksi että Saatana yllytti Aadamin ja Eevan kapinaan Jumalan hallitusvaltaa vastaan, hän myös antoi ymmärtää, että kukaan ei pysyisi Jumalalle uskollisena koetuksessa (Job 1:9–11; 2:4). Voit omalta osaltasi osoittaa Saatanan valehtelijaksi, kun pysyt uskollisena Jehovalle, pidät tiukasti kiinni hänen periaatteistaan ja osoitat käytännössä, että tunnustat hänen ylimmän oikeutensa päättää, mikä on hyvää ja mikä pahaa (Ilmestys 4:11).

Jos haluamme toimia oikein, saatamme joutua kokemaan vaikeuksia. Viekö se elämästä tarkoituksen tunteen? Kuvitellaanpa, että joku pahansuopa vihollinen panettelee rakasta ystäväämme tai omaistamme. Jos hänen puolustamisensa aiheuttaisi meille vaikeuksia vihollisen käsissä, katoaisiko elämästämme tarkoituksen tunne? Ei tietenkään, vaan kestäisimme mielellämme vaikeuksia tällaisen syyn vuoksi. Uskollisuus Jumalalle on samanlaista. Kun pysymme uskollisena nykyisissä vaikeissa olosuhteissa, voimme ilahduttaa hänen sydämensä (Sananlaskut 27:11).

Tarkoituksellinen elämä ikuisesti

Ota tavoitteeksesi oppia mahdollisimman paljon Jumalasta ja hänen tarkoituksestaan. Jeesus Kristus sanoi: ”Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, ainoan tosi Jumalan, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” (Johannes 17:3.) Kun Jumala toteuttaa alkuperäisen tarkoituksensa maan suhteen, uskolliset ihmiset saavat nauttia siitä, mitä Jehova alun perin halusi antaa: ”ikuisesta elämästä” maanpäällisessä paratiisissa. Silloin elämä tulee todella olemaan täynnä tarkoitusta ja tyydytystä (Psalmit 145:16).

Mistä voit saada tuota tietoa, jota Jeesus kehotti hankkimaan? Jumalan henkeytetyn sanan, Raamatun, sivuilta. Jos kaipaat siinä apua, älä epäröi kirjoittaa tämän lehden julkaisijoille. He järjestävät mielellään jonkun avuksesi, niin että voit oppia, mitä Raamattu todella opettaa.