Raamattu voi muuttaa elämän

MIKSI nainen, joka oli jo yli kuudenkymmenen, lakkasi palvomasta epäjumalia? Mikä sai šintopapin jättämään tehtävänsä temppelissä ja ryhtymään kristityksi evankelistaksi? Miten nainen, joka adoptoitiin vastasyntyneenä, voitti hylätyksi tulemisen tunteen? Annetaan heidän itsensä kertoa.

”En ole enää epäjumalien orja.” (ABA DANSOU)

SYNTYMÄVUOSI: 1938

KOTIMAA: BENIN

TAUSTA: EPÄJUMALIEN PALVOJA

AIEMMAT ELÄMÄNVAIHEENI: Vartuin So-Tchahouén kylässä, joka sijaitsee suoalueella järven tuntumassa. Kyläläiset kalastavat ja kasvattavat nautoja, vuohia, lampaita, sikoja ja siipikarjaa. Teitä ei ole, joten ihmiset liikkuvat veneillä ja kanooteilla. Talot rakennetaan tavallisesti puusta ja heinästä, toisinaan myös tiilestä. Vaikka useimmat kylän asukkaat ovat köyhiä, rikollisuutta ei ole yhtä runsaasti kuin kaupungeissa.

Isä lähetti minut ja sisareni lapsina fetisistien kouluun, missä meidät perehdytettiin heidän perinteisiin tapoihinsa ja käsityksiinsä. Aikuisena ryhdyin palvomaan jorubien jumalaa Duduaa eli Oduduwaa. Rakensin sille talon ja uhrasin sille säännöllisesti jamssia, palmuöljyä, etanoita, kanoja, kyyhkysiä ja monia muita eläimiä. Uhrit olivat kalliita, ja usein melkein kaikki tuloni hupenivat niihin.

RAAMATTU MUUTTI ELÄMÄNI: Alettuani tutkia Raamattua sain tietää, että Jehova on ainoa tosi Jumala. Opin myös, ettei hän hyväksy epäjumalien käyttöä palvonnassa (2. Mooseksen kirja 20:4, 5; 1. Korinttilaisille 10:14). Tajusin, että minun piti heittää menemään jumalankuvat ja poistaa kodistani kaikki muukin epäjumalanpalvelukseen liittyvä. Lakkasin kysymästä neuvoa ennustajilta enkä enää osallistunut paikallisiin rituaaleihin ja hautajaismenoihin.

Tällaisten muutosten tekeminen ei ollut helppoa ikäiselleni yli kuusikymmenvuotiaalle naiselle. Ystävät, sukulaiset ja naapurit vastustivat ja pilkkasivat minua, mutta rukoilin Jehovalta voimaa toimia oikein. Sain lohtua Sananlaskujen 18:10:n sanoista: ”Jehovan nimi on vahva torni. Sinne vanhurskas juoksee ja saa suojan.”

Lisäksi sain apua Jehovan todistajien kokouksista. Niissä vallitsi kristillisen rakkauden ilmapiiri, ja minuun teki vaikutuksen se, että todistajat pyrkivät elämään Raamatun korkeiden moraalinormien mukaan. Kokemani sai minut vakuuttuneeksi siitä, että heillä on tosi uskonto.

SAAMANI HYÖTY: Raamatun periaatteiden noudattaminen on auttanut minua  parantamaan suhdettani lapsiini. Minusta tuntuu myös siltä kuin harteiltani olisi nostettu raskas taakka. Ennen kulutin varani elottomien epäjumalien palvontaan, mikä ei hyödyttänyt minua millään tavoin. Nykyään palvon Jehovaa, joka ratkaisee pysyvästi kaikki ongelmamme (Ilmestys 21:3, 4). Olen ikionnellinen siitä, että en ole enää epäjumalien orja vaan Jehovan orja! Hänen luotaan olen löytänyt tosi turvan ja suojan.

”Olin etsinyt Jumalaa lapsesta saakka.” (SHINJI SATO)

SYNTYMÄVUOSI: 1951

KOTIMAA: JAPANI

TAUSTA: ŠINTOPAPPI

AIEMMAT ELÄMÄNVAIHEENI: Olen kotoisin maaseutukaupungista Fukuokan prefektuurista. Vanhempani olivat hyvin uskonnollisia, ja minut kasvatettiin pienestä pitäen kunnioittamaan šintojumalia. Jo poikasena ajattelin usein pelastusta ja halusin kovasti auttaa ihmisiä heidän ongelmissaan. Muistan vielä, kun opettaja kysyi meiltä alakoululaisilta, mitä meistä tulisi isona, luokkatovereideni toiveet olivat hyvin konkreettisia – joku halusi vaikkapa tiedemieheksi – mutta kun minä sanoin haluavani palvella Jumalaa, kaikki pyrskähtivät nauruun.

Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan šintopapiksi. Opiskeluaikana tapasin šintopapin, joka luki vapaa-aikanaan mustakantista kirjaa. Kerran hän kysyi, tiesinkö, mitä kirjaa hän luki. Olin pannut merkille sen kannet, joten sanoin, että se oli Raamattu. ”Jokaisen, joka haluaa šintopapiksi, pitäisi lukea tämä kirja”, hän sanoi.

Lähdin oitis ostamaan itselleni Raamatun. Panin sen parhaimmalle paikalle kirjahyllyssä ja käsittelin sitä hyvin, mutten kuitenkaan käyttänyt aikaa sen lukemiseen, sillä koulussa riitti kiireitä. Koulun päätyttyä aloin työskennellä temppelissä šintopappina. Lapsuuden haaveeni oli toteutunut.

Pian minulle kuitenkin selvisi, ettei šintopapin elämä ollut sellaista kuin olin kuvitellut. Useimmat papit eivät liiemmin välittäneet  toisista ihmisistä, ja monien usko oli heikko. Yksi esimiehistäni jopa sanoi minulle: ”Jos haluat menestyä täällä, sinun on puhuttava vain filosofisista kysymyksistä. Uskosta puhuminen on kiellettyä.”

Kaikki tämä sai minut pettymään šintolaisuuteen. Vaikka jatkoinkin työtäni temppelissä, aloin ottaa selvää muista uskonnoista. Yksikään niistä ei kuitenkaan tuntunut tarjoavan mitään parempaa, ja mitä useampaan uskontoon tutustuin, sitä enemmän masennuin. Minusta tuntui, ettei millään niistä ollut totuutta.

RAAMATTU MUUTTI ELÄMÄNI: Vuonna 1988 tapasin buddhalaisen, joka kannusti minua lukemaan Raamattua. Mieleeni palautui šintopappi, joka oli vuosia aiemmin kehottanut minua tekemään samoin, ja päätin noudattaa neuvoa. Ryhdyttyäni lukemaan Raamattua se tempaisi minut täysin mukaansa. Toisinaan luin koko yön, kunnes aamuaurinko alkoi kajastaa.

Lukemani kosketti minua niin, että halusin rukoilla Raamatun Jumalaa. Aloitin Matteuksen 6:9–13:ssa olevalla mallirukouksella ja toistin sitä joka toinen tunti, silloinkin kun olin toimittamassa tehtäviäni temppelissä.

Raamattu herätti mielessäni kuitenkin myös paljon kysymyksiä. Olin tuolloin jo naimisissa, ja vaimoni luona oli joskus aiemmin käynyt Jehovan todistajia, joten tiesin, että he antoivat ihmisille raamatullista opetusta. Etsin käsiini erään todistajan ja aloin pommittaa häntä kysymyksillä. Minuun teki suuren vaikutuksen se, että hän vastasi jokaiseen niistä Raamatun avulla. Hän järjesti erään toisen todistajan tutkimaan Raamattua kanssani.

Pian aloin käydä Jehovan todistajien kokouksissa. Tietämättäni heidän joukossaan oli joitakuita, joille olin aikaisemmin ollut hyvin töykeä. Silti he tervehtivät minua lämpimästi ja ottivat minut tervetulleena vastaan.

Kokouksissa opin, että Jumala odottaa aviomiesten osoittavan rakkautta ja kunnioitusta perheenjäseniään kohtaan. Olin siihen saakka ollut niin keskittynyt työhöni, että laiminlöin vaimoani ja kahta lastamme. Minulle valkeni, että olin kyllä kuunnellut korva tarkkana, mitä sanottavaa temppeliin tulevilla oli, mutten ollut kertaakaan vaivautunut kuuntelemaan vaimoani.

Tutkistelun edetessä opin Jehovasta monia vetoavia asioita. Minua kosketti erityisesti Roomalaiskirjeen 10:13, jossa sanotaan: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Jehovan nimeä, pelastuu.” Olin etsinyt Jumalaa lapsesta saakka, ja nyt olin viimein löytänyt hänet!

Minusta alkoi tuntua, etten kuulunut enää šintotemppeliin. Aluksi olin huolissani siitä, mitä toiset ajattelisivat, jos hylkäisin šintolaisuuden. Olin kyllä aina sanonut itselleni, että jättäisin sen, jos tosi Jumala löytyisi jostain muualta. Niinpä vuoden 1989 keväällä päätin kuunnella omantuntoni ääntä. Lähdin temppelistä luottaen siihen, että Jehova pitäisi minusta huolta.

Lähteminen ei ollut helppoa. Esimieheni sättivät minua ja yrittivät painostaa minua jäämään. Vielä vaikeampaa oli kuitenkin ilmoittaa päätöksestä vanhemmilleni. Matkalla heidän luokseen pelkäsin niin kovin, että rintaani kouristi ja jalkani olivat kuin  nuudeleita. Pysähdyin tavan takaa rukoilemaan Jehovalta voimaa.

Päästyäni heidän luokseen minua pelotti aluksi niin, etten saanut otettua asiaa puheeksi tuntikausiin. Rukoiltuani paljon selitin lopulta kaiken isälle. Sanoin, että olin löytänyt tosi Jumalan ja jättäisin šintolaisuuden palvellakseni häntä. Isä oli järkyttynyt ja surun murtama. Paikalle tuli muitakin sukulaisia, jotka yrittivät saada pääni kääntymään. En halunnut loukata omaisiani, mutta samalla kuitenkin tiesin, että Jehovan palveleminen oli oikein. Aikanaan omaiseni oppivat kunnioittamaan ratkaisuani.

Olin nyt jättänyt šintotemppelin fyysisesti, mutta sen jättäminen henkisesti oli aivan toista. Pappeus oli ollut erottamaton osa minua. Yritin kovasti unohtaa menneen elämäni, mutta katsoinpa minne vain, kaikki tuntui muistuttavan minua siitä.

Kaksi seikkaa auttoi minua pääsemään eroon menneestä. Ensiksikin etsin kotoa kaikki entiseen uskontooni liittyvät tavarat ja poltin ne – kirjat, kuvat ja jopa kalliit muistoesineet. Toiseksi käytin hyväkseni kaikki mahdolliset tilaisuudet olla todistajien seurassa. Heidän ystävyytensä ja tukensa auttoivat minua suuresti. Vähitellen vanha elämäni haihtui mielestä.

SAAMANI HYÖTY: Ennen laiminlöin vaimoani ja lapsiani, minkä vuoksi he tunsivat itsensä hylätyiksi. Mutta kun aloin viettää enemmän aikaa heidän kanssaan, kuten Raamattu opettaa aviomiehiä tekemään, meistä tuli toisillemme läheisempiä. Aikanaan vaimoni alkoi palvella rinnallani Jehovaa, ja nyt myös poikamme sekä tyttäremme ja vävymme palvovat kanssamme yksimielisesti tosi Jumalaa.

Muistellessani lapsuuden unelmaani palvella Jumalaa ja auttaa toisia tajuan, että olen löytänyt kaiken etsimäni – ja enemmänkin. Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä, kuinka kiitollinen olen Jehovalle.

”Tiesin, että elämästäni puuttui jotain.” (LYNETTE HOUGHTING)

SYNTYMÄVUOSI: 1958

KOTIMAA: ETELÄ-AFRIKKA

TAUSTA: TUNSI TULLEENSA HYLÄTYKSI

AIEMMAT ELÄMÄNVAIHEENI: Olen syntynyt keskiluokkaisessa ja turvallisessa Germistonin kaivoskaupungissa. Vanhempani eivät uskoneet voivansa huolehtia minusta, ja niinpä he päättivät antaa minut adoptoitavaksi. Olin vasta kaksiviikkoinen, kun minut adoptoi rakastettava aviopari, ja aloin pitää heitä isänä ja äitinä. Saatuani myöhemmin tietää taustastani  tunsin kuitenkin tulleeni hylätyksi. Minusta alkoi tuntua, etten kuulunut adoptiovanhemmilleni ja etteivät he todellisuudessa ymmärtäneet minua.

16-vuotiaana aloin käydä ystävieni kanssa cocktailbaareissa tanssimassa ja kuuntelemassa elävää musiikkia. 17-vuotiaana rupesin polttamaan tupakkaa, koska halusin olla yhtä hoikka kuin savukemainosten mallit. 19-vuotiaana menin töihin Johannesburgiin, missä melko nopeasti eksyin väärään seuraan. Pian minäkin käytin huonoa kieltä, tupakoin paljon ja join viikonloppuisin runsaasti alkoholia.

Kaikesta huolimatta harrastin paljon liikuntaa. Kävin säännöllisesti aerobikissa ja pelasin squashia sekä naisjalkapalloa. Olin myös erittäin urakeskeinen ja hankin itselleni nimeä tietokonealalla. Niinpä tulin taloudellisesti hyvin toimeen, ja monien mielestä menestyin elämässä. Todellisuudessa olin kuitenkin äärettömän onneton. Olin ymmälläni ja pettynyt, ja syvällä sisimmässäni tiesin, että elämästäni puuttui jotain.

RAAMATTU MUUTTI ELÄMÄNI: Ryhdyttyäni tutkimaan Raamattua opin ymmärtämään, että Jehova on rakastava Jumala. Lisäksi opin, että hän on osoittanut rakkauttaan antamalla meille Sanansa Raamatun. Hän on ikään kuin kirjoittanut meille henkilökohtaisen kirjeen ohjatakseen askeleitamme (Jesaja 48:17, 18). Tajusin, että jos halusin hyötyä Jehovan rakkaudellisesta opastuksesta, minun täytyisi tehdä elämässäni suuria muutoksia.

Esimerkiksi ystäväpiirini oli vaihduttava. Mietin vakavasti Sananlaskujen 13:20:tä, jossa sanotaan: ”Viisaiden kanssa vaeltava viisastuu, mutta sen, joka on tekemisissä typerien kanssa, käy huonosti.” Tämän periaatteen ohjaamana jätin vanhat ystäväni ja sain tilalle uusia Jehovan todistajista.

Suurin haaste oli tupakoinnin lopettaminen, sillä riippuvuuteni siitä oli hyvin vahva. Sain siitä vähitellen yliotteen, mutta edessäni oli toinen ongelma: jätettyäni savukkeet lihoin yli 13 kiloa! Se oli kauhea isku itsetunnolleni, ja minulta vei melkein kymmenen vuotta päästä eroon liikakiloista. Tiesin kuitenkin, että oli oikein lopettaa tupakointi, joten rukoilin jatkuvasti Jehovaa, ja hän antoi minulle voimaa päästä siitä eroon.

SAAMANI HYÖTY: Minulla on nyt parempi terveys. Lisäksi olen tyytyväinen elämääni enkä enää etsi onnellisuutta turhaan sieltä, mistä sitä ei voi saada – urasta, asemasta ja vauraudesta. Saan sen sijaan iloa Raamatun totuuksien kertomisesta toisille. Kolme entistä työtoveriani palvelee nyt Jehovaa mieheni ja minun rinnallani. Ennen adoptiovanhempieni kuolemaa sain kertoa heille Raamatun lupaamasta ylösnousemuksesta paratiisimaahan.

Läheisen suhteen solmiminen Jehovaan on auttanut minua käsittelemään hylätyksi tulemisen tunteita. Hän on saanut minut tuntemaan, että kuulun jonnekin, tuomalla minut toisten uskovien maailmanlaajuisen perheen yhteyteen. Heidän joukossaan minulla on monia äitejä, isiä, veljiä ja sisaria (Markus 10:29, 30).

[Kuva s. 12]

Jehovan todistajien keskuudessa olen saanut tuntea kristillistä rakkautta.

[Kuva s. 13]

Šintotemppeli, jossa aiemmin toimin pappina.