Jäljittele heidän uskoaan

Hän sai lohdutusta Jumalaltaan

ELIA juoksi sateessa taivaan muuttuessa yhä synkemmäksi. Hänellä oli vielä pitkä matka Jisreeliin, eikä hän ollut enää nuori. Silti hän juoksi väsymättä, sillä ”Jehovan käsi” oli hänen päällään. Hän ei varmasti ollut koskaan ennen tuntenut tällaisen voiman virtaavan jäsenissään. Hän oli jopa juuri ohittanut kuningas Ahabia kuljettavat kuninkaalliset vaunut hevosvaljakoineen! (1. Kuninkaiden kirja 18:46.)

Nyt kuningas oli jäänyt jo kauas taakse, ja tie jatkui autiona Elian edessä. Sadepisaroiden valuessa hänen silmilleen hänen elämänsä vaiheikkaimman päivän tapahtumat pyörivät hänen ajatuksissaan. Tuo päivä oli kiistattomasti tuonut häikäisevän voiton hänen Jumalalleen Jehovalle ja tosi palvonnalle. Takana myrskypilvet peittivät näkyvistä Karmelinvuoren tuulen pieksemät rinteet, joilla Jehova oli Elian välityksellä tekemänsä ihmeen avulla antanut murskaavan iskun Baalin palvonnalle. Sadat Baalin profeetat oli paljastettu vilpillisiksi petkuttajiksi, ja heidät oli teloitettu oikeudenmukaisesti. Sitten Elia oli rukoillut Jehovaa päättämään kuivuuden, joka oli vitsannut maata kolme ja puoli vuotta – ja sateet olivat alkaneet! (1. Kuninkaiden kirja 18:18–45.) *

Veden roiskuessa Elian jalkojen alla hänen juostessaan tuota 30 kilometrin matkaa Jisreeliin hänestä ehkä tuntui, että asioissa oli vihdoin tapahtunut ratkaiseva käänne. Nyt Ahabin olisi pakko muuttua! Nähtyään tämänpäiväiset tapahtumat omin silmin hänellä ei voinut olla muuta vaihtoehtoa kuin hylätä Baalin palvonta, panna kuningatarpuolisonsa Isebel aisoihin ja lopettaa Jehovan palvojien vainoaminen.

Kun asiat näyttävät luistavan meidän haluamallamme tavalla, on luonnollista, että toivomme herää. Saatamme kuvitella, että kaikki alkaa nyt elämässä sujua paremmin ja pahimmatkin ongelmat jäävät ehkä viimein taakse. Jos Eliasta tuntui tältä, se ei ollut ihme, sillä hän ”oli ihminen, jolla oli samanlaiset tunteet kuin meilläkin” (Jaakobin kirje 5:17). Mutta tosiasiassa hänen ongelmansa olivat kaikkea muuta kuin ohi. Vain muutamien tuntien kuluttua hän olisi niin peloissaan ja lannistunut, että haluaisi kuolla. Mitä tapahtui? Entä miten Jehova auttoi profeettaansa vahvistamaan uskoaan ja rohkaisemaan mielensä?

Odottamaton käänne

Kun Ahab palasi palatsiinsa Jisreeliin, viittasiko mikään siihen, että hän olisi muuttunut hengellisemmäksi? Raamattu kertoo: ”Ahab kertoi Isebelille kaiken, mitä Elia oli tehnyt, ja kaiken siitä, kuinka hän oli tappanut kaikki profeetat miekalla.” (1. Kuninkaiden kirja 19:1.) Tehdessään selkoa päivän tapahtumista Ahab ei sanallakaan maininnut Elian Jumalaa Jehovaa. Lihallisena ihmisenä hän näki tapahtuneet ihmeet puhtaasti inhimillisestä näkökulmasta – sellaisena ”mitä Elia oli tehnyt”. Hän ei selvästikään ollut oppinut kunnioittamaan Jehova Jumalaa. Entä miten kostonhimoinen Isebel suhtautui uutisiin?

Hän oli raivoissaan! Hurjistuneena hän lähetti Elialle viestin: ”Niin tehkööt jumalat ja  niin he siihen lisätkööt, ellen tähän aikaan huomenna tee sinun sieluasi kunkin heidän sielunsa kaltaiseksi!” (1. Kuninkaiden kirja 19:2.) Se oli tappouhkaus pahimmasta päästä. Isebel vannoi, että jollei hän vuorokauden kuluessa saisi Eliaa hengiltä kostoksi Baalin profeettojen puolesta, hänen itsensä tulisi kuolla. Elia heräsi tuona myrsky-yönä karvaaseen todellisuuteen jossain vaatimattomassa majapaikassa Jisreelissä, kun kuningattaren sanansaattaja välitti hänelle tuon pelottavan sanoman. Miten se vaikutti häneen?

Pelko ja lannistuminen saavat yliotteen

Mikäli Elia oli vähääkään toivonut, että sota Baalin palvontaa vastaan olisi käytännössä ohi, hänen toiveensa murskautuivat tuolla hetkellä. Isebel ei antanut periksi. Iso joukko Elian uskollisia työtovereita oli jo teloitettu kuningattaren käskystä, ja nyt hän näytti olevan seuraava uhri. Raamatussa kerrotaan: ”Elia pelästyi.” Kuvitteliko hän mielessään, millaisen hirvittävän kuoleman Isebel oli suunnitellut hänen varalleen? Jos hän antoi ajatustensa viipyä noissa mielikuvissa, ei ole ihme, että hänen rohkeutensa petti. Joka tapauksessa hän ”lähti matkaan sielunsa tähden” – hän pakeni henkensä edestä. (1. Kuninkaiden kirja 18:4; 19:3.)

Elia ei ole ainoa uskon mies, jonka pelko on saanut valtaansa. Paljon myöhemmin apostoli Pietarilla oli samanlainen ongelma. Esimerkiksi kun Jeesus teki hänelle mahdolliseksi kävellä rinnallaan vetten päällä, hän alkoi ”katsella myrskytuulta”, jolloin hänen rohkeutensa haihtui taivaan tuuliin ja hän alkoi vajota (Matteus 14:30). Pietarin ja Elian esimerkeissä on meille arvokas opetus. Jos haluamme pysyä rohkeina, emme saa antaa ajatustemme viipyä pelottavissa uhkakuvissa. Meidän täytyy keskittyä toivomme ja voimamme Lähteeseen.

”Riittää!”

Pelon siivittäessä Elian askelia hän pakeni noin 150 kilometriä lounaaseen Beersebaan, Juudan etelärajan tuntumassa sijaitsevaan kaupunkiin. Sinne hän jätti palvelijansa ja jatkoi itse erämaahan. Raamatussa kerrotaan, että hän kulki ”päivämatkan päähän”, joten hän on saattanut lähteä matkaan auringon noustessa, kaikesta päättäen ilman mitään eväitä. Masentuneena ja pelko sydänalassaan hän eteni karun, vaikeakulkuisen maaston poikki paahtavan auringon alla. Kun tuo hehkuva pallo viimein punertui ja laskeutui taivaanrannan taa, Elian voimat loppuivat. Uupuneena hän istahti kinsteripensaan alle, joka tarjosi edes jonkinlaisen suojan tuolla  autiolla seudulla. (1. Kuninkaiden kirja 19:4.)

Syvän epätoivon vallassa hän alkoi rukoilla. Hän pyysi saada kuolla. Hän sanoi: ”En ole esi-isiäni parempi.” Hän tiesi, että hänen esi-isistään ei ollut jäljellä muuta kuin luuta ja tomua haudassa; he eivät kyenneet tekemään hyvää kenellekään (Saarnaaja 9:10). Elia tunsi itsensä aivan yhtä arvottomaksi. Ei ihme, että hän huudahti: ”Riittää!” Miksi enää elää?

Olisiko meidän syytä järkyttyä siitä, että Jumalan uskollinen palvelija masentuu näin syvästi? Ei välttämättä. Raamatussa kerrotaan muistakin uskollisista miehistä ja naisista, jotka olivat niin murheellisia, että halusivat kuolla. Heitä olivat muun muassa Rebekka, Jaakob, Mooses ja Job. (1. Mooseksen kirja 25:22; 37:35; 4. Mooseksen kirja 11:13–15; Job 14:13.)

Nykyään elämme ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä”, joten ei ole yllättävää, että monet ihmiset, myös Jumalan uskolliset palvelijat, ovat toisinaan alamaissa (2. Timoteukselle 3:1). Jos sinusta joskus tuntuu yhtä ahdistavalta, toimi kuten Elia ja kerro tunteistasi Jumalalle, sillä hän on ”kaiken lohdutuksen Jumala” (2. Korinttilaisille 1:3). Lohduttiko hän Eliaa?

Jehova voimistaa profeettaansa

Miltä luulet Jehovasta tuntuneen, kun hän katsoi taivaasta ja näki rakkaan profeettansa makaamassa pensaan juurella erämaassa ja pyytävän saavansa kuolla? Sitä ei tarvitse arvailla. Elian nukahdettua Jehova lähetti hänen luokseen enkelin. Tämä herätti hänet lempeästi koskettamalla häntä ja sanoi: ”Nouse, syö.” Elia teki työtä käskettyä, sillä enkeli oli kattanut hänen viereensä yksinkertaisen aterian: tuoretta, lämmintä leipää sekä vettä. Mahtoiko Elia muistaa kiittää enkeliä? Kertomuksessa sanotaan vain, että profeetta söi ja joi ja nukahti sitten uudelleen. Oliko hän niin toivoton, ettei jaksanut edes puhua? Joka tapauksessa enkeli herätti hänet uudelleen, ehkä aamun sarastaessa, ja kehotti häntä jälleen: ”Nouse, syö.” Sitten hän lisäsi huomionarvoiset sanat: ”Sillä matka on sinulle liikaa.” (1. Kuninkaiden kirja 19:5–7.)

Jumalan antaman ymmärryksen ansiosta enkeli tiesi, minne Elia oli menossa. Hän myös tiesi, että matka oli Elialle liian pitkä tehtäväksi hänen omassa voimassaan. Kuinka lohdullista onkaan palvella Jumalaa, joka tietää tavoitteemme ja rajoituksemme paremmin kuin me itse! (Psalmit 103:13, 14.) Miten ateria auttoi Eliaa?

Raamatussa kerrotaan: ”Hän nousi ja söi ja joi, ja hän kulki sen ravinnon voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä tosi Jumalan vuorelle, Horebille, asti.” (1. Kuninkaiden kirja 19:8.) Aivan kuten Mooses noin kuusisataa vuotta aikaisemmin ja Jeesus lähes tuhat vuotta myöhemmin Elia paastosi 40 päivää ja 40 yötä (2. Mooseksen kirja 34:28; Luukas 4:1, 2). Tuo yksi ateria ei ratkaissut kaikkia hänen ongelmiaan, mutta se vahvisti häntä ihmeen välityksellä. Korkeasta iästään huolimatta hän kykeni nyt taivaltamaan tiettömässä erämaassa päivästä ja viikosta toiseen lähes puolitoista kuukautta!

Jehova voimistaa palvelijoitaan myös nykyaikana, joskaan ei ihmeellisiä voimia antavien kirjaimellisten aterioiden välityksellä, vaan vielä paljon tärkeämmällä tavalla. Hän antaa hengellistä ravintoa. (Matteus 4:4.) Jumalan tuntemuksen hankkiminen hänen Sanastaan ja siihen tarkoin perustuvista julkaisuista vahvistaa  meitä hengellisesti. Hengellinen ravinto ei välttämättä poista kaikkia ongelmiamme, mutta se voi auttaa meitä kestämään sellaista, mitä emme muuten kestäisi. Lisäksi se johtaa ”ikuiseen elämään” (Johannes 17:3).

Elia käveli yli 300 kilometriä, kunnes hän lopulta saapui Horebinvuorelle, missä Jehova Jumala oli paljon aikaisemmin näyttäytynyt Moosekselle enkelin välityksellä palavassa orjantappurapensaassa ja sittemmin solminut lakiliiton Israelin kanssa. Elia vetäytyi lepäämään luolaan.

Jehova lohduttaa ja vahvistaa profeettaansa

Horebilla Jehovan ”sana” tuli profeetalle, ilmeisesti henkisanansaattajan välityksellä. Hänelle esitettiin yksinkertainen kysymys: ”Mitä tekemistä sinulla täällä on, Elia?” Se lausuttiin epäilemättä lempeästi, sillä Elia ymmärsi sen kehotukseksi kertoa avoimesti tunteistaan. Ja hän kertoi! Hän sanoi: ”Olen ollut todella mustasukkainen Jehovan, armeijoiden Jumalan, puolesta, sillä Israelin pojat ovat hylänneet liittosi, alttarisi he ovat repineet maahan ja profeettasi he ovat tappaneet miekalla, niin että vain minä olen jäljellä, ja he alkavat tavoitella sieluani ottaakseen sen pois.” (1. Kuninkaiden kirja 19:9, 10.) Nämä sanat paljastavat ainakin kolme syytä hänen masennukseensa.

Ensiksikin Eliasta tuntui, että hän oli työskennellyt aivan turhaan. Hän oli vuosikausia ollut ”todella mustasukkainen” Jehovan palveluksessa siten, että hän oli pannut Jumalan pyhän nimen ja palvonnan kaiken muun edelle, mutta silti tilanne Israelissa näytti vain pahenevan. Kansa oli edelleen uskoton ja kapinallinen, ja väärä palvonta rehotti. Toiseksi Elia tunsi olevansa yksin. ”Vain minä olen jäljellä”, hän sanoi, aivan kuin hän olisi ollut koko kansakunnan viimeinen Jehovan palvoja. Kolmanneksi hän pelkäsi. Monia profeettoja oli jo surmattu, ja hän oli varma, että hän itse oli seuraavana vuorossa. Elian ei ehkä ollut helppo kertoa tällaisista tunteista, mutta hän ei antanut ylpeyden tai häpeän tunteiden estää puhumasta niistä. Avaamalla Jumalalle sydämensä rukouksessa hän antoi hyvän esimerkin kaikille uskollisille ihmisille (Psalmit 62:8).

Miten Jehova suhtautui Elian pelkoihin ja huoliin? Enkeli kehotti Eliaa asettumaan luolan suulle, ja tämä totteli tietämättä, mitä odottaa. Yhtäkkiä nousi navakka tuuli. Sen on täytynyt ulvoa korviahuumaavasti, sillä sen voima halkoi vuoria ja kallioita. Ehkä Elia yritti suojella tuulelta silmiään ja tarrautui paksuun, karkeaan karvavaatteeseensa, kun se kieppui myrskyssä hänen ympärillään. Seuraavassa hetkessä hänellä oli täysi työ pysyä pystyssä, sillä maaperä alkoi vavahdella ja elää  hänen allaan: vuorta vavisutti maanjäristys! Tuskin hän ehti toipua siitä, kun hänen edessään roihusi valtava tuli, ja hänen oli pakko peräytyä luolan suojiin sen polttavalta hehkulta. (1. Kuninkaiden kirja 19:11, 12.)

Kussakin tapauksessa kertomus muistuttaa, että Jehova ei ollut noissa vaikuttavissa luonnonvoimien näytteissä. Elia tiesi, että Jehova ei ole mikään mytologinen luonnonjumala, jollainen oli esimerkiksi Baal, jota hänen harhaanjohdetut palvojansa pitivät ”pilvien ratsastajana” eli sateiden tuojana. Jehova on kaiken luonnossa ilmenevän syvää kunnioitusta herättävän voiman Lähde, mutta hän on myös jotain paljon suurempaa kuin mikään, mitä hän on tehnyt. Hän ei mahdu edes fyysisiin taivaisiin! (1. Kuninkaiden kirja 8:27.) Miten tämä kaikki auttoi Eliaa? Kun hänen rinnallaan oli sellainen Jumala kuin Jehova, jolla on käytettävissään kaikki tuo ylivertainen voima, hänen ei tarvinnut pelätä Ahabia eikä Isebeliä! (Psalmit 118:6.)

Tulen jälkeen seudulle laskeutui hiljaisuus ja Elia kuuli ”rauhallisen, matalan äänen”. Se kannusti Eliaa jälleen puhumaan, ja hän vuodatti kaikki huolensa toistamiseen. * Kenties se osaltaan huojensi hänen mieltään. Mutta epäilemättä hän sai vielä enemmän lohdutusta siitä, mitä tuo ”rauhallinen, matala ääni” sanoi seuraavaksi. Jehova vakuutti, ettei Elia suinkaan ollut arvoton. Jumala kertoi, miten hän pitkällä aikavälillä toimisi Israelissa harjoitettua Baalin palvontaa vastaan. Elian työ ei ollut selvästikään ollut turhaa, sillä Jumalan tarkoitus eteni vääjäämättä. Lisäksi Elia liittyi tuohon tarkoitukseen edelleen, sillä Jehova lähetti hänet takaisin työhön evästäen hänet tarkoilla ohjeilla. (1. Kuninkaiden kirja 19:12–17.)

Entä miten Jehova helpotti Elian yksinäisyyden tunteita? Ensinnäkin hän käski tämän voidella Elisan profeetaksi, joka aikanaan jatkaisi Elian työtä. Tämä nuorempi mies toimisi Elian toverina ja auttajana joitakin vuosia. Se oli käytännöllistä lohdutusta! Toiseksi Jehova paljasti jotain hyvin rohkaisevaa: ”Olen jättänyt Israeliin jäljelle seitsemäntuhatta, kaikki polvet, jotka eivät ole notkistuneet Baalille, ja jokaisen suun, joka ei ole häntä suudellut.” (1. Kuninkaiden kirja 19:18.) Elia ei todellakaan ollut yksin. Miten hyvältä hänen sydämessään onkaan tuntunut, kun hän sai tietää noista tuhansista uskollisista, jotka eivät suostuneet palvomaan Baalia! He tarvitsivat Eliaa näyttämään edelleen esimerkkiä järkkymättömästä uskollisuudesta Jehovalle noina synkkinä aikoina. Eliaa epäilemättä koskettivat syvästi nuo sanat, jotka hänen Jumalansa Jehova lausui sanansaattajansa välityksellä ”rauhallisella, matalalla äänellä”.

Valtavat luonnonvoimat voivat tehdä meihinkin suuren vaikutuksen ja syystäkin. Luomakunta heijastaa monella tavalla Jehovan voimaa (Roomalaisille 1:20). Yhä edelleen hän haluaa sydämestään käyttää rajatonta voimaansa uskollisten palvelijoidensa hyväksi (2. Aikakirja 16:9). Hän puhuu meille kuitenkin yksityiskohtaisemmin Sanansa Raamatun sivuilla (Jesaja 30:21). Raamattu on tavallaan kuin tuo ”rauhallinen, matala ääni”, jonka välityksellä Jehova opastaa, oikaisee ja kannustaa meitä nykyään sekä vakuuttaa meille rakkauttaan.

Ottiko Elia vastaan sen lohdutuksen, jota Jehova antoi hänelle Horebinvuorella? Siitä ei ole epäilystäkään. Pian tuo profeetta oli taas toiminnassa yhtä rohkeana ja uskollisena kuin ennenkin taistellen väärää palvontaa vastaan. Jos mekin suhtaudumme vakavasti Jumalan henkeytettyihin sanoihin, ”Raamatun kirjoitusten lohdutukseen”, pystymme jäljittelemään Elian uskoa (Roomalaisille 15:4).

[Alaviitteet]

[Kuva s. 19]

Jehova siunasi Eliaa voimallisesti niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.

[Kuva s. 20]

Ollessaan syvästi ahdistunut Elia vuodatti Jehovalle sydämensä.

[Kuva s. 21]

Jehova lohdutti ja rohkaisi Eliaa syvää kunnioitusta herättävän voimansa välityksellä.