Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Pitääkö Jumala jotain rotua muita parempana?

Pitääkö Jumala jotain rotua muita parempana?

Lukijat kysyvät

Pitääkö Jumala jotain rotua muita parempana?

▪ Jumala ei nosta mitään rotua toisten yläpuolelle. Raamatussa sanotaan selvästi: ”Jumala ei ole puolueellinen, vaan jokaisessa kansakunnassa se, joka pelkää häntä ja toteuttaa vanhurskautta, on hänelle otollinen.” (Apostolien teot 10:34, 35.)

Jumala katsoo tätä asiaa paljon laajemmasta näkökulmasta kuin epätäydelliset ihmiset. Monet uskovat, että jokin rotu – yleensä heidän omansa – on toisia parempi. Samalla tavalla ajatteli Charles Darwin, joka kirjoitti: ”Jolloinkin tulevaisuudessa – – sivistyneet ihmisrodut tekevät lähes varmasti lopun alkukantaisista roduista ja korvaavat ne.” Monet ovat joutuneet sellaisten toiseen rotuun kuuluvien uhriksi, jotka pitävät itseään heitä parempana.

Onko tällaisilla näkemyksillä mitään perusteita? Onko esimerkiksi tiede osoittanut, että jotkin rodut olisivat perimältään parempia kuin toiset? Perinnöllisyystieteilijä ja Oxfordin yliopiston professori Bryan Sykes sanoo päinvastoin: ”Jäykälle etniselle tai rodulliselle luokittelulle ei ole mitään geneettistä perustaa. Minulta kysytään aina, onko olemassa kreikkalaista DNA:ta tai italialaista geeniä, mutta eihän sellaista tietenkään ole. – – Olemme hyvin läheistä sukua toisillemme.”

Tällaiset havainnot ovat sopusoinnussa Raamatun opetuksen kanssa. Siinä sanotaan, että Jumala loi vain yhden miehen ja yhden naisen, joista kaikki muut ihmiset ovat polveutuneet (1. Mooseksen kirja 3:20; Apostolien teot 17:26). Jumalan silmissä rotuja on siis vain yksi: ihmisrotu.

Jehova ei pidä mitenkään merkityksellisenä ihmisen ihonväriä tai kasvonpiirteitä. Sen sijaan hän arvostaa sitä, mikä on paljon tärkeämpää: kuvaannollista sydäntä eli sisäistä ihmistä. Hän sanoo: ”Ihmiset arvioivat toisia ulkonäön perusteella, mutta minä arvioin heitä sen perusteella, millainen sydän heillä on.” (1. Samuelin kirja 16:7, Contemporary English Version.) Tämän muistaminen voi rohkaista meitä suuresti.

Rodustamme riippumatta monet meistä ovat tyytymättömiä joihinkin ulkoisiin piirteisiimme, mutta emme voi niille juuri mitään. Me voimme kuitenkin kehittää sitä, millä on eniten arvoa: sydämemme ajatuksia ja tunteita (Kolossalaisille 3:9–11). Jos olemme rehellisiä, saatamme havaita itsessämme taipumuksen tuntea olevamme ainakin hiukan parempia – tai kenties huonompia – kuin jonkin toisen rodun ihmiset. Koska kumpikaan näkemys ei ole Jumalan ajattelutavan mukainen, meidän tulisi ponnistella lujasti juuriaksemme tällaiset ajatukset sydämestämme. (Psalmit 139:23, 24.)

Kun pyrimme suhtautumaan itseemme ja toisiin samalla tavalla kuin Jehova, hän auttaa meitä varmasti. Hän muistuttaa Sanassaan: ”Jehovan silmät tarkkailevat kaikkea maata, jotta hän osoittaisi voimansa niiden puolesta, jotka ovat ehytsydämisiä häntä kohtaan.” (2. Aikakirja 16:9.) Tämä pitää paikkansa, kuulummepa mihin rotuun tahansa.