Iloitkaamme yhdessä!

NYKYÄÄN on yhä vaikeampaa olla iloinen ja onnellinen. Monista tuntuu miltei mahdottomalta keksiä jotain myönteistä sanottavaa toisille. Varsinkin suurten kaupunkien elämänmeno saa ihmiset vetäytymään kuoreensa ja eristäytymään muista.

”Yksinäisyys on hyvin yleistä”, sanoo psykobiologian professori Alberto Oliverio. Hänen mukaansa ”ei ole epäilystäkään siitä, että suurkaupunkialueilla on helppo eristäytyä. Emme siksi monestikaan piittaa siitä, miten työtoverin, naapurin tai lähikaupan myyjän elämä sujuu.” Tällainen eristäytyminen synnyttää usein masennusta.

Kristittyjen keskuudessa vallitsee kuitenkin aivan erilainen ilmapiiri. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Iloitkaa aina.” (1. Tess. 5:16.) Meillä on monia syitä tuntea mielihyvää ja iloita yhdessä. Palvomme Jehovaa, Korkeinta Jumalaa, ja ymmärrämme Raamatussa olevan totuuden sanoman. Meillä on toivo pelastuksesta ja ikuisesta elämästä, ja voimme  auttaa toisia saamaan samat siunaukset. (Ps. 106:4, 5; Jer. 15:16; Room. 12:12.)

Tosi kristityille on luonteenomaista iloita ja jakaa ilonsa toisten kanssa. Ei siis ole yllättävää, että Paavali kirjoitti filippiläisille: ”Olen iloinen, ja iloitsen kaikkien teidän kanssanne. Olkaa tekin samalla tavoin iloisia, ja iloitkaa minun kanssani.” (Fil. 2:17, 18.) Tässä lyhyessä katkelmassa Paavali puhuu iloisuudesta ja toisten kanssa iloitsemisesta useita kertoja.

Kristittyjen täytyy luonnollisestikin varoa taipumusta eristäytyä toisista. Kukaan, joka erottautuu muista, ei voi iloita uskonveljiensä kanssa. Miten siis voimme noudattaa Paavalin ohjetta ja ”iloita jatkuvasti Herrassa” veljiemme kanssa? (Fil. 3:1.)

Iloitse toisten uskovien kanssa

Kirjoittaessaan Filippiläiskirjeen Paavali oli luultavasti Roomassa vangittuna saarnaamistoimintansa vuoksi (Fil. 1:7; 4:22). Vankeus ei kuitenkaan tukahduttanut hänen palvelusintoaan. Päinvastoin hän iloitsi, kun hän saattoi palvella Jehovaa mahdollisimman täysin määrin ja kun häntä ”vuodatettiin niin kuin juomauhria” (Fil. 2:17). Paavalin asenne osoittaa, että ilo ei riipu olosuhteista. Hän sanoi vankeudestaan huolimatta: ”Olen vastedeskin iloitseva.” (Fil. 1:18.)

Paavali oli perustanut Filippin seurakunnan ja tunsi erityistä kiintymystä sikäläisiä veljiään kohtaan. Hän tiesi, että jakamalla Jehovan palvelemisesta saamansa ilon hän saattoi rohkaista heitäkin. Siksi hän kirjoitti: ”Haluan teidän tietävän, veljet, että asiani ovat koituneet pikemminkin hyvän uutisen edistymiseksi kuin joksikin muuksi, niin että kahleeni ovat tulleet julkisesti tunnetuiksi Kristuksen yhteydessä koko pretoriaanikaartin ja kaikkien muiden keskuudessa.” (Fil. 1:12, 13.) Paavalille tämän rohkaisevan kokemuksen kertominen oli yksi tapa iloita veljiensä kanssa. Epäilemättä filippiläiset vuorostaan iloitsivat Paavalin kanssa. Se edellytti kuitenkin sitä, että he eivät antaneet Paavalin vankeuden masentaa itseään. Heidän piti ennemminkin jäljitellä hänen esimerkkiään. (Fil. 1:14; 3:17.) Filippiläiset saattoivat myös edelleen mainita Paavalin rukouksissaan ja antaa hänelle mahdollisuuksiensa mukaan apua ja tukea (Fil. 1:19; 4:14–16).

Osoitammeko samaa iloista henkeä kuin Paavali? Pyrimmekö näkemään olosuhteidemme ja kristillisen sananpalveluksemme  myönteiset puolet? Ollessamme veljiemme parissa meidän on hyvä iloita todistustyöstä. Meidän ei tarvitse odottaa, kunnes saamme poikkeuksellisen hienoja kokemuksia. Ehkä onnistuimme herättämään kiinnostusta Valtakunnan sanomaa kohtaan erityisen vetoavan johdannon tai todistelun avulla. Kenties meillä oli puhuteltavan kanssa hyvä keskustelu jostakin raamatunjakeesta. Tai mahdollisesti meidät on vain tunnistettu Jehovan todistajiksi, ja tämä itsessään on koitunut hyväksi todistukseksi. Kertomalla tällaisista kokemuksista voimme iloita yhdessä.

Monet Jehovan palvelijat ovat tehneet ja tekevät edelleen uhrauksia saarnaamistyön hyväksi. Tienraivaajat, matkavalvojat, beteliläiset, lähetystyöntekijät ja kansainvälisen palvelijaryhmän jäsenet suorittavat kokoaikaista palvelusta ja saavat siitä iloa. Iloitsemmeko heidän kanssaan? Osoittakaamme, että arvostamme heidän työtään ja toimimme mielellämme heidän ”työtovereinaan Jumalan valtakunnan hyväksi” (Kol. 4:11). Ollessamme yhdessä seurakunnan kokouksissa ja kristillisissä konventeissa voimme lämpimästi kannustaa heitä. Meidän on myös mahdollista jäljitellä heidän intoaan. Ja voimme luoda tilaisuuksia kuunnella heidän kokemuksiaan ja rakentavia ajatuksiaan, kun osoitamme heille vieraanvaraisuutta vaikkapa kutsumalla heidät syömään kanssamme (Fil. 4:10).

Iloitse niiden kanssa jotka kohtaavat koettelemuksia

Vainon ja koettelemusten kestäminen vahvisti Paavalin päätöstä pysyä uskollisena Jehovalle (Kol. 1:24; Jaak. 1:2, 3). Paavali tiesi, että Filippin veljet todennäköisesti kohtaisivat samanlaisia koettelemuksia kuin hän, ja iloitsi siitä, että hänen hellittämättömyytensä olisi heille rohkaisuksi. Niinpä hän kirjoitti: ”Teille annettiin Kristuksen puolesta etu sekä uskoa häneen että myös kärsiä hänen puolestaan. Sillä teillä on sama kamppailu, jonka näitte minun tapauksessani ja josta nyt minun tapauksessani kuulette.” (Fil. 1:29, 30.)

Nykyäänkin kristityt kohtaavat todistustyönsä vuoksi vastustusta. Joskus tämä vastustus on väkivaltaista, mutta usein se on salakavalampaa. Luopiot saattavat esittää valheellisia syytöksiä, perheenjäsenet voivat osoittaa vihamielisyyttä, ja työ- tai koulutoverit saattavat pilkata meitä. Jeesus varoitti, ettemme saisi antaa näiden koettelemusten yllättää tai masentaa. Ne ovat pikemminkin ilonaiheita. Hän sanoi: ”Onnellisia olette te, kun ihmiset minun tähteni häpäisevät teitä ja vainoavat teitä ja puhuvat teistä valehdellen kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja hypelkää ilosta, koska teidän palkkanne on suuri taivaissa.” (Matt. 5:11, 12.)

Meidän ei tulisi pelästyä, kun kuulemme veljiemme kohtaavan joissakin maissa ankaraa vainoa. Päinvastoin meidän pitäisi iloita heidän kestävyydestään. Voimme rukoilla heidän puolestaan ja pyytää, että Jehova auttaisi heitä säilyttämään uskonsa ja lujuutensa (Fil. 1:3, 4). Vaikkemme ehkä pysty tekemään paljoakaan noiden rakkaiden veljien hyväksi, voimme auttaa niitä oman seurakuntamme jäseniä, joilla on koettelemuksia. Meidän on mahdollista osoittaa kiinnostusta heitä kohtaan ja tukea heitä. Voimme luoda tilaisuuksia iloita heidän kanssaan kutsumalla heidät aika ajoin mukaan perheemme palvontailtaan, tekemällä heidän kanssaan saarnaamistyötä ja viettämällä yhdessä vapaa-aikaa.

Meillä on monia syitä iloita yhdessä. Vastustakaamme tälle maailmalle ominaista taipumusta eristäytyä muista ja iloitkaamme edelleen veljiemme kanssa. Näin edistämme seurakunnan rakkautta ja ykseyttä ja saamme täysin määrin nauttia kristillisestä veljeydestä. (Fil. 2:1, 2.) Noudattakaamme siis Paavalin kehotusta: ”Iloitkaa aina Herrassa. Sanon vielä kerran: iloitkaa!” (Fil. 4:4.)

[Kuvan lähdemerkintä s. 6]

Maapallo: Replogle Globes