Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kuninkaallinen papisto hyödyttää koko ihmiskuntaa

Kuninkaallinen papisto hyödyttää koko ihmiskuntaa

”Te olette ’valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä kansakunta, erikoisomaisuudeksi otettu kansa’.” (1. PIET. 2:9)

1. Miksi ”Herran illallista” kutsutaan myös muistojuhlaksi, ja mikä on tämän juhlan tarkoitus?

NISANKUUN 14. päivän iltana vuonna 33 Jeesus Kristus ja hänen 12 apostoliaan viettivät juutalaista pesahia viimeisen kerran. Lähetettyään pois petollisen Juudas Iskariotin Jeesus pani alulle uuden juhlan, jota alettiin myöhemmin kutsua ”Herran illalliseksi” (1. Kor. 11:20). Jeesus sanoi kahdesti: ”Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni.” Tämä tilaisuus tunnetaan myös muistojuhlana, koska siinä muistellaan Kristusta ja erityisesti sitä, että hän kuoli puolestamme. (1. Kor. 11:24, 25.) Kaikkialla maailmassa Jehovan todistajat tottelevat Jeesuksen käskyä viettämällä hänen kuolemansa muistojuhlaa vuosittain. Vuonna 2012 juutalaisen kalenterin mukainen nisankuun 14. päivä alkaa auringonlaskusta torstaina 5. huhtikuuta.

2. Mitä Jeesus sanoi käyttämistään vertauskuvista?

2 Opetuslapsi Luukas tiivistää kahteen jakeeseen, mitä Jeesus tuossa tilaisuudessa sanoi ja teki: ”Hän otti leivän, esitti kiitoksen, taittoi sen ja antoi heille ja sanoi: ’Tämä tarkoittaa minun ruumistani, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni.’ Hän otti myös maljan samalla tavoin, kun he olivat nauttineet illallisen, ja sanoi: ’Tämä malja tarkoittaa uutta liittoa minun vereni perusteella, joka vuodatetaan teidän puolestanne.’ ” (Luuk. 22:19, 20.) Miten apostolit ymmärsivät nämä sanat?

3. Miten apostolit ymmärsivät sen, mitä Jeesus sanoi vertauskuvien merkityksestä?

3 Juutalaisina apostolit olivat hyvin selvillä eläinuhreista, joita papit esittivät Jumalalle Jerusalemin temppelissä. Niitä uhrattiin Jehovan suosion saamiseksi, ja monet niistä oli tarkoitettu vertauskuvallisesti peittämään syntejä. (3. Moos. 1:4; 22:17–29.) Kun siis Jeesus sanoi, että hänen ruumiinsa annettaisiin ja verensä vuodatettaisiin heidän puolestaan, apostolit ymmärsivät hänen aikovan antaa oman täydellisen elämänsä uhriksi. Hänen uhrinsa olisi paljon eläinuhreja arvokkaampi.

4. Mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan: ”Tämä malja tarkoittaa uutta liittoa minun vereni perusteella”?

4 Entä Jeesuksen sanat ”tämä malja tarkoittaa uutta liittoa minun vereni perusteella”? Apostolit tunsivat uutta liittoa koskevan ennustuksen, joka on merkitty muistiin Jeremian 31:31–33:een. (Lue.) Jeesuksen sanat osoittivat, että hän saattoi nyt voimaan tuon uuden liiton. Se korvaisi lakiliiton, jonka Jehova oli tehnyt Israelin kanssa Mooseksen välityksellä. Olivatko nämä kaksi liittoa jotenkin yhteydessä toisiinsa?

5. Mitä odotteita lakiliitto avasi Israelille?

5 Nämä liitot tosiaan olivat tarkoitukseltaan läheisessä yhteydessä toisiinsa. Pannessaan alulle lakiliiton Jehova sanoi Israelin kansalle: ”Jos nyt tarkoin tottelette ääntäni ja pidätte liittoni, niin te totisesti tulette kaikista muista kansoista minun erikoisomaisuudekseni, sillä koko maa kuuluu minulle. Ja teistä tulee minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansakunta.” (2. Moos. 19:5, 6.) Mitä nämä sanat merkitsivät israelilaisille?

LUPAUS KUNINKAALLISESTA PAPISTOSTA

6. Minkä lupauksen täyttymisessä lakiliitto oli uusi kehitysvaihe?

6 Israelilaiset ymmärsivät, mitä ”liitolla” tarkoitettiin, sillä Jehova oli tehnyt tällaisia juhlallisia sopimuksia heidän esi-isiensä Nooan ja Abrahamin kanssa (1. Moos. 6:18; 9:8–17; 15:18; 17:1–9). Solmiessaan liiton Abrahamin kanssa Jehova oli luvannut hänelle: ”Sinun siemenesi välityksellä kaikki maan kansakunnat siunaavat itsensä.” (1. Moos. 22:18.) Lakiliitto oli uusi kehitysvaihe tämän lupauksen täyttymisessä. Sen perusteella Israel voisi tulla kaikkien muiden kansojen joukosta Jehovan ”erikoisomaisuudeksi”. Mitä tarkoitusta varten? Jotta israelilaisista tulisi Jehovalle ”pappisvaltakunta”.

7. Mitä tarkoitettiin ”pappisvaltakunnalla”?

7 Israelilaisilla oli tiedossaan niin kuninkaita kuin pappejakin, mutta menneisyydessä ainoastaan Melkisedek oli Jehovan hyväksynnällä hoitanut näitä molempia tehtäviä samanaikaisesti (1. Moos. 14:18). Jehova tarjosi lakiliiton välityksellä kansalle mahdollisuutta tuottaa ”pappisvaltakunta”. Myöhemmissä henkeytetyissä kirjoituksissa tämän osoitettiin tarkoittavan sitä, että heidän keskuudestaan koottaisiin kuninkaallinen papisto, jonka jäsenet toimisivat sekä kuninkaina että pappeina (1. Piet. 2:9).

8. Millaisia palveluksia Jumalan nimittämät papit suorittavat?

8 Kuningas tietenkin hallitsee, mutta mitä pappi tekee? Heprealaiskirjeen 5:1:ssä selitetään: ”Jokainen ihmisten keskuudesta otettu ylimmäinen pappi asetetaan ihmisten puolesta huolehtimaan Jumalaa koskevista asioista, jotta hän uhraisi lahjoja ja teurasuhreja syntien edestä.” Jehovan nimittämä pappi edustaa siis hänen edessään syntisiä ihmisiä uhraamalla hänelle uhreja ja puhumalla hänelle heidän puolestaan. Toisaalta pappi myös edustaa ihmisten edessä Jehovaa ja opettaa heille hänen lakiaan. (3. Moos. 10:8–11; Mal. 2:7.) Näin toimimalla hän auttaa ihmisiä tulemaan sovitetuiksi Jumalan kanssa.

9. a) Millä ehdolla Israelille annettu lupaus ”pappisvaltakunnasta” toteutuisi? b) Miksi Jehova asetti Israelin kansan keskuuteen papiston? c) Minkä vuoksi Israel ei lakiliiton alaisuudessa pystynyt tuottamaan ”pappisvaltakuntaa”?

9 Lakiliitto tarjosi siis Israelille mahdollisuutta tuottaa kuninkaallinen papisto, joka hyödyttäisi ”kaikkia muita kansoja”. Tämän suurenmoisen odotteen toteutumiselle oli kuitenkin eräs ehto. Jumala sanoi: ”Jos nyt tarkoin tottelette ääntäni ja pidätte liittoni.” Pystyisivätkö israelilaiset ”tarkoin tottelemaan” Jehovan ääntä? Jossain määrin, mutta eivät täydellisesti. (Room. 3:19, 20.) Siksi Jehova asetti Israelin kansaa palvelemaan papiston, jonka jäsenet eivät toimineet kuninkaina. He esittivät eläinuhreja syntien edestä, joita israelilaiset väistämättä tekivät. (3. Moos. 4:1–6:7.) Niihin sisältyivät myös pappien omat synnit (Hepr. 5:1–3; 8:3). Vaikka tällaiset uhrit olivat Jehovalle otollisia, ne eivät voineet täysin sovittaa uhraajien syntejä. Lakiliiton alaisuudessa toimiva papisto ei pystynyt täydellisesti sovittamaan edes vilpittömiä israelilaisia Jumalan kanssa. Apostoli Paavali sanoikin: ”Sonnien ja vuohien veren on mahdotonta ottaa pois syntejä.” (Hepr. 10:1–4.) Koska israelilaiset rikkoivat Mooseksen lakia, heistä tuli todellisuudessa kirouksen alaisia (Gal. 3:10). Tuossa tilassa he eivät voisi palvella kaikkia muita kansoja kuninkaallisena papistona.

10. Mikä oli lakiliiton tarkoitus?

10 Tekikö tämä kokonaan tyhjäksi Jehovan lupauksen ”pappisvaltakunnasta”? Ei missään tapauksessa. Ne jotka vilpittömästi yrittäisivät totella häntä, saisivat tuottaa ”pappisvaltakunnan”, mutta eivät Mooseksen lain alaisuudessa. Miksi sanomme näin? (Lue Galatalaiskirjeen 3:19–25.) Mooseksen laki suojeli uskollisia israelilaisia väärältä palvonnalta. Se teki heidät tietoisiksi rikkomuksistaan sekä siitä, että he tarvitsivat suurempaa uhria kuin heidän ylimmäinen pappinsa pystyi antamaan. Se oli kasvattaja, joka valmisti heitä ottamaan vastaan Kristuksen eli Messiaan, ’Voidellun’. Mutta kun Messias saapuisi, hän saattaisi voimaan Jeremian ennustaman uuden liiton. Ne jotka ottaisivat Kristuksen vastaan, kutsuttaisiin uuteen liittoon, ja heistä todella tulisi ”pappisvaltakunta”. Katsotaanpa, miten tämä toteutui.

UUSI LIITTO TUOTTAA KUNINKAALLISEN PAPISTON

11. Miten Jeesuksesta tuli kuninkaallisen papiston perusta?

11 Vuonna 29 Jeesus Nasaretilaisesta tuli Messias. Ollessaan noin 30-vuotias Jeesus tarjoutui täyttämään häntä koskevan Jehovan tahdon ja kävi sen vertauskuvaksi vesikasteella. Jehova tunnusti hänet ”rakkaaksi Pojakseen” ja voiteli hänet – ei öljyllä vaan pyhällä hengellä. (Matt. 3:13–17; Apt. 10:38.) Tämä voitelu valtuutti hänet toimimaan Ylimmäisenä Pappina ja myöhemmin myös Kuninkaana kaikkien häneen uskovien hyödyksi (Hepr. 1:8, 9; 5:5, 6). Hän olisi todellisen kuninkaallisen papiston perusta.

12. Mitä Jeesuksen uhri mahdollisti?

12 Mitä sellaista Jeesus voisi Ylimmäisenä Pappina uhrata, mikä kokonaan peittäisi uskovien perisynnin? Pannessaan alulle kuolemansa muistojuhlan hän osoitti, että tämä uhri oli hänen oma täydellinen ihmiselämänsä. (Lue Heprealaiskirjeen 9:11, 12.) Siitä lähtien kun Jeesus vuonna 29 kastettiin, hän alistui Ylimmäisenä Pappina koetuksiin ja valmennukseen aina kuolemaansa saakka (Hepr. 4:15; 5:7–10). Ylösnousemuksensa jälkeen hän nousi taivaaseen, missä hän esitti uhrinsa arvon itse Jehovalle (Hepr. 9:24). Sen jälkeen Jeesus saattoi puhua Jumalalle niiden puolesta, jotka uskovat hänen uhriinsa, ja auttaa heitä palvelemaan Jumalaa ikuinen elämä silmämääränään (Hepr. 7:25). Lisäksi hänen uhrinsa vahvisti uuden liiton (Hepr. 8:6; 9:15).

13. Mitä odotteita uuteen liittoon kutsutuilla oli?

13 Myös uuteen liittoon kutsutut oli määrä voidella pyhällä hengellä (2. Kor. 1:21). Heihin kuului uskollisia juutalaisia ja myöhemmin myös pakanoita (Ef. 3:5, 6). Mitä odotteita uuteen liittoon kuuluvilla oli? He saisivat synneilleen todellisen anteeksiannon. Jehova oli luvannut: ”Minä tulen antamaan anteeksi heidän erheensä enkä heidän syntiään tule enää muistamaan.” (Jer. 31:34.) Kun heidän syntinsä olisi laillisesti poistettu, heidän olisi mahdollista muodostaa ”pappisvaltakunta”. Pietari kirjoitti voidelluille kristityille: ”Te olette ’valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä kansakunta, erikoisomaisuudeksi otettu kansa julistaaksenne laajalti sen oivallisuuksia’, joka kutsui teidät pimeydestä ihmeelliseen valoonsa.” (1. Piet. 2:9.) Tässä Pietari lainaa sanoja, jotka Jehova esitti Israelille saattaessaan voimaan Mooseksen lain, ja hän soveltaa ne uudessa liitossa oleviin kristittyihin (2. Moos. 19:5, 6).

KUNINKAALLINEN PAPISTO HYÖDYTTÄÄ KOKO IHMISKUNTAA

14. Missä kuninkaallinen papisto palvelisi?

14 Missä ne, jotka ovat uudessa liitossa, palvelisivat? Maan päällä, missä he ryhmänä toimisivat papistona, joka edustaa ihmisten edessä Jehovaa ”julistamalla laajalti” hänen oivallisuuksiaan ja antamalla hengellistä ruokaa (Matt. 24:45; 1. Piet. 2:4, 5). Kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen he palvelisivat Kristuksen kanssa taivaassa, missä he voivat huolehtia kaikista kuninkaan ja papin tehtävistä (Luuk. 22:29; 1. Piet. 1:3–5; Ilm. 1:6). Tämän vakuudeksi apostoli Johannes näki näyssä monia Jehovan valtaistuimen läheisyydessä taivaassa olevia henkiolentoja. ”Karitsalle” osoitetussa ”uudessa laulussa” he laulavat: ”Sinä ostit verelläsi ihmisiä Jumalalle jokaisesta heimosta ja kielestä ja kansasta ja kansakunnasta, ja sinä teit heidät valtakunnaksi ja papeiksi meidän Jumalallemme, ja heidän on määrä hallita kuninkaina maata.” (Ilm. 5:8–10.) Eräässä myöhemmässä näyssä Johannes sanoo näistä hallitsijoista: ”He tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja tulevat hallitsemaan kuninkaina hänen kanssaan ne tuhat vuotta.” (Ilm. 20:6.) Yhdessä Kristuksen kanssa he muodostavat kuninkaallisen papiston, joka hyödyttää koko ihmiskuntaa.

15, 16. Millä tavoin kuninkaallinen papisto hyödyttää ihmiskuntaa?

15 Millä tavoin kuninkaallisen papiston 144 000 jäsentä hyödyttävät maan päällä olevia? Ilmestyksen luvussa 21 heitä kuvaillaan taivaalliseksi kaupungiksi, Uudeksi Jerusalemiksi, ja heitä sanotaan ”Karitsan vaimoksi” (Ilm. 21:9). Jakeissa 2–4 todetaan: ”Minä näin myös pyhän kaupungin, Uuden Jerusalemin, tulevan alas taivaasta Jumalan luota, valmistettuna niin kuin miehelleen kaunistettu morsian. Sen jälkeen minä kuulin suuren äänen sanovan valtaistuimelta: ’Katso! Jumalan teltta on ihmisten luona, ja hän asuu heidän kanssaan, ja he ovat hänen kansojaan. Ja Jumala itse on heidän kanssaan. Ja hän pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole. Entiset ovat kadonneet.’ ” Miten suurenmoisia siunauksia! Kun kuolemaa ei enää ole, myös kyynelten, surun, valitushuutojen ja kivun pääasialliset syyt ovat poissa. Uskolliset ihmiset kohotetaan siis täydellisyyteen ja saatetaan täysin sovitetuiksi Jumalan kanssa.

16 Ilmestyksen 22:1, 2:ssa kerrotaan lisää siunauksista, jotka tämä kuninkaallinen papisto tuo: ”Hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta sen [Uuden Jerusalemin] valtakadun keskustaa pitkin. Ja virran toisella puolen ja toisella puolen oli elämän puita, jotka tuottivat kaksitoista hedelmäsatoa antamalla hedelmänsä joka kuukausi. Ja puiden lehdet olivat kansakuntien parannukseksi.” Näiden vertauskuvallisten antien välityksellä ”kansakunnat” eli ihmiskunnan suvut parannetaan kokonaan Aadamilta peritystä synnistä. Silloin tosiaankin ”entiset ovat kadonneet”.

KUNINKAALLINEN PAPISTO SAATTAA TYÖNSÄ PÄÄTÖKSEEN

17. Mitä kuninkaallinen papisto saa lopulta aikaan?

17 Kun kuninkaallinen papisto on suorittanut hyödyllistä palvelusta tuhat vuotta, se on kohottanut maan päällä olevat alamaisensa inhimilliseen täydellisyyteen. Sitten Ylimmäisenä Pappina ja Kuninkaana toimiva Kristus esittää täysin ennallistetun ihmisperheen Jehovalle. (Lue 1. Korinttilaiskirjeen 15:22–26.) Kuninkaallinen papisto on silloin saattanut työnsä päätökseen.

18. Miten Jehova käyttää kuninkaallisen papiston jäseniä sen jälkeen, kun he ovat saaneet työnsä päätökseen?

18 Miten Jehova sen jälkeen käyttää näitä kuninkaallisen papiston jäseniä? Ilmestyksen 22:5:n mukaan ”he hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti”. Keitä he hallitsevat? Raamattu ei kerro sitä. Mutta heidän kuolemattomuutensa ja turmeltumattomuutensa samoin kuin kokemus, joka heille on karttunut epätäydellisen ihmiskunnan auttamisesta, mahdollistavat sen, että heillä tulee olemaan loistoisa osa Jehovan tarkoituksissa kautta ikuisuuden.

19. Mitä palautetaan niiden mieleen, jotka ovat läsnä Jeesuksen kuoleman muistojuhlassa?

19 Mietiskelemme näitä Raamatun opetuksia, kun kokoonnumme viettämään Jeesuksen kuoleman muistojuhlaa torstaina 5. huhtikuuta 2012. Pieni maan päällä olevien voideltujen kristittyjen jäännös ottaa osaa vertauskuviin – happamattomaan leipään ja punaviiniin – osoitukseksi siitä, että he ovat mukana uudessa liitossa. Nämä Kristuksen uhrin vertauskuvat muistuttavat heitä heidän kunniakkaasta ja vastuullisesta osastaan Jumalan ikuisessa tarkoituksessa. Epäilemättä me kaikki tuohon tilaisuuteen saapuvat arvostamme syvästi kuninkaallista papistoa, jonka Jehova Jumala on valinnut koko ihmiskunnan hyödyksi.

[Tutkistelukysymykset]

[Kuva s. 29]

Kuninkaallinen papisto hyödyttää ihmiskuntaa ikuisesti.