Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tiesitkö?

Tiesitkö?

Tiesitkö?

Mitä Jeesus tarkoitti kehottaessaan kulkemaan yhden kilometrin sijasta kaksi?

Jeesus kehotti kuuluisassa vuorisaarnassaan: ”Jos joku, jolla on valtaa, pakottaa sinua palvelukseen yhden kilometrin matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.” (Matteus 5:41.) Hänen kuulijansa epäilemättä tajusivat hänen viittaavan pakolliseen palvelukseen, jollaista viranomaiset saattoivat vaatia.

Israel oli ensimmäisellä vuosisadalla Rooman vallan alaisuudessa, eivätkä sen edustajat epäröineet ottaa pakolla ihmisiä ja eläimiä palvelukseen tai vaatia käyttöönsä sitä, mitä he katsoivat tarvitsevansa tehtäviensä hoidossa. Esimerkiksi roomalaiset sotilaat pakottivat kyreneläisen Simonin kantamaan Jeesuksen kidutuspaalun teloituspaikalle (Matteus 27:32). Tällaisia pakotteita pidettiin sortavina ja hyvin epämieluisina, ja juutalaiset vihasivat niitä katkerasti.

Emme tiedä, kuinka pitkä matka taakkaa piti kantaa, mutta on vaikea kuvitella, että palvelukseen määrätty olisi kävellyt yhtään pitemmälle kuin oli aivan pakko. Kun Jeesus kehotti kuulijoitaan kulkemaan vielä toisenkin kilometrin, hän tarkoitti, että heidän piti tehdä mukisematta se, mitä viranomaisilla oli oikeus vaatia (Markus 12:17).

Kuka oli evankeliumeissa mainittu Hannas?

Hannaan (Ananus) sanotaan olleen ylipappi Jeesuksen oikeudenkäynnin aikaan (Luukas 3:2; Johannes 18:13; Apostolien teot 4:6). Hän oli Israelin silloisen ylimmäisen papin Kaifaan appi ja oli itsekin toiminut tuossa virassa noin vuodesta 6 tai 7 noin vuoteen 15 asti, jolloin roomalainen prokuraattori Valerius Gratus oli poistanut hänet tuosta tehtävästä. Entisenä ylimmäisenä pappina Hannaalla oli kuitenkin edelleen paljon valtaa Israelissa. Samaa virkaa hoiti hänen vävynsä lisäksi myös viisi hänen pojistaan.

Israelin ollessa itsenäinen ylimmäinen pappi toimi tehtävässään kuolemaansa saakka (4. Mooseksen kirja 35:25). Rooman alaisuudessa nimitys kuitenkin riippui roomalaisten käskynhaltijoiden ja Rooman nimittämien kuninkaiden tahdosta, ja nämä saattoivat panna hänet viralta. Historioitsija Flavius Josefus kertoo, että Syyrian roomalainen käskynhaltija Quirinius poisti erään Joasarin ylimmäisen papin paikalta noin vuonna 6 tai 7 ja nimitti hänen tilalleen Hannaan. Ilmeisesti nuo pakanahallitsijat valitsivat uudet viranhaltijat kuitenkin aina pappien keskuudesta.

Hannaan huonekunta oli kuulu ahneudestaan ja valtavasta omaisuudestaan. Varallisuus oli nähtävästi peräisin uhreja varten tarvittavien kyyhkysten, lampaiden, öljyn ja viinin myynnistä, johon huonekunnalla oli yksinoikeus temppelialueella. Josefuksen mukaan Hannaan pojalla Ananuksella (Ananias) oli ”palvelijoina todellisia roistoja, jotka riistivät kansalta väkivalloin papeille kuuluvat kymmenykset eivätkä pidättyneet lyömästä niitä, jotka kieltäytyivät maksamasta”.