Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Vuosikokousraportti

Ainutlaatuista ykseyttä ja kiinnostavia suunnitelmia

Ainutlaatuista ykseyttä ja kiinnostavia suunnitelmia

PENNSYLVANIASSA rekisteröidyn Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran vuosikokoukset ovat aina jännittäviä ja odotettuja tilaisuuksia. Tämä piti totisesti paikkansa 127. vuosikokouksesta, joka pidettiin lauantaina 1. lokakuuta 2011. Eri puolilta maailmaa tulleet kutsuvieraat kokoontuivat Jehovan todistajien konventtisaliin Jersey Cityyn New Jerseyyn Yhdysvaltoihin.

Hallintoelimen jäsen Gerrit Lösch toivotti osanottajien iloisen joukon tervetulleeksi. Hän sanoi noin 85 maasta tulleille läsnäolijoille, että he saavat nauttia ainutlaatuisesta kansainvälisestä ykseydestä. Tällainen ykseys koituu hyväksi todistukseksi ja kirkastaa Jehovaa. Ykseyttä korostettiinkin tässä kokouksessa useaan otteeseen.

HYVIÄ UUTISIA MEKSIKOSTA

Ensimmäinen ohjelmanosa havainnollisti Jehovan kansan ykseyttä. Baltasar Perla haastatteli kolmea muuta Meksikon Betel-perheen jäsentä, jotka kertoivat, millainen vaikutus on ollut kuuden Keski-Amerikan haaratoimiston yhdistämisellä Meksikon haaratoimistoon. Meksikon Betel-perheestä on yhdistämisen ansiosta tullut monikulttuurisempi ja kansainvälisempi. Se että sinne on muuttanut paljon todistajia eri maista, on koitunut keskinäiseksi rohkaisuksi. Tuntuu kuin Jumala olisi valtavalla pyyhekumilla poistanut maiden rajoja.

Yksi yhdistämisen aiheuttama haaste oli se, miten auttaa julistajia tuntemaan olevansa lähellä Jehovan järjestöä, vaikka haaratoimisto ei enää sijaitsekaan heidän maassaan. Tätä tarkoitusta varten kullakin seurakunnalla on suojattu sähköpostiyhteys, niin että jopa syrjäisiltä alueilta voidaan olla suoraan kosketuksissa haaratoimistoon.

TUOREITA TIETOJA JAPANISTA

Japanin haaratoimistossa palveleva James Linton selitti, miten tuota maata maaliskuussa 2011 koetelleet maanjäristys ja tsunami ovat vaikuttaneet veljiimme. Monet todistajat menettivät perheenjäseniään ja omaisuuttaan. Tuhoalueen ulkopuolella asuvat todistajat antoivat käyttöön yli 3 100 kotia ja satoja ajoneuvoja. Yhteistyössä alueellisten rakennuskomiteoiden kanssa vapaaehtoiset työskentelivät taukoamatta veljien kotien korjaamiseksi. Yli 1 700 todistajaa tarjoutui palvelemaan missä tahansa heitä tarvittiin. Eräs Yhdysvalloista tullut ryhmä auttoi valtakunnansalien kunnostuksessa, ja hankkeeseen osallistui kaikkiaan 575 vapaaehtoista.

Paljon huomiota on kiinnitetty katastrofin uhrien hengelliseen ja tunneperäiseen hyvinvointiin. Runsaat 400 vanhinta on palvellut siellä, missä on ollut tarpeen tehdä paimennustyötä. Hallintoelimen tuntema huoli kävi ilmeiseksi, kun tuhoalueelle lähetettiin maailmankeskuksesta kaksi vyöhykevalvojaa antamaan rohkaisua. Todistajilta joka puolelta maailmaa tulleet myötätunnon ilmaukset ovat lohduttaneet veljiä suuresti.

VOITTOJA OIKEUSTAISTELUISSA

Läsnäolijat kuuntelivat korva tarkkana, kun Stephen Hardy Britannian haaratoimistosta kertoi oikeudenkäynneissä viime aikoina saaduista voitoista. Esimerkiksi Ranskan hallitus vaati sikäläiseltä yhdistykseltämme 58 miljoonan euron veroa. Tapaus ratkesi, kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin teki meille suotuisan päätöksen ja totesi, että Ranskan hallitus oli rikkonut uskonnonvapautta koskevaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9. artiklaa. Päätöksen sanamuoto osoittaa, ettei tässä jutussa ollut kyse rahasta, sillä se kuuluu: ”Uskonnollisen yhdistyksen jättäminen vaille tunnustusta, hankkeet sen lakkauttamiseksi ja loukkaava puhe uskonnollista liikettä vastaan ovat kaikki esimerkkejä kajoamisesta ihmisoikeussopimuksen 9. artiklan takaamaan oikeuteen.”

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ratkaisi meidän eduksemme myös erään Armeniaa koskevan tapauksen. Vuodesta 1965 saakka tuomioistuimen kanta oli ollut se, että Euroopan ihmisoikeussopimus ei suojaa yksilöitä pakolliselta sotapalvelukselta. Suuri jaosto – tuon tuomioistuimen korkein elin – päätti nyt, että ”sotapalveluksesta kieltäytyminen, kun se johtuu vakavasta ja ylipääsemättömästä ristiriidasta” omantunnon ja asevelvollisuuden välillä, on ihmisoikeussopimuksen nojalla turvattava. Tämä ratkaisu velvoittaa Armenian ja sellaiset maat kuin Azerbaidžanin ja Turkin tunnustamaan kyseisen oikeuden.

RAKENNUSHANKKEITA

Seuraavassa puheessa hallintoelimen jäsen Guy Pierce totesi, että kaikkia läsnäolijoita varmasti kiinnosti tietää New Yorkin osavaltiossa vireillä olevista rakennushankkeistamme. Hän näytti videoesityksen siitä, mitä kaavaillaan tehtäväksi Wallkillissa, Pattersonissa ja hiljattain hankituilla maa-alueilla Warwickissa ja Tuxedossa New Yorkin osavaltiossa. Wallkilliin on määrä valmistua vuonna 2014 asuinrakennus, jossa on yli 300 uutta huonetta.

Warwickissa oleva sadan hehtaarin maa-alue suunnitellaan ottaa käyttöön. Veli Pierce sanoi: ”Vaikka emme vielä olekaan varmoja siitä, mikä on Jehovan tahto Warwickin suhteen, etenemme tuota aluetta koskevissa hankkeissa aikomuksenamme siirtää sinne Jehovan todistajien maailmankeskus.” Kymmenen kilometriä Warwickista pohjoiseen sijaitsee 20 hehtaarin tontti, jota on tarkoitus hyödyntää laitteiden ja rakennusmateriaalien varastoinnissa. ”Kun rakennuslupa on saatu, toivomme koko hankkeen valmistuvan neljässä vuodessa”, veli Pierce sanoi. ”Sitten Brooklynissa olevat kiinteistömme voidaan myydä.”

”Onko hallintoelimen näkemys suuren ahdistuksen läheisyydestä muuttunut?” veli Pierce kysyi. ”Ei suinkaan”, hän vastasi. ”Jos suuri ahdistus sotkee suunnitelmamme, se on mahtavaa, kerrassaan mahtavaa!”

VARO KARJUVAA LEIJONAA

Seuraavaksi Stephen Lett, joka hänkin kuuluu hallintoelimeen, käsitteli 1. Pietarin kirjeen 5:8:n sanoja: ”Pysykää järkevinä, olkaa valppaat. Teidän vastustajanne, Panettelija, vaeltaa ympäri niin kuin karjuva leijona etsien kenet niellä.” Veli Lett sanoi, että leijonilla on monia ominaisuuksia, joiden vuoksi Pietarin käyttämä kielikuva soveltuu hyvin Saatanaan.

Leijonat ovat vahvempia ja nopeampia kuin ihmiset. Niinpä meidän ei tule turvautua omaan voimaamme, kun taistelemme Saatanaa vastaan tai pakenemme häntä. Tarvitsemme Jehovan apua (Jes. 40:31). Leijona saalistaa salavihkaa, joten meidän täytyy välttää hengellistä pimeyttä, jossa Saatana etsii uhreja. Aivan kuten leijona tappaa vaarattoman antiloopin tai nukkuvan seepranvarsan, Saatana on armoton ja haluaisi surmata meidät hengellisesti. Kun leijona on tyydyttänyt nälkänsä, sen uhreja on usein mahdotonta tunnistaa. Vastaavasti Saatanan uhrien ”viimeiset olosuhteet ovat tulleet heille pahemmiksi kuin ensimmäiset” (2. Piet. 2:20). Meidän täytyy siis asennoitua Saatanaa vastaan ja pitää lujasti kiinni oppimistamme Raamatun periaatteista (1. Piet. 5:9).

ARVOSTA PAIKKAASI JEHOVAN HUONEESSA

”Meillä kaikilla on paikka Jehovan huoneessa”, sanoi seuraava puhuja, hallintoelimen jäsen Samuel Herd. Kaikilla kristityillä on paikka Jumalan ”huoneessa” eli hänen hengellisessä temppelissään – järjestelyssä, jonka avulla häntä voidaan palvoa Jeesuksen lunastusuhrin perusteella. Tässä paikassa palveleminen on kallisarvoinen etuoikeus. Haluamme Daavidin tavoin ”asua Jehovan huoneessa kaikki elämämme päivät” (Ps. 27:4).

Veli Herd viittasi psalmiin 92:12–14 ja kysyi: ”Miten Jehova saa meidät kukoistamaan?” Hän vastasi: ”Hengellisessä paratiisissa Jumala pitää meidät lämpiminä, suojelee meitä ja antaa meille virvoittavia totuuden vesiä. Haluamme kiittää häntä tästä.” Veli Herd kannusti kuulijoita: ”Olkaamme onnellisia siitä, että saamme asua Jehovan huoneessa – emme vain lyhyttä hetkeä vaan ikuisesti.”

KRISTITYT KUNNIOITTAVAT JUMALAN SANAA

David Splane, joka hänkin kuuluu hallintoelimeen, selitti seuraavassa puheessa, että tosi kristityt ovat aina kunnioittaneet Jumalan sanaa. Ensimmäisellä vuosisadalla he turvautuivat siihen ratkaistessaan ympärileikkausta koskevaa kiistakysymystä (Apt. 15:16, 17). Mutta eräät toisen vuosisadan nimikristityt, joille oli opetettu kreikkalaista filosofiaa, alkoivat pitää älyllistä tyydytystä tärkeämpänä kuin Raamattua. Myöhemmin jotkut asettivat niin sanottujen apostolisten isien ja kirkkoisien sekä Rooman keisarien mielipiteet Raamatun opetusten edelle, mikä johti monien väärien oppien syntymiseen.

Veli Splane sanoi, että erään Jeesuksen vertauksen mukaan maan päällä tulisi jatkuvasti olemaan aitoja voideltuja kristittyjä, jotka puolustaisivat totuutta (Matt. 13:24–30). Emme voi varmuudella sanoa, ketkä ovat kuuluneet heihin. Läpi vuosisatojen monet ovat kuitenkin arvostelleet epäraamatullisia uskonkäsityksiä ja tapoja. Heitä olivat esimerkiksi 800-luvulla elänyt Lyonin arkkipiispa Agobard, 1100-luvulla eläneet Pietari Bruysläinen, Henrik Lausannelainen ja Valdes (eli Valdo), 1300-luvulla elänyt John Wycliff, 1500-luvulla elänyt William Tyndale sekä 1800-luvulla eläneet Henry Grew ja George Storrs. Nykyään Jehovan todistajat kannattavat edelleen Jumalan sanan normeja ja tunnustavat Raamatun olevan totuuden perusta. Siksi hallintoelin on valinnut vuoden 2012 vuositekstiksi Johanneksen 17:17:ssä olevan ajatuksen: ”Sinun sanasi on totuus.”

KOULUTUSTA JA PALVELUSTA KOSKEVIA KIINNOSTAVIA MUUTOKSIA

Hallintoelimen jäsen Anthony Morris esitti ilmoituksen, jossa valotettiin lähetystyöntekijöitä ja erikoistienraivaajia koskevia muutoksia. Joissakin maissa pidettäisiin syyskuusta 2012 lähtien kristittyjen avioparien raamattukoulun kursseja. Gilead-koulun painopistettä on muutettu. Viime lokakuusta lähtien kaikki Gileadissa valmennettavat ovat jo toimineet jossakin kokoaikaisen erikoispalveluksen muodossa – lähetystyöntekijöinä, jotka eivät ole käyneet Gileadia, erikoistienraivaajina, matkavalvojina tai beteliläisinä. Koulusta valmistuneet tulevat vahvistamaan ja vakauttamaan Jumalan kansaa joko haaratoimistoissa, matkatyössä tai tiheästi asutuilla alueilla, joilla he voivat kannustaa seurakuntia saarnaamistyöhön.

Uusia erikoistienraivaajia lähetetään kaukaisille ja syrjäisille alueille panemaan työtä alulle. Tammikuun 1. päivästä 2012 lähtien joitakuita naimattomien veljien raamattukoulusta ja kristittyjen avioparien raamattukoulusta valmistuneita nimitettäisiin tilapäisiksi erikoistienraivaajiksi, jotka käynnistävät ja laajentavat työtä etäisillä alueilla. Heidän nimityksensä erikoistienraivaajiksi olisi voimassa vuoden kerrallaan aina kolmeen vuoteen saakka. Ne jotka menestyvät työssään, voivat saada pysyvän tehtävämääräyksen.

Vuoden 2011 vuosikokous oli iloinen tapahtuma. Odotamme Jehovan siunaavan uusia järjestelyjä saarnaamistyömme tehostamiseksi ja veljesseuramme ykseyden lisäämiseksi. Toivomme, että kaikki tämä tuo hänelle kunniaa ja ylistystä.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 18, 19]

HAASTATTELUJA

Vuosikokouksessa haastateltiin myös viittä elossa olevista yhdeksästä hallintoelimen jäsenen leskestä. Sisaret Marina Sydlik, Edith Suiter, Melita Jaracz, Melba Barry ja Sydney Barber kertoivat, miten he olivat oppineet totuuden ja aloittaneet kokoaikaisen palveluksen. Kukin heistä esitti ajatuksia aviomiehestään samoin kuin kallisarvoisista muistoistaan sekä siunauksista, joita he olivat puolisonsa kanssa saaneet. Näiden haastattelujen koskettavaksi päätökseksi yleisö lauloi laulun 86 ”Uskolliset naiset, kristityt sisaret”.

[Kuvat]

(Ylärivi) Daniel ja Marina Sydlik; Grant ja Edith Suiter; Theodore ja Melita Jaracz

(Alarivi) Lloyd ja Melba Barry; Carey ja Sydney Barber

[Kartta s. 16]

(Ks. painettu julkaisu)

Kuusi haaratoimistoa yhdistettiin Meksikon haaratoimiston alaisuuteen.

MEKSIKO

GUATEMALA

HONDURAS

EL SALVADOR

NICARAGUA

COSTA RICA

PANAMA

[Kuva s. 17]

Luonnos Warwickiin New Yorkin osavaltioon rakennettavasta Jehovan todistajien maailmankeskuksesta