Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Korruptio – kuinka yleistä?

Korruptio – kuinka yleistä?

”Yrityksemme tuottaa palveluja paikalliselle valtion virastolle, ja joudumme usein odottamaan maksua pari kolme kuukautta. Hiljattain eräs valtion virkailija kuitenkin soitti ja tarjoutui nopeuttamaan maksuja – jos antaisimme hänelle osan summasta hyvikkeeksi.” (JOHN) *

OLETKO joskus törmännyt korruptioon? Ehkä et juuri johdannossa mainitulla tavalla, mutta melko varmasti olet saanut kärsiä korruption seurauksista.

Kansainvälinen lahjonnanvastainen järjestö Transparency International luokittelee maita ”sen perusteella, missä määrin niiden julkisella sektorilla on havaittu korruptiota”. Sen vuonna 2011 julkaiseman korruptiotilaston mukaan (Corruption Perceptions Index) ”suuri enemmistö 183 arvioidusta maasta ja territoriosta sai alle viisi pistettä asteikolla 10 (ei korruptiota) – 0 (erittäin korruptoitunut)”. Kaksi vuotta aiemmin järjestö oli todennut vuosiraporttinsa 2009 perusteella, että korruptio on erittäin yleistä: ”On selvää, ettei mikään alue maailmassa ole säästynyt korruptiolta.”

”Korruptio on vastuullisen aseman väärinkäyttöä oman edun tavoittelemiseksi. Se loukkaa jokaista, jonka elämä, elanto tai onnellisuus riippuu vastuullisessa asemassa olevien rehellisyydestä.” (TRANSPARENCY INTERNATIONAL.)

Korruption seuraukset ovat joskus katastrofaaliset. Esimerkiksi Time-lehden mukaan ”korruptio ja piittaamattomuus” olivat ainakin osasyyllisiä kuolleiden poikkeuksellisen suureen määrään Haitin voimakkaassa maanjäristyksessä vuonna 2010. Lehti kirjoitti: ”Rakennusalalla ei juuri palkata insinöörejä mutta sen sijaan kyllä lahjotaan valtion tarkastajia.”

Onko kaikkialla rehottavaan korruptioon olemassa pysyvää ratkaisua? Vastauksen saamiseksi meidän on ensin ymmärrettävä ilmiön perussyyt, ja tarkastelemme niitä seuraavaksi.

^ kpl 2 Nimi on muutettu.