”MITÄ noilla kaikilla tehdään”, kysyi George Naish ja osoitti 18-metristen tolppien kasaa eräällä asevarikolla Saskatoonissa Saskatchewanissa Kanadassa. Hänelle kerrottiin, että tuota puutavaraa oli käytetty merkinantotornien rakentamiseen ensimmäisen maailmansodan aikana. Veli Naish muisteli myöhemmin: ”Mieleeni juolahti, että voisimme rakentaa noista tolpista radiotorneja, ja näin syntyi ajatus teokraattisesta radioasemasta.” Vain vuotta myöhemmin – vuonna 1924 – aloitti lähetyksensä CHUC, joka oli yksi Kanadan ensimmäisistä uskonnollisiin ohjelmiin keskittyvistä radioasemista.

Koska Kanada on suunnilleen yhtä suuri kuin Eurooppa, se oli ihanteellinen paikka todistaa radioteitse. ”Radiolähetystemme ansiosta totuus tavoitti monia ihmisiä, joita emme olisi voineet tavata henkilökohtaisesti”, sanoi Florence Johnson, joka työskenteli radioasemalla Saskatoonissa. ”Ja koska radio oli tuolloin jotain uutta, ihmiset halusivat kuulla mitä tahansa lähetyksiä.” Vuonna 1926 raamatuntutkijoilla (joiksi Jehovan todistajia tuolloin kutsuttiin) oli oma radioasema jo neljässä Kanadan kaupungissa. *

Mitä olisit kuullut, jos sinun olisi ollut mahdollista seurata tällaista lähetystä? Paikalliseen seurakuntaan kuuluvat laulajat esiintyivät usein soittajien tai jopa pienen orkesterin säestyksellä. Veljet pitivät tietenkin myös saarnoja ja johtivat raamatullisia keskusteluja. Amy Jones, joka osallistui näihin keskusteluihin, muistelee: ”Kun kenttäpalveluksessa esittelin itseni ovenavaajalle, tämä saattoi sanoa: ’Äänesi onkin tuttu radiosta.’ ”

Halifaxissa Nova Scotiassa raamatuntutkijat ottivat käyttöön uudenlaisen ohjelmaformaatin – keskusteluohjelman, johon kuuntelijat saivat soittaa esittääkseen raamatullisia kysymyksiä. Eräs veli kirjoitti: ”Tämä ohjelmatyyppi saavutti valtavan suosion. Lukuisat puhelinsoitot melkein lamaannuttivat aseman.”

 Samoin kuin oli apostoli Paavalin tapauksessa, myös raamatuntutkijoiden sanoma otettiin vastaan vaihtelevasti (Apt. 17:1–5). Jotkut kuuntelijat pitivät sanomasta. Esimerkiksi kun Hector Marshall kuuli raamatuntutkijoiden puhuvan radiossa Raamatun tutkielmia -kirjasarjasta, hän tilasi kuusi sen osaa. ”Ajattelin, että kirjat auttaisivat minua opettamaan pyhäkoulussa”, hän kirjoitti myöhemmin. Saatuaan ensimmäisen osan luettua Hector päätti kuitenkin erota kirkostaan. Hänestä tuli innokas evankelista, ja hän palveli Jehovaa uskollisesti, kunnes kuoli vuonna 1998. Päivä sen jälkeen kun Nova Scotian itäosassa oli lähetetty puhe ”Valtakunta, maailman toivo”, eversti J. A. MacDonald sanoi eräälle sikäläiselle veljelle: ”Cape Bretonin saaren asukkaat kuulivat eilen sanomaa, joka oli parasta, mitä tässä osassa maailmaa on milloinkaan kuunneltu.”

Papisto taas oli vihoissaan. Halifaxissa jotkut katolilaiset uhkasivat räjäyttää aseman, joka lähetti raamatuntutkijoiden ohjelmia. Uskonnollisten johtajien yllytyksestä hallitus vuonna 1928 odottamatta ilmoitti, ettei se uudistaisi raamatuntutkijoiden omistuksessa olevien asemien lähetyslupia. Vastaukseksi veljet ja sisaret jakoivat painatetta Who Owns the Air?, jossa esitettiin vastalause epäoikeudenmukaisen kohtelun johdosta. Kaikesta huolimatta viranomaiset kieltäytyivät uudistamasta raamatuntutkijoiden lähetyslupia.

Saiko tämä Kanadassa toimivan pienen Jehovan palvelijoiden ryhmän lannistumaan? Isabel Wainwright sanoo: ”Aluksi vihollinen tosiaan näytti saaneen suuren voiton. Tiesin kuitenkin, että Jehova olisi pystynyt estämään sen, jos se olisi sopinut hänen tarkoitukseensa. Tämän täytyi siis merkitä sitä, että meidän tuli mukautua toiseen vielä merkittävämpään tapaan julistaa Valtakunnan hyvää uutista.” Kanadalaiset raamatuntutkijat eivät jättäneet todistustyötä radion varaan vaan alkoivat keskittyä henkilökohtaisiin käynteihin, joita tehtiin ihmisten koteihin. Yhteen aikaan radiolla oli kuitenkin huomattava osa parhaan sanoman kaiuttamisessa, mitä koskaan on kuultu. (Arkistostamme Kanadasta.)