Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tarkoituksellinen elämä – Jeesuksen esimerkki

Tarkoituksellinen elämä – Jeesuksen esimerkki

ELIKÖ Jeesus tosiaan tarkoituksellista elämää? Hänhän kasvoi vaatimattomissa oloissa, ja hänelle karttui elämänsä aikana vain vähän maallista omaisuutta. Itse asiassa hänellä ”ei ollut, mihin päänsä kallistaisi” (Luukas 9:57, 58). Lisäksi häntä vihattiin ja paneteltiin, ja lopulta hän kuoli vihollistensa käsissä.

Tämä ei ehkä vastaa yleistä käsitystä tarkoituksellisesta elämästä. Jeesuksen elämään liittyy kuitenkin paljon sellaista, mistä meidän kannattaa ottaa oppia. Tarkastelemme sitä nyt neljästä eri näkökulmasta.

1. ELÄMÄN TARKOITUKSENA JUMALAN TAHDON TEKEMINEN

”Minun ruokani on, että minä teen hänen tahtonsa, joka on lähettänyt minut.” (Johannes 4:34.)

Jeesus pyrki sanoillaan ja teoillaan täyttämään taivaallisen Isänsä Jehovan * tahdon, ja hän sai siitä paljon iloa. Edellä lainatussa raamatunkohdassa hän vertasikin sitä ruokaan. On kiinnostavaa, missä olosuhteissa hän esitti tämän vertailun.

Jeesus sanoi nuo sanat puolenpäivän aikoihin (Johannes 4:6). Hän oli vaeltanut Samarian kukkulaisessa maastossa koko aamun, joten hänellä oli varmasti nälkä. Opetuslapset pyytelivätkin häntä: ”Rabbi, syö.” (Johannes 4:31.) Vastauksessaan Jeesus osoitti, että Jumalan työn tekeminen sai hänet tuntemaan itsensä ravituksi ja vahvisti häntä. Nämä sanat tuovat epäilemättä mieleen ihmisen, joka elää tarkoituksellista elämää.

2. SYVÄ RAKKAUS JUMALAAN

”Minä rakastan Isää.” (Johannes 14:31.)

Jeesuksella oli hyvin läheinen suhde taivaassa olevaan Isäänsä. Syvä rakkaus Jumalaan pakotti hänet tekemään tunnetuksi Hänen nimeään, tarkoitustaan ja ominaisuuksiaan. Sanoillaan, teoillaan ja asenteillaan Jeesus jäljitteli Isäänsä täydellisesti – niin tarkoin, että näemme hänessä elävän kuvan Jumalasta. Kun Filippus pyysi Jeesukselta: ”Näytä meille Isä”, tämä vastasi: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt myös Isän.” (Johannes 14:8, 9.)

Jeesus rakasti Isäänsä niin paljon, että oli valmis tottelemaan häntä aina kuolemaan asti (Filippiläisille 2:7, 8; 1. Johanneksen kirje 5:3). Hellittämättömän harras rakkaus Jumalaan toi hänen elämäänsä syvällisen tarkoituksen.

 3. RAKKAUS IHMISIIN

”Kenelläkään ei ole suurempaa rakkautta kuin se, että joku antaa sielunsa ystäviensä puolesta.” (Johannes 15:13.)

Koska olemme epätäydellisiä, tulevat elämänodotteemme näyttävät kieltämättä synkiltä. Raamatussa todetaan: ”Yhden ihmisen [Aadamin] kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin, koska he kaikki olivat syntiä tehneet.” (Roomalaisille 5:12.) Emme voi omin avuin välttyä synnin seuraukselta, nimittäin kuolemalta (Roomalaisille 6:23).

Onneksi Jehova on rakkaudessaan järjestänyt ratkaisun ihmiskunnan tukalaan tilanteeseen. Hän antoi täydellisen ja synnittömän Poikansa Jeesuksen kärsiä ja kuolla lunnaina ihmiskunnan vapauttamiseksi synnin ja kuoleman orjuudesta. Rakkaus Isää ja ihmisiä kohtaan sai Jeesuksen mukautumaan alttiisti tähän järjestelyyn ja antamaan täydellisen ihmiselämänsä meidän puolestamme (Roomalaisille 5:6–8). Tämä epäitsekäs rakkaus teki hänen elämästään tarkoituksellista. *

4. JUMALAN RAKKAUS JA HYVÄKSYNTÄ

”Tämä on minun rakas Poikani, jonka olen hyväksynyt.” (Matteus 3:17.)

Jehova sanoi nämä sanat taivaasta käsin Poikansa Jeesuksen kasteen yhteydessä ja ilmaisi näin hänelle avoimesti kiintymyksensä ja hyväksyntänsä. Ei ihme, että Jeesus sanoi painokkaasti: ”Isä rakastaa minua.” (Johannes 10:17.) Koska hän oli varma Isänsä rakkaudesta ja hyväksynnästä, hän pysyi rohkeana kohdatessaan vastustusta ja arvostelua ja säilytti tasapainon ja henkisen vakauden jopa kuoleman edessä (Johannes 10:18). Se että Jeesus tunsi Isänsä rakkauden ja hyväksynnän, teki hänen elämästään varmasti entistäkin tarkoituksellisempaa.

Jeesuksen elämä oli tosiaan tarkoituksellista, ja meillä on häneltä tässä suhteessa paljon opittavaa. Seuraavassa kirjoituksessa tarkastellaan joitakin selviä elämänohjeita, jotka Jeesus antoi seuraajilleen.

^ kpl 6 Jehova on Raamatun Jumalan nimi.

^ kpl 15 Lisää aineistoa Jeesuksen kuoleman lunastusarvosta on kirjan Mitä Raamattu todella opettaa? luvussa 5; julk. Jehovan todistajat.