Todisteet osoittavat tämän ilmauksen tarkoittavan Jumalan henkipoikia. Mitkä todisteet?

Ensimmäisessä näistä jakeista sanotaan: ”Tosi Jumalan pojat huomasivat, että ihmisten tyttäret olivat kauniita, ja he ottivat näistä vaimoikseen kaikki, jotka he valitsivat.” (1. Moos. 6:2.)

Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa ilmaus ”tosi Jumalan pojat” tai ”Jumalan pojat” esiintyy 1. Mooseksen kirjan 6:2, 4:ssä, Jobin 1:6; 2:1; 38:7:ssä ja psalmissa 89:6. Mitä nämä jakeet kertovat ”Jumalan pojista”?

Jobin 1:6:ssa mainitut ”tosi Jumalan pojat” olivat selvästikin Jumalan eteen kokoontuneita henkiolentoja. Heidän joukossaan oli Saatana, joka oli ollut ”maata kiertelemässä” (Job 1:7; 2:1, 2). Jobin 38:4–7:ssä kerrotaan ”Jumalan pojista”, jotka ”puhkesivat suosionhuutoihin”, kun Jumala laski maan kulmakiven. Koska ihmisiä ei ollut vielä luotu, heidän on täytynyt olla enkelipoikia. Myös psalmissa 89:6 mainitut ”Jumalan pojat” ovat epäilemättä Jumalan luona olevia taivaallisia olentoja, eivät ihmisiä.

Keitä sitten tarkoitetaan 1. Mooseksen kirjan 6:2, 4:n kertomuksessa mainituilla ”tosi Jumalan pojilla”? Edellä esitettyjen raamatullisten tosiasioiden perusteella on johdonmukaista päätellä, että siinä tarkoitetaan maan päälle tulleita Jumalan henkipoikia.

Joistakuista voi olla vaikeaa kuvitella, että enkelit olisivat kiinnostuneita sukupuolisuhteista. Matteuksen 22:30:ssa olevat Jeesuksen sanat osoittavat, että taivaassa ei ole avioliittoja eikä sukupuolisuhteita. Enkelit ovat kuitenkin joskus aineellistuneet ihmismuotoon ja jopa syöneet ja juoneet ihmisten kanssa (1. Moos. 18:1–8; 19:1–3). Ihmisiksi aineellistuneina heille oli siis mahdollista ryhtyä sukupuolisuhteisiin naisten kanssa.

Raamatullisten todisteiden nojalla on syytä uskoa, että jotkut enkelit tekivät juuri niin. Juudaksen kirjeen jakeissa 6 ja 7 verrataan luonnottomasti ”lihan perään” lähteneiden Sodoman miesten syntiä niiden enkeleiden syntiin, ”jotka eivät pysyneet alkuperäisessä asemassaan, vaan hylkäsivät oman oikean asuinpaikkansa”. Sekä nuo enkelit että sodomalaiset syyllistyivät ”ylettömään haureuteen ja lähtivät luonnotonta käyttöä varten olevan lihan perään”. Samankaltaisissa jakeissa, 1. Pietarin kirjeen 3:19, 20:ssä, tottelemattomat enkelit yhdistetään ”Nooan päiviin” (2. Piet. 2:4, 5). Nooan päivien tottelemattomien enkeleiden menettelyä voidaan näin ollen verrata Sodoman ja Gomorran syntiin.

On siis järkevää päätellä, että 1. Mooseksen kirjan 6:2, 4:ssä mainitut ”tosi Jumalan pojat” olivat enkeleitä, jotka ihmismuotoon aineellistuneina harjoittivat moraalittomuutta naisten kanssa.

Apostoli Pietarin mukaan nämä samat henget ”olivat kerran olleet tottelemattomia, kun Jumalan kärsivällisyys odotti Nooan päivinä” (1. Piet. 3:20). Pietari puhui selvästikin henkiolennoista, jotka olivat päättäneet liittyä Saatanan kapinaan. Juudas sanoo niistä ”enkeleistä, jotka eivät pysyneet alkuperäisessä asemassaan, vaan hylkäsivät oman oikean asuinpaikkansa”, että Jumala ”on säilyttänyt [heidät] iankaikkisin kahlein sakeassa pimeydessä suuren päivän tuomiota varten” (Juud. 6).

Millä tavoin henkiolennot olivat tottelemattomia Nooan päivinä? Ennen vedenpaisumusta nämä pahat henget aineellistuivat ihmisiksi vastoin Jumalan heitä koskevaa tarkoitusta. (1. Moos. 6:2, 4.) Lisäksi harrastamalla seksiä naisten kanssa nämä enkelit käyttäytyivät luonnonvastaisesti, koska Jumala ei ollut luonut henkiolentoja tällaista varten (1. Moos. 5:2). Nämä pahat, tottelemattomat enkelit tuhotaan Jumalan määräaikana. Siihen asti he ovat Juudaksen sanojen mukaisesti ”sakean pimeyden” tilassa, niin sanoaksemme hengellisessä vankilassa.

Milloin ja miten Jeesus ”saarnasi vankilassa oleville hengille”? Pietari kirjoittaa tämän tapahtuneen sen jälkeen, kun Jeesus oli ”tehty eläväksi hengessä”. (1. Piet. 3:18, 19.) Huomaa myös, että Pietari käyttää mennyttä aikamuotoa ”saarnasi”. Tämän saarnaamisen on näin ollen täytynyt tapahtua ennen kuin Pietari kirjoitti ensimmäisen kirjeensä. Näyttää siis siltä, että jossain vaiheessa ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus julisti pahoille hengille oikeudenmukaisen rangaistuksen, joka heitä odottaa. Heille ei annettu mitään toivoa. Se oli tuomion julistus. (Joona 1:1, 2.) Jeesuksella oli perusteet julistaa tällainen langettava tuomio, koska hän oli ollut uskollinen kuolemaan saakka ja hänet oli herätetty kuolleista osoitukseksi siitä, ettei Panettelijalla ollut häneen minkäänlaista otetta (Joh. 14:30; 16:8–11).

Tulevaisuudessa Jeesus sitoo ja heittää syvyyteen sekä Saatanan että nuo enkelit (Luuk. 8:30, 31; Ilm. 20:1–3). Siihen saakka nämä tottelemattomat henget ovat sakean hengellisen pimeyden tilassa, ja heidän lopullinen tuhonsa on varma (Ilm. 20:7–10).