Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

”Kuka oikeastaan on se uskollinen ja ymmärtäväinen orja?”

”Kuka oikeastaan on se uskollinen ja ymmärtäväinen orja?”

”Kuka oikeastaan on se uskollinen ja ymmärtäväinen orja, jonka hänen isäntänsä on asettanut huolehtimaan palvelusväestään?” (MATT. 24:45)

1, 2. Minkä kanavan välityksellä Jeesus ruokkii meitä nykyään, ja miksi on elintärkeää tunnistaa tuo kanava?

”VELJET, en pysty edes laskemaan, kuinka monesti olen saanut teiltä kirjoituksia, jotka ovat sisältäneet juuri sen, mitä olen sillä hetkellä eniten tarvinnut.” Näin eräs sisar ilmaisi arvostuksensa kirjeessään maailmankeskuksessamme työskenteleville veljille. Monet meistä ajattelevat tämän sisaren tavoin, eikä se ole mikään ihme.

2 Se, että saamme hengellistä ravintoa oikeaan aikaan, todistaa Jeesuksen, seurakunnan Pään, lupauksensa mukaisesti ruokkivan meitä. Kenen välityksellä hän tekee niin? Kun Jeesus esitti läsnäolonsa tunnusmerkin, hän sanoi antavansa ”ruokaa oikeaan aikaan” palvelusväelleen ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” kautta. * (Lue Matteuksen 24:45–47.) Tämä uskollinen orja on se kanava, jonka välityksellä Jeesus ruokkii aitoja seuraajiaan nykyisenä lopun aikana. On elintärkeää tunnistaa uskollinen orja. Tästä kanavasta riippuu hengellinen terveytemme ja suhteemme Jumalaan. (Matt. 4:4; Joh. 17:3.)

3. Mitä julkaisuissamme on aiemmin sanottu uskollista orjaa koskevasta vertauksesta?

3 Miten meidän sitten tulee ymmärtää Jeesuksen vertaus uskollisesta orjasta? Aiemmin julkaisuissamme on sanottu seuraavaa: Jeesus asetti vuoden 33 helluntaina uskollisen orjan huolehtimaan palvelusväestään. Orja edustaa kaikkia niitä voideltuja kristittyjä ryhmänä, jotka tuosta vuodesta lähtien ovat kunakin aikana eläneet maan päällä. Palvelusväellä tarkoitetaan näitä voideltuja yksilöinä. Vuonna 1919 Jeesus asetti tuon uskollisen orjan ”kaiken omaisuutensa hoitajaksi” – huolehtimaan kaikista Valtakunnan eduista maan päällä. Mutta kun uskollista ja ymmärtäväistä orjaa koskevia Jeesuksen sanoja on edelleen tutkittu huolellisesti ja asiaa on pohdittu rukoillen, on havaittu, että näkemystämme täytyy tarkistaa  (Sananl. 4:18). Tarkastelemme nyt tätä vertausta ja sitä, miten se liittyy meihin, onpa toivomme taivaallinen tai maallinen.

MILLOIN VERTAUS TÄYTTYY?

4–6. Miksi voimme päätellä, että Jeesuksen vertaus uskollisesta orjasta alkoi täyttyä vasta vuoden 1914 jälkeen?

4 Uskollista ja ymmärtäväistä orjaa koskevan vertauksen asiayhteys osoittaa, että vertaus ei alkanut täyttyä helluntaina vuonna 33 vaan tänä lopun aikana. Katsotaanpa, miksi Raamatun perusteella voidaan tehdä tällainen johtopäätös.

5 Vertaus uskollisesta orjasta sisältyy Jeesuksen profetiaan, joka koskee hänen ”läsnäolonsa ja asiainjärjestelmän päättymisen tunnusmerkkiä” (Matt. 24:3). Profetian alkuosalla, joka on merkitty muistiin Matteuksen 24:4–22:een, on kaksi täyttymystä: ensimmäinen täyttymys vuosina 33–70 ja toinen, paljon laajempi, meidän aikanamme. Merkitseekö tämä sitä, että myös uskollista orjaa koskevilla Jeesuksen sanoilla olisi kaksi täyttymystä? Ei merkitse.

6 Matteuksen 24:29:stä eteenpäin Jeesus kohdisti päähuomion siihen, mitä tulisi tapahtumaan meidän päivinämme. (Lue Matteuksen 24:30, 42, 44.) Kuvaillessaan suuren ahdistuksen tapahtumia hän sanoi, että maan asukkaat ”näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä”. Sitten hän kehotti viimeisinä päivinä eläviä ihmisiä valppauteen sanomalla: ”Ette tiedä, minä päivänä Herranne tulee”, ja ”hetkenä, jota ette sellaiseksi luule, Ihmisen Poika tulee”. * Tässä asiayhteydessä – puhuessaan viimeisten päivien tapahtumista – Jeesus kertoi vertauksen uskollisesta orjasta. Näin ollen voimme päätellä, että hänen uskollista orjaa koskevat sanansa alkoivat täyttyä vasta sen jälkeen, kun viimeiset päivät vuonna 1914 alkoivat. Miksi tämä johtopäätös on järkevä?

7. Mikä tärkeä kysymys heräsi elonkorjuuajan alkaessa ja miksi?

7 Ajatellaanpa kysymystä: ”Kuka oikeastaan on se uskollinen ja ymmärtäväinen orja?” Ensimmäisellä vuosisadalla oli tuskin syytä esittää tällaista kysymystä. Edellisestä kirjoituksesta opimme, että apostolien kyky tehdä ihmeitä ja jopa välittää toisille ihmelahjoja oli todiste Jumalan tuesta. (Apt. 5:12.) Miksi siis kenelläkään olisi ollut edes tarvetta kysyä, kenet Kristus oli oikeastaan asettanut ottamaan johdon? Vuonna 1914 tilanne oli kuitenkin hyvin erilainen. Tuona vuonna alkoi elonkorjuun aika. Lopultakin rikkakasvit eroteltaisiin vehnästä (Matt. 13:36–43). Elonkorjuun alkaessa heräsi erittäin tärkeä kysymys: miten vehnä – voidellut kristityt – voitaisiin tunnistaa, kun niin monet tekokristityt väittivät olevansa Jeesuksen aitoja seuraajia? Vastaus selviää uskollista orjaa koskevasta vertauksesta. Kristuksen voidellut seuraajat erottuisivat muista siten, että he olisivat hengellisesti hyvin ravittuja.

KUKA ON USKOLLINEN JA YMMÄRTÄVÄINEN ORJA?

8. Miksi on sopivaa, että uskollinen orja koostuu voidelluista kristityistä?

8 Uskollisen orjan täytyy koostua maan päällä olevista voidelluista kristityistä. Heitä sanotaan ”kuninkaalliseksi papistoksi”, ja heille on annettu tehtäväksi ”julistaa laajalti sen oivallisuuksia”, joka kutsui heidät ”pimeydestä ihmeelliseen valoonsa” (1. Piet. 2:9). Miten sopivaa onkaan, että juuri tuon ”kuninkaallisen papiston” jäsenet osallistuvat suoranaisesti totuuden opettamiseen toisille uskoville (Mal. 2:7; Ilm. 12:17).

9. Koostuuko uskollinen orja kaikista voidelluista kristityistä? Selitä.

9 Koostuuko uskollinen orja kaikista maan päällä olevista voidelluista? Ei. Tosiasiassa kaikki voidellut eivät osallistu hengellisen ravinnon jakamiseen eri  puolilla maailmaa asuville uskoville. Jotkut voidellut veljet saattavat kyllä toimia avustavina palvelijoina tai vanhimpina omassa seurakunnassaan. He opettavat talosta-taloon-työssä ja seurakunnassa sekä noudattavat uskollisesti päätoimistosta tulevaa ohjausta. He eivät kuitenkaan ole mukana jakamassa hengellistä ravintoa maailmanlaajuiselle veljesseuralle. Voideltujen joukossa on myös nöyriä sisaria, jotka eivät yritä ottaa itselleen opettajan tehtävää seurakunnassa (1. Kor. 11:3; 14:34).

10. Kuka on uskollinen ja ymmärtäväinen orja?

10 Kuka uskollinen ja ymmärtäväinen orja sitten on? Jeesuksen toimintamallin mukaan monia ruokitaan muutamien välityksellä. Niinpä tuo orja koostuu pienestä ryhmästä voideltuja veljiä, jotka Kristuksen läsnäolon aikana osallistuvat suoranaisesti hengellisen ruoan valmistamiseen ja jakamiseen. Ne voidellut veljet, jotka muodostavat uskollisen orjan, ovat koko viimeisten päivien ajan yhdessä palvelleet päätoimistossa. Viime vuosikymmeninä tämä orja on ollut Jehovan todistajien hallintoelin. Huomaa kuitenkin, että vaikka ”orja” koostuu useasta henkilöstä, Jeesuksen vertauksessa tuo sana on yksikössä. Hallintoelin tekee siis päätökset yhtenä ryhmänä, kollektiivisesti.

KEITÄ TARKOITETAAN PALVELUSVÄELLÄ?

11, 12. a) Mitkä kaksi tehtävämääräystä uskollinen ja ymmärtäväinen orja saa? b) Milloin Jeesus asetti uskollisen orjan huolehtimaan palvelusväestään, ja keitä hän valitsi?

11 On syytä panna merkille, että uskollinen ja ymmärtäväinen orja saa Jeesuksen vertauksessa kaksi erillistä tehtävämääräystä. Ensinnäkin sen tulee huolehtia palvelusväestä ja toiseksi hoitaa isännän koko omaisuutta. Koska tämä vertaus täyttyy ainoastaan nykyisenä lopun aikana, molemmat tehtävämääräykset annettaisiin jolloinkin sen jälkeen, kun Jeesuksen läsnäolo kuninkaallisessa vallassa alkoi vuonna 1914.

12 Milloin Jeesus asetti uskollisen orjan huolehtimaan palvelusväestään? Saadaksemme tähän vastauksen meidän on palattava vuoteen 1914, jolloin elonkorjuuaika alkoi. Kuten aiemmin opimme, monet ryhmät väittivät tuolloin olevansa kristittyjä. Mistä ryhmästä Jeesus valitsisi uskollisen orjan? Tähän kysymykseen saatiin vastaus sen jälkeen, kun hän ja hänen Isänsä olivat tulleet ja tarkastaneet temppelin eli hengellisen palvontajärjestelyn.  Tarkastus kesti vuodesta 1914 vuoden 1919 alkupuolelle saakka. * (Mal. 3:1.) Jeesusta ja hänen Isäänsä ilahdutti nähdä pieni joukko uskollisia raamatuntutkijoita, koska nämä osoittivat rakastavansa sydämestään Jehovaa ja hänen Sanaansa. Nämä kristityt tarvitsivat tietysti puhdistamista, mutta he suhtautuivat nöyrästi lyhyeen koettelemisen ja jalostamisen kauteen (Mal. 3:2–4). Nuo uskolliset raamatuntutkijat olivat aitoa kristillistä vehnää. Vuonna 1919 – hengellisen elpymisen aikana – Jeesus valitsi heidän keskuudestaan päteviä voideltuja veljiä toimimaan uskollisena ja ymmärtäväisenä orjana ja asetti heidät huolehtimaan palvelusväestään.

13. Ketkä sisältyvät palvelusväkeen ja miksi?

13 Keitä sitten tarkoitetaan palvelusväellä? Yksinkertaisesti sanottuna niitä, joille annetaan ruokaa. Viimeisten päivien alussa kaikki palvelusväkeen kuuluvat olivat voideltuja. Myöhemmin palvelusväkeen sisällytettiin myös muiden lampaiden suureen joukkoon kuuluvat. Muut lampaat muodostavatkin nykyään ylivoimaisen enemmistön Kristuksen johdon alaisuudessa olevasta ”yhdestä laumasta” (Joh. 10:16). Molemmat ryhmät nauttivat samaa ajankohtaista hengellistä ravintoa, jota uskollinen orja jakaa. Entä ne hallintoelimen jäsenet, joista uskollinen ja ymmärtäväinen orja nykyään koostuu? Myös nämä veljet tarvitsevat hengellistä ravintoa. Siksi he tunnustavat nöyrästi, että yksilöinä he ovat samalla tavalla palvelusväkeä kuin kaikki muutkin Jeesuksen aidot seuraajat.

Onpa toivomme taivaallinen tai maallinen, olemme kaikki palvelusväkeä ja tarvitsemme samaa ajankohtaista hengellistä ruokaa.

14. a) Mikä vastuu on uskollisella ja ymmärtäväisellä orjalla, ja mitä siihen sisältyy? b) Minkä varoituksen Jeesus antoi uskolliselle ja ymmärtäväiselle orjalle? (Ks. tekstiruutu ”Jos tuo paha orja joskus. . .”)

14 Jeesus antoi uskolliselle ja ymmärtäväiselle orjalle vastuullisen tehtävän. Raamatun aikoina joku luotettu orja saatettiin määrätä taloudenhoitajaksi, huolehtimaan talon asioiden hoidosta (Luuk. 12:42). Vastaavasti uskollisen ja ymmärtäväisen orjan vastuuna on huolehtia uskon huonekunnasta. Sen täytyy valvoa aineellisen omaisuuden käyttöä, saarnaamistoimintaa ja konventtien ohjelmia. Lisäksi orjan vastuulla on tuottaa raamatullista kirjallisuutta, jota hyödynnetään kenttäpalveluksessa ja seurakunnan kokouksissa sekä tutkittaessa henkilökohtaisesti. Palvelusväki on riippuvainen kaikista hengellisistä antimista, joita uskollinen orja jakaa.

 MILLOIN ORJA ASETETAAN ISÄNNÄN KAIKEN OMAISUUDEN HOITAJAKSI?

15, 16. Milloin Jeesus asettaa uskollisen orjan kaiken omaisuutensa hoitajaksi?

15 Milloin Jeesus antaa toisen tehtävämääräyksen – asettaa orjan ”kaiken omaisuutensa hoitajaksi”? Jeesus sanoi: ”Onnellinen on tuo orja, jos hänen isäntänsä saapuessaan [kirjaimellisesti: ”tultuaan”, alav.] tapaa hänet näin tekemästä! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.” (Matt. 24:46, 47.) Huomaa, että Jeesus antaa toisen tehtävämääräyksensä sen jälkeen, kun hän saapuu ja tapaa orjan ”näin tekemästä”, toisin sanoen havaitsee orjan jakavan uskollisesti hengellistä ruokaa. Näiden kahden tehtävämääräyksen välillä kuluisi siis jonkin aikaa. Voidaksemme ymmärtää, miten ja milloin Jeesus asettaa orjan kaiken omaisuutensa hoitajaksi, meidän on saatava selville kaksi seikkaa: milloin hän saapuu ja mitä hänen omaisuuteensa sisältyy.

16 Milloin Jeesus saapuu? Vastaus selviää tekstiyhteydestä. Muistamme, että edellisissä jakeissa Jeesuksen ”tulemisella” tarkoitetaan aikaa, jolloin hän tulee julistamaan tuomion ja panemaan sen täytäntöön tämän järjestelmän lopussa. * (Matt. 24:30, 42, 44.) Jeesuksen ”saapuminen” eli ”tuleminen”, joka mainitaan uskollista orjaa koskevassa vertauksessa, tapahtuu siis suuren ahdistuksen aikana.

17. Mitä Jeesuksen omaisuuteen sisältyy?

17 Mitä Jeesuksen ”kaikkeen omaisuuteen” sisältyy? Jeesus ei tarkoittanut ”kaikella” vain sitä, mikä on maan päällä. Itse asiassa Jeesuksella on suunnaton valta taivaassa. Hän sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” (Matt. 28:18; Ef. 1:20–23.) Vuodesta 1914 lähtien hänen omaisuuteensa on sisältynyt messiaaninen Valtakunta, jonka hän  tulee jakamaan voideltujen seuraajiensa kanssa (Ilm. 11:15).

18. Miksi Jeesus iloitsee asettaessaan orjan kaiken omaisuutensa hoitajaksi?

18 Mitä voimme edellä olevan perusteella päätellä? Kun Jeesus tulee Tuomarina suuren ahdistuksen aikana, hän havaitsee, että uskollinen orja on tottelevaisesti jakanut ajankohtaista hengellistä ruokaa palvelusväelle. Silloin Jeesus iloitsee voidessaan antaa toisen tehtävämääräyksen – hän asettaa orjan kaiken omaisuutensa hoitajaksi. Niille, jotka muodostavat uskollisen orjan, annetaan tämä tehtävämääräys, kun he saavat taivaallisen palkintonsa ja heistä tulee Kristuksen hallitsijatovereita.

19. Annetaanko uskolliselle orjalle taivaassa suurempi palkinto kuin muille voidelluille? Selitä.

 19 Annetaanko uskolliselle orjalle taivaassa suurempi palkinto kuin muille voidelluille? Ei. Ensin pienelle ryhmälle luvattu palkinto voi lopulta tulla muidenkin osaksi. Mietitäänpä esimerkiksi, mitä Jeesus sanoi 11 uskolliselle apostolilleen kuolemaansa edeltäneenä iltana. (Lue Luukkaan 22:28–30.) Jeesus lupasi tuolle pienelle miesryhmälle, että heitä odotti heidän uskollisuutensa vuoksi hieno palkinto. He saisivat hallita hänen kanssaan kuninkaina. Vuosia myöhemmin hän kuitenkin osoitti, että kaikki 144 000 istuisivat valtaistuimilla hallitsemassa (Ilm. 1:1; 3:21). Vastaavasti Matteuksen 24:47:n mukaan Jeesus lupasi, että pieni ryhmä miehiä – voidellut veljet, jotka muodostavat uskollisen orjan – asetetaan kaiken hänen omaisuutensa hoitajaksi. Mutta todellisuudessa kaikki 144 000 tulevat jakamaan Jeesuksen kanssa hänen suuren taivaallisen valtansa (Ilm. 20:4, 6).

Kaikki 144 000 jakavat Jeesuksen kanssa hänen suuren taivaallisen valtansa. (Ks.  kpl 19.)

20. Miksi Jeesus asetti uskollisen orjan, ja mitä olet päättänyt tehdä?

20 Jeesus noudattaa uskollisen ja ymmärtäväisen orjan välityksellä toimintamallia, jonka hän pani alulle ensimmäisellä vuosisadalla: hän käyttää muutamia ruokkimaan monia. Jeesus asetti uskollisen orjan huolehtimaan siitä, että hänen aidot seuraajansa – ovatpa he voideltuja tai muita lampaita – saisivat ajankohtaista hengellistä ruokaa säännöllisesti läpi viimeisten päivien. Osoittakaamme arvostuksemme tätä järjestelyä kohtaan tukemalla aina niitä voideltuja veljiä, joista uskollinen ja ymmärtäväinen orja koostuu (Hepr. 13:7, 17).

 

^ kpl 2 Kappale 2: Jeesus oli aiemmin kertonut samanlaisen vertauksen, jossa hän käytti ”orjasta” nimitystä ”taloudenhoitaja” ja ”palvelusväestä” nimitystä ”palvelijoitten joukko” (Luuk. 12:42–44).

^ kpl 6 Kappale 6: Kristuksen ”tuleminen” (kreik. er′kho·mai) on eri asia kuin hänen ”läsnäolonsa” (pa·rou·si′a). Hänen näkymätön läsnäolonsa alkaa ennen kuin hän tulee panemaan täytäntöön tuomion.

^ kpl 12 Kappale 12: Ks. tämän lehden kirjoitus ”Katso, minä olen teidän kanssanne kaikkina päivinä”, s. 10–12 kpl:t 5–8.

^ kpl 16 Kappale 16: Ks. tämän lehden kirjoitus ”Sano meille: milloin nämä tapahtuvat?”, s. 7–8 kpl:t 14–18.