ELETTIIN vuoden 1936 elokuuta Swazimaan kuninkaallisessa kraalissa eli kylässä. Robert ja George Nisbet olivat juuri soittaneet ääniautosta musiikkia ja veli J. F. Rutherfordin levytettyjä puheita. Kuningas Sobhuza II oli haltioissaan. George kertoo: ”Jouduimme kiusalliseen tilanteeseen, kun hän halusi ostaa äänentoistolaitteemme, levymme ja Valtakunnan sanomaa kaiuttavan kovaäänisen!”

Robert sanoi pahoitellen, etteivät välineet olleet myytävänä, koska ne olivat erään toisen omaisuutta. Kuningas halusi tietää kenen.

”Tämä kaikki kuuluu toiselle kuninkaalle”, vastasi Robert. Sobhuzan kysyttyä, kuka tuo kuningas oli, Robert sanoi: ”Hän on Jeesus Kristus, Jumalan valtakunnan Kuningas.”

”Hänpä onkin mahtava Kuningas”, Sobhuza sanoi hyvin kunnioittavasti. ”En halua ottaa mitään hänelle kuuluvaa.”

Robert kirjoitti: ”Päällikön, kuningas Sobhuzan, luonteenlaatu teki minuun syvän vaikutuksen. – – Hän puhui täydellistä englantia eikä ollut vähääkään ylpeä eikä tärkeilevä – – vaan avoin ja helposti lähestyttävä. Keskustelin hänen kanssaan hänen toimistossaan noin 45 minuuttia sillä aikaa kun George soitti musiikkia ulkosalla.”

Robert kertoo, että myöhemmin samana päivänä he kävivät eräässä valtion omistamassa koulussa, jossa heille sattui kaikkein kiinnostavin kokemus. He todistivat rehtorille, ja hän kuunteli mielellään. Kun he ottivat puheeksi laitteensa ja tarjoutuivat soittamaan äänitteitä koko koululle, hän ilahtui ja kutsui melkein sata oppilasta istumaan nurmikolle kuuntelemaan. Tuossa koulussa pojille opetettiin maanviljelystä, puutarhanhoitoa, puutöitä, rakentamista, englantia ja aritmetiikkaa, tytöt taas saivat opetusta hoito- ja taloustöissä sekä muissa askareissa. Koulun oli perustanut päällikön isoäiti. *

Kuningas oli jo vuonna 1933 kuunnellut mielihyvin tienraivaajia, jotka kävivät kuninkaallisessa kraalissa. Erään kerran hän oli jopa kutsunut sadan soturin henkivartiostonsa  kuuntelemaan Valtakunnan sanomaa äänilevyltä. Hän tilasi lehtiämme ja otti vastaan kirjallisuuttamme, ja ennen pitkää hänellä olikin melkein täydellinen teokraattinen kirjasto! Kaiken lisäksi hän säilytti sen entisellään, vaikka Britannian siirtomaahallitus kielsi julkaisumme toisen maailmansodan aikana.

Kuningas Sobhuza II toivotti myöhemminkin Jehovan todistajat tervetulleeksi kraaliinsa Lobambaan ja kutsui sinne myös pappeja kuuntelemaan heidän raamatullisia puheitaan. Kerran kun paikallinen todistaja Helvie Mashazi tarkasteli Matteuksen 23. lukua, joukko pappeja pomppasi suutuspäissään pystyyn ja yritti pakottaa hänet istumaan. Kuningas puuttui kuitenkin asiaan ja pyysi veli Mashazia jatkamaan. Hän myös kehotti kuulijoita merkitsemään muistiin kaikki puheessa mainitut raamatunkohdat.

Erään toisen kerran muuan tienraivaajaveli piti puheen, minkä jälkeen neljä paikalla ollutta pappia käänsi papinkauluksensa niskan puolelle ja ilmoitti: ”Emme ole enää pappeja vaan Jehovan todistajia.” Sitten he kysyivät tienraivaajalta, voisiko häneltä saada samanlaisia kirjoja kuin oli päälliköllä.

1930-luvulta aina siihen saakka, kun päällikkö vuonna 1982 kuoli, hän osoitti kunnioitusta Jehovan todistajia kohtaan eikä sallinut heitä vainottavan sen vuoksi, että he eivät noudattaneet swazien rituaaleja. Siksi todistajat olivat hänelle syystäkin kiitollisia ja surivat vilpittömästi hänen kuolemaansa.

Alkuvuodesta 2013 Swazimaassa oli yli 3 000 Valtakunnan julistajaa. Asukkaita siellä on hieman yli miljoona, joten julistajia oli yksi 384:ää asukasta kohti. Maan 90 seurakunnassa toimi yli 260 tienraivaajaa, ja muistonvietossa oli vuonna 2012 läsnä 7 496 henkeä. Kasvulle on siis selvästikin edelleen hyvät mahdollisuudet. Sille loivat vankan perustan 1930-luvulla tehdyt käynnit Swazimaahan. (Arkistostamme Etelä-Afrikasta.)