Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Luomakunta kertoo elävästä Jumalasta

Luomakunta kertoo elävästä Jumalasta

”Sinä, Jehova, niin, meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan kirkkauden – –, koska sinä olet luonut kaikki.” (ILM. 4:11)

1. Miten voimme varmistaa, että uskomme pysyy vahvana?

MONET sanovat uskovansa vain sen, minkä pystyvät omin silmin näkemään. Miten voimme auttaa tällaisia yksilöitä rakentamaan uskoa Jehovaan? Raamattuhan sanoo, että ”kukaan ihminen ei ole milloinkaan nähnyt Jumalaa” (Joh. 1:18). Entä miten voimme varmistaa ennen kaikkea sen, että oma uskomme Jehovaan, ”näkymättömään Jumalaan”, pysyy vahvana? (Kol. 1:15.) Ensinnäkin meidän täytyy tunnistaa ne opetukset, jotka hämärtävät totuuden Jehovasta. Sitten meidän on kyettävä Raamatun avulla kukistamaan mikä tahansa järkeily, joka ”kohotetaan Jumalan tuntemusta vastaan” (2. Kor. 10:4, 5).

2, 3. Mitkä kaksi opetusta estävät ihmisiä ymmärtämästä totuutta Jumalasta?

2 Yksi yleinen väärä opetus, joka sokaisee ihmiset ja estää heitä ymmärtämästä totuutta Jumalasta, on evoluutioteoria. Tämä ihmisjärkeilyyn perustuva teoria on ristiriidassa Raamatun kanssa ja riistää ihmisiltä toivon. Sen lähtökohtana on väite, että kaikki elämä tuli olemassaoloon itsestään. Ihmisten elämällä ei näin ollen olisi tarkoitusta.

3 Toisaalta kristikunnan fundamentalistit opettavat, että maailmankaikkeus, mukaan lukien maapallo ja siinä oleva elämä, on ainoastaan muutaman tuhannen vuoden ikäinen. Ne jotka opettavat tätä kreationismina tunnettua teoriaa, saattavat pitää Raamattua suuressa arvossa. He kuitenkin väittävät, että Jumala loi kaiken kuudessa 24-tuntisessa päivässä vain joitakin tuhansia vuosia sitten. He eivät hyväksy vakuuttavia tieteellisiä todisteita, jotka kumoavat heidän näkemyksensä. Koska kreationismi saa Raamatun näyttämään järjen ja tosiasioiden vastaiselta, se todellisuudessa horjuttaa uskoa Raamattuun. Kreationismin kannattajat muistuttavat niitä ensimmäisen vuosisadan ihmisiä, joilla oli ”intoa Jumalan puolesta, mutta ei täsmällisen tiedon mukaan” (Room. 10:2). Miten voimme Jumalan sanan avulla kukistaa nämä linnoitusten kaltaiset opetukset, evoluutioteorian ja  kreationismin? * Onnistumme tässä vain, jos teemme kovasti työtä hankkiaksemme täsmällistä tietoa Raamatun opetuksista.

USKO PERUSTUU TODISTEISIIN JA JÄRKEVIIN PÄÄTELMIIN

4. Mihin uskomme pitäisi perustua?

4 Raamattu opettaa pitämään tietoa suuressa arvossa (Sananl. 10:14). Jehova haluaa, että meidän uskomme perustuu todisteisiin ja järkeviin päätelmiin, ei ihmisten ajatusrakennelmiin tai uskonnollisiin perinteisiin. (Lue Heprealaiskirjeen 11:1.) Rakentaaksemme vahvan uskon Jumalaan meidän täytyy ensinnäkin tulla vakuuttuneiksi hänen olemassaolostaan. (Lue Heprealaiskirjeen 11:6.) Tähän johtopäätökseen tuleminen ei perustu toiveajatteluun vaan tosiasioiden tutkimiseen ja järjenkykyjen käyttöön (Room. 12:1).

5. Mainitse yksi syy, jonka vuoksi voimme olla vakuuttuneita Jumalan olemassaolosta.

5 Apostoli Paavali esittää yhden syyn, jonka vuoksi voimme olla vakuuttuneita Jumalan olemassaolosta, vaikkemme voikaan nähdä Häntä. Paavali kirjoitti Jehovasta: ”Hänen näkymättömät ominaisuutensa ovat selvästi nähtävissä maailman luomisesta lähtien, koska ne havaitaan siitä, mikä on tehty, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensakin.” (Room. 1:20.) Miten voisit auttaa Jumalan olemassaoloa epäilevää ihmistä uskomaan näihin Paavalin henkeytettyihin sanoihin? Voisitte tarkastella seuraavia luomakunnan todisteita, joista käy ilmi Luojamme voima ja viisaus.

JUMALAN VOIMA ILMENEE LUOMAKUNNASTA

6, 7. Miten Jehovan voima ilmenee kahdesta meitä suojaavasta kilvestä?

6 Jehovan voima ilmenee kahdesta meitä suojaavasta kilvestä: maan ilmakehästä ja magneettikentästä. Ilmakehä ei ainoastaan mahdollista hengittämistä. Se myös suojaa meitä avaruudessa sinkoilevilta massiivisilta kivenlohkareilta. Nämä voisivat aiheuttaa valtavaa tuhoa, mutta yleensä ne maan ilmakehään osuessaan palavat ja saavat yötaivaalla aikaan kauniita valojuovia, ”tähdenlentoja”.

7 Myös maan magneettikenttä suojelee meitä vahingolta. Tämä suojakilpi saa alkunsa syvällä maan sisässä. Siellä sijaitsee pääosin sulasta raudasta koostuva maan ulkoydin, joka synnyttää maapalloa ympäröivän voimakkaan magneettikentän. Tämä kauas avaruuteen ulottuva kenttä suojaa meitä auringon soihtupurkausten ja auringon ulommissa kerroksissa tapahtuvien räjähdysten säteilyltä. Maan magneettikentän ansiosta nämä energiapurkaukset eivät kärvennä elämää maapallomme pinnalta. Sen sijaan ne vaimenevat tai muuttavat suuntaansa. Revontulet, upeat moniväriset valonäytelmät taivaalla Pohjois- ja Etelänavan lähellä, ovat todiste suojelevan magneettikentän toiminnasta. Jehova on epäilemättä vahva voimassa. (Lue Jesajan 40:26.)

LUOMAKUNTA KERTOO JUMALAN VIISAUDESTA

8, 9. Miten elämää ylläpitävät kiertokulut kertovat Jehovan viisaudesta?

8 Luonnon kiertokulut, jotka ylläpitävät elämää maan päällä, kertovat Jehovan viisaudesta. Havainnollistetaanpa asiaa. Kuvittele, että eläisit tiheään asutussa ja muurien ympäröimässä kaupungissa, johon olisi mahdotonta kuljettaa puhdasta vettä ja josta ei voisi viedä pois jätteitä. Tällainen kaupunki olisi pian saastainen ja asuinkelvoton. Eräässä mielessä meidän maapallomme on kuin tuo muurien ympäröimä kaupunki. Se sisältää rajallisen määrän vettä, ja jätteiden kuljetus ulkoavaruuteen on tuskin mahdollista. ”Muurien ympäröimä kaupunkimme”  kykenee kuitenkin elättämään miljardeja luomuksia sukupolvesta toiseen. Tämä johtuu siitä, että se pystyy hämmästyttävällä tavalla kierrättämään elämälle välttämättömiä tuotteita tai muuttamaan niitä toiseen muotoon.

9 Ajatellaanpa hapen kiertokulkua. Miljardit ihmiset ja eläimet hengittävät sisäänsä happea ja luovuttavat uloshengityksessä hiilidioksidia. Hapen tuotanto ei kuitenkaan koskaan lopu, eikä ilmakehä myrkyty tulemalla täyteen ”jätekaasua”, hiilidioksidia. Miksi ei? Vastauksena on ihmeellinen tapahtumasarja, jota sanotaan fotosynteesiksi eli yhteyttämiseksi. Vihreät kasvit sitovat itseensä hiilidioksidia, vettä, auringonvaloa ja ravinteita. Näiden avulla kasvit valmistavat hiilihydraatteja ja happea. Kun me hengitämme sisään happea, ympyrä sulkeutuu. Jehova siis käyttää suunnittelemaansa kasvillisuutta kirjaimellisesti antamaan ”kaikille elämän ja hengityksen” (Apt. 17:25). Miten suurenmoista viisautta!

10, 11. Miten monarkkiperhonen ja sudenkorento kertovat Jehovan suuresta älystä?

10 Myös lukemattomat eliöt ainutlaatuisen planeettamme pinnalla kertovat Jehovan suuresta älystä. Maan päällä elää arviolta 2–100 miljoonaa eliölajia. (Lue psalmi 104:24.) Tarkastellaanpa vain muutamia näistä eliöistä nähdäksemme, miten viisaasti ne on suunniteltu.

Jumalan viisaus ilmenee siitä, miten sudenkorennon silmä on suunniteltu. Pikkukuvassa suurennos. (Ks. kpl 11.)

11 Esimerkiksi monarkkiperhosella on ainoastaan kuulakynän kärjen kokoiset aivot. Silti tämä perhonen pystyy suunnistamaan auringon avulla ja vaeltamaan lähes 3 000 kilometrin matkan Kanadasta eräälle metsäalueelle Meksikoon. Miten se onnistuu siinä, kun auringon sijainti taivaalla muuttuu? Jehova on suunnitellut sen pikkuruiset aivot siten, että ne pystyvät ottamaan tämän huomioon. Tai ajattele sudenkorennon silmää. Tämä luontokappale näkee kahden verkkosilmän avulla. Kummassakin silmässä on noin 30 000 erillistä linssiä. Sudenkorennon pienet aivot onnistuvat kuitenkin tulkitsemaan kaikkien näiden linssien välittämät signaalit ja erottamaan vähäisimmänkin liikkeen ympäristössään.

12, 13. Mikä solujen rakenteeseen liittyvä piirre tekee sinuun vaikutuksen?

12 Vielä vaikuttavampaa on se, miten Jehova suunnitteli solut, joista jokainen eliö koostuu. Esimerkiksi ihmisruumiissa on noin 100 biljoonaa solua. Jokaisen solun sisällä on pienen pieni nauhankaltainen rakenne, joka tunnetaan nimellä DNA (deoksiribonukleiinihappo). Siinä on varastoituna suurin osa koko ruumiin rakennusohjeista.

13 Kuinka paljon tietoa DNA sisältää? Verrataanpa toisiinsa yhden DNA-gramman ja CD-levyn varastointikapasiteettia. Yhteen CD-levyyn mahtuu sama määrä tietoa kuin on sanakirjassa. Tämä on sinänsä vaikuttavaa, kun otamme huomioon, että kyseessä on vain ohut muovilevy. Kuitenkin yhden DNA-gramman  sisältämän tietomäärän varastoimiseen tarvittaisiin biljoona CD-levyä! Toisin sanoen yhteen ainoaan teelusikalliseen kuivattua DNA:ta mahtuisi niin paljon tietoa, että sen pohjalta pystyttäisiin rakentamaan 350-kertaisesti maapallon nykyinen väkimäärä!

14. Mitä tiedemiesten havainnot saavat sinut ajattelemaan Jehovasta?

14 Kuningas Daavidin sanojen mukaan ihmisruumiin muodostamiseen tarvittava informaatio on ikään kuin kirjoitettu vertauskuvalliseen kirjaan. Daavid sanoi Jehova Jumalasta: ”Silmäsi näkivät jopa alkioni, ja kirjassasi olivat kirjoitettuina kaikki sen osat, mitä tulee päiviin, jolloin ne muodostettiin eikä yhtäkään niistä vielä ollut.” (Ps. 139:16.) Kun Daavid mietti sitä, miten ihmeellisesti hänen oma ruumiinsa oli luotu, hänessä luonnollisestikin heräsi halu ylistää Jehovaa. Tiedemiehet ovat viime vuosina saaneet selville monia ihmeellisiä asioita ihmisruumiista. Näiden havaintojen miettiminen on vain kasvattanut kunnioitustamme Tekijäämme Jehovaa kohtaan. Ne antavat meille lisäsyyn yhtyä seuraaviin sanoihin, jotka psalmista esitti Jehovalle: ”Minä kiitän sinua siksi, että minut on tehty pelottavan ihmeellisesti. Sinun tekosi ovat ihmeelliset, kuten sieluni varsin hyvin tietää.” (Ps. 139:14.) Miten ihmiset ylipäänsä voivat olla näkemättä luomakunnan todisteita elävän Jumalan olemassaolosta!

AUTA TOISIA ANTAMAAN KUNNIA ELÄVÄLLE JUMALALLE

15, 16. a) Miten julkaisumme ovat kasvattaneet arvostusta Jehovan luomiskykyä kohtaan? b) Mikä ”Suunnittelun tulos?” -kirjoitussarjan artikkeleista on tehnyt sinuun erityisesti vaikutuksen?

15 Herätkää!-lehti on vuosikymmenten ajan auttanut miljoonia ihmisiä näkemään luomakunnassa olevia todisteita elävästä Jumalastamme. Esimerkiksi vuoden 2006 syyskuun numeron aiheena oli ”Onko olemassa Luojaa?” Koko lehti oli omistettu avaamaan evoluutioteorian ja kreationismin sokaisemien ihmisten silmät. Eräs sisar kirjoitti Yhdysvaltain haaratoimistoon tästä lehdestä: ”Erikoisnumeron levitys sujui erittäin hyvin. Muuan nainen pyysi sitä 20 kappaletta. Hän on biologian opettaja ja halusi antaa jokaiselle oppilaalleen oman lehden.” Eräs veli kirjoitti: ”Olen osallistunut kenttäpalvelukseen 1940-luvun lopulta lähtien ja olen kohta 75-vuotias. En ole kuitenkaan koskaan ennen nauttinut palveluksesta niin paljon kuin tässä kuussa, kun tarjosimme Herätkää!-lehden erikoisnumeroa.”

16 Viime vuosina Herätkää!-lehdessä on julkaistu kirjoitussarjaa ”Suunnittelun tulos?” Sen lyhyet artikkelit korostavat kunnioitusta herättävää suunnittelutaitoa, joka luomakunnasta ilmenee. Lisäksi niissä kerrotaan, miten ihminen on yrittänyt jäljitellä Mestarisuunnittelijaa. Myös vuonna 2010 julkaistun kirjasen Onko elämä luotu? aineisto on tuonut kunniaa Jumalalle. Julkaisun kauniit kuvat ja opettavaiset piirrokset on suunniteltu herättämään arvostusta Jehovan luomiskykyä kohtaan. Jokaisen jakson lopussa olevat kysymykset auttavat lukijaa miettimään juuri tarkastelemaansa aineistoa. Oletko käyttänyt tätä kirjasta todistaessasi talosta taloon, julkisesti tai vapaamuotoisesti?

17, 18. a) Miten te vanhemmat voitte vahvistaa lastenne luottamusta kykyynsä puolustaa uskoaan? b) Miten olette käyttäneet luomista käsitteleviä kirjasia tutkiessanne yhdessä perheenä?

17 Vanhemmat, oletteko tarkastelleet tätä värikästä kirjasta lastenne kanssa? Tämä on hyvä keino kasvattaa heidän arvostustaan elävää Jumalaamme kohtaan. Kenties teillä on koulua käyviä teini-ikäisiä lapsia. Evoluutioteoriaa kannattavat opettajat pyrkivät iskostamaan tämän väärän opin heidän mieleensä. Tiedemiehet,  opettajat, luontodokumentit ja jopa viihdemaailman TV-sarjat ja elokuvat esittävät evoluution tosiasiana. Voitte auttaa teini-ikäisiä torjumaan tällaisen propagandan käyttämällä toista vuonna 2010 julkaistua kirjasta: Elämän alkuperä – viisi tärkeää kysymystä. Tämäkin julkaisu kannustaa nuoria kehittämään ”ajattelukykyään” (Sananl. 2:10, 11). Kirjanen auttaa heitä päättelemään, ovatko heille koulussa opetetut asiat johdonmukaisia.

Vanhemmat, valmentakaa lapsianne puolustamaan uskoaan. (Ks. kpl 17.)

18 Elämän alkuperä -kirjasen avulla opiskelijat pystyvät puntaroimaan sensaatiouutisia, jotka väittävät tutkijoiden löytäneen fossiilien joukosta ”puuttuvia renkaita”. Tämä julkaisu kannustaa heitä arvioimaan itse, todistavatko nuo uutiset todellisuudessa, että ihminen on kehittynyt alemmista eliölajeista. Se myös auttaa heitä vastaamaan väitteisiin, joiden mukaan tiedemiehet ovat laboratorioissaan osoittaneet, että elämää voisi syntyä itsestään. Te vanhemmat voitte näitä kirjasia käyttämällä vahvistaa lastenne luottamusta kykyynsä vastata niille, jotka vaativat perustetta heidän uskolleen Luojaan. (Lue 1. Pietarin kirjeen 3:15.)

19. Mikä etuoikeus meillä kaikilla on?

19 Jehovan järjestön välityksellä saamme laadukkaaseen tutkimustyöhön perustuvia julkaisuja. Ne auttavat meitä havaitsemaan Jehovan suurenmoisia ominaisuuksia ympärillämme olevassa maailmassa. Nämä järkevät todisteet saavat meidät pulppuamaan ylistystä Jumalallemme (Ps. 19:1, 2). Millainen etuoikeus onkaan suoda Jehovalle, kaiken Luojalle, se kunnia ja kirkkaus, jonka hän totisesti ansaitsee! (1. Tim. 1:17.)

^ kpl 3 Ks. lisätietoa siitä, miten keskustella kreationismiin uskovien kanssa, kirjasesta Onko elämä luotu? s. 24–28.