Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Valtakunta hallinnut 100 vuotta – miten se vaikuttaa sinuun?

Valtakunta hallinnut 100 vuotta – miten se vaikuttaa sinuun?

”Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Jehova Jumala, – – ikuisuuden Kuningas.” (ILM. 15:3)

1, 2. Mitä Jumalan valtakunta saa aikaan, ja miksi voimme luottaa sen tuloon?

KUN Jeesus Kristus oli keväällä vuonna 31 eräällä Kapernaumin lähellä sijaitsevalla vuorella, hän opetti seuraajiaan rukoilemaan: ”Tulkoon sinun valtakuntasi.” (Matt. 6:10.) Nykyään monet epäilevät, tuleeko Jumalan valtakunta koskaan, mutta me luotamme siihen, että sen tuloa koskeviin vilpittömiin rukouksiimme vastataan.

2 Valtakunnan välityksellä Jehova yhdistää taivaassa ja maan päällä olevan perheensä. Hänen tarkoituksensa toteutuu varmasti (Jes. 55:10, 11). Menneiden 100 vuoden sykähdyttävät tapahtumat todistavat, että Jehovasta on jo tullut Kuningas meidän aikanamme. Hän tekee parhaillaan suuria ja ihmeellisiä tekoja miljoonien uskollisten alamaistensa hyväksi. (Sak. 14:9; Ilm. 15:3.) Se että Jehovasta on tullut Kuningas, ei kuitenkaan merkitse samaa kuin hänen Valtakuntansa tuleminen, jota Jeesus opetti rukoilemaan. Mitä eroa näillä asioilla on, ja miten ne vaikuttavat meihin?

JEHOVAN ASETTAMA KUNINGAS RYHTYY TOIMIMAAN

3. a) Milloin ja missä Jeesus asetettiin Kuninkaaksi? b) Miten todistaisit, että Valtakunta perustettiin vuonna 1914? (Ks. alaviite.)

3 Tultaessa 1800-luvun lopulle saatiin valaistusta seuraavaan 2 500 vuotta vanhaan Danielin profetiaan: ”Noiden kuninkaiden päivinä taivaan Jumala pystyttää valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu.” (Dan. 2:44.) Raamatuntutkijat kiinnittivät vuosikymmenien  ajan huomiota siihen, että vuosi 1914 olisi merkittävä. Monilla ihmisillä oli siihen aikaan optimistinen näkemys. Eräs kirjailija sanoikin: ”Vuonna 1914 maailma oli täynnä toivoa ja lupauksia.” Raamatun profetia kuitenkin kävi toteen, kun ensimmäinen maailmansota puhkesi myöhemmin tuona vuonna. Sen vanavedessä seuranneet maanjäristykset, ruttotaudit ja nälänhätä samoin kuin muiden Raamatun ennustusten täyttyminen todistivat kiistatta, että Jeesus Kristus oli alkanut hallita taivaassa Jumalan valtakunnan Kuninkaana vuonna 1914. * Jehovasta tosiaan tuli Kuningas uudessa merkityksessä, kun hän asetti Poikansa messiaaniseksi Kuninkaaksi.

4. Mitä Jumalan asettama Kuningas teki ensimmäiseksi, ja keihin hän seuraavaksi käänsi huomionsa?

4 Aivan ensimmäiseksi Jumalan asettama Kuningas ryhtyi käymään sotaa Isänsä päävastustajaa Saatanaa vastaan. Jeesus ja hänen enkelinsä heittivät Panettelijan demoneineen alas taivaasta. Tämä tuotti paljon iloa taivaassa, mutta maan päällä se aiheutti ennennäkemätöntä ahdinkoa. (Lue Ilmestyksen 12:7–9, 12.) Seuraavaksi Kuningas käänsi huomionsa maallisiin alamaisiinsa puhdistaakseen, valmentaakseen ja organisoidakseen heidät tekemään Jumalan tahdon. Millä tavoin heidän myönteinen suhtautumisensa siihen, miten Valtakunta on toiminut, on hyvänä esimerkkinä meille nykyään eläville?

MESSIAANINEN KUNINGAS PUHDISTAA USKOLLISET ALAMAISENSA

5. Mikä puhdistaminen alkoi vuonna 1914 ja jatkui vuoden 1919 alkupuolelle saakka?

5 Kun Kuninkaaksi asetettu Jeesus oli poistanut taivaasta Saatanan ja hänen demoniensa turmelevan vaikutuksen, Jehova käski hänen tarkastaa ja korjata maan päällä olevien seuraajiensa hengellisen tilan. Profeetta Malakia kuvaili tätä hengelliseksi puhdistamiseksi (Mal. 3:1–3). Historia osoittaa, että se alkoi vuonna 1914 ja jatkui vuoden 1919 alkupuolelle saakka. * Kuuluaksemme Jehovan kaikkeudenperheeseen meidän täytyy olla puhtaita eli pyhiä (1. Piet. 1:15, 16). Meidän on pysyttävä erossa kaikesta väärän uskonnon ja tämän maailman politiikan saastutuksesta.

6. Miten hengellistä ravintoa jaetaan, ja miksi se on elintärkeää?

6 Sitten Jeesus käytti kuninkaanvaltaansa asettamalla ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan”. Tämä orja jakaisi säännöllisesti terveellistä hengellistä ruokaa kaikille niille, jotka muodostavat Jeesuksen huolenpidossa olevan ”yhden lauman”. (Matt. 24:45–47; Joh. 10:16.) Vuodesta 1919 lähtien tuo pieni ryhmä voideltuja veljiä on uskollisesti huolehtinut painavasta vastuusta antaa ruokaa ”palvelusväelle”. Tämän kanavan kautta saamamme runsas hengellinen ravinto auttaa meitä kasvamaan uskossa. Se vahvistaa päätöstämme pysyä hengellisesti, moraalisesti, henkisesti ja fyysisesti puhtaina. Se myös valmentaa meitä ja varustaa meidät osallistumaan täysipainoisesti tärkeimpään työhön, mitä maan päällä nykyään tehdään. Hyödynnätkö sinä tätä huolenpitoa täysin määrin?

KUNINGAS VALMENTAA ALAMAISIAAN SAARNAAMAAN KAUTTA MAAILMAN

7. Minkä tärkeän työn Jeesus pani alulle ollessaan maan päällä, ja mihin saakka se jatkuisi?

7 Maanpäällisen palveluksensa alussa Jeesus sanoi: ”Minun täytyy julistaa muillekin kaupungeille Jumalan valtakunnan hyvää uutista, sillä sitä varten minut on lähetetty.” (Luuk. 4:43.) Kolmen ja puolen vuoden ajan tämä työ oli keskeisellä sijalla hänen elämässään. Hän neuvoi opetuslapsiaan:  ”Kun menette, saarnatkaa sanoen: ’Taivasten valtakunta on tullut lähelle.’ ” (Matt. 10:7.) Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus ennusti, että hänen seuraajansa veisivät tätä sanomaa ”maan ääriin asti” (Apt. 1:8). Hän lupasi olla itse mukana tässä tärkeässä työssä aina meidän aikaamme saakka (Matt. 28:19, 20).

8. Miten Kuningas innosti maallisia alamaisiaan toimintaan?

8 Vuoteen 1919 mennessä ”valtakunnan hyvä uutinen” oli saanut lisää merkitystä (Matt. 24:14). Kuningas hallitsi taivaassa, ja hän oli koonnut pienen ryhmän puhdistettuja maallisia alamaisia. He osoittivat vastakaikua Jeesuksen innostavalle kehotukselle saarnata hyvää uutista Jumalan perustetusta valtakunnasta kaikkialla maailmassa (Apt. 10:42). Esimerkiksi syyskuussa 1922 lähes 20 000 Valtakunnan kannattajaa kokoontui Cedar Pointin kansainväliseen konventtiin Ohioon Yhdysvaltoihin. Voimme vain kuvitella, miten haltioissaan he olivat, kun veli Rutherford piti puheen aiheesta ”Valtakunta” ja sanoi: ”Katso, Kuningas hallitsee! Te olette hänen julkiset sanansaattajansa. Siksi, julistakaa, julistakaa, julistakaa Kuningasta ja hänen valtakuntaansa!” Tämä sai kaksituhatta läsnäolijaa osallistumaan erityiseen ”palveluspäivään” ja käymään ihmisten kodeissa noin 70 kilometrin säteellä konventtipaikasta. Muuan paikalla ollut veli huudahti: ”En koskaan unohda tuota kehotusta julistaa Valtakuntaa enkä sitä, miten innostunutta konventtiväki oli!” Monet muutkin tunsivat samoin.

9, 10. a) Mitä valmennusta Valtakunnan julistajille annetaan? b) Miten sinä olet hyötynyt tästä valmennuksesta?

9 Vuonna 1922 eri puolilla maailmaa toimi runsaat 17 000 Valtakunnan julistajaa 58 maassa. He tarvitsivat kuitenkin valmennusta. Tuleva Kuningas antoi ensimmäisellä vuosisadalla opetuslapsilleen selvät ohjeet siitä, mitä, missä ja miten saarnata (Matt. 10:5–7; Luuk. 9:1–6; 10:1–11). Saman mallin mukaan Jeesus huolehtii myös nykyään siitä, että kaikki Valtakunnan saarnaajat saavat ohjeita ja että heillä on käytössään välineet, joita he tarvitsevat menestyäkseen tässä työssä (2. Tim. 3:17). Hän valmentaa alamaisiaan sananpalvelukseen kristillisen seurakunnan välityksellä. Esimerkiksi teokraattista palveluskoulua pidetään kaikissa yli 111 000 seurakunnassa kautta maailman, ja siinä annettavan opetuksen ansiosta yli seitsemän miljoonaa julistajaa pystyy nykyään saarnaamaan ja opettamaan ”kaikenlaisiin ihmisiin” vetoavalla tavalla. (Lue 1. Korinttilaiskirjeen 9:20–23.)

10 Teokraattisen palveluskoulun lisäksi on perustettu muita raamattukouluja, joissa valmennetaan seurakunnan vanhimpia, tienraivaajia, naimattomia veljiä,  kristittyjä aviopareja, haaratoimistokomiteoiden jäseniä ja heidän vaimojaan, matkavalvojia ja heidän vaimojaan sekä lähetystyöntekijöitä. * Erään kristittyjen avioparien raamattukoulun kurssin oppilaat ilmaisivat arvostuksensa seuraavin sanoin: ”Saamamme erikoisvalmennus on syventänyt rakkauttamme Jehovaan ja varustanut meidät auttamaan toisia entistä paremmin.”

11. Miten Valtakunnan julistajat ovat voineet kestää vastustuksesta huolimatta?

11 Laajamittainen Valtakunnan saarnaaminen ja opettaminen ei ole jäänyt huomaamatta viholliseltamme Saatanalta. Hän hyökkää sekä suorin että salakavalin keinoin Valtakunnan sanomaa ja sen viejiä vastaan pysäyttääkseen työn. Hän ei kuitenkaan onnistu, sillä Jehova on asettanut Poikansa ”paljon ylemmäksi jokaista hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta” (Ef. 1:20–22). Kuninkaana Jeesus käyttää valtaansa suojellakseen ja opastaakseen opetuslapsiaan ja varmistaa näin, että hänen Isänsä tahto tapahtuu. * Hyvää uutista saarnataan, ja miljoonille rehellissydämisille ihmisille opetetaan Jehovan teitä. Mikä etuoikeus onkaan osallistua tähän suurenmoiseen työhön!

KUNINGAS ORGANISOI ALAMAISENSA SUUREMPAAN TOIMINTAAN

12. Millaisia järjestöä koskevia parannuksia on tehty Valtakunnan perustamisesta lähtien?

12 Siitä lähtien kun Valtakunta perustettiin vuonna 1914, Kuningas on organisoinut alamaisensa tekemään paremmin hänen Isänsä tahdon. (Lue Jesajan 60:17.) Vuonna 1919 nimitettiin kuhunkin seurakuntaan palvelusjohtaja ohjaamaan saarnaamistyötä. Vuonna 1927 aloitettiin järjestelmällinen talosta taloon -saarnaaminen sunnuntaisin. Vuonna 1931 Valtakunnan kannattajat saivat uutta pontta toimintaansa, kun he omaksuivat raamatullisen nimen Jehovan todistajat (Jes. 43:10–12). Vuodesta 1938 lähtien seurakuntien vastuullisia miehiä ei enää valittu demokraattisesti äänestämällä vaan heidät asetettiin tehtäviinsä teokraattisesti. Vuonna 1972 seurakuntia valvomaan nimitettiin yhden seurakunnanvalvojan sijasta vanhimmisto. Kaikkia päteviä miehiä kannustettiin osoittamaan halukkuutta ”paimentaa huolenpidossaan olevaa Jumalan laumaa” (1. Piet. 5:2). Vuonna 1976 hallintoelin järjestettiin kuudeksi komiteaksi, jotka valvovat maailmanlaajuista Valtakunnan työtä. Jehovan asettama Kuningas on siis edistyvästi organisoinut Valtakunnan alamaisia teokraattisella eli Jumalan valtaan perustuvalla tavalla.

13. Miten se, mitä Valtakunta on saanut aikaan 100 vuodessa, on vaikuttanut sinun elämääsi?

 13 Mitä kaikkea messiaaninen Kuningas onkaan saanut aikaan hallituskautensa ensimmäisinä 100 vuotena! Hän on puhdistanut Jehovan nimelle otetun kansan. Hän on ohjannut Valtakunnan hyvän uutisen saarnaamista 239 maassa ja opettanut miljoonille ihmisille Jehovan teitä. Hän on yhdistänyt yli seitsemän miljoonaa uskollista alamaista, joista jokainen tarjoutuu halukkaasti tekemään hänen Isänsä tahdon (Ps. 110:3). Messiaanisen Valtakunnan välityksellä Jehova on tosiaan tehnyt suuria ja ihmeellisiä tekoja. Mutta edessäpäin on jotain vielä sykähdyttävämpää!

TULEVIA SIUNAUKSIA MESSIAANISEN VALTAKUNNAN ALAISUUDESSA

14. a) Mitä pyydämme Jumalaa tekemään, kun rukoilemme ”Tulkoon sinun valtakuntasi”? b) Mikä on vuoden 2014 vuositeksti, ja miksi se on sopiva?

14 Vaikka Jehova kruunasi Poikansa Jeesuksen Kristuksen messiaaniseksi Kuninkaaksi vuonna 1914, se ei ollut täydellinen vastaus rukoukseemme ”Tulkoon sinun valtakuntasi” (Matt. 6:10). Raamatussa ennustettiin, että Jeesus ”käy alistamaan vihollistensa keskellä” (Ps. 110:2). Saatanan valvonnassa olevat ihmishallitukset vastustavat edelleen Jumalan valtakuntaa. Rukoillessamme sen tuloa pyydämme Jumalalta, että messiaaninen Kuningas hallitsijatovereineen tulisi tekemään lopun ihmishallinnosta ja poistamaan Valtakunnan vastustajat maan päältä. Silloin täyttyvät Danielin 2:44:n sanat, joiden mukaan Jumalan valtakunta ”murskaa kaikki nämä valtakunnat ja tekee niistä lopun”. Se tuhoaa poliittiset vihollisensa. (Ilm. 6:1, 2; 13:1–18; 19:11–21.) Tämä tulee tapahtumaan hyvin pian. Vuodelle 2014, jolloin Jumalan valtakunnan perustamisesta taivaassa tulee kuluneeksi 100 vuotta, onkin sopivasti valittu vuositekstiksi Matteuksen 6:10: ”Tulkoon sinun valtakuntasi.”

Vuositeksti 2014: ”Tulkoon sinun valtakuntasi.” (Matteus 6:10)

15, 16. a) Mitä sykähdyttävää tapahtuu tuhatvuotisella hallituskaudella? b) Mitä Jeesus tekee messiaanisen kuninkuutensa lopuksi, ja miten se liittyy Jehovan tarkoitukseen koko luomakunnan suhteen?

15 Tuhottuaan Jumalan viholliset messiaaninen Kuningas heittää Saatanan ja hänen demoninsa syvyyteen tuhanneksi vuodeksi (Ilm. 20:1–3). Kun heidän paha vaikutuksensa on poissa, Valtakunta ryhtyy soveltamaan Jeesuksen lunastusuhrin arvoa ja poistaa Aadamin synnin seuraukset. Jeesus herättää lukemattomia miljoonia kuoleman unesta ja organisoi laajamittaisen koulutusohjelman, jonka välityksellä he saavat opetusta Jehovasta (Ilm. 20:12, 13). Koko maasta tulee Eedenin puutarhaa muistuttava paratiisi, ja kaikki uskolliset ihmiset kohotetaan täydellisyyteen.

16 Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden lopussa messiaaninen Valtakunta on täyttänyt tarkoituksensa. Silloin Jeesus luovuttaa Valtakunnan Isälleen. (Lue 1. Korinttilaiskirjeen 15:24–28.) Enää ei tarvita välittäjää Jehovan ja hänen maallisten lastensa välille. Kaikki Jumalan pojat taivaassa ja hänen lapsensa maan päällä on saatettu ykseyteen taivaallisen Isänsä kanssa osana hänen kaikkeudenperhettään.

17. Mitä olet päättänyt tehdä?

17 Ne sykähdyttävät tapahtumat, joita on nähty Valtakunnan 100 vuotta kestäneen hallinnon aikana, saavat meidät vakuuttumaan siitä, että tilanne on Jehovan hallinnassa ja että hänen maata koskeva tarkoituksensa toteutuu. Olkaamme edelleen hänen uskollisia alamaisiaan ja julistakaamme Kuningasta ja hänen Valtakuntaansa. Voimme olla varmoja, että Jehova vastaa pian hartaaseen rukoukseemme ”Tulkoon sinun valtakuntasi”!

^ kpl 10 Ks. ”Teokraattiset koulut – todiste Jehovan rakkaudesta”, Vartiotorni 15.9.2012 s. 13–17.

^ kpl 11 Esimerkkejä eri maiden tuomioistuimissa saaduista voitoista on Vartiotornissa 1.12.1998 s. 19–22.