1. Mitä jotkut ajattelevat siitä, miten Jumalaa tulisi palvoa?

MONET myöntävät auliisti, että kristikunnan uskonnot ja muut valtauskonnot eivät tee paljoakaan ihmisten hyväksi. Jotkut ovat yhtä mieltä siitä, että ne esittävät opetuksillaan ja toiminnallaan Jumalan väärässä valossa eivätkä siksi voi saada hänen hyväksyntäänsä. Heidän mielestään kaikissa uskonnoissa on kuitenkin vilpittömiä ihmisiä, jotka Jumala hyväksyy palvojikseen. He ajattelevat, ettei näiden ole tarpeen erottautua väärästä uskonnosta ja palvoa Jumalaa erillisenä kansana. Mutta onko Jumala tätä mieltä? Saadaksemme vastauksen tarkastelemme sitä, mitä Raamattu kertoo Jehovan tosi palvojien historiasta.

2. Keistä tuli Jehovan kansa, ja mikä erotti heidät muista kansoista? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

² Jehovalla oli jo 1900-luvulla eaa. kansa maan päällä. Abraham, ”kaikkien niiden isä, jotka – – uskovat”, toimi satoja ihmisiä käsittävän huonekunnan päänä (Room. 4:11;  1. Moos. 14:14). Kanaanin hallitsijat pitivät häntä ”mahtavana johtomiehenä” ja kohtelivat häntä kunnioittavasti (1. Moos. 21:22; 23:6, alav.). Jehova teki Abrahamin ja hänen jälkeläistensä kanssa liiton (1. Moos. 17:1, 2, 19). Jumala sanoi hänelle: ”Tämä on se liittoni minun ja teidän, niin, tulevan siemenesi, välillä, joka teidän tulee pitää: Jokainen miespuolinen teistä on ympärileikattava – – ja se on oleva liiton merkkinä välillämme, minun ja teidän.” (1. Moos. 17:10, 11.) Niinpä Abraham ja kaikki hänen huonekuntansa miehet ympärileikattiin (1. Moos. 17:24–27). Ympärileikkaus erotti Abrahamin jälkeläiset ainoaksi kansaksi, joka oli liittosuhteessa Jehovaan.

3. Miten Abrahamin jälkeläisistä koostuva kansa kasvoi?

³ Abrahamin pojanpojalla Jaakobilla eli Israelilla oli 12 poikaa (1. Moos. 35:10, 22b–26). Aikanaan heistä tuli Israelin 12 heimon patriarkaalisia päämiehiä (Apt. 7:8). Jaakob huonekuntineen pakeni nälänhädän vuoksi Egyptiin, missä hänen poikansa Joosef oli päässyt faraon elintarvikevirkamieheksi ja luottohenkilöksi (1. Moos. 41:39–41; 42:6). Jaakobin jälkeläiset tulivat hyvin lukuisiksi; heistä kasvoi ”kansojen koottu joukko”. (1. Moos. 48:4; lue Apostolien tekojen 7:17.)

4. Millainen suhde vallitsi aluksi egyptiläisten ja Jaakobin jälkeläisten välillä?

⁴ Jaakobin jälkeläiset asettuivat Goseniin Niilin suistoalueelle ja viipyivät Egyptissä vähän yli 200 vuotta (1. Moos. 45:9, 10). Näyttää siltä, että noin puolet tuosta ajasta he viettivät rauhaisaa rinnakkaiseloa egyptiläisten kanssa, asuivat pikkukaupungeissa ja laidunsivat katraitaan ja karjalaumojaan. Farao, joka tunsi Joosefin ja piti häntä arvossa, oli ottanut heidät tervetulleina vastaan (1. Moos. 47:1–6). Vaikka egyptiläiset yleensä suhtautuivat hyvin ylenkatseellisesti lammaspaimeniin, heidän täytyi sietää israelilaisia (1. Moos. 46:31–34).

5, 6. a) Miten Jumalan kansan olosuhteet muuttuivat Egyptissä? b) Miten Mooseksen henki säästyi, ja mitä Jehova teki koko kansansa hyväksi?

⁵ Jumalan kansan olosuhteet kuitenkin muuttuivat dramaattisesti. ”Aikanaan Egyptiä nousi hallitsemaan uusi kuningas, joka ei tuntenut Joosefia. Ja hän sanoi kansalleen: ’Katso! Israelin poikien kansa on meitä lukuisampi ja mahtavampi.’ Siksi egyptiläiset orjuuttivat Israelin poikia tyrannialla. Ja he katkeroittivat jatkuvasti heidän elämäänsä ankaralla orjuudella savilaastin ja tiilien teossa ja kaikenlaisella orjuudella pellolla, niin, kaikenlaisella orjuudellaan, jossa he tyrannian avulla käyttivät heitä orjina.” (2. Moos. 1:8, 9, 13, 14.)

⁶ Farao jopa määräsi, että kaikki heprealaiset poikalapset piti surmata heti syntymän jälkeen (2. Moos. 1:15, 16). Juuri tuohon aikaan syntyi Mooses. Pojan ollessa kolmen kuukauden ikäinen hänen äitinsä Jokebed kätki hänet Niilin kaislikkoon. Faraon tytär löysi hänet ja myöhemmin adoptoi hänet. Jumalan ohjauksen ansiosta Jokebed sai kasvattaa poikaansa hänen lapsuusvuosinaan, ja hänestä kasvoi Jehovan uskollinen palvelija. (2. Moos. 2:1–10; Hepr. 11:23–25.) Jehova ”kiinnitti huomiota” kansansa kärsimyksiin ja päätti vapauttaa heidät sortajien käsistä Mooseksen välityksellä (2. Moos. 2:24, 25; 3:9, 10). Näin heistä tulisi Jehovan ”lunastama kansa”. (2. Moos. 15:13; lue 5. Mooseksen kirjan 15:15.)

7, 8. Miten israelilaisista tuli pyhä kansakunta?

⁷ Vaikka Jehova ei ollut vielä järjestänyt israelilaisia kansakunnaksi, hän tunnusti heidät kansakseen. Moosesta ja Aaronia käskettiinkin sanomaan faraolle: ”Näin on Jehova, Israelin Jumala, sanonut: ’Lähetä kansani pois, jotta se viettäisi minun kunniakseni juhlaa erämaassa.’ ” (2. Moos. 5:1.)

⁸ Vapauttaakseen Israelin pojat egyptiläisten sorrosta Jehovan oli aiheutettava kymmenen vitsausta ja tuhottava farao ja hänen sotajoukkonsa Punaisenmeren vesiin (2. Moos. 15:1–4). Vajaat kolme kuukautta myöhemmin Jehova teki israelilaisten kanssa liiton Siinainvuorella ja antoi heille seuraavan historiallisen lupauksen: ”Jos nyt tarkoin tottelette ääntäni ja pidätte liittoni, niin te totisesti tulette kaikista muista kansoista minun erikoisomaisuudekseni – –. Ja teistä tulee minulle – – pyhä kansakunta.” (2. Moos. 19:5, 6.)

9, 10. a) Millä tavoin Laki 5. Mooseksen kirjan 4:5–8:n mukaan erotti israelilaiset muista kansoista? b) Miten israelilaisten oli määrä osoittautua ”kansaksi, joka on pyhä Jehovalle”?

⁹ Ennen kuin heprealaisista tuli Egyptissä orjia, he muodostivat heimoyhteiskunnan. Sitä johtivat sukujen päämiehet eli patriarkat, jotka toimivat ennen heitä eläneiden Jehovan palvelijoiden tavoin vallanpitäjinä, tuomareina ja pappeina omassa huonekunnassaan (1. Moos. 8:20; 18:19; Job 1:4, 5). Mooseksen välityksellä Jehova kuitenkin antoi israelilaisille lakikokoelman, joka erottaisi heidät kaikista muista kansakunnista. (Lue 5. Mooseksen kirjan 4:5–8; Ps. 147:19, 20.) Lain alaisuudessa palveli erillinen papisto ja oikeutta jakoivat ”vanhimmat”, joita kunnioitettiin heidän tietonsa ja viisautensa vuoksi (5. Moos. 25:7, 8). Laki sääteli vasta muodostetun kansakunnan uskonnollista ja yhteiskunnallista elämää.

¹⁰ Vähän ennen kuin israelilaiset astuivat Luvattuun maahan, Jehova toisti heille lakinsa, ja Mooses sanoi heille: ”Jehova puolestaan on saanut sinut tänään sanomaan, että sinusta tulee hänen kansansa, erikoisomaisuus, niin kuin hän on luvannut sinulle, ja että sinä noudatat kaikkia hänen käskyjään ja että hän asettaa sinut korkealle kaikkien muiden kansakuntien yläpuolelle, jotka hän on tehnyt, mistä on seurauksena ylistystä ja mainetta ja kauneutta, kun sinä osoittaudut kansaksi, joka on pyhä Jehovalle, Jumalallesi.” (5. Moos. 26:18, 19.)

11–13. a) Keitä tuli Jumalan valitun kansan yhteyteen? b) Mitä ei-israelilaisten oli tehtävä, jos he halusivat palvoa Jehovaa?

¹¹ Vaikka Jehovalla oli nyt valittu kansa maan päällä, hän ei estänyt ei-israelilaisia tulemasta sen yhteyteen. Hänen sallinnallaan paljon ei-israelilaisista koostuvaa ”sekakansaa”, jonka joukossa oli egyptiläisiä, liittyi hänen kansaansa, kun hän vapautti sen Egyptistä (2. Moos. 12:38). Seitsemännen vitsauksen aikoihin jotkut ”faraon palvelijoiden keskuudessa” pelkäsivät Jehovan sanaa, ja epäilemättä he tulivat osaksi sekakansaa, joka lähti Egyptistä israelilaisten mukana (2. Moos. 9:20).

¹² Juuri ennen kuin israelilaiset ylittivät Jordanin ottaakseen haltuunsa Kanaanin maan, Mooses kehotti heitä ”rakastamaan muukalaisasukasta”, joka oli heidän keskuudessaan (5. Moos. 10:17–19). Jumalan valitun kansan tuli hyväksyä joukkoonsa kaikki vierasmaalaiset, jotka olivat halukkaita noudattamaan Mooseksen antamia peruslakeja (3. Moos. 24:22). Joistakin muukalaisasukkaista  tuli Jehovan palvojia, ja he tunsivat samoin kuin moabilainen Ruut, joka julisti israelilaiselle Noomille: ”Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi minun Jumalani.” (Ruut 1:16.) Näistä ei-israelilaisista tuli käännynnäisiä, ja miehet suostuivat ympärileikattaviksi (2. Moos. 12:48, 49). Jehova toivotti heidät tervetulleiksi valitun kansansa yhteyteen (4. Moos. 15:14, 15).

¹³ Salomon temppelin vihkiäisissä kiinnitettiin huomiota niihin ei-israelilaisiin, jotka halusivat palvoa Jehovaa. Salomo sanoi heistä rukouksessaan: ”Vierasmaalaista, joka ei ole kansaasi Israelia ja joka todella tulee kaukaisesta maasta suuren nimesi ja voimakkaan kätesi ja ojennetun käsivartesi tähden – ja he todella tulevat ja rukoilevat tätä huonetta kohti – niin kuuntelethan sinä taivaista, pysyvästä asuinpaikastasi, ja varmasti teet kaiken sen mukaan, minkä vuoksi vierasmaalainen huutaa puoleesi, jotta kaikki maan kansat tuntisivat nimesi ja pelkäisivät sinua samoin kuin kansasi Israel ja tietäisivät, että tämä huone, jonka olen rakentanut, on otettu sinun nimiisi.” (2. Aik. 6:32, 33.) Vielä Jeesuksen päivinäkin kuka tahansa ei-israelilainen saattoi palvoa Jehovaa, jos tuli hänen liittokansansa yhteyteen (Joh. 12:20; Apt. 8:27).

14–16. a) Miten israelilaisten oli kansakuntana määrä todistaa Jehovan puolesta? b) Mikä moraalinen velvollisuus Jumalan nykyisellä kansalla on?

¹⁴ Israelilaiset palvoivat Jumalaansa Jehovaa, kun taas muut kansakunnat palvoivat omia jumaliaan. Profeetta Jesajan aikana Jehova vertasi maailman tilannetta oikeudenkäyntiin. Hän haastoi kansakuntien jumalat hankkimaan todistajia jumaluutensa vahvistamiseksi ja julisti: ”Kerättäköön kaikki kansakunnat yhteen ja koottakoon kansalliset ryhmät. Kuka [niiden jumalista] niiden keskuudessa voi kertoa tällaista? Tai voivatko ne antaa meidän kuulla ensimmäisiäkään asioita? Hankkikoot todistajansa, jotta ne voitaisiin julistaa vanhurskaiksi, tai kuulkoot ja sanokoot: ’Se on totuus!’ ” (Jes. 43:9.)

¹⁵ Kansakuntien jumalat eivät kyenneet esittämään ainuttakaan todistetta jumaluutensa tueksi. Ne olivat pelkkiä  puhekyvyttömiä epäjumalia, joita jonkun täytyi kantaa (Jes. 46:5–7). Toisaalta Jehova sanoi kansalleen Israelille: ”Te olette minun todistajiani – – niin, palvelijani, jonka olen valinnut, jotta te tuntisitte minut ja uskoisitte minuun ja ymmärtäisitte, että minä olen sama. Ennen minua ei ollut muodostettu yhtään Jumalaa, eikä minun jälkeeni edelleenkään ole ollut ketään. Minä – minä olen Jehova, eikä minun lisäkseni ole ketään pelastajaa. – – Niinpä te olette minun todistajiani – – ja minä olen Jumala.” (Jes. 43:10–12.)

¹⁶ Koko kaikkeutta koskevassa oikeudenkäynnissä Jehovan valitun kansan oli määrä todistaa selvästi, että hän on Korkein ja ainoa tosi Jumala. Hän sanoi heitä ”kansaksi, jonka olen muodostanut itseäni varten, jotta se kertoisi ylistystäni” (Jes. 43:21). He olivat hänen nimelleen otettu kansa. Jehova oli lunastanut heidät Egyptistä, ja heillä oli moraalinen velvollisuus kannattaa hänen suvereeniuttaan muiden kansojen edessä. Heidän tuli ilmaista samanlaista asennetta, jota profeetta Miikan sanojen mukaan odotetaan Jumalan nykyiseltä kansalta: ”Kaikki kansat osaltaan vaeltavat kukin jumalansa nimessä, mutta me puolestamme vaellamme Jehovan, meidän Jumalamme, nimessä ajan hämärään asti, niin, ikuisesti.” (Miika 4:5.)

17. Miten Israelista tuli Jehovan silmissä ”vieras” ja ”villiintyvä viiniköynnös”?

¹⁷ Valitettavasti israelilaiset eivät osoittautuneet uskollisiksi Jumalalleen Jehovalle. He antoivat myöten niiden kansakuntien vaikutukselle, jotka palvoivat puusta ja kivestä tehtyjä jumalia. 700-luvulla eaa. profeetta Hoosea kirjoitti: ”Israel on villiintyvä viiniköynnös – – se on lisännyt alttareitaan. – – Heidän sydämensä on tullut ulkokultaiseksi; nyt heidät havaitaan syyllisiksi.” (Hoos. 10:1, 2.) Noin 150 vuotta myöhemmin Jeremia merkitsi muistiin seuraavat sanat, jotka Jehova esitti uskottomalle kansalleen: ”Minä olin istuttanut sinut valikoiduksi punarypäleköynnökseksi, täysin aidosta siemenestä. Kuinka siis olet muuttunut minua kohtaan vieraan viiniköynnöksen villiintyneiksi versoiksi? – – Missä ovat jumalasi, jotka olet tehnyt itsellesi? Nouskoot ne, jos ne voivat pelastaa sinut onnettomuutesi aikana. – – He, minun kansani, ovat unohtaneet minut.” (Jer. 2:21, 28, 32.)

18, 19. a) Miten Jehova ennusti tuottavansa nimelleen uuden kansan? b) Mitä tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa?

¹⁸ Sen sijaan että israelilaiset olisivat tuottaneet hyvää hedelmää harjoittamalla puhdasta palvontaa ja toimimalla Jehovan uskollisina todistajina, he tuottivat epäjumalanpalveluksen kelvotonta hedelmää. Jeesus sanoikin oman aikansa juutalaisten ulkokultaisille johtajille: ”Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansakunnalle, joka tuottaa sen hedelmiä.” (Matt. 21:43.) Tähän uuteen kansakuntaan, hengelliseen Israeliin, voisivat päästä vain ne, jotka olisivat mukana ”uudessa liitossa”. Jehova oli ennustanut tuon liiton profeetta Jeremian välityksellä ja luvannut siihen otettavista hengellisistä israelilaisista: ”Minusta on tuleva heidän Jumalansa, ja heistä puolestaan tulee minun kansani.” (Jer. 31:31–33.)

¹⁹ Kun lihallinen Israel oli osoittautunut uskottomaksi, Jehova valitsi ensimmäisellä vuosisadalla omaksi kansakseen hengellisen Israelin, kuten edellä osoitettiin. Mutta ketkä ovat hänen kansansa nykyään? Mistä rehellissydämiset ihmiset voivat tunnistaa hänen tosi palvojansa? Näihin kysymyksiin vastataan seuraavassa kirjoituksessa.