Jeremian 31:15:ssä sanotaan: ”Näin on Jehova sanonut: ’Ramasta [tai: Ramassa] kuuluu ääni, valitus ja katkera itku; Raakel itkee poikiaan. Hän on kieltäytynyt antamasta lohduttaa itseään poikiensa vuoksi, koska heitä ei enää ole.’ ”

Raakelin kaksi poikaa eivät kuolleet ennen häntä. Niinpä sanat, jotka Jeremia kirjoitti tuhat vuotta hänen kuolemansa jälkeen, saattaisivat näyttää virheellisiltä.

Raakelin ensimmäinen poika oli Joosef (1. Moos. 30:22–24). Myöhemmin hän sai toisen pojan, jolle annettiin nimeksi Benjamin. Raakel kuitenkin kuoli synnyttäessään tätä toista poikaa. Miksi sitten Jeremian 31:15:ssä hänen sanotaan itkevän sitä, että hänen poikiaan ”ei enää ole”?

On huomionarvoista, että ensimmäisestä pojasta Joosefista tuli aikanaan Manassen ja Efraimin isä (1. Moos. 41:50–52; 48:13–20). Efraim oli myöhemmin koko Israelin pohjoisen valtakunnan huomattavin ja vaikutusvaltaisin heimo ja alkoi edustaa kaikkia tuon valtakunnan kymmentä heimoa. Toisaalta siitä heimosta, joka polveutui Raakelin toisesta pojasta Benjaminista, tuli yhdessä Juudan kanssa eteläinen valtakunta. Jossakin mielessä Raakelin voidaan siis sanoa kuvaavan kaikkia israelilaisäitejä, asuivatpa he pohjoisessa tai eteläisessä valtakunnassa.

Siihen aikaan kun Jeremian kirja kirjoitettiin, assyrialaiset olivat jo kukistaneet pohjoisen kymmenen heimon valtakunnan ja monia sen asukkaita oli viety vankeuteen. Jotkut Efraimin jälkeläiset olivat kuitenkin saattaneet paeta Juudan alueelle. Vuonna 607 eaa. babylonialaiset valloittivat Juudan eteläisen kahden heimon valtakunnan. Tuon valloituksen yhteydessä monia vankeja nähtävästi koottiin Ramaan noin kahdeksan kilometrin päähän Jerusalemista pohjoiseen (Jer. 40:1). Kenties joitakin heistä surmattiin siellä, Benjaminin alueella, minne Raakel oli haudattu (1. Sam. 10:2). Sanat ”Raakel itkee poikiaan” saattavat siis merkitä sitä, että hän vertauskuvallisesti suri benjaminilaisia yleensä tai erityisesti Raman benjaminilaisia. Toisaalta ne voivat myös viitata siihen, että kaikki Jumalan kansan äidit itkivät israelilaisten kuolemaa tai pakkosiirtolaisuuteen joutumista.

Joka tapauksessa Jeremian sanat olivat ennustus siitä, mitä tapahtui satoja vuosia myöhemmin, kun nuori Jeesus oli hengenvaarassa. Kuningas Herodes käski surmata kaikki pojat kaksivuotiaista alaspäin Betlehemistä, joka sijaitsi Jerusalemin eteläpuolella. Noita poikia ei siis enää ollut, sillä he olivat kuolleet. Kuvittele, miten kovaan ääneen poikiaan surevat äidit itkivät! Heidän itkunsa voitiin ikään kuin kuulla aina Jerusalemin pohjoispuolella sijaitsevassa Ramassa saakka. (Matt. 2:16–18.)

Näin ollen sanoilla ”Raakel itkee poikiaan” kuvailtiin osuvasti sitä, miten juutalaisäidit surivat surmattuja lapsiaan niin Jeremian aikana kuin Jeesuksenkin päivinä. Ne jotka kuolivat ja näin menivät ”vihollisen maahan”, voivat tietenkin vapautua tuon vihollisen otteesta ja palata takaisin, kun kuolleet saavat ylösnousemuksen (Jer. 31:16; 1. Kor. 15:26).