Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tuemme uskollisesti Kristuksen veljiä

Tuemme uskollisesti Kristuksen veljiä

”Sen, mitä teitte yhdelle vähäisimmistä näistä minun veljistäni, sen te teitte minulle.” (MATT. 25:40)

1, 2. a) Mitkä vertaukset Jeesus on esittänyt läheisille tovereilleen? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.) b) Mitä meidän tulisi tietää lampaita ja vuohia koskevasta vertauksesta?

JEESUS kertoo läheisille tovereilleen Pietarille, Andreaalle, Jaakobille ja Johannekselle jotain hyvin kiinnostavaa. Puhuttuaan uskollisesta ja ymmärtäväisestä orjasta, kymmenestä neitsyestä ja talenteista hän esittää vielä yhden vertauksen. Hän kuvailee aikaa, jolloin ”Ihmisen Poika” tuomitsee ”kaikki kansakunnat”, ja sanoo, että ihmiset jaetaan kahteen ryhmään, lampaisiin ja vuohiin. Jeesus mainitsee myös tärkeän kolmannen ryhmän, nimittäin kuninkaan ”veljet”. (Lue Matteuksen 25:31–46.)

2 Tämä vertaus on jo pitkään kiehtonut Jehovan palvelijoita, sillä se liittyy siihen, miten ihmisten lopulta käy. Jeesus paljastaa, miksi jotkut saavat ikuisen elämän mutta toiset karsitaan pois ikuiseen kuolemaan. Elämämme riippuu siitä, ymmärrämmekö hänen opettamansa totuudet ja toimimmeko niiden mukaan. Meidän on siis tärkeää pohtia: Miten Jehova on edistyvästi selventänyt näkemystämme tästä vertauksesta? Miksi vertauksen voidaan sanoa korostavan saarnaamistyötä? Ketkä saavat tehtäväksi saarnata? Miksi nyt on aika olla uskollinen ”kuninkaalle” ja niille, joita hän sanoo ”veljikseen”?

MITEN NÄKEMYKSEMME ON SELVENTYNYT?

3, 4. a) Mitä meidän on tiedettävä, jotta ymmärtäisimme lampaita ja vuohia koskevan vertauksen? b) Miten tätä vertausta selitettiin vuonna 1881 ”Siionin Vartiotornissa”?

3 Jotta ymmärtäisimme lampaita ja vuohia koskevan vertauksen oikein, meidän on tiedettävä kolme avainseikkaa: keitä siinä mainitut ovat, milloin tuominta tapahtuu ja miksi jotkut luokitellaan lampaiksi ja toiset vuohiksi.

4 Vuonna 1881 ”Siionin Vartiotornissa” todettiin, että ”Ihmisen Poika”, jota kutsutaan myös ”kuninkaaksi”, on Jeesus. Varhaiset raamatuntutkijat ymmärsivät kuninkaan ”veljien” tarkoittavan niitä, jotka tulevat hallitsemaan Kristuksen kanssa, sekä kaikkia ihmisiä heidän saatuaan maallisen täydellisyyden. He ajattelivat, että lampaat erotettaisiin vuohista Kristuksen tuhatvuotisella hallituskaudella. Ihmiset luokiteltaisiin lampaiksi sillä perusteella, että he noudattavat Jumalan rakkaudenlakia.

5. Miten vertausta opittiin ymmärtämään paremmin 1920-luvulla?

5 Jehova auttoi 1920-luvun alkupuolella kansaansa ymmärtämään vertausta paremmin. Vartiotornissa 1.4.1924 vahvistettiin, että ”Ihmisen Poika” on Jeesus. Siinä esitettiin myös raamatulliset perusteet sille, keitä muut vertauksessa mainitut ovat. Kristuksen veljien sanottiin tarkoittavan niitä, jotka tulevat hallitsemaan hänen kanssaan taivaassa, ja lampaiden kuvaavan niitä, joilla on toivo elää maan päällä hänen valtakuntansa hallinnon alaisuudessa. Milloin sitten lampaat erotettaisiin vuohista? Koska Kristuksen veljet hallitsisivat tuhatvuotiskaudella hänen kanssaan taivaasta käsin, mikään maan päällä elävä ihmisryhmä ei voisi auttaa tai laiminlyödä heitä. Siksi lampaiden erottaminen vuohista tapahtuisi ennen tuhatvuotiskauden alkua. Kirjoituksessa kerrottiin myös, miksi jotkut todettaisiin lampaiksi: he tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja odottavat Valtakunnan saavan aikaan paremmat olosuhteet.

6. Miten vertausta opittiin ymmärtämään selvemmin 1990-luvulla?

6 Tämä korjattu näkemys sai Jehovan palvelijat ajattelemaan, että yksilöitä tuomittaisiin lampaiksi tai vuohiksi läpi asiainjärjestelmän päättymisen sen perusteella, miten he suhtautuvat Valtakunnan sanomaan. 1990-luvun puolivälissä opimme kuitenkin ymmärtämään vertausta selvemmin. Vartiotornissa 15.10.1995 julkaistiin kaksi kirjoitusta, joissa kiinnitettiin huomiota Matteuksen 24:29–31:ssä (lue) ja Matteuksen 25:31, 32:ssa (lue) olevien Jeesuksen sanojen samanlaisiin piirteisiin. * Niiden johdosta ensimmäisessä kirjoituksessa sanottiin: ”Tuomio lampaille ja vuohille langetetaan tulevaisuudessa.” Ajankohtaa tarkennettiin seuraavasti: ”Se tapahtuu sen jälkeen, kun Matteuksen 24:29, 30:ssä mainittu ’ahdistus’ puhkeaa ja Ihmisen Poika ’saapuu kirkkaudessaan’ – –. Sitten, kun koko jumalaton järjestelmä on lopussaan, Jeesus pitää oikeudenkäynnin, langettaa tuomion ja panee sen täytäntöön.”

7. Mitä ymmärrämme nykyään selvästi?

7 Nykyään ymmärrämme vertauksen lampaista ja vuohista selvästi. Tiedämme, keitä siinä mainitut ovat. ”Ihmisen Pojalla” ja ”kuninkaalla” tarkoitetaan Jeesusta. Kuninkaan ”veljet” puolestaan ovat hengellä voideltuja miehiä ja naisia, jotka tulevat hallitsemaan Kristuksen kanssa taivaasta käsin (Room. 8:16, 17). ”Lampaat” ja ”vuohet” edustavat kaikkien kansakuntien ihmisiä, joita ei ole voideltu pyhällä hengellä. Milloin tuomitseminen tapahtuu? Pian alkavan suuren ahdistuksen loppupuolella. Entä miksi joku tuomitaan joko lampaaksi tai vuoheksi? Tuomio riippuu siitä, miten hän on kohdellut yhä maan päällä olevia Kristuksen hengellävoideltuja veljiä. Koska tämän järjestelmän loppu on aivan lähellä, olemme hyvin kiitollisia siitä, että Jehova on edistyvästi luonut valoa tähän vertaukseen samoin kuin muihin Matteuksen luvuissa 24 ja 25 oleviin vertauksiin.

MITEN VERTAUS KOROSTAA SAARNAAMISTYÖTÄ?

8, 9. Miksi lampaita sanotaan ”vanhurskaiksi”?

8 Lampaita ja vuohia koskevassa vertauksessa Jeesus ei suoranaisesti mainitse saarnaamistyötä. Miksi voidaan kuitenkin sanoa, että se korostaa saarnaamisen tärkeyttä?

9 Ensinnäkin Jeesus haluaa vertauksen välityksellä opettaa jotain. Hänellä ei selvästikään ole mielessään kirjaimellisten lampaiden ja vuohien erotteleminen. Näin ollen hän ei myöskään tarkoita, että jokaisen lampaaksi todettavan täytyy kirjaimellisesti ruokkia, vaatettaa tai hoitaa hänen veljiään tai käydä heidän luonaan vankilassa. Sen sijaan hän havainnollistaa asennetta, jota kuvaannolliset lampaat ilmaisevat hänen veljiään kohtaan. Jeesus sanoo lampaita ”vanhurskaiksi”, koska he tunnustavat, että maan päällä vielä olevat voidellut ovat hänen veljiään, ja tukevat näitä uskollisesti kriittisinä viimeisinä päivinä. (Matt. 10:40–42; 25:40, 46; 2. Tim. 3:1–5.)

10. Miten lampaat voivat osoittaa huomaavaisuutta Kristuksen veljiä kohtaan?

10 Toiseksi on hyvä huomata Jeesuksen sanojen tekstiyhteys. Hän käsittelee läsnäolonsa ja asiainjärjestelmän päättymisen tunnusmerkkiä (Matt. 24:3). Puheensa alkupuolella hän kertoi, että yksi tunnusmerkin huomattava piirre olisi Valtakunnan hyvän uutisen saarnaaminen ”koko asutussa maassa” (Matt. 24:14). Lisäksi juuri ennen kuin Jeesus puhui lampaista ja vuohista, hän esitti talenttivertauksen. Kuten muistamme edellisestä kirjoituksesta, hän tähdensi sen välityksellä voidelluille opetuslapsilleen, ”veljilleen”, että heidän tulee osallistua innokkaasti saarnaamistyöhön. Jeesuksen läsnäolon aikana harvoilla maan päällä olevilla voidelluilla on kuitenkin edessään valtava haaste – saarnaaminen ”kaikille kansakunnille” ennen kuin loppu tulee. Vertaus lampaista ja vuohista ilmaisee, että he saisivat apua. Lampaiksi todettavat osoittavat merkittävällä tavalla huomaavaisuutta Kristuksen veljiä kohtaan, kun he tukevat näitä saarnaamistyössä. Mutta sisältyykö tähän vain työn aineellinen tukeminen ja voideltujen rohkaiseminen, vai liittyykö siihen myös jotain muuta?

KEIDEN TULEE SAARNATA?

11. Mikä kysymys saattaa herätä ja miksi?

11 Nykyään valtaenemmistö kahdeksasta miljoonasta Jeesuksen opetuslapsesta ei kuulu voideltuihin. He eivät ole saaneet talentteja, jotka Jeesus on antanut voidelluille orjilleen (Matt. 25:14–18). Koskeeko sitten saarnaamistehtävä myös niitä, joita ei ole voideltu pyhällä hengellä? Pohditaanpa joitakin syitä, joiden vuoksi vastaus on myöntävä.

12. Mitä opimme Matteuksen 28:19, 20:ssä olevista Jeesuksen sanoista?

12 Jeesus antoi kaikille opetuslapsilleen käskyn saarnata. Ylösnousemuksensa jälkeen hän käski seuraajiensa tehdä opetuslapsia ja opettaa näitä noudattamaan kaikkea, mitä hän oli käskenyt heidän noudattaa. Noihin käskyihin sisältyi tehtävä saarnata. (Lue Matteuksen 28:19, 20.) Siksi kaikkien Kristuksen opetuslasten tulee saarnata, onpa heidän toivonaan hallita taivaassa tai elää ikuisesti maan päällä. (Apt. 10:42.)

13. Mitä Johanneksen saama näky osoittaa ja miksi?

13 Ilmestyskirjassa osoitetaan, että saarnaamistyöhön osallistuisi voideltujen lisäksi muitakin. Jeesuksen apostoli Johannekselle antamassa näyssä ”morsian” – 144 000 voideltua, jotka tulevat hallitsemaan Kristuksen kanssa taivaassa – kehottaa ihmisiä ”ottamaan elämän vettä ilmaiseksi” (Ilm. 14:1, 3; 22:17). Tässä vesi edustaa järjestelyjä, jotka Jehova on tehnyt vapauttaakseen ihmiset synnistä ja kuolemasta Kristuksen lunastusuhrin perusteella (Matt. 20:28; Joh. 3:16; 1. Joh. 4:9, 10). Lunastuksella on keskeinen osa julistamassamme sanomassa, ja voidellut kertovat innokkaasti lunnaista ja siitä, miten niistä voidaan hyötyä (1. Kor. 1:23). Mutta Johannes näkee näyssä myös muita kuin morsianluokkaan kuuluvia. Heidänkin käsketään sanoa ”Tule!”, ja saamansa käskyn mukaisesti he kehottavat ihmisiä ottamaan elämän vettä. Tällä toisella ryhmällä tarkoitetaan niitä, joilla on toivo elää maan päällä. Niinpä näky osoittaa selvästi, että kaikilla, jotka ottavat vastaan kutsun ”tulla”, on velvollisuus saarnata toisille.

14. Mitä sisältyy ”Kristuksen lain” tottelemiseen?

14 Kaikkien, joita ”Kristuksen laki” velvoittaa, täytyy saarnata (Gal. 6:2). Jehovalla ei ole kahdenlaisia normeja. Hän sanoi israelilaisille: ”Syntyperäisellä asukkaalla ja keskuudessanne asustavalla muukalaisasukkaalla pitää olla sama laki.” (2. Moos. 12:49; 3. Moos. 24:22.) Kristityt eivät ole Mooseksen lain alaisuudessa. Meitä jokaista kuitenkin velvoittaa ”Kristuksen laki”, olemmepa voideltuja tai emme. Tähän lakiin sisältyy kaikki, mitä Jeesus opetti. Hänen tärkeimpiin opetuksiinsa kuuluu se, että hänen seuraajiensa tulee ilmaista rakkautta (Joh. 13:35; Jaak. 2:8). Yksi parhaista tavoista osoittaa rakkautta Jumalaa, Kristusta ja lähimmäistä kohtaan on Valtakunnan hyvän uutisen saarnaaminen (Joh. 15:10; Apt. 1:8).

15. Miksi Jeesuksen käskyn voidaan sanoa soveltuvan kaikkiin hänen seuraajiinsa?

15 Jeesuksen sanat pienelle ihmisryhmälle voivat soveltua suurempaan ryhmään. Jeesus esimerkiksi teki liiton Valtakunnasta vain 11 opetuslapsen kanssa, mutta se koskee todellisuudessa kaikkia 144 000:ta (Luuk. 22:29, 30; Ilm. 5:10; 7:4–8). Hän myös antoi saarnaamiskäskyn niille suhteellisen harvoille seuraajilleen, joille hän näyttäytyi ylösnousemuksensa jälkeen (Apt. 10:40–42; 1. Kor. 15:6). Kuitenkin kaikki uskolliset ensimmäisellä vuosisadalla eläneet opetuslapset tunnustivat tämän käskyn koskevan heitä, vaikkeivät he olisikaan itse kuulleet Jeesuksen puhuvan (Apt. 8:4; 1. Piet. 1:8). Nykyään Jeesus ei ole puhunut henkilökohtaisesti kellekään niistä kahdeksasta miljoonasta ihmisestä, jotka saarnaavat aktiivisesti Valtakunnan sanomaa. Silti he kaikki ymmärtävät, että heidän tulee uskoa Kristukseen ja ilmaista uskonsa osallistumalla todistustyöhön (Jaak. 2:18).

NYT ON AIKA OLLA USKOLLINEN

16–18. Miten mahdolliset lampaat voivat tukea Kristuksen veljiä, ja miksi heidän on nyt aika tehdä niin?

16 Saatana käy sotaa vielä maan päällä olevia Kristuksen voideltuja veljiä vastaan, ja koska hän tietää aikansa lyhenevän lyhenemistään, hän vastustaa heitä yhä raivokkaammin (Ilm. 12:9, 12, 17). Vaikka voideltujen täytyy kestää ankaria koetuksia, he johtavat historian suurinta saarnaamiskampanjaa. Ei ole epäilystäkään siitä, että Jeesus on heidän kanssaan ja opastaa heitä. (Matt. 28:20.)

17 Kasvava joukko mahdollisia lampaita ajattelee, että on suuri etuoikeus tukea Kristuksen veljiä paitsi saarnaamalla myös muilla käytännöllisillä tavoilla. He antavat lahjoituksia ja auttavat valtakunnansalien, konventtisalien ja haaratoimistotilojen rakentamisessa. Lisäksi he tottelevat niitä, jotka ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja” on asettanut ottamaan johdon työssä (Matt. 24:45–47; Hepr. 13:17).

Lampaankaltaiset ihmiset tukevat Kristuksen veljiä monin tavoin. (Ks. kpl 17.)

18 Pian enkelit päästävät tuhon tuulet valloilleen ja suuri ahdistus alkaa. Tämä tapahtuu sen jälkeen, kun yhä maan päällä olevat Kristuksen veljet on sinetöity lopullisesti. (Ilm. 7:1–3.) Ennen kuin Harmagedon puhkeaa, voidellut otetaan taivaaseen (Matt. 13:41–43). Jos siis toivomme Kristuksen toteavan meidät lampaiksi, meidän on nyt aika tukea uskollisesti hänen veljiään.

^ kpl 6 Tätä vertausta tarkastellaan yksityiskohtaisesti Vartiotornin 15.10.1995 kirjoituksissa ”Millainen on asemasi tuomarinistuimen edessä?” ja ”Millainen tulevaisuus odottaa lampaita ja vuohia?