Se että Jumala itse soti egyptiläisiä vastaan, osoittaa, ettei hän tuomitse kaikkea sodankäyntiä. Joissakin tilanteissa hän valtuutti Israelin kansan käymään sotaa. Hän esimerkiksi käski heidän sotia kanaanilaisia vastaan, jotka olivat äärimmäisen turmeltuneita. (5. Mooseksen kirja 9:5; 20:17, 18.) Hän käski Israelin kuninkaan Daavidin ryhtyä sotaan sortavia filistealaisia vastaan. Jumala antoi hänelle jopa taistelusuunnitelman, joka varmisti voiton. (2. Samuelin kirja 5:17–25.)

Nämä Raamatun kertomukset paljastavat, että kun tietynlainen pahuus ja sorto uhkasivat israelilaisia, Jumala hyväksyi sodan kansansa ja tosi palvonnan suojelemiseksi. Jumalan määräämään sodankäyntiin liittyy kuitenkin kolme huomionarvoista seikkaa.

1. JUMALA YKSIN PÄÄTTI, KUKA SOTAA KÄVISI. Eräässä tilanteessa Jumala sanoi israelilaisille: ”Teidän ei tarvitse tällä kertaa taistella.” Mikä tähän oli syynä? Jumala itse sotisi heidän puolestaan. (2. Aikakirja 20:17; 32:7, 8.) Hän toimi näin usein, mistä on esimerkkinä myös kirjoituksen alussa mainittu tilanne. Toisinaan Jumala käski muinaista kansaansa Israelia käymään hänen hyväksymiään sotia – sotia, jotka liittyivät Luvatun maan valloittamiseen ja puolustamiseen (5. Mooseksen kirja 7:1, 2; Joosua 10:40).

2. JUMALA YKSIN PÄÄTTI, MILLOIN SOTAA KÄYTÄISIIN. Jumalan palvelijoiden oli odotettava kärsivällisesti, kunnes koittaisi Jumalan määräämä aika taistella ympärillä olevaa sortoa ja pahuutta  vastaan. He eivät saaneet lähteä sotaan omin päin. Kun he tekivät näin, he menettivät Jumalan hyväksynnän. Raamattu osoittaa, että kun israelilaiset julkesivat ryhtyä sotaan ilman Jumalan valtuutusta, seuraukset olivat usein katastrofaaliset. *

3. JUMALA EI ILOITSE EDES PAHOJEN IHMISTEN KUOLEMASTA. Jehova Jumala on elämän Lähde ja ihmiskunnan Luoja (Psalmit 36:9). Siksi hän ei halua ihmisten kuolevan. Jotkut ihmiset, joilla on pahat tarkoitusperät, pyrkivät kuitenkin sortamaan tai jopa tappamaan toisia (Psalmit 37:12, 14). Tällaisen pahuuden lopettamiseksi Jumala on toisinaan hyväksynyt sodan pahoja ihmisiä vastaan. Silti koko sen ajan, jona hän antoi israelilaisten käydä sellaisia sotia, hän oli ”armollinen” Israelin sortajille ja ”hidas vihastumaan” (Psalmit 86:15). Hän esimerkiksi sääti, että ennen kuin israelilaiset ryhtyivät sotaan jotakin kaupunkia vastaan, heidän oli ”ilmoitettava sille rauhanehdot”, jotta sen asukkailla olisi mahdollisuus muuttaa tapansa ja välttyä sodalta (5. Mooseksen kirja 20:10–13). Näin Jumala osoitti seuraavien sanojensa paikkansapitävyyden: ”Minä en saa iloa jumalattoman kuolemasta, vaan siitä että jumalaton kääntyy tieltään ja todella pysyy elossa.” (Hesekiel 33:11, 14–16.) *

Edellä kerrotusta käy ilmi, että muinaisina aikoina Jumala piti sotaa oikeudenmukaisena keinona lopettaa kaikenlainen sorto ja pahuus. Mutta vain Jumalalla – ei ihmisillä – oli oikeus päättää, kuka sellaista sotaa kävisi ja milloin. Oliko Jumala verenhimoinen, innokas sotimaan? Päinvastoin! Hän vihaa väkivaltaa. (Psalmit 11:5.) Muuttuiko Jumalan näkemys sodasta, kun hänen poikansa Jeesus Kristus aloitti palveluksensa ensimmäisellä vuosisadalla?