Jäljittele Nooan, Danielin ja Jobin uskoa ja tottelevaisuutta

Jäljittele Nooan, Danielin ja Jobin uskoa ja tottelevaisuutta

”Nooa, Daniel ja Job – – vanhurskaudellaan pelastaisivat sielunsa.” (HES. 14:14)

LAULUT: 6, 54

1, 2. a) Miksi Nooa, Daniel ja Job voivat rohkaista meitä esimerkillään? b) Millaisissa olosuhteissa Hesekielin 14:14:n sanat kirjoitettiin?

KAMPPAILETKO parhaillaan terveysongelmien tai rahahuolten kanssa, kohtaatko vainoa, tai onko elämässäsi muita vastoinkäymisiä? Onko sinun toisinaan vaikea säilyttää ilo Jehovan palveluksessa? Jos vastaat myöntävästi, Nooa, Daniel ja Job voivat rohkaista sinua esimerkillään. He olivat epätäydellisiä ja joutuivat samanlaisiin haastaviin tilanteisiin kuin mekin. Joskus jopa heidän henkensä oli vaarassa. He pysyivät kuitenkin uskollisina Jehovalle, ja hän piti heitä uskon ja tottelevaisuuden esimerkkeinä. (Lue Hesekielin 14:12–14.)

2 Hesekiel kirjoitti teemajakeen sanat Babyloniassa vuonna 612 eaa. (Hes. 1:1; 8:1). * Luopio-Jerusalemia odotti ennustettu tuho, joka koitti vuonna 607 eaa. Ne suhteellisen harvat, jotka olivat Nooan, Danielin ja Jobin tavoin uskollisia ja tottelevaisia, merkittiin elossa säilymistä varten (Hes. 9:1–5). Heidän joukossaan olivat Jeremia, Baruk, Ebed-Melek ja rekabilaiset.

3. Mitä tässä kirjoituksessa tarkastellaan?

3 Nykyäänkin vain ne, joita Jehova pitää moitteettomina – Nooan, Danielin ja Jobin kaltaiset ihmiset – merkitään elossa säilymistä varten. He selviytyvät tämän pahan maailman lopusta. (Ilm. 7:9, 14.) Tarkastellaanpa siksi sitä, miksi Jehova piti Nooaa, Danielia ja Jobia esimerkkeinä ihmisistä, jotka toimivat oikein hänen silmissään. Pane merkille, 1) mitä haasteita kullakin heistä oli ja 2) miten voimme jäljitellä heidän uskoaan ja tottelevaisuuttaan.

NOOA – USKOLLINEN JA TOTTELEVAINEN YLI 900 VUOTTA

4, 5. Mitä haasteita Nooa kohtasi, ja mitä erityistä hänen kestävyydessään oli?

4 Mitä haasteita Nooa kohtasi? Nooan isoisän isän Hanokin aikaan mennessä ihmisistä oli tullut erittäin pahoja. He jopa puhuivat ”järkyttäviä asioita” Jehovaa vastaan (Juud. 14, 15). Väkivalta lisääntyi lisääntymistään, ja Nooan päivinä maa oli ”täynnä väkivaltaa”. Pahat enkelit aineellistuivat ihmisiksi ja ottivat itselleen vaimoja. Heidän jälkeläisistään tuli julmia sekasikiöitä. (1. Moos. 6:2–4, 11, 12.) Nooa oli kuitenkin erilainen, sillä Raamatussa sanotaan: ”Nooa sai suosion Jehovan silmissä. – – Hän osoittautui moitteettomaksi aikalaistensa keskuudessa. Nooa vaelsi tosi Jumalan kanssa.” (1. Moos. 6:8, 9.)

5 Mitä tämä kertoo Nooasta? Ajattele ensinnäkin, miten kauan Nooa vaelsi Jumalan kanssa vedenpaisumusta edeltävässä pahassa maailmassa. Hän ei elänyt vain 70:tä tai 80:tä vuotta, vaan lähes 600 vuotta! (1. Moos. 7:11.) Toiseksi hänellä ei ollut seurakuntaa, josta hän olisi saanut apua ja rohkaisua niin kuin me nykyään. Ilmeisesti hän ei saanut hengellistä tukea edes sisaruksiltaan. *

6. Miten Nooa osoitti rohkeutta?

6 Nooa ei ajatellut, että riittää, kun on hyvä ihminen. Hänestä tuli rohkea ”vanhurskauden saarnaaja”, joka puhui julkisesti uskostaan Jehovaan (2. Piet. 2:5). Apostoli Paavali kirjoitti Nooasta: ”Tämän uskon välityksellä hän langetti maailmalle tuomion.” (Hepr. 11:7.) Nooaa epäilemättä pilkattiin ja vastustettiin, ja häntä saatettiin myös uhata väkivallalla. Hän ei silti pelännyt ihmisiä (Sananl. 29:25). Hänellä oli rohkeutta, jota Jehova antaa uskollisille palvelijoilleen.

7. Mitä haasteita Nooa kohtasi rakentaessaan arkkia?

7 Kun Nooa oli palvellut Jehovaa uskollisesti yli 500 vuotta, Jehova käski häntä rakentamaan arkin, jossa ihmiset ja eläimet voisivat pelastua (1. Moos. 5:32; 6:14). Valtavan arkin rakentaminen tuntui Nooasta varmasti vaikealta tehtävältä. Hän saattoi aavistaa, että rakennushankkeen vuoksi häntä pilkattaisiin ja vastustettaisiin entistä enemmän. Kaikesta huolimatta Nooa luotti Jehovaan ja totteli häntä. Hän teki juuri niin kuin Jehova oli häntä käskenyt. (1. Moos. 6:22.)

8. Miten Nooa turvautui Jehovan huolenpitoon?

8 Myös perheen elättäminen oli Nooalle haaste. Ennen vedenpaisumusta ruoan kasvattaminen oli työn ja tuskan takana, eikä tilanne ollut helppo Nooallekaan (1. Moos. 5:28, 29). Hän ei silti antanut huolen aineellisista asioista vallata mieltään vaan keskittyi Jumalan palvelemiseen. Vaikka Nooa saattoi rakentaa arkkia 40–50 vuotta, hän ei silloinkaan kadottanut hengellistä näkemystään. Hän säilytti sen loppuun saakka, vielä 350 vuoden ajan vedenpaisumuksen jälkeen. (1. Moos. 9:28.) Nooa oli todellakin hieno uskon ja tottelevaisuuden esimerkki.

9, 10. a) Miten voimme jäljitellä Nooan uskoa ja tottelevaisuutta? b) Mistä voit olla varma, jos pidät kiinni Jumalan normeista?

9 Miten voimme jäljitellä Nooan uskoa ja tottelevaisuutta? Kannatamme Jumalan normeja, emme ole osa Saatanan maailmasta, ja Jumalan valtakunta on meille elämän tärkein asia (Matt. 6:33; Joh. 15:19). Elämäntapamme ei tietenkään tee meistä suosittuja. Koska noudatamme päättäväisesti Jumalan lakeja, jotka koskevat esimerkiksi seksiä ja avioliittoa, meistä on joissakin maissa puhuttu kielteisesti mediassa. (Lue Malakian 3:17, 18.) Nooan tavoin pelkäämme kuitenkin Jehovaa, emme ihmisiä. Tiedämme, että vain hän voi antaa ikuisen elämän. (Luuk. 12:4, 5.)

10 Miten on sinun laitasi? ”Vaellatko Jumalan kanssa” silloinkin, kun toiset pilkkaavat tai arvostelevat sinua tai kun taloudelliset paineet koettelevat uskoasi hänen huolenpitoonsa? Jos jäljittelet Nooan uskoa ja tottelevaisuutta, Jehova huolehtii sinusta takuuvarmasti (Fil. 4:6, 7).

DANIEL – USKOLLINEN JA TOTTELEVAINEN TURMELTUNEESSA KAUPUNGISSA

11. Mitä suuria haasteita Danielilla ja hänen kolmella ystävällään oli Babylonissa? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

11 Mitä haasteita Daniel kohtasi? Daniel oli vankina Babylonin kaupungissa, joka oli täynnä epäjumalanpalvelusta ja spiritismiä. Babylonialaiset halveksivat juutalaisia ja pilkkasivat heitä ja heidän Jumalaansa Jehovaa. (Ps. 137:1, 3.) Sen täytyi loukata syvästi Danielia ja muita uskollisia juutalaisia. Lisäksi Daniel ja hänen kolme ystäväänsä Hananja, Misael ja Asarja olivat huomion keskipisteenä, koska heitä valmennettiin kuninkaan palvelukseen. Jopa heidän ruokavaliostaan oli päätetty etukäteen. Ruoasta ja juomasta tulikin pian ongelma, koska Daniel ei halunnut ”saastuttaa itseään kuninkaan herkuilla”. (Dan. 1:5–8, 14–17.)

12. a) Mitä hyviä ominaisuuksia Danielilla oli? b) Mitä mieltä Jehova oli Danielista?

12 Salakavalampi haaste Danielille saattoi olla se, että hän oli poikkeuksellisen kyvykäs ja sai siksi erikoistehtäviä (Dan. 1:19, 20). Hänestä ei kuitenkaan tullut ylimielistä tai omahyväistä, vaan hän pysyi nöyränä ja vaatimattomana ja antoi menestyksestään kunnian Jehovalle (Dan. 2:30). Jehova mainitsi Danielin samanlaisena uskollisuuden esimerkkinä kuin Nooan ja Jobin. Tuolloin Nooa ja Job olivat jo palvelleet uskollisesti Jehovaa koko ikänsä, mutta Daniel oli vielä nuori mies. Jehova siis selvästi luotti Danieliin. Daniel osoittautuikin luottamuksen arvoiseksi, sillä hän oli uskollinen ja tottelevainen elämänsä loppuun asti. Hän oli todennäköisesti lähes satavuotias, kun Jumalan enkeli puhutteli häntä lämpimästi: ”Oi Daniel, sinä hyvin arvostettu mies.” (Dan. 10:11.)

13. Mikä saattoi olla yksi syy siihen, että Jehova auttoi Danielia pääsemään korkeaan virkaan?

13 Jehovan tuen ansiosta Daniel nimitettiin korkea-arvoiseksi virkamieheksi Babylonian ja myöhemmin Meedo-Persian hallintoon (Dan. 1:21; 6:1, 2). Ehkä Jehova ohjasi asioita niin, että Daniel pystyi auttamaan Israelin kansaa samalla tavalla kuin Joosef oli auttanut israelilaisia Egyptissä ja Ester ja Mordokai Persiassa (Dan. 2:48). * Hesekielille ja muille juutalaisvangeille oli hyvin lohduttavaa nähdä, miten Jehova oli heidän tukenaan.

Jehova pitää kallisarvoisina niitä, jotka pysyvät hänelle uskollisina. (Ks. kpl:t 14–15.)

14, 15. a) Missä mielessä olosuhteemme ovat samanlaiset kuin Danielilla? b) Mitä nykyajan vanhemmat voivat oppia Danielin vanhemmista?

14 Miten voimme jäljitellä Danielin uskoa ja tottelevaisuutta? Nykyinen maailma on moraalisesti ja hengellisesti rappiolla. Yksi syyllinen on Suuri Babylon, väärän uskonnon maailmanmahti, jota kutsutaan Raamatussa ”demonien asuinpaikaksi” (Ilm. 18:2). Me taas olemme ikään kuin ulkomaalaisia tämän maailman keskellä. Koska olemme erilaisia, meitä saatetaan pilkata (Mark. 13:13). Meidän on siksi tärkeää pysyä Danielin tavoin lähellä Jumalaamme Jehovaa. Kun turvaudumme nöyrästi Jehovaan ja tottelemme häntä, hän pitää meitäkin kallisarvoisina (Hagg. 2:7).

15 Lasten vanhemmat voivat oppia Danielin vanhemmista jotain tärkeää. Kun Daniel oli pieni poika, Juudan maa oli pahuuden kyllästämä. Oliko sattumaa, että hän oppi rakastamaan Jumalaa? Ei, vaan hänen vanhempansa kasvattivat ja opettivat häntä hyvin (Sananl. 22:6). Danielin nimi merkitsee ’tuomarini on Jumala’, ja tästä nimestä voidaan päätellä, että hänen vanhempansa kunnioittivat Jehovaa (Dan. 1:6). Vanhemmat, opettakaa lapsianne kärsivällisesti. Älkää koskaan luovuttako. (Ef. 6:4.) Rukoilkaa lastenne kanssa ja heidän puolestaan. Kun teette parhaanne, jotta Raamatun totuus juurtuisi heidän sydämeensä, Jehova siunaa teitä runsain mitoin. (Ps. 37:5.)

JOB – USKOLLINEN JA TOTTELEVAINEN SEKÄ RIKKAANA ETTÄ KÖYHÄNÄ

16, 17. Mitä erilaisia haasteita Jobilla oli?

16 Mitä haasteita Job kohtasi? Jobin olosuhteet vaihtelivat laidasta laitaan. Ennen kuin hänen koettelemuksensa alkoivat, hän oli ”kaikista itämaalaisista suurin” (Job 1:3). Hän oli rikas, tunnettu ja kunnioitettu (Job 29:7–16). Silti hän ei ajatellut, että hän olisi muiden yläpuolella tai ettei hän tarvitsisi Jumalaa. Jehova kutsui Jobia ”palvelijakseen – –, moitteettomaksi ja oikeamieliseksi mieheksi, joka pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa” (Job 1:8).

17 Yhtäkkiä Jobin elämä kääntyi päälaelleen. Hän menetti kaiken ja vajosi epätoivon syövereihin. Nykyään tiedämme, että Jobin ongelmien taustalla oli Saatana. Hän väitti Jobin palvelevan Jumalaa itsekkäistä syistä. (Lue Jobin 1:9, 10.) Jehova ei sivuuttanut tätä ilkeää syytöstä. Sen sijaan hän antoi Jobille tilaisuuden todistaa uskollisuutensa ja näyttää, että hän palveli Jumalaansa rakkaudesta.

18. a) Mikä Jobissa tekee sinuun vaikutuksen? b) Mitä opimme Jehovasta sen perusteella, miten hän kohteli Jobia?

18 Saatana hyökkäsi Jobia vastaan yhä uudelleen ja sai iskut näyttämään Jumalan aiheuttamilta (Job 1:13–21). Sitten Jobin luo tuli kolme valelohduttajaa, jotka puhuivat julmasti Jobia vastaan. He väittivät, että Jumala rankaisi häntä ja että se oli hänelle aivan oikein! (Job 2:11; 22:1, 5–10.) Job pysyi kuitenkin uskollisena Jehovalle. Hän tosin puhui joskus harkitsemattomasti, mutta Jehova ymmärsi hänen tuskansa ja näki, että hän oli syvästi masentunut (Job 6:1–3). Jehova arvosti sitä, että Job ei hylännyt häntä, vaikka Saatana painoi Jobin maahan ja syyti hänen päälleen kaikenlaisia valheita. Kun Jobin koettelemukset olivat ohi, Jehova antoi hänelle kaksin verroin kaikkea, mitä hänellä oli ollut, ja hän sai elää vielä 140 vuotta (Jaak. 5:11). Koko tuon ajan Job palveli Jehovaa täydestä sydämestään. Sen osoittaa tämän kirjoituksen teemajae, jonka Hesekiel kirjoitti satoja vuosia Jobin kuoleman jälkeen.

19, 20. a) Miten voimme jäljitellä Jobin uskoa ja tottelevaisuutta? b) Millä tavalla voimme heijastaa Jumalan myötätuntoa?

19 Miten voimme jäljitellä Jobin uskoa ja tottelevaisuutta? Ovatpa olosuhteesi millaiset tahansa, pidä Jehovan palvonta aina elämäsi tärkeimpänä asiana. Osoita, että luotat Jehovaan täysin ja tottelet häntä koko sydämestäsi. Meillä on paljon painavammat syyt toimia näin kuin Jobilla. Nykyään meillä on runsaasti tietoa Saatanasta ja hänen menetelmistään (2. Kor. 2:11). Jobin kirjan ja muiden Raamatun osien ansiosta tiedämme, miksi Jumala sallii kärsimyksiä. Danielin profetian perusteella ymmärrämme, että Jumalan valtakunta on Jeesuksen Kristuksen johdossa oleva maailmanhallitus (Dan. 7:13, 14). Tiedämme myös, että valtakunta lopettaa pian kaikki kärsimykset pysyvästi.

20 Jobin kokemus korostaa lisäksi sitä, miten tärkeää meidän on olla myötätuntoisia toisia kristittyjä kohtaan, kun heillä on vastoinkäymisiä. Jotkut heistä voivat toisinaan puhua harkitsemattomasti niin kuin Job (Saarn. 7:7). Emme tuomitse heitä vaan pyrimme olemaan ymmärtäväisiä ja myötätuntoisia. Näin jäljittelemme rakastavaa ja armollista Isäämme Jehovaa (Ps. 103:8).

JEHOVA TEKEE SINUT VAHVAKSI

21. Miten 1. Pietarin kirjeen 5:10 sopii Nooan, Danielin ja Jobin kokemuksiin?

21 Nooa, Daniel ja Job elivät eri aikoina ja hyvin erilaisissa olosuhteissa, mutta kukaan heistä ei antanut periksi koettelemusten keskellä. Heidän kokemuksensa tuovat mieleen seuraavat apostoli Pietarin sanat: ”Hetkisen kärsittyänne kaiken ansaitsemattoman hyvyyden Jumala – – saattaa itse päätökseen valmennuksenne, hän tekee teidät lujiksi, hän tekee teidät vahvoiksi.” (1. Piet. 5:10.)

22. Mitä seuraavassa kirjoituksessa käsitellään?

22 Nämä Raamatun sanat sopivat myös meihin nykyisiin Jehovan palvelijoihin. Jehova vakuuttaa niiden välityksellä, että hän tekee palvelijansa lujiksi ja vahvoiksi. Me kaikki haluamme, että Jehova vahvistaa meitä ja auttaa meitä jatkamaan päättäväisesti hänen palvelemistaan. Jäljittele siis Nooan, Danielin ja Jobin uskoa ja kestävyyttä! Kuten seuraavasta kirjoituksesta ilmenee, heidän uskollisuutensa perustui ennen kaikkea siihen, että he tunsivat Jehovan. He ”ymmärsivät kaiken”, mitä Jehova odotti heiltä, ja sama voi pitää paikkansa meistä (Sananl. 28:5).

^ kpl 2 Hesekiel vietiin pakkosiirtolaisuuteen vuonna 617 eaa. Hesekielin 8:1–19:14 ajoittuu pakkosiirtolaisuuden ”kuudenteen vuoteen” eli vuoteen 612 eaa.

^ kpl 5 Nooan jumalaapelkäävä isä Lemek kuoli noin viisi vuotta ennen vedenpaisumusta. Jos Nooan äiti ja sisarukset olivat elossa vedenpaisumuksen alkaessa, he eivät selviytyneet siitä hengissä.

^ kpl 13 Jehova saattoi auttaa samalla tavalla myös Danielin kolmea ystävää, joista tehtiin virkamiehiä (Dan. 2:49).