Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

TUTKITTAVA KIRJOITUS 9

Rakkaus ja oikeudenmukaisuus muinaisessa Israelissa

Rakkaus ja oikeudenmukaisuus muinaisessa Israelissa

”Hän rakastaa vanhurskautta ja oikeutta. Maa on täynnä Jehovan rakkaudellista huomaavaisuutta.” (PS. 33:5)

LAULU 3 Voimamme, toivomme, turvamme

ESITTELY *

1–2. a) Mitä me kaikki haluamme? b) Mistä voimme olla varmoja?

ME KAIKKI haluamme olla rakastettuja. Haluamme myös, että meitä kohdellaan oikeudenmukaisesti. Jos jäämme toistuvasti ilman rakkautta tai saamme osaksemme huonoa kohtelua, voimme tuntea olevamme arvottomia ja vailla toivoa.

2 Jehova tietää, miten kovasti kaipaamme rakkautta ja oikeudenmukaisuutta (Ps. 33:5). Voimme olla varmoja siitä, että Jumalamme rakastaa meitä syvästi ja haluaa, että meitä kohdellaan oikein. Tämä käy selväksi, kun perehdymme lakiin, jonka Jehova antoi Israelin kansalle Mooseksen välityksellä. Tuntuuko sinusta, että tarvitsisit kipeästi rakkautta ja kiintymystä tai että olet joutunut kärsimään vääryyttä? Sinua voi lohduttaa se, mitä Mooseksen laki * kertoo Jehovan kiinnostuksesta palvelijoitaan kohtaan.

3. a) Mitä Mooseksen laki Roomalaiskirjeen 13:8–10:n mukaan opettaa meille? b) Mihin kysymyksiin tässä kirjoituksessa vastataan?

3 Kun tutkimme Mooseksen lakia, huomaamme, miten lämpimiä tunteita rakastavalla Jumalallamme Jehovalla on. (Lue Roomalaiskirjeen 13:8–10.) Tässä kirjoituksessa käsitellään joitakin esimerkkejä Israelin kansalle annetuista laeista ja vastataan seuraaviin kysymyksiin: Miksi voidaan sanoa, että Mooseksen laki perustui rakkauteen? Miten laki kannusti oikeudenmukaisuuteen? Miten niiden, joilla oli valtaa, tuli soveltaa lakia? Entä keitä laki erityisesti suojeli? Vastaukset näihin kysymyksiin voivat lohduttaa meitä, antaa meille toivoa ja auttaa meitä pääsemään lähemmäksi taivaallista Isäämme (Apt. 17:27; Room. 15:4).

LAKI PERUSTUI RAKKAUTEEN

4. a) Miksi voidaan sanoa, että Mooseksen laki perustui rakkauteen? b) Mitä käskyjä Jeesus korosti Matteuksen 22:36–40:ssä?

4 Mooseksen laki perustui rakkauteen, sillä rakkaus on vaikuttimena kaikessa, mitä Jehova tekee (1. Joh. 4:8). Jehova laati koko lakikokoelman kahden peruskäskyn pohjalle: rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi (3. Moos. 19:18; 5. Moos. 6:5; lue Matteuksen 22:36–40). Voimme siis päätellä, että kaikki yli 600 Mooseksen lakiin sisältyvää käskyä paljastavat jotakin Jehovan rakkaudesta. Seuraavassa on muutama esimerkki.

5–6. Mitä Jehova odottaa aviopareilta, ja mistä hän on selvillä? Kerro esimerkki.

5 Ole uskollinen aviopuolisollesi ja huolehdi lapsistasi. Jehova haluaa puolisoiden rakastavan toisiaan niin paljon, että rakkaus kestää läpi elämän (1. Moos. 2:24; Matt. 19:3–6). Aviorikos on yksi rakkaudettomimmista teoista, joihin ihminen voi syyllistyä. Hyvällä syyllä seitsemäs kymmenestä käskystä kielsi aviorikoksen (5. Moos. 5:18). Se on ”synti Jumalaa vastaan” ja julma isku aviopuolisolle (1. Moos. 39:7–9). Petetyksi tuleminen voi aiheuttaa aviorikoksen uhrille tuskaa kymmenien vuosien ajan.

6 Jehova on hyvin selvillä siitä, miten puolisot kohtelevat toisiaan. Hän halusi erityisesti, että vaimoja kohdeltiin hyvin. Aviomies, joka kunnioitti lakia, rakasti vaimoaan eikä eronnut hänestä vähäpätöisten syiden vuoksi. (5. Moos. 24:1–4; Matt. 19:3, 8.) Jos kuitenkin syntyi jokin vakava ongelma ja mies päätti erota vaimostaan, hänen täytyi antaa tälle erokirja. Se suojelisi naista, jos häntä syytettäisiin väärin perustein moraalittomuudesta. Lisäksi ennen kuin mies sai antaa erokirjan vaimolleen, hänen täytyi ilmeisesti keskustella kaupungin vanhinten kanssa. Näin heidän oli mahdollista yrittää auttaa pariskuntaa pelastamaan avioliittonsa. Jos israelilaismies erosi vaimostaan itsekkäistä syistä, Jehova ei aina puuttunut tilanteeseen. Hän kuitenkin näki vaimon vuodattamat kyyneleet ja tunsi hänen tuskansa. (Mal. 2:13–16.)

Jehova on aina halunnut, että lapset tuntevat olonsa turvalliseksi ja että heidän vanhempansa kasvattavat ja opettavat heitä rakkaudellisesti. (Ks. kpl:t 7–8.) *

7–8. a) Mitä Jehova käski vanhempia tekemään? (Ks. kansikuva.) b) Mitä opimme Jehovasta?

7 Laki osoittaa myös, että Jehova on erittäin kiinnostunut lasten hyvinvoinnista. Jehova käski vanhempia huolehtimaan lasten fyysisten tarpeiden lisäksi myös heidän hengellisistä tarpeistaan. Vanhempien tuli kaikissa sopivissa tilanteissa auttaa lapsiaan arvostamaan Jehovan lakia ja opettaa heitä rakastamaan häntä. (5. Moos. 6:6–9; 7:13.) Yksi syy, jonka vuoksi Jehova myöhemmin rankaisi israelilaisia, oli se, että he kohtelivat lapsiaan järkyttävällä tavalla (Jer. 7:31, 33). Vanhemmat eivät saaneet laiminlyödä lapsiaan tai kohdella heitä huonosti. Isän ja äidin tuli sen sijaan pitää lapsiaan perintönä, Jehovalta saatuna lahjana, jota täytyi vaalia. (Ps. 127:3.)

8 Opetuksia: Jehova tarkkailee sitä, miten aviopuolisot kohtelevat toisiaan. Hän haluaa, että vanhemmat rakastavat lapsiaan. Vanhemmat ovat hänelle tilivelvollisia siitä, miten he kohtelevat heitä.

9–11. Miksi Jehova antoi lain, joka kielsi himoitsemisen?

9 Älä himoitse. Viimeinen kymmenestä käskystä kielsi himoitsemisen, sen että haluaa kiihkeästi jotain sellaista, mikä kuuluu toiselle (5. Moos. 5:21; Room. 7:7). Jehova antoi tämän lain, koska hän halusi opettaa israelilaisille jotain tärkeää: heidän tuli suojella sydäntään, toisin sanoen ajatuksiaan ja tunteitaan. Hän tietää, että pahat teot lähtevät pahoista ajatuksista ja tunteista (Sananl. 4:23). Se että israelilainen antoi väärien halujen kasvaa sydämessään, sai hänet todennäköisesti kohtelemaan toisia rakkaudettomasti. Esimerkiksi kuningas Daavid lankesi tähän ansaan. Hän oli hyvä mies, mutta eräässä tilanteessa hän himoitsi toisen miehen vaimoa. Tämä halu johti syntiin. (Jaak. 1:14, 15.) Daavid teki aviorikoksen, juonitteli naisen aviomiestä vastaan ja järjesti niin, että tämä tapettiin (2. Sam. 11:2–4; 12:7–11).

10 Jehova näkee ihmisen sydämeen, joten hän tiesi, jos israelilainen rikkoi himoitsemista koskevaa lakia (1. Aik. 28:9). Tämä laki osoitti israelilaisille, että heidän piti karttaa ajatuksia, jotka johtavat väärään käytökseen. Jehova on tosiaan viisas ja rakastava Isä!

11 Opetuksia: Jehova näkee muutakin kuin sen, millainen ihminen on ulkonaisesti. Hän havaitsee, millaisia olemme sisäisesti, sydämeltämme. (1. Sam. 16:7.) Mitään ajatusta, tunnetta tai tekoa ei voi salata häneltä. Hän etsii meistä hyvää ja kannustaa meitä kasvattamaan hyviä ominaisuuksia. Toisaalta Jehova haluaa, että tunnistamme väärät ajatukset ja poistamme ne mielestämme ennen kuin ne johtavat väärintekoihin. (2. Aik. 16:9; Matt. 5:27–30.)

LAKI KANNUSTI OIKEUDENMUKAISUUTEEN

12. Mikä Mooseksen laista käy selvästi ilmi?

12 Mooseksen laista käy myös selvästi ilmi, että Jehova rakastaa oikeutta (Ps. 37:28; Jes. 61:8). Hän on täydellinen esimerkki toisten oikeudenmukaisesta kohtelemisesta. Kun israelilaiset tottelivat Jehovan antamia lakeja, hän siunasi heitä. Jos he taas jättivät hänen oikeudenmukaiset norminsa huomiotta, he aiheuttivat vahinkoa itselleen. Tätä havainnollistavat seuraavat kaksi lakia, jotka kuuluvat kymmeneen käskyyn.

13–14. Mitä kaksi ensimmäistä käskyä painottivat, ja mitä hyötyä niiden tottelemisesta oli israelilaisille?

13 Palvo ainoastaan Jehovaa. Kymmenestä käskystä kaksi ensimmäistä painottivat sitä, että israelilaisten tuli palvoa ainoastaan Jehovaa ja varoa epäjumalanpalvelusta (2. Moos. 20:3–6). Jehova ei antanut näitä käskyjä itsensä vuoksi vaan kansansa parasta ajatellen. Kun israelilaiset pysyivät uskollisina hänelle, he menestyivät. Jos he taas palvoivat toisten kansojen jumalia, he joutuivat kärsimään.

14 Kanaanilaiset palvoivat ainoan elävän ja todellisen Jumalan sijasta elottomia epäjumalia. Tämä oli heille itselleen nöyryyttävää ja vahingollista (Ps. 115:4–8). Heidän uskonnonharjoitukseensa kuului iljettävää seksuaalikäyttäytymistä ja tyrmistyttävää lasten uhraamista. Silloin kun israelilaiset unohtivat Jehovan ja päättivät palvoa epäjumalia, seuraukset olivat samanlaiset. He aiheuttivat häpeää itselleen ja vahinkoa perheelleen. (2. Aik. 28:1–4.) Ne joilla oli valtaa, sivuuttivat Jehovan oikeusnormit. He käyttivät asemaansa väärin ja sortivat heikkoja ja suojattomia. (Hes. 34:1–4.) Jehova varoitti israelilaisia siitä, että hän tuomitsisi ne, jotka kohtelivat kaltoin puolustuskyvyttömiä naisia ja lapsia (5. Moos. 10:17, 18; 27:19). Toisaalta Jehova siunasi palvelijoitaan, kun he olivat hänelle uskollisia ja kohtelivat toisiaan oikeudenmukaisesti (1. Kun. 10:4–9).

Jehova rakastaa meitä ja tietää, kun kärsimme vääryyttä. (Ks. kpl 15.)

15. Mitä opimme Jehovasta?

15 Opetuksia: Jos ne, jotka väittävät palvelevansa Jehovaa, sivuuttavat hänen norminsa ja vahingoittavat hänen palvelijoitaan, syy ei ole Jehovan. Hän rakastaa meitä ja tietää, kun kärsimme vääryyttä. Hän tuntee tuskamme vielä voimakkaammin kuin äiti tuntee pienen lapsensa kärsimyksen (Jes. 49:15). Vaikka Jehova ei ehkä puutukaan tilanteeseen heti, hän vaatii aikanaan katumattomat väärintekijät tilille siitä, miten he ovat kohdelleet toisia.

MITEN LAKIA TULI SOVELTAA?

16–18. Miten laaja-alainen Mooseksen laki oli, ja mitä opimme Jehovasta?

16 Mooseksen laki sääteli israelilaisten elämää monella tavalla, ja oli hyvin tärkeää, että nimitetyt vanhimmat tuomitsivat Jehovan kansaa oikeudenmukaisesti. He käsittelivät paitsi Jehovan palvontaan liittyviä asioita myös riita- ja rikosasioita. Otetaan joitakin esimerkkejä.

17 Jos israelilainen tappoi jonkun, häntä ei automaattisesti teloitettu. Kaupungin vanhimmat tutkivat tapauksen ennen kuin he päättivät, oliko hänelle syytä langettaa kuolemantuomio. (5. Moos. 19:2–7, 11–13.) Vanhimmat toimivat tuomareina myös monissa jokapäiväisen elämän asioissa. He esimerkiksi selvittivät omaisuutta koskevia ja aviopuolisoiden välisiä kiistoja. (2. Moos. 21:35; 5. Moos. 22:13–19.) Kun vanhimmat olivat oikeudenmukaisia ja israelilaiset noudattivat lakia, kaikki hyötyivät ja kansa tuotti kunniaa Jehovalle (3. Moos. 20:7, 8; Jes. 48:17, 18).

18 Opetuksia: Elämämme kaikki puolet ovat Jehovalle tärkeitä. Hän haluaa, että olemme oikeudenmukaisia ja osoitamme rakkautta, kun olemme tekemisissä toisten kanssa. Hän panee merkille, mitä sanomme ja teemme – silloinkin kun olemme kodin seinien sisäpuolella (Hepr. 4:13).

19–21. a) Miten vanhinten ja tuomarien tuli kohdella Jumalan kansaa? b) Mitkä Jehovan asettamat lait suojelivat hänen palvelijoitaan, ja mitä opimme hänestä?

19 Jehova halusi suojella kansaansa naapurikansojen huonolta vaikutukselta. Niinpä hän odotti, että vanhimmat ja tuomarit sovelsivat lakia puolueettomasti. Ne jotka toimivat tuomareina, eivät saaneet kohdella hänen kansaansa ankarasti tai joustamattomasti, vaan heidän tuli rakastaa oikeutta. (5. Moos. 1:13–17; 16:18–20.)

20 Jehova suhtautuu palvelijoihinsa myötätuntoisesti, ja siksi hän asetti lakeja, jotka suojelivat heitä epäoikeudenmukaiselta kohtelulta. Mooseksen lain alaisuudessa oli esimerkiksi epätodennäköistä, että jotakuta olisi väärin perustein syytetty rikoksesta. Syytetyllä oli oikeus saada tietää, kuka häntä syytti (5. Moos. 19:16–19; 25:1). Lisäksi ainakin kahden todistajan täytyi todistaa häntä vastaan, ennen kuin hänet voitiin tuomita (5. Moos. 17:6; 19:15). Entä jos israelilainen oli tehnyt rikoksen eikä silminnäkijöitä ollut kuin yksi? Hän ei voinut olettaa, että hän selviäisi väärinteostaan rangaistuksetta. Jehova oli nähnyt hänen tekonsa. Perheessä isällä oli valtaa, mutta hänen vallallaan oli rajat. Kaupungin vanhinten vastuuna oli käsitellä jotkin perhettä koskevat kiistat ja antaa lopullinen tuomio. (5. Moos. 21:18–21.)

21 Opetuksia: Jehova on meille täydellinen malli; hän ei ole koskaan epäoikeudenmukainen (Ps. 9:7). Hän palkitsee ne, jotka kannattavat hänen normejaan, mutta rankaisee niitä, jotka käyttävät valtaansa väärin (2. Sam. 22:21–23; Hes. 9:9, 10). Jotkut väärintekijät voivat näyttää pääsevän kuin koira veräjästä, mutta Jehova pitää huolen siitä, että kun aika on oikea, he joutuvat vastuuseen teoistaan (Sananl. 28:13). Ja jos he eivät kadu, he tulevat huomaamaan, että ”on pelottavaa joutua elävän Jumalan käsiin” (Hepr. 10:30, 31).

KEITÄ LAKI ERITYISESTI SUOJELI?

Kun vanhimmat selvittivät kiistoja, heidän tuli jäljitellä Jehovan rakkautta ja oikeudenmukaisuutta. (Ks. kpl 22.) *

22–24. a) Keitä Mooseksen laki erityisesti suojeli, ja mitä opimme Jehovasta? b) Mikä varoitus on 2. Mooseksen kirjan 22:22–24:ssä?

22 Laki suojeli erityisesti niitä, jotka olivat suojattomassa asemassa, kuten orpoja, leskiä ja ulkomaalaisia. Israelin tuomareille sanottiin: ”Et saa vääristää muukalaisasukkaan etkä isättömän pojan oikeutta etkä ottaa lesken vaatetta pantiksi.” (5. Moos. 24:17.) Jehova kohdisti huomionsa yhteiskunnan vähäosaisiin ja osoitti lämmintä kiinnostusta heitä kohtaan. Ne jotka kohtelivat heitä huonosti, joutuivat vastaamaan siitä Jehovalle. (Lue 2. Mooseksen kirjan 22:22–24.)

23 Laki myös suojeli perheenjäseniä seksuaalirikoksilta esimerkiksi kieltämällä kaikki insestin muodot (3. Moos. 18:6–30). Israelia ympäröivät kansat suvaitsivat insestiä tai jopa pitivät sitä täysin hyväksyttävänä. Tällaiset teot olivat kuitenkin Jehovasta inhottavia, ja hänen kansansa tuli suhtautua näihin rikoksiin samalla tavalla.

24 Opetuksia: Jehova haluaa, että vastuuasemissa olevat veljet ovat kiinnostuneita kaikkien niiden hyvinvoinnista, jotka on uskottu heidän huolenpitoonsa. Hän vihaa seksuaalirikoksia ja haluaa varmistaa, että kaikkia, varsinkin haavoittuvimpia, suojellaan ja kohdellaan oikeudenmukaisesti.

MOOSEKSEN LAKI, ”TULEVAN HYVÄN VARJO”

25–26. a) Miksi voidaan sanoa, että rakkaus ja oikeudenmukaisuus ovat kuin hengitys ja elämä? b) Mitä käsitellään tämän kirjoitussarjan seuraavassa artikkelissa?

25 Rakkaus ja oikeudenmukaisuus liittyvät erottamattomasti yhteen. Ne ovat kuin hengitys ja elämä – maan päällä ei voi olla toista ilman toista. Kun olemme vakuuttuneita siitä, että Jehova kohtelee meitä oikeudenmukaisesti, rakkautemme häneen kasvaa. Ja se että rakastamme Jumalaa ja hänen oikeudenmukaisia normejaan, saa meidät rakastamaan toisia ja kohtelemaan heitä oikeudenmukaisesti.

26 Mooseksen välittämä lakiliitto lähensi israelilaisia Jehovaan. Laki kuitenkin poistettiin sen jälkeen kun Jeesus oli täyttänyt sen, ja se korvattiin jollakin vielä paremmalla (Room. 10:4). Apostoli Paavali sanoi lakia ”tulevan hyvän varjoksi” (Hepr. 10:1). Tämän kirjoitussarjan seuraavassa artikkelissa käsitellään sitä, mitä näihin hyviin asioihin sisältyy ja millainen osa rakkaudella ja oikeudenmukaisuudella on kristillisessä seurakunnassa.

LAULU 109 Rakastamme toisiamme

^ kpl 5 Tämä kirjoitus on ensimmäinen neljän kirjoituksen sarjasta, jossa käsitellään sitä, miksi voimme olla varmoja, että Jehova välittää meistä. Loput kolme kirjoitusta ilmestyvät toukokuun 2019 Vartiotornissa. Niiden aiheita ovat rakkaus ja oikeudenmukaisuus kristillisessä seurakunnassa, rakkaus ja oikeudenmukaisuus nykyisessä pahassa maailmassa sekä lohdutuksen antaminen hyväksikäytön uhreille.

^ kpl 2 ILMAUKSEN SELITYS: Niistä yli 600 laista, jotka Jehova antoi israelilaisille Mooseksen välityksellä, käytetään nimityksiä ”Mooseksen laki”, ”käskyt” tai yksinkertaisesti ”laki”. Myös viittä Mooseksen kirjaa sanotaan usein laiksi. Joskus tätä sanaa käytetään kaikista Raamatun heprealaisista kirjoituksista.

^ kpl 60 KUVA: Israelilaisäiti käy ruoanlaiton ohessa eloisaa keskustelua tyttäriensä kanssa. Taustalla isä opettaa poikaansa huolehtimaan lampaista.

^ kpl 64 KUVA: Vanhimmat auttavat kaupungin portilla leskeä ja hänen poikaansa, joita kauppias on kohdellut huonosti.